3-vuotissynttäreiden kunniaksi Frozzypack-arvonta!!

Fit you too-blogini juhlii tänä vuonna 3-vuotissynttäreitään! Se on nykymenolla aika pitkä ikä blogille, koska jotta blogi voi menestyä on sen kirjoittaminen pitkäjänteistä työtä! Mä olen kuitenkin ihan nobody, eli ei ole julkkispoikaystävää, en ole ollut BB-talossa enkä pyri politiikkaan 😀 . Toisaalta en ole myöskään väkisin yrittänyt tätä kirjoittaa ”koska kaikkien täytyy blogata”, eli kirjoitan silloin kun on asiaa!
Olen kirjoittanut blogin kirjoittamisesta aikaisemmin täällä, joten käyppäs lukaisemassa!

IMG_0391

Aika paljon sitä onkin mahtunut kolmeen vuoteen! Olen mm:
– Käynyt läpi elämäni ensimmäisen kisadieetin.
– Kilpaillut fitnesskisoissa ja toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni!
– Tullut lähes välittömästi kisojen jälkeen raskaaksi ja silllä seurauksella muutuin äidiksi ennen kuin täytin 30-vuotta (jota pidin joskus ennenmuinoin takarajana itselleni 😀 ) …

JSR_3917-6
Viikoilla sata ja jotain… 😀 Kuva Sakari Röyskö

– Opiskellut ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa 1,5v (Idrott och hälsopromotion) ja keskeyttänyt opintoni ollessani raskaana kahdeksannella kuulla.
– Perustanut oman liikunta-alan yrityksen ja seurannut sydäntäni 100% tätä valintaa tehdessä!
– Päättänyt kunnialla ensimmäisen vuoden yrittäjänä, ollen erittäin tyytyväinen aikaansaannoksiini!

räkki
Kuva Jan Järnmark

 

Että olihan tossa jo yhdelle ihmiselle tarpeeksi…?
Nykyään olen tosi onnellinen ja kiitollinen siitä mitä mulla on – oikeastaan paremmin asiat eivät voisi olla! Nykyään kaikesta valittaminen tuntuu olevan in, mutta itse mä uskon, ettei ole edes tarkoitettu, että kaikki asiat ovat koko ajan täydellisesti. Meillä täytyy olla vastoinkäymisiä ja niitä paskoja päiviä, jotta päivä voi taas paistaa risukasaan!
Toki myönnän, että yrittäjän elämä on ison taloudellisen vastuun ottamista ja tälläkin alalla kilpailu on kovaa ja uusia liikunta-alan yrityksiä syntyy kuin sieniä sateella! Mä uskon kuitenkin omaan juttuuni täysin ja mulla on ollut (ja on tälläkin hetkellä) aivan uskomattoman ihania asiakkaita, joiden kanssa ollessani teen sitä, mihin mut on varmaan tarkoitettu! Ainoastaan yhden työjutun ohimeneminen (hieman toiselta alalta) jäi tältä vuodelta hieman hampaankoloon, mutta varmaan kaikella on tarkoituksensa. Varmaan monella on ollut se tilanne, että aluksi pettyy jostain takaiskusta, mutta myöhemmin joku uusi ovi aukeaa.

IMG_1172

Kokosin tähän muutamia omia lempparipostauksia blogini ajalta – siis sellaisia, jotka ovat jääneet mieleeni jollain tavalla (lisäilen niitä sitä myöden kun tulee taas mieleen).
Parhaimmat ihmistyypit
Ikäkriisipohdintaa!
Ajatuksiani ihmisten sitoutumisesta elämänmuutosprojekteihin
Bloggaajan täydellinen elämä
Rakkaan ystäväni elämäntapamuutos

Koska tätä blogia ei ole ilman teitä ihania lukijoita, niin siksipä synttäreiden kunniaksi laitetaan arvonta pystyyn! Arvon kaikkien kommentoijien kesken kaksi kappaletta Frozzypack-eväsrasioita, jonka uskollinen käyttäjä itsekin olen! Frozzypackin idea on siis siinä, että kansi laitetaan pakkaseen ennen käyttöä ja rasia pitää eväät kylmänä jopa 7h! Eväsrasian voi käytön jälkeen puhdistaa astianpesukoneessa. Rasia ratkaisee käytännössä ison eväsongelman, kun rasiaan voi pakata sellaisiakin ruokia (kuten lihaa, äyriäisiä, maitotaloustuotteita), jotka eivät muuten kestäisi välttämättä hyvänä huoneenlämmössä. Arvon yhden 0,9L:n (oranssi) ja yhden 1,2L:n (pinkki) Frozzypackin. Riittää, kun vastaat kommenttiboxiin seuraavaan kysymykseeni:

Iso kanasalaatti kulkee kätevästi 1,2L:n Frozzypackissa!
Iso kanasalaatti kulkee kätevästi 1,2L:n Frozzypackissa!

frozzypack - Copy frozzypack2 - Copy

Mennään vuosi ajassa eteenpäin, eli joulukuuhun 2015. Sulla on ollut ihan mieletön vuosi ja olet onnesi kukkuloilla! Ehkä kyse on ollut kovasta uurastamisesta, ehkä hyvästä onnesta…? Oli miten oli, nyt elämä hymyilee ja olet ansainnut sen! Kerro minulle kolme asiaa, mitä vuoden aikana on tapahtunut?

Vastaa kysymykseen 28.12 mennessä ja muista ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi! 

En malta edes odottaa, mitä kaikkea sieltä on tulossa! Pieni varoituksen sana kuitenkin loppuun 😉 …
becarefull

 *Yhteistyössä Frozzypack

fityoutoo

255 vastausta artikkeliin “3-vuotissynttäreiden kunniaksi Frozzypack-arvonta!!”

  1. Vuoden 2015 olen päässyt töihin unelmatyöpaikkaan, juossut elämäni ensimmäisen maratonin ja päässyt tavoitepainoon.:)

  2. 1. Olen pudottanut painoa 15kg
    2. Liikunnasta on tullut taas joka viikkoo en rutiini
    3. Omakotitamme remontti on valmistunut

    🙂

  3. 1.Olen treenannut ja parantanut syömistottumuksiani(Saan kuntosalikortin joululahjaksi)
    2.Olen keksinyt mitä teen elämäntyökseni
    3.Olen nauttinut elämästä täysillä

  4. 1. Saanut kropan siihen malliin, että aloittelen ekaa kisadiettiäni 🙂
    2. Selviytynyt savusukeltajan lihaskuntotestistä…
    3. Kasvanut ihmisenä ja selättänyt 3-kybän kriisin 😀

    • Savusukeltajan lihaskuntotestistä?? Voitko sitten kertoa että oliko paha ja miten meni – mielenkiinto heräsi!

  5. – Löydän unelmieni miehen
    – Saan vakituisen työpaikan
    – Takana on mahtava treenivuosi ja paljon lihasta on tullut lisää

    • Voi mä kans niin toivon, että sä löydät elämäsi rakkauden <3. Se onkin monen tytön unelma...Löytää se elämän prinssi!

  6. 1. Olen kehittynyt ihmisenä ja olen entistä onnellisempi, koska terveyteni on hyvä.
    2. Saan kokea rakkautta ja antaa vastarakautta itsekin.
    3. Saavutan unelmieni työpaikan ja pääsen tekemään asioita, joista nautin.

    • Mulla olisi varmaan suurinpiirtein samat. Rakkauden antaminen ja saaminen on niin tärkeää ja itse ainakin koen olevani tosi siunattu, kun ympärillä niin paljon ihmisiä, jotka välittää <3.

  7. Vuosi lapsen kanssa on lopuillaan ja palaan töihin, olen laihtunut vielä kymmenen kiloa ja olen tyytyväinen siihen miltä peilikuva näyttää, olemme viettäneet hienoja hetkiä ystäviemme kanssa

    • Uskon kyllä, että pääset tavoitteeseen :). Mä toivon myös, että ihania ihmisiä pysyy ympärillä ja niiden kanssa hienoja hetkiä koetaan <3.

  8. 1. Saanu painon niihin lukemiin että mulla on hyvä olla itteni kanssa.
    2. Oon alottanu opiskelut oppisopimuksella.
    3. Oon saanu liikunnan rutiiniksi ja osaksi arkea.

    • Toivon kovasti tsemppiä sun projektiin! Tavoittele nimen omaan sitä hyvää ja energistä oloa, eikä niinkään jotain tiettyä lukua vaa’alla! Ja liikunnasta saat sitten lisää virtaa toteuttaa terveellistä ruokavaliota :).

