Paluu synnytyssaliin

Mun paras ystävä synnyttää hetkenä minä hyvänsä ja palaan paljon ajatuksissa tunnelmiin ennen omaa h-hetkeä. Oon koko ajan kuin tulisilla hiilillä ja vilkuilen puhelinta onko tullut uusia what’s up -viestejä. Tiedän miten ärsyttävää on, kun on itse ihan loppumetreillä odotuksessa ja jengi koko ajan pommittaa, että ”joko joko”. Olen tyytynyt lähettämään hänelle viime päivinä ainoastaan ”Hellurei!” sisältöisiä viestejä ilman kysymysmerkkejä 😀 .

Jollain (oudolla? sairaalla?) tavalla kaipaan omaa synnytystäni, etenkin sitä viimeisintä. Huolimatta kaikista kaks plus -keskustelupalstan kauhutarinoista, joissa toosa repeää keskeltä kahtia, kätilö on hirviö ja toipuminen hidasta ja tuskallista, voin sanoa että itse tykkäsin synnyttää! Hullua? Ehkä. Tai sitten vaan aika kultasi muistot!

Etenkin nyt toisella kertaa oli mukava, kun tiesi edes vähän mitä tulevan pitää. Synnytin molemmilla kerroilla kätilöopistolla ja minulle jäi hyvin positiivinen kuva etenkin henkilökunnasta. Toki jotain pieniä juttuja oli sitten lapsivuodeosastolla, joista kyllä annoin palautetta. Kätilöt tekevät todella vaativaa ja arvokasta työtä ja se on ammatti, joka ei sovi todellakaan kelle tahansa! Tilanne, jossa kätilön on pystyttävä rauhallisuuteen ja kylmähermoisuuteen vaikka äiti olisi millainen momzilla tahansa, on varmasti vaativa! Ja he varmasti näkevät niin paljon kaikenlaista, että mikään ”pikku kakka” ei enää hetkauta 😀 ! En tiedä näkeekö mikään muu hoitotyötä tekevä ihminen niin paljon eritteitä… my god…
Vaikka se limashow itsestä tuntuu aika vastenmieliseltä, niin heillehän se on arkipäivää ja se ainakin itseäni helpotti. Tiesin, että vaikka mitä tulee, niin he ovat varautuneet ja osaavat tehdä oikeat siirrot.

Käytin ekassa synnytyksessä kaikki mahdolliset minulle tarjotut kivunlievitykset. Varmaan ainoat jota EN käyttänyt, oli se joku hiivatin ballonki (en edes tiedä mikä se on…)  ja aqua-rakkulat, koska niistä mua oli varoitettu! Sain pari kipupiikkiä, spinaalin, akupunktiota, ilokaasua ja varmaan muutakin jota en enää edes muista.
Toisella kierroksella menin aika pitkälle pelkällä ilokaasulla, jonka hengittäminen meni sitten jo kuin vanhalta tekijältä. Sitten kun ilokaasu ei enää riittänyt sain epiduraalin. Mun tapauksessa epiduraali toimi kuin unelma, enkä missään vaiheessa sen laiton jälkeen tuntenut kipua.
Jälkisupistukset olivat molempien synnytysten jälkeen kovat ja kamalat. Olin todella huonovointinen etenkin silloin kun imetin.

Voisin kyllä milloin vain synnyttää kolmannen kerran! Ehkä raskausaikaa (etenkään loppuaikaa) en niinkään kaipaa, koska onhan se aikamoista lyllertämistä vaikka olisi kuinka hyvässä kunnossa tahansa!
Toivon kuitenkin, että voin tarjota tällaisen, ehkä hieman erilaisen kokemuksen synnytyksestä teille kaikille, jotka ette sitä vielä ole päässeet kokemaan ja se toiveissa olisi. Tai teille joilla aikaisempi kokemus on ollut karmea ja traumaattinen. Asiat voivat mennä myös hyvin! Mä valmistauduin synnytykseen hyvin pitkälti ajatuksissani kuin maratoniin: Psyykkasin itseäni niin, että matka on pitkä ja uuvuttava mutta olen vahva ja jaksan. Toisella kerralla ei tosin tarvinnut kovin kauaa edes pikkuherraa odotella, joten vertaisin sitä enemmänkin puolimaratoniin. Alatiesynnytys oli molemmilla kerroilla itselleni myös suuri toive, joka onneksi toteutui.

Tämä kuva on otettu 12h synnytyksen jälkeen.

Onko teillä hyviä muistoja synnytyksestä?