Pari sanaa meikkisuosikeista!

Tiinuska kyseli viime postauksessa mitä meikkivoidetta käytän. Siitä sainkin idean omistaa koko postauksen meikeille, koska epäilen että siellä lukijapäässäkin on kosmetiikan ystäviä!
Olen meikannut jo varmaan ylä-asteelta asti ja nykyäänkin meikkaaminen on osa päivittäistä rutiinia (paitsi jos olen ihan varma etten ole koko päivänä poistumassa kotoa minnekkään!). Olo on jotenkin paljon huolitellumpi ja fiilis on heti pirteämpi kun naama on ns. kammattu :). Itse pienen lapsen menevänä äitinä pidän meikeistä jotka kestää päivän niin, että ainoaksi korjaustoimenpiteeksi riittää ehkä vain kevyt puuterointi tai topsilla silmien siistiminen. Mulla on kohtalaisen hyvä iho, enkä tykkää mistään paksuista maaleista – tuntuu että ne tukkii koko naaman ja läheltä katsottuna meikki näyttää pakkelilta (voimmekin palata mielissämme ihanalle 90-luvulle ja Anytimen meikkeihin…). Tuntuu myös jotenkin hassulta laittaa smokey eyet pelkkää lähikauppaa menoa varten :D…

ennen_jälkeen

Jos aikaa olisi enemmän, niin mikä ettei voisin useammin meikata ”huolellisemmin” ja pitkän kaavan mukaan luomet ym, mutta tässä elämäntilaanteessa meikkiin tuppaa jäämään aamuisin se 10min. Siinäkin ajassa saa tosin oikeilla tuotteilla ja hieman käsitekniikkaa treenaamalla jo oikein siistin päivämeikin, jolla kehtaa sitten lähteä jopa Helsingin keskustaan muiden huoliteltujen citymammojen arvosteltavaksi. 
Yksi asia jolla skippaa monta välivaihetta on ripsipidennykset ja värjätyt kulmat!! Olen täällä blogissakin uhonnut parikin kertaa, että otatan ripsipidennykset pois…Mutta voin kertoa, että once you got them….you don’t wan’t to loose them!! Mä henk.koht vihaan ripsivärejä ja ainoa ripsari joka on täyttänyt mun vaatimukset on vedenkestävä Lorealin Telescopic-ripsari ja sen poisottaminen on ihan helvetinmoinen urakka ja jos sitä valahtaa luomelle päivällä niin se tekee ikävää jälkeä! Mikään ripsari ei siis voita pidennyksiä helppoudessa. Mikä tahansa ripsari tosin voittaa pidennykset hinnassa, koska jotta pidennykset pysyy siistinä on niitä huollettava max. kuukauden välein. Ja jo yhden huollon hinnalla saa yhden aika hiton hyvän ripsarin!!! Ja toisaalta huonosti hoidetut pidennykset näyttää siltä kun olis hämähäkki silmässä :D.
Kulmatkin värjäytän aina samaan syssyyn, koska Johanna nyppii ne ja mulla on muutenkin maailman eriparisimmat kulmat. Ja nyt tulee outovaroitus: Mä RAKASTAN RAKASTAN RAKASTAN sitä kun joku nyppii mun kulmia! Ja vetää hiuksista! 

No niin, nyt sain viimeistään valtakunnallisesti hullun maineen.

Mutta siis niihin meikkeihin. 
Ensinnäkin vastaus Tiinuskalle: Tällä hetkellä käytössäni on Maybellinen Fit me!-meikkivoide, johon olen ollut todella tyytyväinen. Käytin pitkään Biothermin Aquaradiance-meikkivoidetta joka oli ikisuosikkini, mutta typerät menivät lopettamaan sen valmistuksen. Olen myös ajatellut kokeilla joskus Diorin Nude-meikkivoidetta, josta olen kuullut myös hyvää. Tällä hetkellä Fit Me! on kuitenkin justiinsa mun tasaiselle, mutta hieman pintakuivalle naamalle sopiva. Meikkivoiteen alle saatan muuten joskus sujauttaa GOSHin primerin.

IMG_6614Meikkivoiteen päälle levitän silmien alle ja nenän sivuihin MACin Studio Finnish-peiteväriä, jota mulle suositeltiin. Luomille laitan pohjustuksena MACin Painterly-pohjustustuotetta, jonka olen todennut myös loistavaksi. Ei pääse muuten luomarit karkaamaan enää luomivakoon!
Kolmas MAC-tuotteeni on puuteri ja viimeksi valitsin transparent-sävyn eli värittömän puuterin (Prep+Prime). Käytän aina irtopuuteria, koska kivipuuteri tekee minusta liian herkästi kakkumaisen fiiliksen naamalle. Meikkiopastuksessa ollessa kokeilin myös Diorin meikkipuuteria ja voisin hyvin kuvitella ostavani sitä joskus (kuten talveksi).