  9. Iiiiiiks.. Uskaltaako näitä kertoakaan, mun haaveet on suuria mutta tapana ei ole juurikaan huudella niitä muille. 🙂 No mutta siiiis vastaus jonkinlainenkysymkseen… Vuonna 2015 olen päässyt osallistumaan erääseen kilpailuun ja vienyt sieltä kotiin sen kirkkaimman pystin… Olen myös alottanut erään erittäin mielenkiintoisen työkuvion, menestyksekkäästi toki.. Lisäksi olen suoriutunut koulusta kiitettävin arvosanoin. 🙂 Tässä nyt muutama tärkein tavoite. 🙂

    • Eikun juuri siksi!!! Unelmat pitää sanoa ääneen, eikä pelätä epäonnistumista! Ja mitä sitten jos ne ei toteudukkaan? No pitäähän jotain jäädä vielä vuodelle 2016 :D! En tiedä mistä kilpailusta on kysymys, mutta toivon kovasti onea sinne!!

  10. 1. olen oppinut, että en ole sen parempi tai huonompi ihminen, olkoon kroppani millainen tahansa
    2. olen käynyt kuntosalilla ja jumpissa sopivasti, aina kun siltä on tuntunut
    3. olen tehnyt parhaani opinnoissa

    🙂

    • Jos tuon ykköskohdan toteutat ensi vuonna, niin siinä on jo yhdelle vuodelle ihan tarpeeksi! Rentoutta ja iloa, niin kakkoskohtakin hoituu varmasti :).
      Itse en ole koskaan ollut mikään kympin oppilas, mutta mulla on kova luotto suhun! 😉

  11. -Olen valinnut opiskelupaikan, jossa viihdyn.
    -Olen viettänyt enemmän aikaa ystävieni kanssa, kuin vuonna 2014.
    -Olen kehittynyt juoksussa ja salitreeneissä.

    • Mäkin muuten voisin asettaa yhdeksi tavoitteeksi tuon kakkoskohdan, koska aina jotenkin tuntuu, että pitäs vielä enemmän kaivaa sitä aikaa hyville frendeille. Ne on kuitenkin ne, jotka pelastaa pahoissa paikoissa ja jakaa myös niitä hyviä hetkiä. Onneksi itselläni on ainakin maailman ihanimpia ystäviä, joiden kanssa ollaan pidetty yhtä jo vuosia!

  12. Ei vitsi, juuri tänään kuolasin Frozzypackeja kaupassa! Ensi vuonna haluan kehittää esiintymiskykyjäni, jotta olisin parempi puhuja, vakiinnuttaa suhteen ihanaan mieheen elämässäni ja menestyä opinnoissa, sillä rakastan kouluani!

    Hyvää joulun odotusta! 🙂

    • No nyt sitten kädet kyynerpäitä myöten ristiin, että Frozzypack napsahtaa sulle! Siihen sä et valitettavasti voi tämän enempää vaikuttaa, mutta noihin muihin kyllä 🙂 Tsemppiä siis niihin!

  13. Vuoden päästä olen opiskelemassa tai sitten mieluisessa työssä, arvostan ja kuuntelen kroppaani, olin sitten 10 kiloa painavempi taikka kevyempi ja ylipäätään olen onnellinen ja tyytyväinen elämäntilanteeseeni 🙂

    • Ihana oivallus, että se se oman vartalon arvostus ei pidä olla painon lukemasta kiinni <3. Todella hyvin ajateltu ja toivottavasti moni lukee tämän kommentin!

  14. Ihana ajatusleikki! 😀
    1. Olen saanut opinnot kunnialla pakettiin. Jaksoin panostaa diplomityöhöni loppuun saakka kaikkeni, ja voin olla tyytyväinen lopputulokseen.
    2. Olen löytänyt mukavan työpaikan, ja päässyt muuttamaan lähemmäksi minulle rakkaita ihmisiä.
    3. Poikaystävän kanssa menee paremmin kuin ennen, ja tuleva lomamatka lämmittää mieltä.

    • Eikö olekkin!!! Ensinnäkin, kovasti tsemppiä dippatyöhön, sä klaaraat sen varmasti! Toivottavasti myös suhdeosastolla aurinko paistaa ja viimeistään sitten siellä lomareissulla 🙂 !

  15. Vuoden päästä eli joulukuussa 2015 olen saanut opiskelupaikan, asun onnellisesti omassa kotona ja ehkä se yks kiva jäbä vois olla enemmänkin kun vaan kaveri 😉

  16. -Olen jatkanut liikuntaa nykyisellä intensiteetillä, mutta olen saanut ruokailun hallintaan, joten kroppa on tiivistynyt.
    -Olemme löytäneet unelmien talon
    -Olen saanut matkustaa muutamaan mielenkiintoiseen maahan ja tavannut uusia ihmisiä

    • Hei sovitaanko, että jos te löydätte unelmien asunnon, niin me löydetään kanssa?? Me oltais molemmat onnellisia ja siihen bonarina päästään vielä matkustelemaan? Deal?

  17. 1. Toinen kouluvuosi alkanut 🙂
    2. Olisin tyytyväinen omaan kroppaan 🙂
    3. Olisimme käyneet syksyllä jossain ulkomailla 🙂

    • Eikös toi ensimäinen tapahdu melkein vääjäämättä?? Ja etteköhän te pääse jonnekkin lomalle. Matkailu olis kyllä meilläkin unelmissa, mutta pitää katsoa onko rahaa lähteä ensi vuonna minnekkään kun just oltiin siellä Thaikuissa.

  18. Mä olen siinä tapauksessa pysynyt terveenä, nauttinut terveellisestä elämäntavastani (kenties jopa tavannut ne kuuluisat kuusi keskivartalollani) ja koko perhe voi hyvin 🙂

    • ”Kuuluisat kuusi” :D… Kerro terveisiä, että meillekkin saa tulla käymään! Ei vaan, ihanaa seuraavaa vuotta sulle ja toivottavasti kaikki menee hyvin koko teidän perheellä!

  19. 1. Olen löytänyt itselleni vakituisen työpaikan
    2. Olen muuttanut paikkakunnalle, jossa olen onnellisempi kuin nyt. Siis sellaiselle paikkakunnalle, jossa minulla asuu läheisiä.
    3. Olen pysynyt terveenä ja pystynyt jatkamaan treenaamista entistä kovempaa. Olen ehkä ensimmäisellä kisadieetillä.

    • Hei ehdottomasti kannattaa muuttaa jos vain suinkaan mahdollista! On niin tärkeetä, että on hyvä tukiverkko ja ystävät lähellä. Itselläni oli Helsinkiin muutto joskus aika kova paikka, mutta onneksi mulla oli täälläkin ystäviä jo valmiina. Ja mikäli päätät alkaa kisadieettiin, niin tsemppiä kovasti siihen!

  20. 1. Olen vihdoin toteuttanut haaveeni alan vaihdosta koska viimeinkin tiedän mitä haluan tehdä ”isona” ja vuoden päästä toteutan sitä täysillä!
    2. Nautin elämästä ja elän sitä täysillä, en enää murehdi menneitä sillä ne on käsitelty, prosessoitu ja menneisyydessä, joten keskityn elämääni tässä hetkessä nyt ja tulevaisuudessa!
    3. Olemme löytäneet avomieheni kanssa mukavan asunnon haluamaltamme asuinalueelta ja rakennamme siellä yhdessä tulevaisuuttamme.

    Täytyypä kirjoittaa nämä itsellekin ylös jotta ne pysyvät mielessä ja vuoden päästä voin katsoa miten tavoitteet ovat toteutuneet! 🙂

    • Kuulostat jotenkin ihanan positiiviselta ja pirteältä ihmiseltä! Ja sulla on todella hienot haaveet, etenkin tuo ykköskohta aivan huikean hieno päätös! Uskon vahvasti, että pitää tehdä sitä mikä tekee onnelliseksi ja seurata sydämen ääntä. Joskus pitää ottaa riskejä!

  21. Vuoden 2015 aikana tulee tapahtumaan seuraavat asiat(toivottavasti):
    1) saan unelmieni opiskelupaikan yliopistosta
    2) alan ohjata vanhojen tuttujen ryhmäliikuntatuntien lisäksi myös jotain uutta tuntia
    3) saan säästettyä paljon rahaa unelmieni asuntoa varten

    • Hei siellä toinen jumppapirkko! 😀 Mitä tunteja haluaisit ohjata??
      Ja voit tulla opettamaan mullekkin tota säästämistä… Nimimerkillä ei mun vahvin alueeni! Nappaankin sen omaan listaani!

  22. Vuoden päästä
    – olen tavoitepainossani
    – olen vakituisessa työsuhteessa
    – asun yhdessä rakastamani miehen kanssa

    • Onko tavoitteeseen vielä pitkä matka? En epäile hetkeäkään etkö pääsisi siihen! Toivotaan myös, että työrintamalla nappaa ja löydät kivan duunin. Täällä moni onkin toivonut vakituista työpaikkaa ja se on kyllä iso juttu nykyään, jos sellaisen sattuu nappaamaan!

