No ei taida minusta edelleenkään kasvissyöjää tulla…

Muistatteko vielä kun kokeilin kuukauden vegaaniruokavaliota, jonka te lukijat äänestitte kolmen eri ”suuntauksen” joukosta…? Kokeilu oli mielenkiintoinen, mutta yllättävän haastava. Lisäksi sain hmm.. hyvin mielenkiintoisia kommentteja koskien ruokavaliokokeiluani, joista kaikki eivät olleet kovin rohkaisevia! Silti oli varmasti hyödyllistä itselleni välillä ajatella sieltä laatikon ulkopuolelta asioita.

Ajatus kasvisruokavalion noudattamisesta on kuitenkin kytenyt mulla päässä, vaikka en ole siitä sen enempää kirjoitellut. Kuten olen useaan otteeseen sanonut, niin rakastan kasviksia ja hyvin tehtyä kasvisruokaa. Olen myös perillä eettisestä puolesta, vaikka toki siihen voisi varmasti aina kiinnittää enemmän huomiota. Haluan kuitenkin, ettei ruokavalio aiheuta liikaa vaivaa ja pohtimista arjessa, koska syöminen on parhaiten hallussa itsellä silloin, kun se ei stressaa ja on suht helppo toteuttaa. Ymmärrän kyllä, ettei kasvissyöjänä oleminen vaadi esimerkiksi  välttämättä omien ruokien valmistamista mutta se on ihan selvä homma ettei mieheni halua siirtyä kasvisruokaan, enkä halua myöskään lapsille tarjota pelkkää kasvisruokaa. Tässä jo pelkästään yksi logistinen ongelma 🙂 .

Nykyään kun olen töissä ja haen usein ruokaa läheisestä työpaikkaruokalasta, niin olen voinut lisätä viikottaiseen ruokailuihin yhä useammin kasvisruokavaihtoehtoja. Myös kasviproteiinit on aika kivasti huomioitu, eli yleensä aina on tarjolla salaattia, jossa on erilaisia herneitä, linssejä tai papuja. Vaikka liikun töiden puolesta paljon, niin en voi silti syödä pelkästään porkkanaraastetta ja spagettia. Eli kyllä siellä jotain vähän täyttävämpää täytyy olla lautasella! Intouduin myös kokeilemaan taas uudestaan soijasuikaleita keskiviikkona salaattia valitessa, mutta ne jäivät kyllä syömättä, koska jokin niissä totuttelusta huolimatta etoo. Quornia en ole vielä testannut.

En tiedä luitteko entisen missin Lotta Näkyvän IG-päivityksen tässä joitakin viikkoja sitten, jossa hän oli siirtynyt 9kk vege-kokeilun jälkeen sekasyöjäksi. Hänen vatsansa ei millään tottunut ruokavalioon, tai siis lähinnä kasviproteiinin lähteisiin. Ymmärrän kyllä täysin hänen tuskansa! Vaikka mullekin sanottiin vegekokeilun aikana, että ”vatsa kyllä tottuu”, niin mun vatsa ei kyllä vaan tunnu tottuvan! En muista milloin viimeksi olisin kärsinyt näin järkyttävistä vatsakivuista ja suolisto-ongelmista kuin mitä olen viime aikoina kärsinyt. Oon myös koittanut ottaa esim. linssejä tai papuja vain ihan muutaman ruokalusikallisen, mutta mun vatsa reagoi niihin todella voimakkaasti – joka kerta! Tähän mennessä kokeilun perusteella soijapapu on pahin ja härkis tulee hyvänä kakkosena. Härkisrouhetta jugurtin päällä pystyn syömään ilman pahempia ongelmia, mutta härkistä lämpimässä ruoassa taas en. Tai siis pystyn, mutta voin varautua karmeaan kaasunmuodostukseen!!!

Mä jatkan siis edelleen eläinproteiinin käyttöä, mutta ei senkään kanssa tarvitse liioitella. Punaista lihaa syön kerran tai kaksi viikossa. Heraproteiinia (Foodin, maustamaton) käytän ihan päivittäin aamupuuron joukossa ja joskus välipalalla. Nyt sain kaverilta testiin kasvisprodejauheen, mutta en ole vielä maistellut ja pelottaa miten vatsa reagoi (sisältää mm.herne- ja soijaproteiinia).
Mulle on kuitenkin tärkeintä, että vatsan toiminta ei häiritse jokapäiväistä elämää eikä mun tarvitse kärsiä hirveästi turvotuksesta päivittäin.

Mun ratkaisu edelleen on siis monipuolinen sekaruokavalio, eli kasvisruokailija musta tuskin tulee, ellen koe tulevaisuudessa jotain uutta heräämistä. Oma olo kertoo parhaiten sen, mikä itselle ja omalle vatsalle sopii. Mun selkeä kokemus on, ettei punainen liha tai sen paremmin pavut ja linssit oikein ole mulle paras valinta!

Onko teidän vatsa oireillut kasvisproteiinin lähteistä? Kuinka usein tulee käytettyä linssejä, papuja tai herneitä?

Kuinka päästä jatkuvasta kiireentunteesta eroon?

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen viime aikoina pohtinut tosi paljon omaa ajankäyttöäni ja kiireen tunnetta, joka on vallannut mut yhä useammin. Inhoan paikasta toiseen juoksemista kuin päätön kana ja minuuttiaikataulussa elämistä! Välillä mun ajatukset lähtee sitten ihan tosissaan lentoon ja pohdin, että onko nää päivät vain ”läpivientiä”, vai ehdinkö oikeasti keskittymään olennaiseen? Arki on tietysti aina arkea, mutta eihän elämä saisi tuntua siltä, että jahas, taas meni yksi viikko niin etten edes huomannut sen ohittamista! Aina käsketään elämään hetkessä ja olemaan läsnä, mutta se ei ole aina helppoa.