Tuon pohjustusrumban lisäksi laitan myös hieman kulmiin väriä ruskeasta luomivärikakusta(koitan laittaa mahdollisimman vähän varsinkin nyt kun niissä on vielä hyvin kestoväriä) ja kiinnitän värin The Body Shopin kulmageelillä, jonka käyttämiseen olen ollut koukussa jo vuodesta miekka ja kivi lähtien. Silmät rajaan myös ruskealla luomivärillä ja ohuella siveltimellä, koska olen niin tumpelo etten saa nestemäistä rajauskynää kerrasta yleensä onnistumaan. Tykkään käyttää poskipunaa ja mulla on olemassa tosi kiva Coastal Scients-sarjan luomiväri+poskipuna-paletti, jonka tilasin joskus netistä. Viimeinen vaihe onkin aurinkopuuteri, joka on joku todella laadukas Seppälästä vuosia sitten hankittu. Sitä sitten vedellään naamaan oikein reilulla kädellä niin että varmasti tulee ”sun kissed”-efekti :D. No joo ei vaiskaan…

pohjustuskollaasi

Keksi joku otsikko…

 

Olen tällä hetkellä niin idearikkaalla tuulella, että keksippä itse tuohon yläpuolelle haluamasi otsikko :).

Siitä taitaa olla jo monta päivää kun teille kirjottelin, koska mun pää ei ole toiminut viime päivinä ihan toivotulla tavalla. Mitään kauhean kovaa postailuinspistä ei siis todellakaan ole ollut. Normaalisti mä kirjoittelen näitä postauksia jo päässäni valmiiksi, enkä koskaan joudu keksimään väkisin vääntämällä mitään tekstiä (jos joutuisin niin ei olisi edes mitään järkeä kirjoittaa tätä blogia). Mulla ei ole ollut antaa teille edes perinteisiä ” mitä tein tänään salilla ja montako sarjaa”-postauksia.

Mun kaverilla oli eilen tuparit joissa piipahdin. Yleensä musta on ihana jos saa laittautua juhliin ja miettiä mitä laittaisi päälle, mutta eilen ihan oikeasti laitoin vaan tukan ponnarille ja hiukan meikkivoidetta (sekä peitin nää mukavankokoiset silmäpussit). Ajattelin aamulla, että mä saan varmaan työntää sinne bileisiin mennessä tulitikut silmiin, mutta tulin jo ysin aikaan kotiin ja sammuin melkein heti (tosin ei siitä perinteisestä syystä, vaan silkasta väsymyksestä). Ei varmaan tule minään suurena yllärinä sekään, että tajusin kaverin pihassa autossa istuessani, että hitsi, joku tuparilahja olis ollut varmaan ihan kohteliasta viedä. 

IMG_1582
Ihana Johanna laittoi taas mun kulmat ja ripset! Tässä kuvassa mulla on vain meikkivoidetta ja silti ilme on huoliteltu,

Mä puhuin mun kaverille, että joskus tuntuu (tai luulee ehkä vain itse), että ihmiset odottaa mun olevan joku ”superihminen” kun kirjoitan tällaista liikunnallista blogia. Totuushan on se, että oon treenannut tällä viikolla tasan kerran jos edes muistan oikein ja sekin oli lenkki ja päälle jotain lihaskuntoräpellystä tossa meidän pihalla. Nää valvotut yöt vaikutta muhun niin, että jaksan päivällä ”perusarjen”, mutta mielenkiinto on pyöreä 0 mihinkään fyysiseen repimiseen. Mulla olis vielä tosi kova hinku ”ajatuksen tasolla” treenaamaan, koska kuukauden päästä on tulossa yhdet kuvaukset tätä blogia varten ja tottakai olis kiva päästä vähän parempaan kuntoon.
Onneksi hommaa saa kompensoitua syömällä vähän kevyemmin ja toi blenderi on ihan pelastus! Sillä saa niin nopeasti välipaloja ja tällä viikolla olen tehnyt sillä muutaman ”terveyspirtelön” jotta saisi megaboostin vihreetä ja sitä kautta vähän potkua. Eihän ne aina niin ihanalle välttämättä maistu, mutta toisaalta tollanen juoma on nopea vetästä huiviin. Niinkuin intissä sanotaan, syödään nyt ja maistellaa joskus jälkeepäin.
smoothiekollaasi

Mun piti hehkuttaa teille mun uutta ostosta eli mehustinta, mutta mun kännykkä tippui maahan huonoin seurauksin ja mehustimen budjetti uppoaakin nyt korkojen kanssa sitten uuteen iPhoneen. Siinä oli jo niin paljon pikku vikoja että koko puhelimen korjauksen hinnalla saan jo uuden tilalle.
Mun hieroja Vilma on kehunut tota mehustinta mulle maasta taivaaseen ja sen verran vakuuttavaa juttua sillä on ollut että mäkin ajattelin tilata moisen kapistuksen (merkki on Stollar). Kyseinen aparaatti ei vaan ole mikään kovin edullinen joten tuli tää puhelimen kuolema vähän huonoon saumaan. 🙁

IMG_6608

Meillä on toi meidän oma omenapuu aivan täynnä omenoita ja odotan innolla, että pääsen mehustelemaan niitä meidän keittiössä ja kokeilemaan erilaisia mixejä! Sillä saan myös tehtyä helposti soseita tolle jälkikasvulle! Jos jollain on kokemusta mehustimesta niin laittakaas kommenttia tulemaan. 

IMG_6604
Mun ulko-office! 🙂