  23. 1. Olen pysynyt terveenä ja lopettanut ulkonäkökeskeisen elämäntyylini.
    2. Muuttanut yhteen poikaystäväni kanssa.
    3. Olen päässyt opiskelemaan.

    • Arvostan todella tuota sun unelmaa, muuttaa ajatusmaailmaa. Aloin jopa miettimään, että oliskohan mullakin joskus vähän tarvetta korjata ajatusmaailmaani ton ulkonäköasian kohdalla. Ihanaa huomata, että sä aijot oikeasti panostaa siihen. Toki terveys ja hyvä olo kyllä vaikuttaa positiivisesti myös ulkonäköön :).

  24. Vuonna 2015 löydän unelmieni miehen, pääsen tavoitepainooni, opiskelut ammattikorkeakoulussa rupeavat olemaan loppusuoralla ja muutan Helsingistä Sipooseen.

    • Tuntuu olevan rakkauden löytyminen monella listan kärkipäässä! Siihen ei täysin tietty itse vaikuttaa, vaan aikamoinen onnenpotku täytyy myös tulla. Onneksi noi loput unelmat kuulostaa siltä, että ne voit luvata itsellesi :).

  25. Olen paluumatkalla kotisuomeen vuoden australian reissulta, odottaen läheisteni tapaamista <3 Olen toteuttanut elämäni suurimman unelman ja elämäni kunnossa niin henkisesti kuin fyysisesti 🙂

    • Kuulostaa aivan mielettömältä!!! Mun hyvä ystävä on parhaillaan Ausseissa ja on tykännyt ihan hirveesti ja kokenut kaikki mielettömiä juttuja. Siis sä olet niin onnekas kun pääset sinne, toivon sulle ihanaa matkaa ja toivottavasti reissu täyttää odotukset!

  26. Tää oli helppo 😉
    Meidän koiravauva on kotiutunut & hyvää matkaa kohti ”kunnon kansalaista”.. Itse olen saanut vakkarityön & tehnyt onnistuneen elämäntapamuutoksen 🙂

    • No kova urakka sullakin on edessä, mutta hommiin sitten vaan! Koko ensi vuosi aikaa toteuttaa noita ihania unelmia, joista kolmas on meistä vaan itsestä kiinni. Mä uskon, että siihen ei voi muut vaikuttaa. Sen onnen voi löytää ihan pienistä ja hölmöistäkin jutuista!

  27. 1. Oon saavuttanut sen maagisen rajan eli täytin 30 kesällä!!! Tämä siis tapahtuu varmuudella vaikka en oo koko aika varma haluunko tän tapahtuvan;)Pidin ihan kunnon pirskeet;)

    2. Oon edelleen ihan innoissani kun oon aloittanu vihdoin ja viimei uuden harrastuksen crossfitin. Siis yhtä innoissaan kuin nyt kun vasta oon ilmoittautunu on rampille! Ja oon tietysti kehittyny siinä ihan hulluna

    • Ja jäi pois jostain syystä tuo kolmas.

      Eli 3:
      Pääsin kesällä kolmekymppisten kunniaksi road tripille kaliforniaan parhaassa seurassa eli perheeni kanssa. Ja tietty myös sen kunniaksi että mulla on ekaa kertaa elämässäni kunnon palkallinen kesäloma

    • Todellakin pidät kunnon pirskeet, koska 30-vuotista taiteilijauraa kannattaa kyllä juhlia isosti :D! Ja katsokkin, että näytät siellä juhlissa ihan mielettömän hotilta 😀 !!!
      Ja epäilemättä olet vuoden päästä yksi maamme lupaavimpia cf-kisaajia, eikö 😉 !?

    • ”Olen tehnyt kevätrullia” 😀 häh ??? Tää on kyllä mieleenpainuvin unelma tässä listassa!!! Eikä noi muutkaan yhtään sen hullumpia ole!!!

  28. 1. Minä ja perheeni ollaan terveitä
    2. Treenit ja terveellinen elintapa jatkuvat
    3. Olen lähtenyt jatko-opiskelemaan

    • Mullapa oikeastaan samat unelmat, paitsi että opiskelemaan en vielä ensi vuonna taida alkaa :). Kiva, että sulla treenitkin jo (ilmeisesti) hyvällä mallilla, siitä onkin sitten kiva taas ensi vuonna aloitella!

  29. 1. Odottamani toinen lapsi syntyy keväällä terveenä ja helposti.
    2. Pääsen pian takaisin liikunnan pariin ja se näkyy.
    3. Olen keksinyt jonkin aivan uuden aluevaltauksen, jota pääsen puuhaamaan innosta puhkuen ja hyvinvointia varjellen.

    • Ihanaa vauvaonnea, voi kunpa kaikki menisi hienosti!! Aloittele rauhassa ja maltilla, niin pääset varmasti hyvin treeniin kiinni ja saat tuloksia loppuvuoteen mennessä! Ihanalta kuulostaa tuo kolmoskohta, kyllä sä keksit mitä se voisi olla 🙂 !

  30. Vuoden aikana on tapahtunut
    – olen nauttinut elämästä ja elänyt muullekin kuin työlle
    – olen tasapainossa fyysisesti ja henkisesti
    – olen saanut elämääni ihmissuhteen

    • Toi ensimmäinen onkin helpommin sanottu kuin tehty. Huomaan itsekkin, että koska suhtaudun niin intohimoisesti mun työhön, niin se on myös helposti mielessä koko ajan… Itselläkin siis petrattavaa tuossa ja todella hyvä tavoite!
      Pidetään myös peukkuja, että onni potkii rakkaudessa 😉 !

  31. Vuonna 2015 olen aloittanut laulutunnit (olen aina halunnut oppia laulamaan!), olen suorittanut vapaaehtoisen työharjoittelun sekä käynyt opiskelijavaihdossa ulkomailla asti! 🙂 hienoa vuotta olen suunnitellut!

    • Kerron salaisuuden, mäkin olen käynyt joskus laulutunneilla! Mene ihmeessä, laulaminen ja ylipäätään musiikki on niin ihana harrastus! Ja minne ikinä ootkin menossa, niin tsempit sinne! Lueskele blogia sitten ulkomailtakin :)!

  32. 1. Olen jatkanut sosionomin koulutusohjelmaa, tehnyt ensimmäisen työharjoitteluni ja oppinut paljon uutta.
    2. Pikkusiskoni on täyttänyt 18 vuotta ja olemme ottaneet hänen ja isosiskoni samanlaiset tatuoinnit ja samaan paikkaan.
    3. Olen tullut viisaammaksi ja vahvemmaksi, sekä fyysisesti että henkisesti.

    Vielä tuli kissanpentu, mökkiremppaukset sun muut mieleen mutta näihin päädyin! Tuleva vuosi tuo varmasti mahtava!

    • Wow, millaiset tatskat?? Aika ihana tuollanen siskosten yhteinen juttu, olette ilmeisesti aika läheisiä…? Toivotaan että me molemmat viisastutaan oikein roppaukaupalla ensi vuonna, eikä haittaa yhtään jos hauiskin siinä sivussa vähän kasvaa 😉 !

  33. Ekaksi oon saanut töitä! Toiseksi oon löytänyt kaupungin mihin haluan vähäksi aikaa asettua. Sekä kolmanneksi, löytänyt uusia ihmisiä ympärilleni. 🙂 ps. Ihana arvontakysymys!

    • Eikö olekkin ja vielä ihanempia vastauksia! <3 Pidän kovasti peukkuja, että löydät itsellesi oman ihanan työn ja oman ihanan kaupungin, jolla aukeaa taas uusi kappale elämästä!

    • Etkö vielä jotain sais mahtumaan vuoteen :D?? Ei vaan, ihan mielettömät suunnitelmat! Kuulostaa ihanalta ja vauhdikkaalta!

  34. Olen löytänyt tasapainoiset ruokailutottumukset koko vuodeksi ilman pitkäkestoisia notkahduksia.
    Olen elämäni parhaimmassa kunnossa juostuani ensimmäisen maratonin viime kesänä.
    Olen elänyt koko vuoden täysillä joka päivä sellaista elämää kuin haluan nyt enkä miettinyt millaista elämää haluaisin tulevaisuudessa.

    • Voi täällä on niin ahkeria maratoonareita… Ja sinäkin Brutukseni! 🙂 Mä uskon, että sun maraton tulee olemaan ihan menestys ja saat siitä kipinän jatkaa oikein kunnolla juoksuharrastusta! Ja ps. Ihana tuo kolmoskohta, kannatetaan!!!

