10-vuotta sitten vs. tänään

On sunnuntai aamu. Tai no, oikeastaan on jo melkein keskipäivä, kun herään Tampereen Jankassa olevasta kaksiostani. Eilen meni taas myöhään ja tulin kotiin 04.10 bussilla. Niinkuin aika lailla joka viikonloppu.
Tällaisina aamuina on aina samanlainen, vähän turhautunut ja yksinäinen olo. Illalla on lähtö taas opiskelupaikkakunnalle Kuopioon, jonne pääsen opiskelukaverini kyydissä. En jaksaisi lähteä, mutta onneksi opiskelua on enää tosi vähän jäljellä ja kohta alkavat näyttökokeet. Viikolla yleensä on ihan kivaa olla koululla, vaikka lähteminen tuntuukin aika kurjalta.
Kaivan kaapista paahtoleipää, voita ja marmeladia. Laitan tekstarin kaverilleni, joka lähti eilen Onnelasta jonkun tumman kundin kanssa jatkoille. Heillä ei ole kuulemma yhteistä tulevaisuutta. Itse en varmaan löydä ikinä ketään, jonka kanssa juttu kestää paria vuotta kauemmin!

Pyydän kavereita käymään, koska en halua olla yksin kotona. Olen eronnut aika juuri ja sinkkuna sunnuntait ovat jotenkin tosi tylsiä. Olin ihan romuna eron jälkeen, mutta onneksi mulla on niin ihanat opiskelukaverit Kuopiossa, joille olen vollottanut pää punaisena.
Tekee mieli jotain hyvää ja haluaisin pyytää kaveria viemään mut mäkkiin. Sunnuntaisin en saa oikein mitään aikaiseksi, en edes käveltyä sinne mäkkäriin, vaikka sinne on vain kaksi bussipysäkin väliä.
Pitäisi varmaan lähteä liikkumaan, mutta tuskinpa saan itseäni houkuteltua mihinkään. Viikolla sentään käyn salilla, koska kämppikseni kanssa sinne on helpompi lähteä. Kotona ollessa jään helpommin vain katselemaan telkkaria. Kuten tänäänkin. Sunnuntai-päivän TV-tarjonta tulee hyvin tutuksi.

 

……………………………………………………………………………………….

 

On sunnuntai aamu. Herään ensimmäisen kerran kuuden maissa. Pienempi poika on kuumeessa ja hän pyytää juomista toistelemalla ”mamma-pappa-mamma-pappa”. Löydän parisängystä yhteensä 8 jalkaa, vaikka sinne jäi illalla vain 4. Mieheni nukkuu pää väärään suuntaan ja tämäkin on aika normaali näky aamuisin. Onneksi menin nukkumaan illalla jo klo.23, joten sain nukkua melko hyvät yöunet. Tein illalla mulle ja miehelle riiripaperirullia ja katsoimme nauhalta miljonäärin. Siitä on nykyään tullut traditio ja on ihanaa tehdä jotain ihan vain kaksin. Arkista, mutta tärkeää.

Nousen itse sängystä vasta kahdeksan jälkeen. Ehdotan neljä veelle, että lähtisimme Liikuntamyllyyn lasten liikuntatapahtumaan ja hän innostuu. Kivaa, ajattelen!
Kaikki menee valmistautumisessa hyvin siihen asti, kunnes mistään ei löydy sopivaa pitkähihaista paitaa. Ehdotan hänelle noin kymmentä erilaista lyhythihaista mallia ja kaivan epätoivon hetkellä jopa pienten vaatteiden laatikosta yhden paidan, jonka survoin sinne eilen. Ainoat kelpaavat paidat ovat kuitenkin joko kuivumassa (eli kosteita), tai likapyykkikorissa ja siitä pidän kiinni, ettei valmiiksi likaisia vaatteita pueta enää päälle. 4-vuotias on myös vahvasti sitä mieltä, että juuri tänä armon päivänä hän ei voi pukea t-paidan päälle esimerkiksi hupparia.

 

Lapsi ilmoittaa paitagaten jälkeen, ettei sitten lähde minnekään, jos märkää tai likaista paitaa ei voi laittaa päälle. Hieno juttu, en olis halunnutkaan! Parempi vain luovuttaa. Taannun hetkeksi ekaluokkalaisen tasolle ja ääneni on kimeä. ”Kerrankin kun äiti koittaa järjestää sulle jotain mukavaa tekemistä vain äidin kanssa. Siellä olis saanut roikkua renkaillakin! Mutta mä en voi nyt tässä muuttua pitkähihaiseksi paidaksi!”

Loikin yläkertaan keittämään kahvia ja ajattelen, että mitäpä tuosta. Kahvia, AAAH. Se on näiden vaihtelevien aamujen pelastus! Lämmitetty punainen maito ja Kulta Katriinan luomukahvi. Joskus jos oikein revittelen, niin laitan vielä joukkoon vaniljasokeria. Elämäni on kyllä täynnä vaaraa ja jännitystä hehe.
Syön aamupalaksi siivun ruis- ja siivun juuresleipää. Laitan päälle sulatejuustoa ja koen melkein huono omaatuntoa näin huonosta aamupalasta. Tällaista ei kehtaisi kertoa edes blogissa! Tänä aamuna en vaan jaksa oikein tsempata puuron kanssa! Ihan sama!
Lopulta lähdetään koko perhe pyöräilemään ja käydään ulkoliikuntapaikalla vähän treenaamassa. Tai no, lapset juo pillimehua ja syö keksiä ja me miehen kanssa vedetään leukoja. Kotona päätän tehdä kasvislasagnea.

fityoutoo

2 vastausta artikkeliin “10-vuotta sitten vs. tänään”

  1. Heh tää oli hyvä,voin niin samaistua tohonn 4v episodiin 😀 Meillä kävi just viime viikolla sukkien kaa sama episodi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 37
Tykkää jutusta