Vielä jossain, on jotain mua varten.

Oon puhunut jonkun verran blogissakin siitä, että oon valmis siirtymään takaisin työelämään ja valmis siirtymään sitä myöten myös pois liikunta-alalta. Viikon sisällä oon naputellut jo useamman työhakemuksen ja nyt vaan odotellaan, että tuleeko testiin plussa…

Ohjasin ensimmäisen ryhmäliikuntatuntini 2007, eli 10-vuotta sitten. Mulla ei ollut minkäänlaista alan koulutusta silloin ja muistan vielä edelleen aika kirkkaasti, kuinka hemmetin paniikissa olin kun menin antamaan elämäni ensimmäistä näytetuntia Tampereen työväen naisvoimistelijoille. Siitä se lähti, muutamasta onnettomasta v-askeleesta ja grapevinestä 🙂 . Tää on mun juttu, tätä teen hautaan asti. Vai teenkö…?

Sen jälkeen on tullut vedettyä satoja ja taas satoja ohjauksia, niin seuroille, joukkueille, yrityksille  ja kaikenikäisille, sekä kuntoisille ihmisille. Kävin Varalan Urheiluopistossa vuonna 2010 liikunnanohjauksen peruskurssin eli LOKin, joka oli ihan mielettömän hyvä konaisuus ja antoi hyvät eväät tälle alalle. Voin ainakin Varalan LOKkia suositella erittäin lämpimästi, koska paikka ja opettajat ovat upeita! Liikunta-alalle jos aikoo ja haluaa, niin liikuntaneuvojan opintokokonaisuus on myös hyvä ja sillä pääsee kiinni moniin hommiin. Toki oma kiinnostus on aina tärkeintä!

Kaikenlaisia koulutuksia on sitten tässä matkan varrella tullut käytyä ja kaikenlaista alalla puuhaillut. Mullahan on myös 1,5-vuotta liikunnanohjaaja AMK -opintoja takana (ruotsinkielisellä linjalla). Olen miettinyt todella paljon, että jatkanko koskaan opintoja loppuun esimerkiksi monimuotokoulutuksena työn ohessa. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei olisi ehkä kannattanut edes hakeutua tuolle linjalle. Toisaalta mitäpä sitä jossittelemaan, tuolloin olin varma että mun tulevaisuus on joustavissa trikoissa!

On tosi jännä, miten mielipide asioista muuttuu ajan myötä. Jos olisin perheetön, niin voi olla, että painaisin tämän alan yrittäjänä pitkää päivää ylätaljan ja jalkaprässin välissä! Nykyään tietysti katson työjuttuja aika vahvasti lapsiperhevinkkelistä, koska esimerkiksi se, että heiluisin joka ilta salilla on vain täysi mahdottomuus! On myös ymmärrettävä, että kuuden vesijumpan jälkeen kotona ei odota lepo, vaan aivan uusi fyysinen työ – eli perhe-elämä 😀 ! Ainakaan mun kroppa ei vaan 34-vuotiaana ei palaudu enää siitä härdellistä niin, että nauttisin sekä töissä, että kotona olemisesta.
Arvostan myös lepoa siinä määrin, että en ala mihinkään sähköpostiruljanssiin, joka yrittäjänä oli aika jäätävä. On mukavaa kun on työ, jossa työasiat jää työpaikalle, eikä kukaan saa slaagia jos et vastaa sähköpostiin 10min sisällä. Kotona voi keskittyä lapsiin. Joku superihminen saa toki organisoitua elämänsä niin, että hoitaa kaiken kunnialla, mutta on se todella haastavaa.

Mulla on kuitenkin vahva kutina siitä, että tuolla jossain on vielä työ mua varten. Työ, joka on sopivan haastavaa ja työ jossa saan olla ihmisten kanssa tekemisissä, koska siinä olen todella hyvä! Uskon, että niin klisee kun se onkin, niin asioilla on myös tapana järjestyä. Eihän sitä mitään hommaa tarvitse lopun elämäänsä tehdä, vaan se voi olla ovi taas ihan uuteen mahdollisuuteen.

Tsemppiä kaikille, uskokaa itseenne! <3