Kävin viime viikon maanantaina Fitfashionin kuvauksissa. Nämä kuvat on otettu mun omalla kameralla.

Kun palasin takaisin työelämään, niin aikatauluihin liittyvän säätämisen määrä on kyllä tuplaantunut!! Kotona lapsen kanssa ollessa päivät kuluivat välillä vähän tuskaisenkin verkkaisesti, mutta nyt töissä ollessa samaa ei voi sanoa. Oon oikeastaan aika hyvilläni siitä, että olen kahtena päivänä iltavuorossa, joten saan viettää lasten kanssa ns. hitaan aamun. En oikeasti tiedä miten kestäisin sitä, että lapset pitäisi herättää kukonpierun aikaan ja viedä seiskaksi hoiton!? No, kaikkeen sitä tietysti tottuu jos on pakko.
Täällä Helsingissä yksi todella ärsyttävä asia on pitkät välimatkat ja itsekin saan varata 50min työmatkaan per suunta ja silti voi olla haasteita ehtiä. Muistelen kaiholla sitä aikaa Tampereella, kun pyöräilin 4minuuttia töihin! Vaikka kiire tuli silti aina välillä…

Nykyään on aika muodikasta olla tosi kiireinen ja ”on taas ollut ihan kauhea kiire” on yleensä selitys sille, miksi ei ole ehtinyt näkemään kaveria tai tekemään jotain minkä on itselleen luvannut. Itsekin tukeudun usein tähän selitykseen ja kai se tavallaan onkin totta: Arjessa, johon kuuluu kaksi pientä lasta ja kaksi työssäkäyvää vanhempaa ei aikaa kyllä ole ainakaan liikaa. Onko kuitenkn mahdollista elellä leppoisaa arkea ilman päivittäistä kiireen tunnetta?

Farkut Bik Bok TÄÄLTÄ* / Toppi Nike TÄÄLTÄ* / Kengät Adidas TÄÄLTÄ*

Luin yksi päivä mun ihanan ja viisaan ystäväni Karoliinan instagram-päivityksen, joka sai mut todella miettimään omaa asennettani:

”Kun on nyt pari viikkoa seurannut omaa suhdetta kiireeseen, on tullut tehtyä kiinnostavia havaintoja. Tunnistan, etten koe kiireen tunnetta, mutta käytän silti ärsyttävän paljon kiire-sanaa. Ja kun tietää sanojen voiman, siihen on hyvä pysähtyä. Tämänaamuinen ”meillä ei ole kiire” -lause voisi voisi hyvin kuulua: ”meillä on aikaa”. Tai kun mietin ehdinkö pitää lepohetken, voin valita ajatukseksi ”no nopeasti minuutin tai ”juu, yhden ihanan pitkän minuutin”. Aika on todella suhteellista.” 

Oon tehnyt ihan tietoisia muutoksia elämässäni tässä viime viikkojen aikana, koska no… On ollut pakko! Olen luonteeltani hieman suorittaja ja usein ahnehdin itselleni liian pitkän to do-listan. Se lisää myös fiilistä siitä, että taaskaan en ehdi sitä ja tätä. Ehkä kuitenkin isoin syy on lapset, koska haluaisin kuitenkin elää hetkessä heidän kanssa ja luoda kotiin tunnelman, ettei koko ajan tarvi ryntäillä jonnekkin. Yllättäen iltaisin ja viikonloppuisin onkin ihan kivasti aikaa rentoon oleiluun!


Mun kiireen vähenemiseen on vaikuttaneet seuraavat asiat:

  • Viikonloppujen pitäminen vapaana kalenterissa ilman turhia aikatauluja. Viikolla aikatauluja voi olla, mutta ei mielellään viikonloppuisin. Silloin voin nukkua halutessani lasten kanssa päikkärit tai olla vain.
  • Tää on vähän itsestäänselvyys, mutta tarpeeksi väljän kalenterin järjestäminen auttaa kyllä kummasti. Ei enää ryntäilyä minuuttiaikataululla!
  • Itsestä riippumattomien asioiden vatvominen. Olen nyt tässä varmaan kaksi viikkoa miettinyt, miten ärsyttävää on, kun työmatkaan menee melkein 2h päivässä. Toistaiseksi ongelma ei ole miettimällä ratkennut 😀 . Toivon, että tulevaisuudessa pääsen töihin lähemmäksi kotia tai pystyn tekemään kerrallaan pidempiä vuoroja, mutta nyt se ei ole mahdollista.
  • Lasten (tai omatkaan) harrastukset. Tai siis niiden olemattomuus. Kyllä, on paljon asioita joita olisi ihana harrastaa joka viikko jossain ryhmässä. Olen pitkään unelmoinut esimerkiksi telinevoimistelusta. Mutta ajatus siitä että töiden jälkeen koitan ehtiä karmealla kiireellä kotiin ja siellä äkkiä jotain syötävää ja lähtö harrastamaan…. Ei houkuttele yhtään! Luojan kiitos lasten ei tarvi vielä moneen vuoteen juosta missään treeneissä!
  • Viimeinen, joka on mielestäni myös todella tärkeä on se, ettei koko ajan kyttää onko joku koittanut tavoittaa. Kiireen tunnetta lisää nimenomaan se, että koittaa heti samalla sekunnilla vastata jokaiseen kilahdukseen! En itse pidä puhelinta äänettömällä, mutta yleensä katson sähköpostit pari kertaa päivässä.

Oletko tehnyt jotain muutoksia omaan elämääsi nimenomaan kiireen vähentämiseksi?