Henkinen hyvinvointi: Miten selvitä ainaisten valittajien kanssa?

Aivan varmasti kaikki teistä tietää sen tyypin, jonka lasi on AINA puolityhjä; Hän valittaa töissä, facebookissa, lenkillä, perheen yhteisillä päivällisillä tai puhelimessa. Oli aihe mikä tahansa, alkaa valitus heti kun tervehdykset on vaihdettu! Itsekin olen valitettavasti joutunut käsittelemään tätä asiaa menneisyydessä, koska huomasin tiettyjen ihmisten seurassa muuttuvani itse. Valittaminen on helppoa ja jopa luonteva keino löytää yhteistä keskusteltavaa. ”Kyllä on ollu surkee kesä…”
Onneksi päinvastaisia ihmisiäki löytyy! Itse mietin monesti, kuinka jotkut jaksavat pysyä niin positiivisina ja elämäniloisina päivästä toiseen? Tällaisia henkilöitä seuraan mielelläni myös somessa, koska fiilis tarttuu! Luulen, että suurin syy on ihan tietoinen asennevalinta; Jos päättää suhtautua asioihin positiivisesti ja tekee tietoisen valinnan olla valittamattaa, niin pikkuhiljaa mieli alkaa muuttaa suuntaa negatiivisestä poispäin! Helppoa se ei toki ole ja epäilen, että vaikeimpia asioita elämässään kohdanneet ovat niitä, jotka eivät jaksa nurista turhista. Ainakin itsestäni tuntuu, että niillä joilla on asiat hyvin, on omasta mielestään aina jokin vialla. Jos sataa, niin se ärsyttää, jos paistaa niin on liian kuuma!

Mutta miten suhtautua niihin ainaisiin valittajiin?
Ajattelin pyytää näkemyksen aiheeseen liittyen kaveriltani Jonna Lehtosaarelta, jota olen ennenkin haastatellut blogiini (kannattaa lukea juttu TÄÄLTÄ!). Jonna on koulutukseltaan ratkaisukeskeinen erityistason psykoterapeutti ja tämän aiheen todellinen asiantuntija! Tässä siis Jonnan mietteitä negatiivisuudesta ja sen tarttumisesta.

1. Jos jonkun valitus häiritsee jatkuvasti, niin kannattaako mieluummin vältellä tällaisen ihmisen seuraa (jos mahdollista) vai ottaa asia puheeksi? Eikö ole aika todennäköistä, että jos valituksesta huomauttaa, niin se johtaa vain jäätävään ilmapiiriin…?

Tässä tapauksessa mietin sellaista loputonta ja ärsyttävää valittamista joka todennäköisesti syö kaikkien osapuolien voimia. En siis kirjoita sellaisesta koettelemuksista ja raskaista tunteista puhumisesta, joka taas mahdollistaa vertaistuen antamista ja kaverin tsemppaamista.
Kun joutuu sukulaisen, kaverin tai kenen tahansa negistelyn kohteeksi, tai huomaa olevansa keskellä toisen henkilön marttyyrilifestoryä (mitä kuulee joka kerta kun tapaa) tehonnee varmaan parhaiten sinulle luontevin tapa pysäyttää tilanne. Tai jos problematiikka on eskaloitunut siihen pisteeseen, että tiedät, että kohta sinulta palaa pinna, niin tässä on erilaisia reagointitapoja:

  • Huomiotta jättäminen (toimii usein lapsilla niin miksei aikuisilla?)
  • Kuulluksi tulemisen osoittaminen ja harhauttaminen (”kuulostaa rankalta, tsemppiä sulle, onko muuten huomiselle luvattu aurinkoa?”)
  • Suora konfrontaatio (”toivon mukaan et pahastu, mutta koen, että sä valitat melkein joka asiasta ja se tuntuu ikävältä”)
  • Suhteen katkaiseminen (”koen etten pysty enää olla tekemisissä, koska niin ja näin”)
  • Ehkä provokatiivinen tai rauhan merkeissä pallon heitto kitinäkallelle itselleen (”jumalauta sä valitat koko ajan, sä saat kohta mahahaavan” tai ”en tiedä oletko huomannut, mutta tuot usein asioista sen negatiivisen puolen esiin ja olen huolissani, että se syö sun voimia”).