  35. 1. Olen saanut vakituisen työpaikan
    2. Päässyt ja pysynyt ihanne painossani pidemmän aikaa joka on seurausta siitä että olen päässyt urheilemaan 2-5 kertaa viikossa
    3. Narttu koirallani on saatu ensimmäinen pentue teetettyä <3

    • Pidän kovasti peukkkuja työpaikan suhteen! Ja paljon lisääntymisonnea myös sun koiralle :).

  36. 1. Olemme rakentaneet talomme lähes valmiiksi.
    2. Olen kokeillut paria uutta lajia vuoden aikana. (Crossfit ja juoksu kiinnostaisivat kovasti. Ja kyllä, juoksukin voi olla jollekulle uusi laji. :D)
    3. Odotan viidettä lastamme. 😉

    • VIIDETTÄ???!!! WAU! Siis sun täytyy olla aikamoinen supermutsi! Toivotaan siis todella, että vauvahaaveet käyvät toteen <3.

  37. Olemme löytäneet perheelle sopivan asunnon, nuorilla on asiat kunnossa ja osaan nauttia tavallisen arkisen elämän hyvistä hetkistä.

    • No mitäpä muuta sitä elämässä tarviikaan :)! Toivotaan, että meillä molemmilla tuo eka kohta tärppää!

  38. 1) Kesäksi mulle on tarttunut matkaan täydellinen booty 🙂
    2) Omistan asunnon jossa asun nyt vuokralla
    3) Lihasta on muutakin kuin bootyssa… Ja paljon!

    • Haha :D. Eli ei muuta kuin kyykkäämään vaan ja potkuja taljassa! Ja toivotaan, että ton asunnon kanssa tärppää. Omistusasunnossa asuminen on mielestäni kivempaa kuin vuokralla.

  39. 1. Olen lähentynyt ystävieni kanssa entisestään
    2. Olen juossut ensimmäisen puolimaratonini
    3. Olen tehnyt vähintään yhden ulkomaanmatkan lisää 🙂

    • Hyviä tavoitteita ja etenkin eka kosketti erityisesti! Mulla on sama toi kakkonen, tosin taitaa mennä ihan kylmiltään se jos tällä tyylillä jatkan :D…

    • Oi voitko paljastaa kuka sun idoli on?? Jäi kiinnostamaan :). Onnea abivuoteen, hyvin sä vedät!

    • Voi kääks, tsemppiä ja onnea!!! Mun parhaalla ystävällä ylihuomenna laskettu aika ja mua jännittää aivan hirveesti!! Ja hyvää lomaa myös (vaikka se ehkä vähän kaukaiselta vielä kuulostaakin…)

  40. 1) olen palannut työelämään kolmen kuopuksen kanssa vietetyn kotivuoden jälkeen
    2) tasapaino vallitsee perheen, treenin ja työelämän välillä
    3) olen kokenut ja kasvanut ihmisenä taas hieman

    • Sen tasapainon löytyminen varmasti ottaa aikansa, mutta mä uskon että olet valmis uuteen lukuun elämässä! Ihanaa, kun jaksoit olla kotona noin kauan, varmasti lapsesi etu.

  41. 1) opiskelen toista vuotta yliopistossa opettajaksi
    2) olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan
    3) olen terve

    🙂

  42. 1. Tammikuussa aloittamani elämäntapamuutos on tuottanut tulosta ja voimme koko perhe paremmin.
    2. Toukokuussa aloittamani yritystoiminta on osoittautunut minulle unelma-ammatiksi ja teen sitä intohimosta
    3. Mieheni kanssa olemme viettäneet ihanan romanttisen 5 vuotishääpäiväloman Venetsiassa

    • Oi toivotaan että teidän Venetsian matka on ikimuistoinen ja saatte rypeä romantiikassa! Ja terkut toiselta yrittäjältä, joka toteuttaa itseään :)!

  43. 1.oon osallistunu triathlonille
    2.oon yhä onnellinen terveistä lapsistani ja aviomiehestäni
    3.oon kehittynyt juoksussa ja uimisessa

    • Ihana oli lukea toi kakkoskohta, koska onnellisuus on niin tärkeää elämässä. Ja peukku myös triathlonille!

  44. Tammikuussa tein elämäntaparemontin: palkkasin pt:n 6kk, aloin käymään salilla, lopetin joka viikonloppusen viinalla läträämisen (en siis kokonaan mutta sormiin mahtuu tämän vuoden kerrat) , vähensin työtaakkaani. Hemmetin hyvä vuosi ollu, olen voinut paljon paremmin!! 🙂

  45. Eikää, maailman paras kilpailukysymys! 🙂 ihanaa vähän haaveilla.

    1. Olen saattanut opiskeluni onnistuneesti päätökseen

    2. Mieheni on kosinut minua

    3. Olen odottamassa ensimmäistä lasta miehelleni

    (4. Olemme molemmat mieheni kanssa löytäneen unelmien duunupaikan!)

    • Haaveilu on yksi mun lempiharrastuksista, koska joskus huomaa, että ei hitsi – mä oonkin toteuttanut niitä haaveita kuin huomaamatta!
      Ja mitä tohon kakkoskohtaan tulee… Niin jos menee niinkuin meillä, niin älä pidätä hengitystä 😀 😀 😀 !!!

  46. 1. Olen päässyt ylioppilaaksi hyvillä arvosanoilla ja mahdollisesti opiskelemassa itseäni kiinnostavia asioita, eli liikuntaa tai ravitsemusta
    2. Kroppaan on taas vuodessa saatu lisää lihasta 😉
    3. Olen yhtä onnellinen ja tyytyväinen elämääni kuin tälläkin hetkellä!
    Ja tietysti myös se, että minä ja läheiseni pysyisivät terveinä 🙂

    • No kuule sama meillä ja epätoivo iskee – siis asunnon suhteen! Ja tsemppiä kovasti ekaan odotukseen <3. Se on kyllä niiiiin jännittävää!

  47. – Olen saavuttanut karatessa seuraavan vyön.
    – Saanut lisää lihasmassaa.
    – Ja oppinut seisomaan käsilläni. 🙂

  48. 1. Olen löytänyt Fit you too – blogin.
    2. Olen paastonnut elämäni ensimmäistä kertaa.
    3. Olen rakastunut uudelleen omaan mieheeni ja lasteni isään.

    Hyvää ja kaunista joulua!

    • Aww kiitos :). Ja hei ihana tuo viimeinen kohta. Paljon sitä mahtuukin pitkään parisuhteeseen…

  49. 1. Olen palannut kropaltani siihen kuntoon, jossa olen parhaimmillani (n. 1,5v sitten) ollut
    2. Olen onnellinen koiran omistaja
    3. Olen saanut kesätöitä opiskelemaltani alalta

  50. Olen suorittanut maisterintutkinnon hyvinvointitekniikan alalta,
    olen oppinut rennomman elämänasenteen ja tietäisin vihdoin mitä haluan elämältä

    • No ei sitä kyllä aina tunnu tietävän itsekään, mutta ainakin sulla on tossa maisteritutkinnossa hyvä alku!

  51. Olen selvinnyt ylioppilaskirjotuksista kunnialla, päässyt opiskelemaan kauppakorkeakouluun ja muuttanut omaan kotiin poikaystäväni kanssa:)

    • Voi toivottavasti pääset sinne minne haluat!!! Ja tsemppiä myös yhteenmuuttoon, se on aikamoinen muutos taas elämässä :).

    • Toivon näiden kaikkien toteutuvan ja terveyttä toivon kyllä ihan kaikille itsekin. Eikä tuo kakkoskohta jää paljon jälkeen!

  52. 1. Minä ( ja perheeni) voimme paremmin kuin koskaan rankan vuoden jälkeen.vuosi 2014 oli henkisesti rankka, tyttäreni syntyi 03/14 ja äitini kuoli 07/14. Eli oli sekä iloa että surua, joka on ollut erityisesti minulle mutta myös pojalleni (3v) rankkaa kun ei ymmärrä miksi äiti on ollut surullinen..

    2. Minä jaksan juosta midnight run:in. Siis juosta koko matkan, ei kävely askeleita ollenkaan. 🙂 ja loppukesästä tjejmilen ruotsissa.

    3. Olisin myös loppuvuodesta raskaana, ja kolmas (sekä viimeinen) odotettu rakkauspakkaus syntyisi terveenä <3

    Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta sinulle! <3

    • Kiitos samoin Sabina sinne, ihanaa joulua koko perheelle! Sulla ja teidän perheellä ollut varmasti rankka vuosi, mutta ehkäpä ensi vuonna vähemmän aallokkoa? Ainakin itse hieman liiankin tapahtumarikkaiden vuosien jälkeen yleensä toivoo vain tasaista menoa hetken aikaa. Kovasti onnea myös raskausyritykseen, ehkäpä sieltä pikku nyytti vielä kerran tulisi ;).

