Kanawokki kukkakaaliriisillä

kanawokki7 (1 of 1)Olen suunnitellut blogiin kasvisvoittoista ruokaviikkoa ja reseptien testaus on juuri meneillään! Etsin siis sellaisia reseptejä, joissa pää raaka-aineena ovat kasvikset ja ruoan valmistaminen on joko a) nopeaa ja vaivatonta tai b) ei välttämättä nopeinta, mutta ruokaa tulee kerralla paljon. Ylipäätään kasvisten valmistaminen ei (mielestäni) ole koskaan ihan supernopeinta, ellei käytä valmiiksi pilkottuja pakastevihanneksia. Toki siitä saattaa ruoan maku sitten hieman kärsiä. Itse oon silti valmis näkemään sen vaivan, jota kasvisten preppaus vaatii. Ja teen kerralla ison satsin!kanawokki4 (1 of 1)

Ihan ekana ohjeena testasin minulle aivan uutta juttua; Nimittäin kukkakaaliriisiä! Pidän kukkakaalista, jos se on raaka yhdistetty homejuustoon ja viinirypäleisiin (kannattaa testata!). Tai dippikastikkeeseen 😀 . Kypsennettynä se taas ei kuulu ihan lemppareihini. Kukkakaaligratiini voi olla ihan jees, mutta yleensä niissä hyvissä versioissa on kermaa ja juustoa laittoman paljon.
Mutta kukkakaaliriisi, eli kukkakaalirouhe riisin tapaan käytettynä. Uhka vai mahdollisuus?kanawokki1 (1 of 1)

kanawokki2 (1 of 1)Kaikki lähtee kukkakaalin hienontamisesta, johon käytän tuota kuvassa näkyvää, sauvasekoittimeen liitettävää hienontajaa. Se on HELPPO ja yksi suosikkikeittiövälineistäni! Niin helppo heittää sinne vaikka chilit ja valkosipulit, eikä tarvitse pelätä, että kädet haisee viikon eteenpäin (tai hierot chilisillä käsillä silmiä, joka on myös tosi miellyttävää). Kukkakaali hienontui parissa erässä tosi nopeasti, ilman leikkuulautashowta. Varmasti kukkakaalin saa tuhottua käsipelilläkin, mutta se vaatii enemmän työtä. Loppujen kasvisten pilkkominen ja kuoriminen tapahtuu kukkakaalin hienontamisen jälkeen ja siihen ei oikein löydy omia käsiä kätevämpää vempainta. Tosi tässäkin voi oikaista valmiilla pakasteilla.

Tässä vielä suuntaa-antava ohje, jota voit varioida mielesi ja kotoa löytyvien raaka-aineiden mukaan!

Kanawokki kukkakaaliriisillä (n.6 isohkoa annosta)

2pkt marinoimatonta kanaa (itse käytin paistileikkeitä, mutta myös suikaleet tai fileet käyvät)
puolikas iso kukkakaali hienonnettuna riisimäiseksi
3 porkkanaa suikaloituna
2 pientä sipulia
puolikas isosta kesäkurpitsasta
paprika
Tuoretta chiliä oman mieltymyksen mukaan
Valkosipulia oman maun mukaan
Tuoretta inkivääriä oman maun mukaan
Teriyaki-kastiketta ja soijaa
Suolaa, pippuria (musta ja valko)
Öljyä paistamiseen

  1. Hienonna kukkakaali ”riisiksi”. Pilko kasvikset. Pilko kana jos et käytä suikaleita. Hienonna chili ja valkosipuli.kanawokki3 (1 of 1)
  2. Paista hetki hienonnettua chiliä ja valkosipulia haluamassi öljyssä. Lisää kanapalat pannuun ja ota väriä pintaan. Wokkipannu toimii parhaiten, mutta miksei kattilakin sovi! Mausta suolalla ja mustapippurilla.kanawokki5 (1 of 1)3.Lisää vihannekset pannulle. Anna kypsyä välillä sekoitellen n.5min. Kasvisten ei tarvitse olla muussia, vaan niihin kannattaa jättää hieman purutuntumaa.kanawokki6 (1 of 1)4. Lisää lopuksi kukkakaaliriisi. Sekoita ja lisää teriyaki-kastike ja loraus soijaa oman maun mukaan. Lisää haluamasi määrä kuorittua ja raastettua inkivääriä (parmesan-raastin on kätevä tässä!) ja valkopippuria. kanawokki8 (1 of 1)5. Tsekkaa maut! Syö 🙂 !

