Havuja perkele!!

No niinhän siinä sitten kävi, että kaikesta uhoamisestani huolimatta suostuin maanittelun jälkeen hurrin kanssa yhteiselle hiihtolenkille. Mitäpä sitä ei parisuhteen eteen tekisi.
Suksiahan mulla ei ole, mutta ”onneksi” iskä kiikutti mulle äitini monot ennen kuin varsinaisesti edes ehdin pyytää niitä. Isothan ne oli, koska mulla on itsellä koon 36-37 jalka ja äidillä 39-40 mutta ”laitat vaan kato villasukat siihen alle”. Voiteistakaan ei ollut mitään tietoa, koska isä ei muistanut yhtään millon ja mitä voidetta suksiin oli laitettu. ”Kokeilemalla se selviää”.

Jee kivaa! Tässä vaiheessa vielä nauratti…

Sehän on nykyään jo ihan iso vitsi, kun porukka hehkuttaa facebookissa kuinka ne on hiihtänyt vähintään 30km ”ihanan aurinkoisessa säässä järven jäällä”. Ajattelin että kai sitä nyt voi kerran talvessa sitten kokeilla miten se suksi luistaa ja olihan se ilma toki kaunis ja keväinen (vaikkei mulla sen auringonpaisteen takia ole ollut koskaan mitään pakkomielteitä päästä jäälle reippailemaan). Koiratkin siinä niin kivasti juosta jolkotteli mukana.
Mulla oli vielä joku joku illuusio siitä, että mä osaisin todella hiihtää! Olinhan toissa talvena Ylläksellä E. Virtasen hiihto-opetuksessakin ja se nainen on sentään Virpi Kuitusen kauniimpi versio!

Otetaan nyt joka kuvakulmasta!

Menomatka oli vielä ihan ok ja hurri siinä väläytteli että hiihdettäs lähimpään saareen, joka ei kuitenkaan ollut missään nimessä ”lähellä” vaan oikeastaan aika älyttömän kaukana. Onneksi olin sen verran järjissäni että kehoitin häntä menemään etulinjassa omaan tahtiin niin minä sauvon perästä. Hurrin suksi näytti luistavan niin mukavasti, ettei mennyt kauaakaan kun sininen verkkatakki oli enää pieni piste kaukaisuudessa. No, tiesinhän mä olevani ihan perkeleen hidas, joten päätin kääntyä takaisin koska aavistelin tulomatkan olevan vähintään yhtä pitkä kuin menomatkan.

Voi vitsi mikä täydellinen sää!

Tulomatkalla suksista hävis kaikki mahdollinen luisto ja tasatyönnöllä pääsin aina ehkä puoli metriä eteenpäin ja aika nopeasti hiihtämisestä tuli aivan uskomattoman vastenmielistä puuhaa. Hiki virtasi tietysti ja ajattelinkin että jos tästä jotain iloa pitää repiä niin se on ne kulutetut kalorit. Koska mitään muuta nautinnon tunteita en siitä hommasta saanut!
Yritin tiirailla että missä kaukana se meidän mökki oikein on, mutta onneksi suora latu piti huolen siitä etten vielä samaan syssyyn lähtenyt aivan väärään suuntaan, blondi kun olen. Lopputulema oli se, että kävelin loppumatkan sukset kädessä ja olin kiukkunen kuin ampiainen päästessäni perille. Ei tätä enää! En sano ikinä, koska varmaan aika kultaa nämäkin muistot niin hyvin että ensi talvena olen taas valmis höynäytettäväksi.
Nyt piikkimatolle lieventämään hiihdon aiheuttamaan stressiä.

Ei paljo hesalaisten meininki kiinnosta!

Kauan täytyy ajaa, että pääsee kunnolla pakoon Helsingin ruuhkia ja ryntäilemistä? No aika tarkalleen 450km. Ihan joka viikonloppu tänne mökille ei viitsi tulla, koska jo pelkästään kahden koiran kanssa matkustaminen aiheuttaa hiukan extratoimenpiteitä. Sitten kun autoon pakataan vielä yksi hädin tuskin kahta kuukautta oleva vauva + koko konkkaronkan tavarat, niin pakettiauton hankkiminen käy väistämättäkin mielessä!
Onneksi kaikki on kuitenkin sen arvoista! Ajomatkan päässä meitä nimittäin odotti täysylläpito ala Viirretin mamma ja uudenkarhea huvila! Melkein tulee huono omatunto tuon vieressä kököttävän vanhan mökin puolesta… Onkohan sillä tunteet?

Täällä on ollut ihan huikeat ilmat, vaikka täytyy myöntää etten ole juurikaan ulkoillut. Jätin vahingossa lenkkarit kotiin, mutta onneksi mukana on kumpparit!?! Mitäkähän mä oikein ajattelin pakatessa… No, varmaan sitä onko vauvan vaatteita tarpeeksi mukana :D. Olisitte varmaan odottanut, että olen hiihtänyt kilometritolkulla, reippaillut, tehnyt linkkareita kertaa sata joka ilta… No way hose! Olen nukkunut, lukenut blogeja ja kaikki ne lehdet jotka jäi kotona lukematta, kyläillyt sukulaisissa ja kavereilla ja syönyt karkkia! Tänään otin kyllä salivehkeet mukaan kun käväisin kaupungissa mutta uimahallin sali oli mennyt kiinni.
Ja jotta tasapaino urheilun ja ruoan välillä säilyy, niin vetäsin Amarillossa puolikkaan broilerin bataattilohkoilla. Nam! Mutta hei, aina on se kuuluisa ”ensi viikko”… Hyvää pääsiäistä rakkaat lukijat. Nautitaan pitkistä pyhistä!