  53. – Olen laihduttanut ylimääräiset pois ja muokannut kroppaani
    – olen onnistunut säännöllistyttämään urheilun niin, ettei väliin lipsahda liian pitkiä taukoja
    – olen päättänyt haluanko jatko-opiskella ja mahdollisesti osallistunut pääsykokeeseen

    P.s. Dieetti alkaa 5.1. ja frozzypack olisi todella tarpeeseen.

    • Tsemppiä dieetille! Kun jaksat pitää kiinni säännöllisestä treenistä, niin sillon yleensä dieettikin sujuu helpommin! Ja onnea myös opiskelukuvioihin, päätit sitten kummin vain :).

    • Voi opiskelijaelämä olla muuta kuin rentoa :D?? Mut ainakin toi on hyvä tavoite! Ja todellakin sä pääset yliopistoon, no doubt!

  54. 1. Suuri keittiöremontti.
    2. Aloitin personal trainerin opinnot ja samana päivänä päätimme pitkäaikaisen miesystäväni kanssa suhteemme.
    3. Hiljattain aloin tapailemaan uutta miestä ja samana päivänä kun sain koulutuksen päätökseen yritin jättää tämänkin. (huonolla menestyksellä)

    • No joo onhan tässä yhdelle ihmiselle aikamoinen urakka :D. Mut ei se mitään, nämäkin unelmat kelpaa oikein hyvin!

  55. Haha, sori! Luin ohjeistuksen väärin. 😀 valmiina nukahtamaan luin että kirjoitetaan kolme asiaa jotka ovat jo tapahtuneet. No, aiemmissakin riittää kösiteltävää ni jätänpä nämä muille!

  56. 1. Uusi koulu on lähtenyt hyvin ja kunnialla käyntiin 🙂
    2. Osaan elää ja tulla riittävän hyvin toimeen opiskelijabudjetilla 😀
    3. Olen edelleen yhdessä ihanan mieheni kanssa <3

    • Hei kovasti tsemppiä uuteen kouluun, muistan itse kun aloitin opiskelun AMK:ssa, että oli todella jännää ja hauskaa tavata uusia ihmisiä! Vaikka se opiskelijabudjetti ei ehkä ole niin hauskaa :D…

    • Heheh ei sen enempää eikä vähempää! Mut hei – unemia täytyy olla ja noihan on kaikki täysin toteutettavissa!

  57. Vuoden päästä oon selättänyt syömishäiriön lopullisesti. Parikymmentä kiloa iloa olen jo kerännytkin (; Oon toivottavasti löytänyt yliopistosta enemmän kavereita. Ja pitänyt hauskaa useammin!

    • Tämä onkin tärkeä unelma, toivon ihan satasella, että ensi vuonna olet täysin terve ja opettelet uusia rennompia syömistottumuksia ja rakastat itseäsi sellaisena kuin olet. Ja varmasti sen kautta myös kavereita tulee, kun he huomaavat, miten mukava tyyppi olet :).

  58. Vuoden päästä olen valmistunut koulusta ja toivottavasti päässyt aloittamaan seuraavan koulun, löytänyt ihanan miehen vierelleni ja ennen kaikkea saavuttanut tavoitepainoni.

    • Viimeinen opiskeluvuosi siis aluillaan? Sulla onkin kunnianhimoiset haasteet, kun meinaat koulunpenkiltä vielä uuteen kouluun jatkaa. Ihanaa kun joku on noin reipas!

  59. 1. Olen terve
    2. Olen oppinut murehtimaan vähemmän ja nauttimaan enemmän
    3. Olen ollut melkein puoli vuotta naimisissa

    • Eli teillä on kesällä häät?? Oi ihanaa…. Kovasti onnea ihanaan ikimuistoiseen päivään teille molemmille <3.

  60. Kolme tavoitetta ensi vuodelle:
    1. Tammikuussa käynnistettävä PT-projekti saa tämän syksyn aikana kertyneet liikakilot pois ja kropan vielä kiinteämmäksi kuin keväällä ennen kuin kilot lähtivät kertymään.
    2. 200 liikuntakertaa (viime vuonna sain 150, tänä vuonna tulee varmaan 170 täyteen)
    3. Lapset pysyvät terveinä ja onnellisina ja avioliitto hyvissä kantimissa 🙂

    • Voi mä toivon onnea kovasti PT-projektiin! Tuo 200 liikuntakertaa on kova tavoite, mutta olit tänä vuonna jo niin lähellä, että varmasti onnistut :). Mä taidan laittaa saman haasteen itselleni…

  61. 1)Jatkan elämäntapojen parantamista;20kg lähtenyt ja vielä pieni loppukiri
    2)saavuttanut maastaveto/penkkipunnerrus/kyykky-ennätykset ja uudet tavoitteet siintää silmissä
    3)uudet kuviot yksityiselämässä

    • Hei wau, uskomaton pudotus!! Ja hei miten kivaa, että jollakin myös ns.voimailullisia tavoitteita :)! Mulla oli viime vuonna leuanvetotavoitteet ja ne kyllä toteutuivat!

  62. 1. Olen saanut lähes 10 kiloa turhaa kerrosta kehostani pois
    2. Olen ottanut aikaa välillä myös vain itselleni, mikä on tehnyt todella hyvää
    3. Pääsin aloittamaan opinnot ammattikorkeassa

    • Kymmenen kiloa onkin jo huikeen hyvä saavutus! Ja uskalla oikeasti olla hieman itsekäs, jokainen tarvitsee omia juttuja, harrastuksia ja etenkin omaa aikaa toteuttaa itseään ja unelmiaan. Sen avulla jaksat olla myös muita varten paremmin. Sulla on ehdottoman hyvä suunnitelma!!!

  63. – opinnot on vihdoin saatu päätökseenja tutkintotodistus on kädessä
    – olen aloittamassa ttyöntekoa uudessa, ihanassa koulutustani vastaavaa työpaikassa
    – tulevaisuuden suunnitelmat ovat sen verran selvillä, että jäämmekö nykyiseen kaupungiin asumaan mieheni kanssa vai muutammeko muualle

    • Sulla onkin tulossa siis kaikkea uutta ja jännää? Ehkä uusi työ? Uusi kaupunki? Siinä onkin jo yhdelle vuodelle kerrakseen tapahtumia! Toivotaan, että löydät unelmiesi työpaikan!

  64. 1) Olen päässyt irti syömishäiriöstä ja saanut onnellisen ”vanhan” minäni takaisin
    2) Saan olla onnellinen ja kiitollinen kaikista hienoista hetkistä tärkeiden ihmisten kanssa
    3) Olen ehkäpä kirjoittanut psykologiasta arvosanan E!

    • Iso voimahalaus syömihäiriön kanssa kamppailemiseen, toivotaan että löydät uudestaan sen reippaan ja rennon terveellisesti elävän mimmin joka olit ehkä joskus..? Ja tsemppiä myös kirjoituksiin, muista hyvät eväät :D!

  65. 1. Elämäni vaikeimman vuoden jälkeen elämä on enimmäkseen hymyillyt vuoden.
    2. Roller derby -joukkueemme on pelannut ensimmäiset pelinsä omana joukkueena.
    3. Olen oppinut pitämään juoksemisesta.

    • Toivon todella sulle helmpompaa ensi vuotta. Mitä ikinä onkaan tapahtunut, niin toivon, että ensi vuonna kaikki kääntyy parhain päin. Kolmoskohdan kanssa voin kyllä samaistua…. en tiedä riittääkö vuosi :D.

  66. 1. viettänyt unelmien häämatkan rakkaan kanssa
    2. päässyt tavoitepainooni ja saanut kroppani itseäni tyydyttävään kuosiin 🙂
    3. päässyt pitkästä aikaan kisaamaan kouluratsastuksessa uuden ratsun myötä

    • Oi mä niin toivon teille ihanaa lomaa…Kuulosti siltä, että saatatte viihtyä 😀 ! Ja mä pidän tosta toisesta kohdasta huolen, tai ainakin autan! 😉

  67. Olen asunut vuoden omassa kodissa yksin, olen saanut uusia ystäviä ja olen tajunnut vihdoin mitä haluan tehdä elämälläni 🙂

    • Tuohon viimeiseen kohtaan sanoisin, että itsellä ei ihan vuosi riittänyt, mutta kymmenen sitten kuitenkin :D. Onnea uuteen kotiin ja toivottavasti löydät ihania uusia ystäviä!

  68. Mä toivon onnellisuutta, loma matkan onnistumista alkuvuoteen ja että onnistun (edelleen) painonhallinnassa & ruokailun rentouttamisessa 🙂

    • Eli olet siis päässyt jo hyvää alkuun? Siitä on varmasti hyvä jatkaa :). Ja hyvää matkaa minne ikinä oletkaan matkalla!