PS. Mitäs tykkäsitte blogin uudesta bannerista? Mielipiteitä? Onko keskellä oleva fontti hyvä vai huono??white2-001

Ei hitto mitä porukkaa tuolla tinderissä on!?!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedätte varmaan kaikki tinderin. Siis sen paikan, jossa haetaan seuraa kuka milläkin tarkoituksella. Aika moni mun ystävistänikin on siellä. Ja voi taivas millaisiin tyyppeihin he siellä törmäävät!

Ystäväni kirjoitteli erään Tinder-matchinsä kanssa niitä näitä ja kertoi tälle olleensa juuri Tammerfesteillä. Mies kommentoi tähän, että miksi väität olevasi urheilullinen kuvauksessasi, kerta olet ihan juoppo? Hmm.
Eikä tässä vielä kaikki. Mies myös epäili ystäväni kärsivän hänen kuvansa perusteella kilpirauhasen vajaatoiminnasta( (!?!?!?!?!?!?), huomasi ilmiselvän lihasepätasapainon, sekä viimeisenä niittinä kehui ystävääni päärynävartaloiseksi! Siis oi mikä itsetunnon kohottaja kyseessä! Vaikka sinänsä ei tarvitsisi, niin voin mainita, että ystäväni on hoikka ja treenaa aktiivisesti – ja ei, hän ei todellakaan kärsi edes kilpirauhasen vajaatoiminnasta (joskaan sillä nyt ei luulisi ihan kauheesti olevan väliä, etenkään siinä vaiheessa, kun olet vaihtanut ihmisen kanssa vasta muutaman viestin). Olin tämän tarinan kuultuani niin hoo moilasena, että jouduin keräilemään leukaani pitkät tovit lattialta ennen kuin suu meni kiinni.
KUKA KEHTAA KIRJOITTAA NOIN TÄYSIN TUNTEMATTOMALLE IHMISELLE?ihana_ihminen2

Tiedän kyllä, että sinkkumarkkinoilla meininki voi olla joskus julmaa, mutta ihan oikeesti!? Onko todella tällaisia ihmisiä olemassa, enemmänkin? Olen itsekin urheilullinen (no en varmaan kaikkien mittakaavalla, heh), enkä voisi koskaan elää sohvaperunan kanssa. Eli mielestäni siinä mielessä arvojen on oltava samat. Mutta sellaisen selvittäminen vaatii kyllä hieman enemmän, kun pari viestin vaihtoa.
Olisi ihan kiva tietää, että millainen nainen olisi sitten tälle esimerkin herralle riittävän treenattu? Ei tietenkään kaikkien ihmisten ulkonäönkään tarvitse miellyttää silmää ja tottakai parinvalinnassa ulkoisilla tekijöillä on paljon merkitystä. Ymmärrän myös sen, jos jollekkin juhliminen ja alkoholinkäyttö ovat parisuhteessa ehdoton nou nou. Mutta onko ”urheilullinen nainen” ainoastaan sellainen, joka viettää kaiken vapaa-aikansa salilla ja kropassa ei ole missään kohtaa grammaakaan ylimääräistä? Mistä lähtien urheilullinen ihminen ei voi käydä esimerkiksi festareilla, vaan on heti juoppo?
Voiko sit vaan olla ”silleen normaalin verran urheilullinen”, eikä ihan syömishäiriön partaalla keikkuva himotreenaaja? Jos voi, niin valitsen ehdottomasti sen vaihtoehdon silläkin uhalla, että muistutan päärynää!ihana_ihminen3

