Kuka tässä vaatii ja keneltä?

syyslenkki_1 (1 of 1)Olisi niin kiva kertoa teille nyt, miten tämä energinen mutsi täällä on laittanut hihat heilumaan ja siivonnut koko talon ja käynyt tekemässä oikein hyvän treenin. Aamulla sain napattua kuvan aamulenkillä täydellisestä auringonnoususta ja illalla meinasin vielä syvävenytellä ja pitää kiitollisuuspäiväkirjaa.
Ööö, ei. Tuo kuva on otettu tänään, kun Jonna raahas mut puolikuolleena lenkille kaatosateeseen 😀 . Ajatuksena ei ehkä houkuttelevin, mutta teki niin hyvää! Sain lopullisen herätyksen tänä aamuna viiden jälkeen jä mielessäni oli yksi asia; Kelle tästä voi tehdä valituksen??

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin nämä pari viimeistä viikkoa ovat olleet aikamoisia… Eikä ihan positiivisessa mielessä! Jatkuva yöheräily on aiheuttanut sen, että treenaaminen on tuntunut yhtä houkuttelevalta, kuin kylmä lipeäkala. En luultavasti ole äitiys-urallani ollut vielä näin väsynyt (tai sitten en vain muista) ja olen samaan aikaan tosi turhautunut. Huono ruokavalio tai lähinnä syömättömyys on varmasti vaikuttanut myös yleiseen fiilikseen. Väsyneenä en vain saa syötyä ja mieleen tulee ihan vanhat ajat, kun tein vuorotyötä ja aamupalan syöminen tuntui tosi vastenmieliseltä. Voi mä odotan sitä aikaa, että kaikkia palaa taas normaaliksi!
Nimittäin nyt tsemppaajasta, eli minusta onkin tullut se, joka kaipaisi jotain tyyppiä aamulla 05 sängyn viereen hokemaan, että sä pystyt kyllä nousemaan sieltä sängystä! Anna mennä Katri, enää 18-vuotta, jaksaa jaksaa! 😀syyslenkki_3 (1 of 1)

Luultavasti olisi kuitenkin enempi ihme, jos näitä fiiliksiä ei tulisi ikinä vanhemmuuden taipaleella. Vaikka kuinka vedät vitamiinipirtelöt ja syvähengität, niin arki voi silti vetää märällä rätillä naamaan (ja ihan kirjaimellisestikin, kun tonne ulos katsoo).
Joskus on kutenkin ihan hyödyllistä miettiä, että tekeekö itse omasta elämästään vaikeampaa kuin se on? Asettaako itselleen liian tiukat tavoitteet, vaikka tajuaakin sen hetkiset realiteetit?
Eilen illalla kun (syvä)venyttelin lasten nukutuksen jälkeen (eli makasin jumppamatolla) ja syvennyin hetkeksi omiin ajatuksiini, niin muistin taas mistä tässä hommassa on lopulta kyse.

1 Kyse on tietenkin minusta, eikä kenestäkään muusta. Tiedän itse parhaiten, mihin tällä hetkellä pystyn ja mitä jaksan. Kyse on mun omasta hyvinvoinnista ja mun kropasta, eikä mun valinnat vaikuta muihin. Ei luvassa ei ole rahapalkintoja tai kunniamainintoja, vaikka kävisin 10 kertaa päivässä treenaamassa tai söisin 100% täydellisesti! Kukaan ei sanele, mitä tahtia mun täytyy edistyä tai milloin saan pitää tauon. Tätä juttua pitäs aina muistaa tehdä itselleen, muista välittämättä.

2. Mun pitäisi olla tyytyväinen niihin tuloksiin, joita olen JO saavuttanut! Miten on niin helppo unohtaa millaisia muutoksia on pystynyt tekemään tähän mennessä? Myönnän, että ainakin itsessäni on sisällä ”paremmin, kovempaa” -mentaliteetti, eli lähes koko ajan mietin mitä kaikkia uusia projekteja ja tavoitteita voisin ottaaa! Joskus ne kyllä myös unohtuvat onneksi aika nopeasti (kuten leuanvetotavoite 20 jouluun mennessä..). 😀
On vaan niin helppo murehtia niitä tekemättömiä treenejä kuin niitä satoja satoja kertoja, kun on antanut kaikkensa. Itsekin olen tullut aika pitkän matkan siitä entisestä, ylipainoisesta tytöstä, joka ei saanut yhtä kokonaista treeniä tehtyä kunnolla.syyslenkki_2 (1 of 1)

3. En voi vaikuttaa ympäröivään elämääni kaikilta osin, saati ennustaa tulevaa! En voi tietää milloin lapsi sairastuu, milloin joudun heräilemään, milloin mieheni joutuu työreissulle, enkä pääse treenaamaan jne. Välillä muiden elämää esimerkiksi sosiaalisessa mediassa seuratessa tulee tunne, että hitto kun tuokin tyyppi voi käyttää kaiken ajan vain itseensä, ilman velvoitteita. Pieni kateus nostaa silloin päätään (etenkin kun itse on ihan loppu) ja turha sitä on kieltää. Mut hei, elämä on valintoja!
No, on myös totta, että paljon on sellaista joihin voisin itse vaikuttaa laittamalla asioita tärkeysjärjestykseen. Menenkö iltaisin nukkumaan heti kun lapset nukahtavat, vaikka se merkitsee oman ajan vähentymistä, mutta olen seuraavana päivänä skarpimpi? Jätänkö syömättä kun en jaksa laittaa tikkua ristiin, vaikka tiedän, että se väsyttää entisestään? Vietänkö rapujuhlat ilman valkoviiniä, koska haluan seuraavana päivänä olla treenikunnossa? On tosi helppo vaan hakea syyllinen jostain muualta, kun kuitenkin on itse se, joka voi eniten asioihin vaikuttaa.