  69. Annan kaiken mahdollisimman paljon aikaa ja rakkautta omalle kullalle 🙂 (laskettu aika 24.12.14) Eiköhän siinä ole tekemistä kolmen asian edestä. 🙂

    • Awww ihanaa!! Ja mun parhaalla ystävällä tänäään ja mua JÄNNITTÄÄ ihan hirveästi! Tuleppas sit joskus kun jaksat kommentoimaan, että tuliko joulunihme ajallaan :)?? Kaikkea parasta pikkuvauva-arkeen!

  70. – Toivon olevani parhaassa kunnossa (tähän mennessä) mitä se sitten onkaan. Haluan ylittää itseni.
    – Teen ja harrastan asioista nauttien. En tee siitä ongelmaa.
    – Toivottavasti pisin haaveeni omasta koirasta VIHDOIN tulisi toteen.

    • Oi koiranpentu! Mä niin toivon, että saat toteuttaa sun karvaisen unelman! Meidän pikkukoira on ollut mun vanhempieni luona nyt jo pari kk kun meillä oli tuo Thaimaan matka ja he asuvat keskellä metsää :). Koirat on niin ihania….

  71. Ensimmäinen Lapseni on tuolloin noin puolivuotias, olen palautunut raskaudesta hyvin ja kovalla työllä saavuttanut unelmakunnon!

    • Moro Oululainen! Ihana ko nää kommentoit! Se on kuule sellanen juttu tiäkkö, että nää oot varmasti jäätäväsä tikissä ennenku ollaan ens joulusa!

  72. 1. Asutaan taas miehen kanssa samalla paikkakunnalla ja saman katon alla.
    2. Molemmilla on töitä.
    3. Joululoma vietetään jossain lämpimässä.

    • Mulla kokemusta tuosta ykköstoivomuksesta… 1,5v oltiin eri kaupungeissa ja se välillä söi naista. Onneksi päästiin lopulta kans muuttamaan samaan kaupunkiin ja yhteiseen kotiin. Kovasti toivon, että teillä käy samoin <3.

  73. 1. Olen päässyt tavoitepainooni.
    2. Olen saanut hyvän syyn nostaa painoa, eli olen raskaana.
    3. Olemme päässeet miehen kanssa muuttamaan uuteen kotiin.
    Kaksi noista on todennäköisiä ja yhteen ei pysty itse kovasti vaikuttamaan.. 🙂

    • Tsemppiä raskauteen tai ylipäätään raskautumiseen! Toivotaan että sulla ja sun mielellä kaikki natsais helposti!

  74. 1. Olen saanut kroppani timanttiseen kuntoon ja menestynyt ensimmäisissä kilpailuissani.
    2. Olen saanut vihdoin yhden tiiliskiven pois harteiltani joka on syönyt elämäniloani jo kaksi vuotta.
    3. Minä, mie ja lapset olemme terveitä ja onnellisia

    • Oi toivon niin kovasti että tuo tiiliskivi häviää oli se mitä hyvänsä. Asioilla on onneksi tapana selvitä ennenpitkää.

  75. Vuonna 2015 olen tavoittanut oman elämäni parhaan kunnon, olen saanut vakkaritöitä haluamastani paikasta ja opiskelen töiden ohella personal traineriksi! Sellaisia unelmia mulla on vuodelle 2015 🙂

  76. Moikka ja hyvää joulua!

    1) opiskellut ekan vuoden Fysioterapeutti linjalla ja todennut olevani täysin oikealla alalla
    2) treenannut koko vuoden tavoitteellisesti ja sunnitellusti ja saavuttanut kerrassaan hienoja tuloksia
    3) nautiskelen olostani Thaimaan auringon alla ja mietin että onpa pitänyt kiirettä tämän vuoden, mutta hienosti olen pärjänny ja nyt on aika nauttia.

  77. 1. Hypännyt ulos oravanpyörästä ja matkustanut vailla määränpäätä
    2. Olen hellittänyt tavoitteissani ja huomannut olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmin
    3. Antanut enemmän aikaa, arvostusta, lämpöä ja tukea läheisille. Huomannut näin myös saavani ihmissuhteilta enemmän.

    Oi, tulisipa jo vuosi 2015!

    • Kuulostaa melko täydelliseltä <3. Voi kunpa sitä itsekkin muistas toteuttaa nuo kaikki – jos ei ensi vuonna niin tulevaisuudessa kuitenkin…

  78. 1. Olen tiputtanut viimeisetkin kilot (-20kg jo takana!) ja olen elämäni huippukunnossa!
    2. Olen kirjoittanut gradun ja olen viittä vaille valmis filosofian maisteri
    3. Olen juossut elämäni ensimmäisen, eilen poikaystävän kanssa lukkoon lyödyn PUOLIMARATONIN!

    • Aivan varmasti olet, susta huokuu tänne asti kova motivaatio! Yksi gradu onnistuu sulta milloin vain 🙂 !

  79. 1. Irtisanoutunut kurjasta työpaikasta.
    2. Saanut hyväksymisilmoituksen haluamaani kouluun hieroja linjalle.
    3. Treenannut ahkerasti, sekä lihonut 😀

    • Lihomiselle peukku, toivotaan että se tulee tarpeeseen :D. Etkä todellakaan jää sinne kakkaan työpaikkaan, se vaan ottaa eikä anna sulle mitään – usko mua, kokemusta on!!!

  80. hmm vaikeeta 😀
    1. Olen tyytyväisempi omaan kroppaani
    2. Äitini on onnellinen (muutama rankka vuosi takana: lapsen kuolema ja vaikea avioero)
    3. Vihdoin ja viimein (kolmannella kerralla) saanut luettua itseni sisälle ammattikorkeakouluun

    • Toivon kaikkea hyvää sun äidille, vaikka en häntä tunnekkaan. Varmasti ollut myös raskasta sinulle katsoa vierestä. Ensi vuosi on taas täynnä mahdollisuuksia toivottavasti teille molemmille ja säkin olet ensi joulukuussa onnellinen ammattikorkeakouluopiskelija!

  81. Ensi vuonna tähän aikaan:
    1. …olen edelleen yhtä onnellinen parisuhteessani, joka on kestänyt jo melkein 2 vuotta.
    2. …olen onnistunut pudottamaan ne parit kilot, jotka salakavalasti hiipivät kyytiin tämän ensimmäisen seurusteluvuoden aikana. 😉
    3. …olen oppinut tekemään edes yhden leuanvedon. (Se oli tällekin vuodelle jo tavoitteena, mutta sitten löytyi tuo mies, joka vei huomion muualle. Tai ainakin käytän sitä tekosyynä… :D)

    • Nyt kun alat treenaan sitä leuanvetoa, niin ens joulukuussa menee kymmenen! 🙂 Toki myös toivon rakkautta miesrintamalla ja nyt alatte vain reippaileen molemmat ja ruokavaliojutut kuntoon. Ens vuonna tähän aikaan kilot on muisto vain!

  82. 1.Vähemmän itsellä ja lapsella sairateluja kuin vuonna 2014.
    2.Jaksaisin ja pystyisin selän oireiden takia taas juoksemaan 10km lenkit..
    3.Kokonaisvaltaisesti voin hyvin johon on auttanut painon pudotus(taoovite vielä sellaiset -10kg..)

    • Oi teillä siis ollut vähän huolia tänä vuonna… Ei siis ehkä mukavin vuosi siinä mielessä, mutta ehkäpä ensi vuonna päivä taas paistaa ja saat myös selkääsi parempaan kuntoon…? Maltilla vaan ja kroppaa kuunnellen.

  83. 1. Sain työpaikan ja palasin hoitovapaalta taas työelämään
    2. Palkkatyön rinnalla oma yritykseni on alkanut menestyä
    3. Juoksin neljännen puolimaratonini ja alle 1.45

    • Aika kova aika – en ihan tohon taida päästä heh heh. Mutta sä ootkin aivan varmasti kova luu tuolla lenkkipoluilla. Varmasti sillä samalla tarmolla saat bisneksenkin rullaamaan. Terkut toiselta yrittäjältä!

  84. 1. Opiskelen menestyksekkäästi haluamassani lukiossa.
    2. Noudatan pesco-vegetaristista ruokavaliota.
    3. Minulla on paljon uusia ystäviä.

    • Sä tuut oleen priimus! 😀 Tai ainakin ihan siellä listan kärkipäässä! Ja varmasti löydät uusia kavereita, silmät ja korvat auki ja reippaasti ottamaan kontaktia!

  85. Olen parantunut syömishäiriöstä, löytänyt mieleisen ammatin opiskelemallani alalla ja saanut rinnalleni pitkän, tumman muukalaisen. Kuten lapamato sanoisi: toivossa on hyvä elää ja uskossa hyvä olla.

