3 asiaa, jotka pilaavat treffit takuuvarmasti!

Milloin olet käynyt viimeksi treffeillä? Mulla siitä on vierähtänyt jo yli 8-vuotta, mutta ennen hurrin tapaamista olin aika kova likka treffailemaan! Yksi syy sille, että halusin perustaa Match by K:n oli myös se, että silloin aikoinaan olisin toivonut, etten olisi tuhlannut niihin vääriin tyyppeihin niin paljon aikaa.
Olen myös keskustellut meidän asiakkaiden kanssa todella paljon treffailusta ja myös siitä, mikä on heille täysi turn off deiteillä.

Näin he vastasivat

1. Huono hygienia on asia, joka nousee ylitse muiden! Treffikumppanilta odotetaan ehdottomasti siistiä ulkoasua, puhtaita vaatteita ja ihan niinkin alkeellista asiaa, kuin peseytymistä. Valitettavasti pahan hajuinen treffikumppani vie yleensä fiiliksen heti ensi minuuteilla. Usein etenkin miehille vahva hienhaju voi olla todellinen ongelma, jota jännitys ei ainakaan helpota. Jos kärsii haisulikainaloista, niin kannattaa jättää suihkussakäynti ihan viime tippaan ja tietysti käyttää dödöä. En ole hikoilun asiantuntija, mutta luulisi nykyteknologian jo kehittäneen melko tehokkaita apuja hikoiluun!

Myös liian voimakas haju voi olla todella pois luotaantyöntävä. Joissakin maissa käytetään aika voimakkaitakin parfyymeita, mutta mielestäni täällä suomessa se voi olla enemmän huono, kuin hyvä juttu. Kannattaa siis laittaa hajusteita hillitysti!

2. Omista ex-kumppaneista puhuminen on ehdoton nou nou ensitreffeillä! Treffikumppanille tulee helposti fiilis, että häntä verrataan exään tai mikä pahinta, treffikumppani ei ole vielä päässyt entisestä rakkaudestaan eroon! Toki näin voi olla ja epäilysten herätessä minusta on ihan fiksua kysyä, voisiko olla niin, että vanha suola vielä janottaa..? Pahimmassa tapauksessa päädyt vain laastariksi!
Toki treffeillä voi hienovaraisesti kysyä oletko ollut ennen naimisisa tai milloin olet seurustellut viimeksi, mutta sitä enempää asiaa ei kannata alkaa urkkimaan. Ja mikä tärkeintä; Exästään ei kannata pitää tunnin esitelmää, jos haluat vielä tavata samaa ihmistä uudestaan!

3. Huonot käytöstavat on asia, joka tulee AINA esille kauhujen treffeistä puhuttaessa!
Keskustelussa jatkuva keskeyttäminen, päälle puhuminen, kännykän räplääminen, suu auki syöminen ja seiniin tuijottelu on aika varma turn off treffeillä useimmille! Yllättävän usein jopa ne alkeellisimmat käytöstavat saattavat päästä unohtumaan, mutta niitä voi aina harjoitella ja kannattaakin! Keskustelutaito ja toisen kunnioittaminen keskustelutilanteessa on aika välttämätön taito esimerkiksi työelämässä. Kun perustin Match by K:n niin päätin, että treffien jälkeen asiakkailla tulee olla mahdollisuus antaa treffikumppanistaan asiallista palautetta.

 

Mitkä asiat teidän mielestänne ovat treffillä totaalinen turn off?
Oletteko olleet itse treffeillä, joissa joku näistä edellämainituista asioista tuli esille?

Ps. Oletko jo käynyt tykkäämässä Match by K:n facesivuista ja Instasta? Löydät ne molemmat yrityksen nimellä. Päivitän FB:hen jatkuvasti millaisia deittikumppaneita meidän asiakkaat etsivät.
Olen SUPERkiitollinen kaikista tykkäyksistä!