Jahas, nyt voin vaikuttaa siihen, että menen suoraan nukkumaan, kulkematta yhdenkään äänikirjan tai youtubevideon kautta. Öitä!

PS. Jonnalle kiitos kuvista ja KIITOS kun patistit mua lenkille <3

 

Väsymys, tuo motivaation tuhoaja…

Herään ensimäisen kerran vauvan itkuun klo.01… Toisen kerran tunnin päästä. Kolmannen kerran kohdalla en katso kelloa. Neljäs, viides, kuudes. Sitten kello on seitsemän ja pitäisi nousta ylös.
Mutta miten hemmetissä, kun ei ole vielä edes päässyt kunnolla nukkumaan?!?!?!?!sotku1 (1 of 1)

sotku2 (1 of 1)

Kuka täällä sotkee???

Kuulostaako tutulle? 
Varmaan sielläkin päässä on muutama äiti tai isä, jolle yöheräily on ihan peruskauraa. Meillä eka lapsi nukkui kuin unelma ja tämä toinenkin olisi varmasti voinut olla huonompikin nukuja. Eli mistään äärimmäisestä valvomiskierteestä minulla ei ole luojan kiitos kokemusta. Mutta nyt aletaan lähetyä kovaa vauhtia zombimutsiutta.
Tuntuu, että tällä viikolla en ole vielä yhtenäkään yönä saanut nukuttua kunnon yöunia ja se syö kyllä naista rotan lailla. Molemmat pojat ovat olleet enemmän tai vähemmän kipeänä ja räkäisen lapsen vieressä on aivan mahdotonta nukkua! On koitettu päädyn kohotus, valkosipulit on viritelty sukkahousuun ja pikkuniistäjä käytössä. Tällä kombolla pikkuisen oloa on ainakin hieman saatu helpotettua. Raukka kun ei osaa vielä niistää! Tuli paha mieli siitä, että olenko laittanut hänelle liian kevyesti ulos päälle ja nyt sitten ajattelemattoman mutsin ansiosta lapsella on huono olla.
Syyllisyys, tuo äitiytta AINA seuraava varjo. Puen hänet tästä eteenpäin toppapukuun. Jos löydän sen pyykkivuoren alta. sotku5 (1 of 1)

Tuo fitnessmutsin fitnesslaiffikin ottaa aikamoisen pohjakosketuksen tällaisina viikkoina. Väsyneenä olisi tietysti entistä tärkeämpää huolehtia terveellisestä ruokavaliosta, koska kroppa on stressaantuneena alttiimpi sairastumiselle ja se tästä vielä puuttuisi. Mutta ainakin itsellä tuo aina välillä ”unohtuu” (okei, ei ehkä vain kiinnosta) ja saattaa mennä puoli päivää, etten syö mitään. Mulla on yleensä tosi väsyneenä huono ruokahalu. Eilen oli ihan pommi päivä ja söin lounaaksi pari hodaria (tulivat valmiina nenän etteen, kiitos kyllä) ja jugurttia kera SOKERImyslin. Kyseessä taisi kyllä enempi olla kaurakeksitaikina, joka ei pysynyt koossa, jota en sitten kehdannut heitää roskiin….. 😀
Illalla sain vähän tsempattua. Onneksi mä oon karkkilakossa, koska nää päivät on juuri niitä kuin voisi vetää kilon verran sokeria ja väriaineita. Moni on kysynyt, että kuinka mä pystyn olemaan syömättä karkkia, mutta loppujen lopuksi tää ei ole ollut kovin haastavaa – PAITSI juuri näinä päivinä.

Kaikki keinot käyttöön! Muut tuotteet paitsi Kulta Katriinan luomulaatu saatu blogin kautta. Toki sitäkin voi laittaa tulemaan tänne.

Kaikki keinot käyttöön! Muut tuotteet paitsi Kulta Katriinan luomulaatu saatu blogin kautta. Toki sitäkin voi laittaa tulemaan tänne.

sotku4 (1 of 1)

Tänään ja huomenna on kesäyliopiston luennot ja joudun asentamaan varmaan tulitikut silmiin! Tuli vähän huonoon saumaan lasten sairastelut, mutta tuleeko ne ikinä hyvään aikaan? Tuskin. Kämppä on kuin pommin jäljilta ja siitä huomaa, että mielenkiinto on ollut jossain muussa, kuin pyykin viikkaamisessa.
Vetäisin aamulla oikein kunnon vihercoctailit naamaan ja mulla on tunne, että kyllä tää tästä lähtee vielä nousuun. Lähetän virtuaalisen jaxuhalin kaikille muille pienten lasten äideille, jotka saavat nauttia kauneusunista aina tunnin kerrallaan.white2-001