    • Tumma muukalainen…hmm… Millainen herkkukinkku siellä unelmissa mahtaa olla 😉 ??? Kovasti tsemppiä myös syömishäiriön selättämiseen, matka on varmasti pitkä ja raskaskin, mutta pääset kyllä sen yli. Vaikeudet on tehty voitettaviksi, eikö?

  86. -Alkuvuodesta dieetannut & treenannut kaikesta huolimatta, päässyt tavoitteisiini. (mukava katsella kesän kuntokuvia!)
    -Tullut vihdoin raskaaksi (2kk laskettuun aikaan!) keskenmenoja taustalla.
    -Kasvanut hurjasti ihmisenä ja valitettavasti tajunnut sen, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan ja JUURIKIN se mitä pahiten pelkää niin … tapahtuu. Mutta ei onneksi aina. Pyrkinyt kuitenkin ajattelemaan positiivisesti, tässä vielä kuitenkin vielä tavoitetta.

    Hyvää joulunaikaa sekä onnellista Uutta Vuotta!

    • Niinkuin sanoin, niin aina ne vaikeudet kasvattaa, mutta täytyy luottaa siihen, että myös hyviä asioita tapahtuu. Mä toivon kovasti, että teillä tärppää ja voit unohtaa aiemmat pettymykset ja nauttia raskaudesta täysin rinnoin (kirjaimellisesti!). Älä katso taakse, niin tulevaisuus voi alkaa <3.

  87. 1. Olen muuuttanut takaisin Suomeen asuttuani ulkomailla useita vuosia.
    2. Olen palannut takaisin töihin kotimammailuvuosien jälkeen kauhealla jännityksellä, ja todennut, että pärjäänkin ihan hyvin, vaikka raskasta ja haastavaa on ollut.
    3. Olen tullut kolmatta kertaa raskaaksi ja jännityksellä nyt odotamme, tuleeko meille jouluvauva 🙂

    • Tervetuloa takaisin! Sua on varmasti täällä jo kaivattu :). Tottakai sä pärjäät töissä, vaikka se toki ehkä vähän jännittää. Ja kuten sanoit, niin kyllä täällä aikamoinen vauvakuume vallitsee lukijoiden keskuudessaa!!!

  88. Vuoden päästä asun ihanan poikaystäväni kanssa yhdessä kivassa kaksiossa, olen ottanut koiranpennun josta olen jo kauan haaveillut, osaan nauttia elämästä, niin treenistä, lepopäivistä kuin hyvästä ruuasta kroppaa kuunnellen mutta liikoja stressaamatta. Neljänneksi voisin lisätä että saisin jatkaa työssäni lasten parissa, josta pidän paljon ja jossa haluan kehittyä. Siinäpä monta toivetta ja haavetta, kaikki vieläpä mahdollisia!! 🙂

    • Siis kyllä mun mielestä kuulosti ihan kohtuulliselta 😀 ! En tiedä onko poikaystävä jo löytynyt, mutta koiranpennun ottaminen on iisibiisi, elämästä nauttiminen ja kropan kuuntelukin kyllä tulee itsestään, kun niille vain suo ajatuksen päivittäin. Tsemppiä myös työelämään!

  89. 1. Kuopuksemme vauvavuosi on saatu päätökseen ja olen saanut nukkua edes muutaman kokonaisen yön
    2. Olen päässyt osittain takaisin töihin mutta kaikki kolme lasta hoidetaan vielä kotona
    3. Olemme päässeet muuttamaan onnellisesti uuteen omakotitaloomme

    • Täältäkin toivotaan kovasti kokonaisia öitä. Vaikka meillä lapsi aina nukkunut tosi hyvin, niin itselläni ainakin huonot unet vaikuttaa elämänlaatuun. Ehkäpä teilläkin helpottais ens vuonna ja pääset aloittelemaan työntekoa. Nostan hattua tuolle haaveelle yhdistää lapset ja työnteko sopuisasti :).

  90. 1. Olen oppinut tuntemaan itseni ja pidän itsestäni hyvää huolta
    2. Olen saanut ruokavalioni muutettua itselleni sopivaksi
    3. Olen kasvattanut lihaksia salilla ja samalla sopivasti kiinteytynyt 🙂

    • Sopivan, itselle sopivan ruokavalion löytyminen on tosi tärkeä juttu, eikä se tapahdu hetkessä. Kokeilemalla kuitenkin huomaa mikä itsellä toimii ja millä jaksat kunnolla treenata kovaakin. Uskon, että vuoden päästä olet saanut hienoja tuloksia ja kaikki hikoilu on sen arvoista!

    • Täällä on monella vauvakuumetta 😉 ! Toivottavasti tärppää, pidän peukkuja! Ja toki onnea myös uuteen kotiin ja opiskeluun tasapuolisesti!

  91. Olen muuttanut yhteiseen asuntoon poikaystäväni kanssa, olen saanut ensimmäisen alani työpaikan valmistumisen jälkeen ja nauttinut matkustelusta 🙂

    • Toivotan onnea työelämään ja toivottavasti sieltä löytyy kivoja matkakohteitakin! Tai no siis ainahan niitä löytyy, mutta toivotaan että myös PÄÄSET sinne reissuun! 🙂

    • Oi tulispa jo kesä… Ja sulla vielä todella ihana kesä näköjään tulossa, pystyn ennustamaan :D!

  92. Ihan mahtava idea!!
    1. Terveellisistä elämäntavoista on tullut itselleni rutiini ja liikunnan määrä ja siitä koettu ilo on kasvanut. Voin fyysisesti ja henkisesti hyvin.
    2. Olen löytänyt itselleni unelmieni työn, jossa pääsen toteuttamaan visioitani ja kehittämään omaa alaani.
    3. Elämäni rakkaat ovat onnellisia ja saamme jakaa paljon rakkautta

    • Kuulostaa ihanan positiivisilta unelmilta! Susta huokuu hyvä asenne tänne asti, kovasti tsemppiä koko ensi vuoteen!

  93. Olen oppinut olemaan rennommin ja lopettanut ”suorittamisen”, asun uudessa kauan haaveilemassamme talossa, vauvamme on melkein vuoden ikäinen ja olemme lähteneet hänen ensimmäiselle ulkomaanmatkalle jonnekin kauas ja lämpimään 🙂

    • Toi suorittamisen vähentäminen onkin erittäin hyvä tavoite, jossa varmasti onnistut kun työstät sitä ajatusta päässä! Varsinkin pienen lapsen äitinä siihen helposti ajautuu, kun koittaa olla kelpo äiti, vaimo, kodinhoitaja, rakastaja, ystävä ja ties mitä :). Hyvää lomaa kauas!

    • Toi suorittamisen vähentäminen onkin erittäin hyvä tavoite, jossa varmasti onnistut kun työstät sitä ajatusta päässä! Varsinkin pienen lapsen äitinä siihen helposti ajautuu, kun koittaa olla kelpo äiti, vaimo, kodinhoitaja, rakastaja, ystävä ja ties mitä :).

    • Kuulostaa aivan ihanilta unelmilta. Voi kunpa itsekin noita kaikkia osaisi noudattaa. Etenkin tuo ykkönen, ettei miettisi jotain menneitä murheita eikä sen puoleen murehtisi tuleviakaan….

  94. 1. Lapseni nukkuvat yönsä läpi eli minäkin nukun yöni läpi.
    2. Oloni on suorastaan niin pirteä, että kroppani hinkuu treenaamaan purkamaan energiaa.
    3. Saan syödä juuri sitä, mitä mieleni tekee.

    • Toi ykkönen on varmasti monen äidin toivomuslistalla!!! Toivonpa tosiaan, että teilläkin ensi vuosi olisi täynnä ehjiä öitä. Mutta kolmonen sen puoleen…kuulostaa hieman liian hyvältä ollakseen totta :D!

  95. Ensi vuonna tähän aikaan olen elvyttänyt kadonneen kuntosaliharrastukseni, olen jo kolmen pienen mummi ja nautiskelen hektisestä tunnelmasta matkalla New Yorkissa!

    • Wau, siellä jo yksi mummiksi ehtinyt! Miten ihanaa <3!
      Aivan mieletöntä NY:n matkaa, nauti joka hetkestä! Sellainen paikka, johon toivon itse vielä joku päivä pääsevän...

  96. Minulla on ihana pieni lapsi, joka tulee pian tuomaan iloa elämään. Olen ottanut äitiyslomasta kaiken irti ja saanu itteni siihen kuntoon, että itsetunto kohoaa kolisten! Nautin elämästä!

    • Hei kuulostaa tosi ihanalta! Ja kuulostaa siltä, että sun asenne on ainakin kunnossa! Tsemppiä pikkulapsiarkeen, pitkää pinnaa ja ehjiä öitä. Lapsi antaa kyllä niin paljon ihanaa sisältöä elämään <3.

