Asia, jota lapseton ihminen ei voi koskaan ymmärtää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ekaksi mä haluan sanoa yhden jutun, ennen kuin kukaan vetää sitä kuuluisaa ”katkeruuskorttia” esille.
Olen tosi onnellinen elämääni tällaisena ja olen aina haaveillut lapsista. Sain maistaa sinkkuelämää ja toki myös lapsetonta aikaa aivan riittävästi. Vaikka meillä oli hurrin kanssa ihanaa elämää ilman lapsiakin, niin onhan nää juniorit ikäänkuin täydentäneet meidän perhettä. Todella rakkaita ne on ja välillä myös pikkuisen raskaita 🙂 .

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta aiheeseen. Mua hieman välillä harmittaa, että pienten lasten äitejä pidetään helposti laiskoina mitä tulee liikuntaan ja sen harrastamiseen.  Ei ole yhtään ihme, jos tuntee syyllisyyttä ja riittämättömyyden tunnetta, jos ei joka päivä jaksa kodinhoidon päälle vielä painaa sata lasissa lenkkipolulla! ”Pienen lapsen vanhempi kyllä löytää aikaa liikunnalle jos haluaa”. ”Lapsen kanssa voi vaikka kyykätä kotona, jos ei pääse salille!” ”Lapsi ei estä treenaamasta täysillä”.
Usein asioista kommentoi vielä sellaiset ihmiset, joilla ei oo itsellään edes lapsia! Tulee pikkuisen sellainen olo, että sieltä on aika helppo huudella asiasta, josta et käytännössä tiedä YHTÄÄN mitään.
Lapsellisen elämään voi samaistua lapseton yhtä hyvin, kuin vaikka elämään muurahaiskarhuna. Millaistakohan sitä olis olla hampaaton ja pitkähäntäinen nisäkäs..hmm..
Toki on sitten eri asia, jos on jokin uusioperhekuvio, jossa kasvatta jo toisen ennalta hankkimia muksuja.
Totuus on kuitenkin se, että lapsen hankkiminen muuttaa elämää peruuttamattomasti. Pelkästään jo siten, että kaikki kestää vähän kauemmin, vaatii hitosti enemmän suunnittelua ja on yleensä vähän monimutkaisempaa kuin ilman lapsia operoidessa 🙂 .

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On huvittavaa, kun joku sanoo ”harjoittelevansa” lapsien kasvattamista hankkimalla koiran! Mulla on ollut kaksi koiraa, iso ja haastava koira ja pieni ja tosi helppo koira. Voin kertoo, ettei niiden kummankaan hoitamisella ole pienintäkään tekemistä lasten hoitamisen kanssa! Jos lähdetään vaikka jo siitä, että koira ei ole kiinni sun tississä kuukausitolkulla ja sen voi jättää aika nopeasti esimerkiksi ihan vaan tunniksi yksin kun menet jumpalle, joka ei usein lapsen kohdalla ole mahdollista kuin aikaisintaan siinä kuuden vuoden iässä.

Usein ihmetellään, että miten sitä on muka niin vaikeaa pienten lasten kanssa löytää aikaa siihen liikuntaan?? Siis jättää vaan lapset kotiin ja lähtee treenaamaan?? Se, mitä mä en itse ennen lapsia tajunnut ollenkaan ja nyt kahden lapsen äitinä tajuan välillä liiankin hyvin on se, miten paljon koko ajan saa olla tekemässä. Anna. Pese. Pue. Pyyhi. Nosta. Lohduta. Korjaa. Tuo. Vie. Hae. Tuntuu, että joku osa-alue elämässä kärsii jatkuvasti, oli se sitten siisteys, parisuhde tai niinkin yksinkertainen asia kuin vaikka omien hiusten pesu! Ja silloin kun mulla on esimerkiksi ex tempore puolen tunnin rauhallinen hetki päivällä (esimerkiksi päiväunien aikaan) niin käytän sen ajan syömiseen (koska mulla on käytännössä koko ajan nälkä).
Pelkästään imettäminen vie mun päivästä leijonan osan, koska Theo syö ainakin sen 10 kertaa päivän aikana (yleensä enemmänkin), eikä esimerkiksi nuku päivällä kuin maksimissaan puolen tunnin päikkäreitä. Imettämiseen on vaikeaa yhdistää mitään treenimuotoa, ellei laita jalkoihin nilkkapainoja ja ojentele polvia 😀 . Vaikka mun lapset nukkuu todella hyvin öisin ja oon siitä enemmän kuin kiitollinen, niin nyt oon ollut iltaisin aika poikki (etenkin kun kipee kolmevuotias on työllistänyt äitiä omatoimisuudellaan aika tavalla). Mulla on täysi sympatia herännyt tässä vuosien aikana niitä äitejä kohtaan, joilla on vaativat lapset, johtui se sitten koliikista, sairastelusta, lapsen luonteesta tai muuten vain siitä, että kohdalle nyt sattui vaativa tapaus. Vaikka mä rakastan liikuntaa, niin en voisi jättää pää punaisena huutavaa vauvaa isälle (vaikka tietysti jos vauva huutaa ihan koko ajan niin joskus voi olla pakkokin). Koitan myös muistaa, että lasten isäkin on tehnyt töissä pitkän ja mahdollisesti stressaavan päivän ja joskus hänkin haluaisi ehkä treenaamaan. Ei se mee niin, että kun mies saapuu kotiin niin meillä on ovella läpsystä vaihto ”koska minä haluan nyt päästä liikkumaan”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Summa summarum; Aika harva liikunnallinen vanhempi tuskin tahallaan haluaa unohtaa treenaamisen lapsen saatuaan! Jos saisin itse valita, niin treenaisin varmasti joka päivä, mutta hyväksyn sen tosiasian, että tällä hetkellä se ei vaan lasten takia ole mahdollista. Ja kun treenaan, niin teen sen mieluummin salilla, omassa rauhassa. Enkä niin että täällä kotona teen vatsoja 5min, imetän itkevän vauvan, teen kyykkyjä 5min, pyyhin kaatuneet maidot lattialta jne.. Ymmärrätte varmaan pointin.
Mun kaveri juuri eilen kysyi multa, että miten ihmeessä mä jaksan lähteä vielä kahdeksan aikaan illalla salille?? Siksi, että on vaan pakko mennä silloin kun on mahikset, ajasta riippumatta. Rehellisesti sanottuna menen sinne enemmän pääni takia ja jotta saan hetkeksi vetää henkeä tästä hulabaloosta. Toki treenaaminen on ihanaa ja saan siitä energiaa jaksaa myös kotona paremmin. Mutta ymmärrän myös sen, että joku toinen äiti ei välttämättä jaksa enää lähteä illalla mihinkään, vaan mieluummin istuu hetken vaikka tv:n ääressä aivot narikassa. Jokainen tekee omat valintansa, eikä kannata tuntea huonoa omaatuntoa jos ei ihan jokaista vapaahetkeänsä halua viettää burbeita tehden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hyvää viikonloppua toivottaa ”virallisesti” Theo 🙂
fityoutoo

77 vastausta artikkeliin “Asia, jota lapseton ihminen ei voi koskaan ymmärtää!”

  1. Tämä olisi voinut olla mun kynästä😊 Ihanaa, että jollain samoja fiiliksiä ja ajatuksia. Meillä 1,5kk ja kohta 3v. Ja kauhee paine koko ajan päällä, että millonka pääsis jumpalle tai edes itsekseen lenkille. Mutta aika aikansa kutakin, eihän tämä aika ikuisesti kestä. Sillä on lohduttauduttava. Tsemppiä sulle sinne arkeen! P.S. Hieno nimi! Meillä ei ole edes vielä päätetty nimeä😁

    • Kiitos! Nimi oli päätetty jo ennen ponnistusvaihetta… 😀 Eli aika viime tippaan meni! Se oli mulle jotenkin must juttu, että nimi täytyy olla valmis ennen kuin lapsi on ulkona!

  2. Word! Olin aiemmin just se joka sano, että kyllähän sitä aikaa on..no ei vaa enää ole!
    Kaikkien lapsettomien liikuntaihmisten pitäs lukea tää..
    Ja lapsellistenkin jotta sais ”synninpäästön”.

    • On näin PT:nä ollessa helpompi kyllä samaistua pienten lasten vanhempiin, koska ymmärtää sitä arkea paremmin. Tosin empatiakyky nyt ei ole kiinni siitä onko lapsia vai ei.