Jos olet jo useasti ottanut asian puheeksi, pukenut tunteesi sanoiksi ja siitä huolimatta tämän henkilön kurjuudessa kelluminen ja kitinä aina vain jatkuu, on vastuu sinulla miettiä missä määrin haluat altistaa aivosi negatiivisuudelle.

2. Jos tuntee itse olevansa liian negatiivinen ihminen, niin voiko positiivisuutta opetella tai harjoitella?

Mikäli löydät itsesi sellaisesta arjesta johon kuuluu ainainen valitus, oikein loputon negistely ja kurjuudessa synkistely, kannattaa toki tarkastella ja pohtia onko kyse mahdollisesta psyykkisestä pahoinvoinnista esim. masentuneisuudesta tai tyytymättömyydestä johonkin (parisuhde, työ, oma hyvinvointi tmv.)? Vai onko tämä ylipäätään sinulle luonteva tapa kommunikoida, eli olla enemmän tai vähemmän pessimistinen mörrimöykky joka asian ja ihmisen suhteen?
Positiivisuutta voi opetella ja harjoitella monella eri tapaa! Kaikki lähtee kuitenkin omasta asennerempasta ja päätöksestä haluta toimia toisin. Tämä on tietoinen ajatustyö; netti on pullollaan artikkeleita positiivisuudesta ja sen hyödystä, hyvinvoinnin psykologiasta ja kuinka muutamalla askeleella voi opetella positiivista ajattelua. Huomioi myönteisiä asioita, muista kiittää, hymyile ja naura vaikkei huvittaisi jne. Ammattiauttajan kanssa voi myös keskustella aiheesta tai osallistua verkkokursseille tai ryhmiin.

Mielestäni on tärkeää erotella luonnollista optimismia ja positiivisuutta (joka tuo iloa ja eloa arkeen) ja teennäistä ”kaikki on hyvin koko ajan”-positiivisuutta. Tällaisessa ”feikkipositiivisuudessa” henkilö kieltää suuren tunnekirjon ja tukahduttaa tärkeitä (esim. vihan tai surun) tunteita koska ei hyväksy, että joku asia olisi huonosti tai kokee ikävät tunteet epämukaviksi. Kaikessa olisi hyvä olla tasapaino. Kukaan ei jaksa olla ikuisen valittajan seurassa, mutta miltei yhtä rasittavia ovat teeskentelevät ”great-super-jeejee”-tyypit.

3. Miksi meidän on niin paljon helpompi löytää yhteisiä valituksen aiheita kuin yhteisiä, positiivisia puheenaiheita?

En tiedä onko kyse niinkään siitä, että on helpompi löytää yhteisiä valituksen aiheita, vaan usein ainainen valittaminen ja negatiivisuus tarttuu muihin! Kun altistuu usein kaverin loputtomalle synkistelylle ja valittamiselle, niin sitä alkaa helposti itsekin narista. Se tarttuu ja sitten oma negatiivinen energia pitäisi purkaa johonkin, vaikka valittamalla taas seuraavalle henkilölle.

Työyhteisöissä yhteinen valituksen aihe voi toki tuoda mukanaan ihan hyvääkin kehitystä. Ilman positiivisia puheenaiheita, kehumista, kannustamista ja rohkaisemista, saastuttaa silti yhteinen valitus enemmän kuin antaa.

4. Usein tuntuu, että mitä vanhemmaksi ihmiset muuttuvat, niin sitä negatiivisemmiksi he muuttuvat. Ainakin itse huomaan tämän joistakin sukulaisista ja tuntuu, että välillä saa vain kuunnella ainaista kitinää milloin mistäkin. Mikä tällaiseen tehoaa?

Mietin että taipumus muuttua negatiivisemmaksi ei kenties ole ikäsidoinnaista. Jotkut seniorit ilmaisevat herkästi huoltaan, pelkooan tai pettymystään kritisoimalla ääneen muiden tekemisiä ja päätöksiä, koska on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, että maailma muuttuu tai elämä maan päällä menee loppua kohti. Myös muistisairaudet vaikuttavat käytökseen ja valittamisesta tulee tuttua tai se helpottaa hetkellisesti oloa. Toki katkeruus tai pettymys omiin valintoihin elämän aikana, varsinkin tekemättömät asiat, saattavat pahentaa tarvetta purkaa pahaa oloa.

 

Onko teillä ollut tilannetta, jossa olette tietoisesti ottaneet etäisyyttä negatiivisiin ihmisiin?