A-luokan viikonloppu sekä isälle, että äidille!

 

Kuinka usein te perheelliset vanhemmat viettävät ns. A-luokan viikonloppuja?

Meillä on miehen kanssa tällainen humoristinen ilmaisu viikonlopusta, joka vietetään omien kavereiden kanssa – eli ei siis pariskuntana 😀 . Toki yhteinenkin aika vanhempien kesken on ihanaa ja täytyy myöntää, että meillä sellaista ei kyllä liiemmin ole. Jossain Hesarin jutussa joku psykologi/tutkija tms. sanoi, että pikkulapsien vanhemmilla pitäisi olla JOKA viikko ainakin 5h yhteistä aikaa ilman lapsia…. Ööö…. Ei meillä ainakaan!

Mulla ja hurrilla on molemmilla aika tiiviit kaveriporukat ja molemmilla se porukka on ollut koossa lähes lapsuudesta saakka. Hurri on parhaillaan kaverinsa mökillä, jonne he kokoontuvat noin kymmenen körilään voimin ja tekeminen (käsittääkseni) koostuu kohtuullisen yksinkertaisista asioista 😀 . Tiedän, että mieheni on odottanut tätä häppeninkiä pitkään ja hartaasti ja se arjen nollaus tapahtuu parhaiten kavereiden kanssa, jotka tuntee parhaiten.

Itse oon ollut aina aika tarkka omasta ajasta ja siitä, että ehdin antaa sitä myös ystävilleni. He on kuitenkin ne ihmiset, joiden haluan pysyvän mun elämässä ikuisesti. Siis perheen lisäksi!

 

Könsikäs <3

Ens viikonloppuna on sitten oma vuoroni, kun suuntaan siskoni ja parhaan ystäväni kanssa kohti Tahkon ExtremeRunia! 

Viimeiset viikot on paahdettu meneen tukka tötteröllä ja tuntuu todella hyvältä päästä oikein kunnolla nollaamaan pää! Enkä nyt tarkoita ehkä sillä tavalla, mitä moni heti ajatteli. Eli kyllä me meinataan ihan oikeasti sinne juoksuunkin asti päästä – tosin ennätyksiä tuskin menee rikki tänä vuonna 😀 ! Toki asiaan kuuluu varmasti myös bile-puoli, mutta mä kyllä odotan ihan kaikkea; Pakkaamista, yhteistä matkaa junalla Kuopioon, majoittumista meidän mökkiin, höpöttelyä, maailman parantamista, arjen puimista ja tietysti itse tapahtumaa, josta on kovat odotukset! Ne jotka tuntee mut tietää myös, että olen erittäin kova Jaajo-fani, joten toivottavasti hänen punertavasta pehkostaankin saan nähdä edes pikaisen vilauksen…
Onko joku teistä tulossa viikonloppuna Tahkolle??

Mulla on todella tärkeää, että meillä molemmilla hurrin kanssa olisi tasapuolisesti aikaa omien ystävien kanssa. Arjessa illat on tosi kiireisiä ja mä itse rentoudun parhaiten lähtemällä kotiympyröistä pois! Ja pakko myöntää, että parit kunnon yöunet eivät todellakaan ole pahitteeksi, etenkin kun meidän kaksivuotias on alkanut saamaan keskellä yötä oikein kunnon raivareita. Varmaan taas yksi (väsyttävä) vaihe tämäkin…

Milloin sä olet viimeksi viettänyt laatuaikaa ystäviesi kanssa pitkän kaavan mukaan???

fityoutoo

4 vastausta artikkeliin “A-luokan viikonloppu sekä isälle, että äidille!”

  1. Hei

    Erityislapsen vanhempana, omaishoitajana nämä molemmat vapaat ovat olleet kortilla. En toki niitä ole kaivannutkaan, kun on ollut ihanaa olla kotona, arjessa (ei sairaalassa). Nyt arjen muututtua ja vertaisvanhemmista uusia ystäviä saatuani on kuviin astuneet vertaisviikonloput, niin isille, äideille kuin pariskunnille! Omat pitkäaikaiset ystäväni järjestävät treffejä, pieniä arjen Luxus hetkiä ruoan, juoman ja ihanan paskanjauhannan parissa 😂. Kaikkea tarvitsee, eikä sitä pakosta huomaa ennenkuin päästää siitä arjesta irti! Nimim: Matkalla juuri perheenä lastenklinikalle ja viikonloppuna Treella vertaisäitien tapaaminen, yön yli. Odotan yksin tehtävää junamatkaa, hyvää ruokaa, liikuntaa, vertaisviikonloput, shoppailua ja sitä ihanaa ikävää ja odotusta kun pääsee takaisin kotiin ❤️. Tsemppiä matchbyK ja Jaajolle terveiset . Tyttäremme on nimetty Vuorisen tyttären mukaan 😂

    • Oi kuulostaapa ihanalta! Ja kuten sanoit, niin pelkästään jos se junassa istuminen VOI todellakin olla luxusta! Tsemppiä teidän perheelle ja jaksamista arkeen 🙂 .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 16
Tykkää jutusta