  3. Moi! Hyvä kirjoitus! Meidän esikoinen on kohta 6 vuotta, enkä haaveilekaan hänen yksinjättämisestään kotiin vielä vuosiin! Juuri ja juuri sen aikaa pärjää, että haen postin laatikosta. Joten kiinni näissä ollaan TODELLA pitkään. Ihanaa ja joskus vähän stressaavaa. Onneksi juoksulenkillä kuusi vuotias kulkee mukana pyörällä, kolme vuotias kärryissä. Punttisalille voi mennä varhain sunnuntaiaamuna kun siellä ei ole vielä juuri ketään. Padi toimii lastenvahtina ja jumppapatja sohvana. 🙂 Tsemppiä!👍🏻

    • Mä haaveilen päiväjumpasta (jonne saa ottaa lapset mukaan), mut en tiedä tuleek siitä mitään, koska Theo luultavasti söis koko jumpan ajan 😀 ! Menee 7€/krt vähän hukkaan siinä tapauksessa…

  4. Täällä yksi vela hei! En väitä tietäväni millaista elämä on kun on lapsia, vaikka aika hyvin olen päässyt sisaruksien kautta näkemään kun he pyörittävät lapsiarkea. Kaikki kunnia heille ja teille, itse en varmaan siihen ertityisherkkänä ja introverttinä pystyisi, enkä varmaan muutenkaan. Se mikä mua taas ärsyttää, on lapsettomille huokailu ”voi kun sun elämä on helppoa”, ”ei sun elämä voi oikeesti olla noin vaikeaa”tms. Eli mustavalkoinen ajattelu, kuinka lapsettomalla ei voi olla elämässään haasteita tai haasteita.

    • Itse en kyllä ihan ymmärrä miten joillain ihmisillä on tarvetta arvostella äitien liikkumista tai ylipäänsä kenenkään toisen muun liikkumista. Äideillä on varmasti lastensa kanssa niin paljon touhattavaa, että liikunta ei välttämättä ole mahdollista aikataulullisesti. Ja voin sanoa, että ne kaksi kertaa, kun olen ollut pienten lasten vahtina -olin aivan loppu parin tunnin päästä siitä ruljanssista. Nostan todellakin hattua äideille! Itseäni äiteys ei ole oikein koskaan houkutellut.

      Toisaalta, olen samoilla linjoilla sabin kanssa eli nämä kommentit ”Odotas vaan, kun sulla on lapsia…” jne. ovat tällaiselle jolla ei ole lapsia niin ihan sairaan raivostuttavia. Lasten tekeminen on aina oma valinta ja valitettavasti liian monet äidit sitten katkerana arvostelevat näitä ”ei äitejä”, koska heillä nyt on varaa käyttää rahaansa muuhunkin kuin vaippoihin, tai mennä ja tulla vapaasti. Eli tässä asiassa on varmaan puolensa ja puolensa. Aina joku on arvostelemassa toisia ja toisten valintoja. 😀

    • Täällä myös yksi ihan omasta tahdostaan lapseton o/ Pystyn niin samaistumaan noihin kommentteihin ”odotas vaan, kun sulla on lapsia” 😀 Mutta siis joo, mä oon monesti kyllä ajatellut omassa väsymyksessäni, että luojan kiitos mulla ei ole lapsia! Kaikella rakkaudella <3 En ole lapsivihaaja, mulla on kolme ihanaa kummilasta ja ystävilläni on ihania lapsia, mutta mä vaan en halua sellaista itselleni. As simple as that.
      Arvostan erittäin paljon kaikkia äitejä ja jopa muakin välillä ärsyttää kaiken maailman saarnaajat miten äitien pitäisi pystyä ja jaksaa ja voida, jos vaan viitsii. En yhtään ihmettele jos ei aina jakseta, koska ei me lapsettomatkaan välttämättä aina jakseta. Kaikilla on omat arkikuvionsa mitkä vie omat mehunsa, joten musta on ihan luvallista olla lähtemättä iltahämärällä lenkille/salille/jumpalle jos ei ihan oikeasti jaksa/kiinnosta.
      Sinällään ei ehkä ihan paras vertaus, mutta samalla lailla kun me lapsettomat ei välttämättä tiedetä sitä väsymyksen määrää mitä äidit/isät kokee, niin ei myöskään ne 8-16 työtä tekevät tiedä taas vuorotyön tuomia riemuja.. Kun itse teen kolmivuorotyötä, niin rytmit on välillä niin päin helvettiä ja muisti pätkii ja päivät on sekaisin, ja väsyttää aivan saatanasti, mutta tiedän ettei tämä ole mitään verrattuna siihen jos tähän syssyyn vielä olisi lapsiakin. Eli todellakin arvostan teitä. Musta ei siihen hommaan olisi.