  97. Vuosi 2015;
    1. Uskaltaisin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni. Pidempi breikki toimistohommista ja muutto hetkeksi ulkomaille.
    2. Pitäisin parempaa huolta itsestäni ja terveydestäni eli urheilu takaisin jokapäiväiseen arkeeni.
    3. Kaikilla läheisilläni olisi hyvä olla ja paljon rakkautta ympärillä.

    • Nyt kyllä repäiset ja toteutat tuon ykkösen! Kuulostaa aivan huipulta idealta – et varmasti tule jälkeenpäin katumaan! Tsemppiä myös treeneihin!!

  98. 1. Oon vihdoin työllistynyt omalle alalle ja päässyt työpaikkaan, jossa saan sopivasti poistuttua omalta mukavuusalueelta
    2. Oon oppinut olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä ja arvostelusta
    3. Oon saanut vietettyä enemmän laatuaikaa omien läheisten ja ystävien kanssa

    • Työ on mulle itselleni niin tärkeä asia elämässä, että osaan kyllä samaistua 100% tohon sun ykköskohtaan. Itse toivoin samaa ja toteutinkin haaveeni. Ja päivääkään en kyllä katunut, vaikka totisesti hyppäsin pois mukavuusalueeltani!

  99. 1. Olemme menneet miehen kanssa naimisiin 🙂
    2. Yritykseni on ottanut harppauksen eteenpäin, olen kouluttautunut ja saanut lisä potkua yrittämiselle.
    3. Olen treenannut koko vuoden niin että tuloksia on näkynyt esim pikamatkan triathlon on sujunut hyvin tavoite aikaan.
    Ja kaikesta tästä sekä terveistä lapsista, harmonisesta kodista ja ihanista ystävistäni olen enemmän kuin onnellinen <3

    • Onko jo kosittu? Jos häät on jo suunnitteilla, niin sit ei mitään hätää :D…
      Toivotanpa meille molemmille sitten menestystä yrittäjyydessä ensi vuodelle! Tuo kouluttautuminen on itselläkin tavoitteena, joka vuosi jotain uutta työkalupakkiin…

  100. 1. Olisin valmistunut omaan unelma-ammattiini yliopistosta ja saanut unelmatyöpaikan.
    2. Rakas lähisukulainen olisi selvinnyt syövästään.
    3. Olisimme poikaystäväni kanssa onnellisesti kotiutuneet uuteen kotikaupunkiin yli 600 kilometrin päähän perheestä ja ystävistä.

    • Mun täti kuoli syöpään tänä syksynä ja tiedän miltä susta tuntuu. Toivottavasti sun sukulaisella on onnellinen loppu ja hän voittaa sen taistelun. Samalla toivon sulle tsemppiä loppu-opiskeluun ja unelmatyön löytymiseen :)!

  101. Moi Katri ja terkkuja täältä lämpimästä! Luen sun blogia junassa ja se piristi kivasti tätä päivää! 🙂 Pian palailen takas joten tässä kohtaa onkin hyvä alkaa miettiä ensi vuoden kuvioita. Vuoden päästä hymyilyttää, koska

    1. Olen tyytyväinen valintaani työjuttujen suhteen ja olen saanut myös pt-kuviot uuteen nousuun.

    2. Olen lopultakin elämäni kunnossa koska tammikuussa aloitettu crossfit toi kaivattua draivia treeniin.

    3. Olen onnellisempi kuin aikoihin. Edellämainitut asiat ovat tehneet elämästäni seesteistä ja rinnalla kulkee uusi rakas niin mitä muuta tässä enää voi toivoa <3

    Ja nyt aloin itkee 😀 Pian nähdään! <3

    • HEI TUUTHAN JO PIAN, KAIPAAN SUA!!!!!
      Tuntuu että oot ollut siellä jo ikuisuuden! Tuu tänne niin lupaan toteuttaa sun unelmat (okei mieheksi en voi muuttu mutta muuten… ostan sulta PT-palveluita vaikka 😀 )!

  102. Olen vihdoin käynyt New Yorkissa ja tehnyt pari pienempää reissua Berliiniin ja Kööpenhaminaan. Olen nähnyt paljon ystäviä ja samalla noudattanut rennosti sopivaa ruokavaliota ja saliohjelmaa.

    • Noi kaikki kuulostaa mun lempimatkakohteilta!!! Ota mut sit matkalaukkuun? Olen pieni… ainakin henkisesti 😀 !

  103. Ensimmäinen toive ensi vuodelle on, että olen päässyt opiskelemaan fyssariksi. Mieluiten ruotsinkieliseen kouluun, sillä mua ärsyttää ettei mun ruotsinkieli ole sujuvaa. Toiseksi haluaisin saada mun firman pyörii hyvin, sillee että olis kestävä asiakaskunta. Kolmanneksi haluan saada mun kropan kuntoon, sekä ulkoisesti, mutta vielä enemmän sisäisesti. Ja bonuksena olisi kiva löytää se oikea, mutta tässä on jo 30 vuotta etsitty, eikä tulokset ole kovin kehuttavat, joten ehkä se sieltä tulee kun on tullakseen.

    • No Arcadassa opiskelleena en voi sanoo muuta, että lycka till! Suomenkieliselle koulutus on haastava, mutta erittäin antoisa ja ehkä kaikilla ei todellakaan ole niin surkea lähtötilanne mitä mulla…
      Onnea myös mieselämään 😉 !

  104. 2015 olen unelmakropassani, päässyt eroon iho-ongelmista parantamalla ruokavaliota ja päättänyt miten haluan edetä urallani 😉

    • Tsemppiä noiden iho-ongelmien kanssa. Kuten varmaan tiedätkin, niin samassa veneessä ollaan. Vedenjuonti on mulla ainakin hirveesti kirkastanut ihoa viime-aikoina. Siihen kannattaa myös ruoan lisäksi panostaa kovasti.

    • Voi sulle sitten oikein extra-tsempit täältä, olet joutunut ilmeisesti aika kovien koettelemusten edessä olemaan… En halua tosin kauhistella, sehän ei sinua auta. Toivon kovasti onnea kuitenkin!
      Ja myös E-Amerikka kuulostaa unelmareissulta… Hyvää matkaa 😉 !

    • Brassijujutsu?? Wau! Upea laji (jos siis osuin edes oikeaan 😀 ) ! Treenistähän se on paljon kiinni ja tietenkin myös muut palikat oltava kunnossa. Mutta koska olen seurannut sua, niin ei tule olemaan temppu eikä mikään!

  105. Joulukuussa 2015:
    1. Meillä on vauva joko sylissä tai vielä mahassa, mutta tulossa kumminkin. <3
    2. Syöminen ei aiheuta mulle stressiä ja olen oppinut syömään normaalisti – en liikaa enkä liian vähän.
    3. Stressaan vähemmän ylipäänsä ja olen vahvempi henkisesti ja fyysisesti.

    • Aaaw, vauvauutisia lisää!
      Mä koitan kanssa keskittyä mahdollisimman stressittömään elämään, siis niin paljon kun se on yrittäjänä ja pienen lapsen äitinä mahdollista… Ja siis onhan se! Asennekysymys! Stressitöntä vuotta meille A!

  106. 1) Olen löytänyt oman alan työpaikan jossa viihdyn
    2) Olemme tehneet miehen kanssa ainakin yhden yhteisen matkan ulkomaille
    3) Olemme koko perhe terveitä ja onnellisia

    • Voi mä toivon kovasti sulle onnea työpaikan löytymiseen! Työ jossa viihtyy on niin iso ja tärkeä osa elämää, siis mielestäni. Ja etteköhän te pääse ulkomaillekkin, matkailu antaa vaan niin paljon voimaa pyörittää arkea!

  107. Hei! Ensi vuoden tärkeimmät asiat:
    1. Olla perheen kanssa. Viettää ihanaa vauva-arkea kotona nyt 4kk:n ikäisen pojan kanssa ja käydä vaunulenkeillä sekä vauvajumpassa.
    2. Siinä samassa katsoa mitä suuhun pistää ja laihtua muutaman kilon.
    3. Muistaa nauttia elämästä!

    • Ai teillä on niin pieni piipero siellä :). Ihanaa, että jaksat olla reippaana ja liikkua. Kun yhdistät siihen terveellisen, mutta kuitenkin rennon otteen ruokavalioon niin muutama kilo lähtee hujauksessa! Sen laihduttamisen ei tarvitse olla tuskaa ja paljon on asenteesta kiinni! Ja samalla voi nauttia myös elämästä!

    • Mun mies on asunut siellä myös :). Saksa ei kyllä mulla taivu ei sit yhtään, mutta sulla on ainakin puitteet kunnossa! Tsemppiä opinnäytetyön kans pakertamiseen, toivottavasti olet päässy jo hyvään alkuun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta