Voisitko treenata ”vain” kerran viikossa?

Tänään se koitti! Nimittäin paluu kuntosalille. Hävettää myöntää, mutta myönnän kuitenkin: En ole treenannut kolmeen viikkoon! 

Syitä tähän on ollut monia, isoimpana syynä varmaan motivaation puute, häiden järjestämisestä aiheutuva ylimääräinen homma ja lapset  (isompi on nyt melkein 2kk pois dagiksesta). Tiedän kyllä, että mitä pidemmäksi tauko venyy, niin sitä tahmeampaa aloitus on. Samalla kuitenkin uskoin, että varmaan jossain vaiheessa motivaatio taas herää! Siis viimeistään silloin kun en mahdu vaatteisiini 😀 …

Käväisin salin vaa’alla, joka näytti 63,3kg. Painoni ei ole vuoteen muuttunut miksikään, eikä siihen ole vaikuttanut treenaaminen, treenaamattomuus, syöminen tai syömättömyys! Sinänsä varmaan ihan hyvä, koska tämä nyt tuntuu olevan se paino jossa kroppani viihtyy parhaiten (+-2kg). Olen siis onnekas tämän asian suhteen, kiitos geenit.
No, mites voimatasot sitten? Tänään odotin salilla jotain ihan totaaliromahdusta painojen suhteen, mutta yllätyin positiivisesti! Ihan kuin kroppa olisi saanut tästä lepotauosta vaan enemmän virtaa?? Ihan ei jaksanut vetää niin täysillä kuin kolme viikkoa sitten, mutta kyllä kroppa jaksoi ihmeen hyvin, enkä ollut edes puolikuollut kotiin päästyä! En nyt tietenkään ihan ennätysrautoja kaivellut tankoihin, mutta en nyt treeniä ihan satujumpaksikaan kutsuisi!

Joskus mietin, että mitäs jos vain oikeasti liikkuisi silloin tällöin, siis tyyliin kerran viikossa, eikä ottaisi mitään ”stressiä” liikunnasta! Tunnen nimittäin monia, jotka treenaavat erittäin harvoin ja ovat silti ihan kivassa kunnossa! En tiedä olenko ollut sitten itse NIIN paljon paremmassa kunnossa vaikka oon jumpannut kuin viimeistä päivää…
Kaikkien treenioppaiden mukaan kaksi treeniä viikossa pitää kehitystä yllä ja kolme (+siitä ylöspäin) kehittää lisää. Yksi treeni tarjoaa ehkä mukavaa ajanvietettä, mutta silloin on turha odottaa esimerkiksi sarjapainoissa nousua. Mutta mitä väliä painoista, jos ilman treeniäkin pysyisi treenatun näköisenä? Vai pysyisikö…? 
Tottakai sitä alkaa nopeasti odottamaan kehitystä kun on päässyt treeneissä hyvään vauhtiin, mutta ainakin itse kyseenalaistan usein, että näkyykö se oikeasti edes missään että ravaan tuolla mäkeä kieli vyön alla!

Ehkä kuitenkin mulle itselle treenaamisessa se tärkein juttu on kuitenkin treenistä saatu hyvä fiilis ja etenkin tietoisuus siitä, että on pitänyt itsensä liikkeessä säännöllisesti! Varmaan moni teistä tietää sen patalaiskan olon joka tulee treenitauon seurauksena (joskus ihan aiheettakin). Koko kroppa tuntuu löysältä (vaikka ei sitä olisikaan) ja lihakset olemattomilta. Ainakin kun itse jaksan liikkua säännöllisesti, niin kropassa on ikäänkuin koko ajan hyvä draivi päällä ja olo tuntuu kaikinpuolin energisemmältä. Tavallaan tuntuu ”liikunnalliselta”. Tunnistatteko nää fiilikset?

Tulin siis siihen tulokseen, että vaikka treenaamattomuus ei näkyisikään vaa’assa, radikaalisti voimatasoissa tai lihasmassassakaan, niin kyllä se silti vaikuttaa eniten mieleen! Aion ja haluan edelleen liikkua säännöllisesti, mieluiten lähes päivittäin, tavalla tai toisella. On se sitten kuntosalia, mäkitreenejä, jumppaa, lenkkiä tai jotain muuta. Tällaista kolmen viikon taukoa en kyllä tarvitse (toivottavasti) taas pitkään aikaan! VAIKKA pysyisin ihan ok kunnossa liikkumattakin.

Tuntuuko teistä koskaan, että vähemmälläkin treenillä olisitte riittävän hyvässä fyysisessä kunnossa? Voisitko kuvitella treenaavasi vaikka vain kerran viikossa?

Voiko tää olla edes totta?

Huh huh… En tiedä edes mistä lähteä purkamaan mun tuntemuksia!

Me sanottiin mun ihanan mieheni kanssa eilen ”tahdon” ja tässä on oltu reilun vuorokauden ajan jo rouvashenkilö 🙂 ! Nykyään mun sukunimi on siis Viirretin sijasta Gruner!

Koko viikonloppu, alkaen perjantai-aamupäivästä kun tulimme hääpaikalle Asikkalan Lehomonkärkeen, oli elämäni onnellisin! Me majoituttiin kaasojen, kaasoni miehen, seremoniamestarin, bestmanin ja hänen vaimonsa kanssa koko viikonloppu hääpaikalla. En voi oikeasti pukea sanoiksi, miten hienoa oli kokea tää kaikki juuri tuon porukan kanssa! Kaikki se ihanan kutkuttava jännitys, paikan laittaminen kuntoon (jossa tosin ei ollut kovinkaan paljon hommaa) ja saunominen perjantai-iltana… En olisi voinut toivoa parempaa tukijoukkoa meille! Lauantaina kaikki oli hyvissä ajoin valmiina ja mun kaasojen kanssa pidettiin yllättävän hyvin hermomme kurissa. Vaikka voin kyllä sanoa, että jännitti aivan TÖRKEESTI kun lähdetiin isäni kanssa kulkemaan kohti vihkipaikkaa!

En oo saanut vielä kuvia meidän hääkuvaajalta Oona Linnalta (Happy Moments Photography), mutta varmaan laitan muutaman kuvan myös tänne meidän blogin puolelle! Siellä on varmaan aika upeaa kuvamatskua, koska bileet äityi niin kovaksi, että jopa mun 72-vuotias äitini tamppasi klo.01.30 asti 😀 ! Meidän hääbändi Instaglamour oli siis sellainen biletykki että oksat pois!! Hääpaikan keittiön hovimestari sano, ettei ole koskaan nähnyt yhtä rentoa morsianta ja epäilen, että hän saattoi nähdä mut joraamaassa pää hiessa tanssilattialla kerran jos toisenkin. Luojan kiitos mulla oli ne varatennarit, koska ton murtuneen pikkuvarpaan ansiosta korkkarit painoi oikeaa jalkaa erittäin ikävästä ja silloin noi varakengät oli oikeesti pelastus!

Tällä hetkellä meidän eteinen on aivan täynnä kamaa ja purkamattomia kasseja, mutta nyt oon oikeesti niin poikki ettei kyllä mitenkään jaksa tarttua niihin. Olo on yhtä aikaa vähän tyhjä, mutta kuitenkin niin kiitollinen. Huh. Elämä on vaan niin upeaa!!!

Kimppuni on tehty Lahden Kukkapii -kukkakaupassa ja olin todella tyytyväinen! Tässä kuvassa se tosin on jo yhdet häät juhlinut 😉 .