Tottakai jotkut ovat pinnallisia tyyppejä ja vaativia kumppaninsa suhteen, se on selvä. Mutta on jotenkin tosi surullista jos jonkun ihmisen pääprioriteetti parinvalinnassa on lihastasapaino? Hetkinen, mihin katosi sellaiset ”suht” tärkeät ominaisuudet, kuten positiivisuus, huumorintaju, samat arvot, sama aaltopituus yms yms? Ihastuin itsekin miehessäni ekana komeaan ulkonäköön, mutta jos hän olisi alkanut heti tenttaamaan ruokavaliotani ensitreffeillä, niin tuskinpa tästä olisi mitään vuosisadan rakkaustarinaa saatu aikaiseksi! Mielestäni ihmiselle tulee antaa mahdollisuus avata suutaan, ennen kuin tuijottaa vain hänen fyysisiä ominaisuuksiaan. Enkä tällä tarkoita silti, että sun täytyy siellä tinderissä painaa jokaiselle pelkkää vihreetä. Tottakai jotain vetoa täytyy ulkonäköönkin olla.
Ei voi kuitenkaan koskaan tietää millaiset taustat ihmisellä on, vaikka toisaalta eikös se riitä, että itse tietää mitä on ja mitä ei ole. Kuvakin antaa vain aika pienen maistiaisen siitä ihmisestä. Toki olen itsekin sitä mieltä, että kyllä terveelliset elämäntavat näkyvät myös ulospäin, mutta en alkaisi tuntematonta ihmistä heti kättelyssä haukkumaan laiskaksi plösöksi… En edes silloin, vaikka minua olisi huijattu sporttisella profiilikuvalla ja vastassa olisi kaikkea muuta.

Mä oon törmännyt mun omaan mieheen facebookissa, joten oon vähän huono kritisoimaan tinderiä. Mutta kun on kuunnellut mun sinkkukavereiden juttuja, niin tuntuu, että monella on aika kohtuuttomat vaatimukset toisen vartalon tai ylipäätään ulkonäön suhteen! Ja sanotaan, että naiset ovat vaikeita ja saavat ihme kohtauksia, mutta kyllä se toimii molempiin suuntiin. Tämä sama ystäväni on mm. saanut kuulla olevansa hirveän vaativa PERSOONA kun halusi ravintolassa uuden cokiksen, kun hänen juomassaan ei ollut yhtään hiilihappoa.
Kuten sanoin, niin liikunnalliset elämäntavat ja terveelliset arvot ovat varmasti parisuhteessa merkityksellisiä tekijöitä. Mutta ei nyt voi aivan kohtuuttomiakaan odottaa ja vaatia! Jos itse on himotreenaaja, niin voiko silloin vaatia toistakin olemaan? Tai jos itse laskee millin tarkkaan kalorit, niin onko silloin tulevan kumppaninkin oltava exel-taulukon kanssa laskemassa riisinjyviä? Koen ainakin itse muuttuneeni viimeisen kymmenen vuoden aikana jotenkin kypsempään suuntaan. Eli aika paljon muutkin asiat kuin oman rasvaprosentin mittaus saa elämässä suurempaa roolia. Eikä se silti tarkoita, että on heti päärynävartaloinen juoppo.ihana_ihminen1

Toivon tälle herralle kaikkea hyvää ja onnea naisen metsästykseen. Toivottavasti teistä kukaan ei joudu hänen loukattavakseen.

PS. Koko teksti on julkaistu ystäväni suostumuksella.
PPS. Mun oli vielä pakko kysyä mielipidettä mieheni veljeltä, joka on myös PT ja ympäri vuoden tosi hyvässä kunnossa. Hän on tosin tällä hetkellä varattu (sorry girls!), mutta kysyin mitä hän odottaa kumppaniltaan terveellisten elämäntapojen ja treenin suhteen? Ja näin hän vastasi:
”Mun mielestä on tärkeintä, että ihminen on löytänyt oman juttunsa, jolla purkaa esimerksi stressiä ja tuntee olevansa ylipäätään terve. Sillä, treenaako kerran vai viisi kertaa viikossa, ei ole mitään väliä. En pidä itse liian treenatuista naisista, eli mun makuun nainen ei saa olla mikään ”revitty” tai rasvaton. Pitää olla jotain mistä ottaa kiinni! Tärkeintä on, että voi hyvin omassa kropassaan.
Mä en myöskään jaksas, että mun daami juoksee koko ajan salilla. Siitä tulis vain paineita”.

Oskua voi seurailla Instassa nimellä oskargruner
Nyt kaikki seuraamaan Oskua instaan 🙂 ! Hän on myös meidän Benin kummisetä!

Nyt sit kehiin teidän kauheimmat tinder-kokemukset! Mulla on popparit valmiina! 😀