    • Kyllä mäkin muistan sen ajan kun ei ollut omia muksuja ja huuli pyöreenä katsoin lapsellisten kavereiden arkea. Ihan aina se ei houkutellut… Ja kai se taitaa olla niin, että omia lapsiaan on helpoin kestää! 😀

      Tän tekstin ei ollut tarkoitus olla mitään vastakkainasettelua, vaan lähinnä kannanotto muutamiin lehtijuttuihin. Halusin kertoo, että vaikka itse pidän itseäni aikamoisena liikuntahulluna, niin välillä en vaan jaksa enkä pysty. Eikä se oo niin helppoa, että siitä kun vain lähtee. Pienet lapset imee mehut helposti, vaikka toki sen voi samalla tavalla tehdä vaikka stressaava työ. Eikä lapset ole toki ainoa asia, joka voi ihmistä työllistää ja ne lapsetkin on vapaaehtoisesti hankittu.

      Ja Suville sen verran, että itsekin 4v kolmivuorotyötä tehneenä tiedän 100% mistä puhut! Mietin siilon, että kukaan lapsellinen ei kyllä voi tätä työvuorosysteemiä tehdä pysyen järjissään! Meillä oli vielä niin, että illalla päästiin klo22 ja aamulla mentiin 07 ja se oli kyllä ihan tappo. Viikonloppuvapaita sattui aika harvoin, siis sellaisia, ettei olis ollut työpäivää lauantaina tai sunnuntaina. En varsinaisesti kaipaa niitä aikoja (ainakaan työaikojen puolesta…)

  5. Huoh, aikamoinen otsikko 🙁 Näin tahattomasti lapsettomalle aina kolahtaa tuollaiset otsikot. Ja todellakin yleistys siitä, että lapsettomilla on aikaa yllin kyllin. Itselläni ei ainakaan ole edes aikaa siihen, että miettisin toisten laiskuutta, oli he lapsettomia tai lapsellisia. Ja en usko, että se on edes siitä kiinni, kyllä kai sitä jokainen tahtoessaan tekee niitä asioita, mitä haluaa, oli elämäntilanne mikä tahansa.

    • Tässä jutussa viittasiin muutamiin lehtijuttuihin, mitä on ollut mediassa esillä. En tiedä miten tällä jutulla pystyy sitten loukkaamaan ihmisiä, jotka ei saa lapsia vaikkeivat haluaisi??
      En kai missään vaiheessa sanonut, ettei lapsia kannata haluta tai ilman lapsia elämä on parempaa???

    • No hyvä, jos viittaus oli lehtijuttuihin. En älynnyt juttua lukiessa sitä. Ihmettelin vaan, että mitenniin ei lapsettomat muka tietäis. No joo, en minäkään kyllä tiennyt lapsettomana, miten helppoa elämä olisi lapsellisena. Luulin, että oli paljon rankempaakin, kun vierestä seurannut lapsellisten elämää, hoitanut työkseen lapsia jne. Siis että liikkumaan ei pääsis/jaksais tyyliin ikinä… Paljonhan se on tietysti myös parisuhteesta ja tukiverkosta kiinni, miten käy liikunnan. Yh:n elämästä väitän jotain tietäväni ihan vaan vierestä katselemisen perusteella. Ainakin sen, että minusta ei olisi siihen, ihan vaan peruselämiseen saati jos jotain liikuntaa pitäisi harrastaa…

  6. Itselläni on kaksi pientä lasta ja oma liikunta aika nollissa, vaikka mieli tekisi liikkua enemmän. Olen päättänyt niin, että kerran nuo lapset ovat pieniä, niin nautin nyt heistä. Kyllä sitä liikunnan määrää pystyy taas aikanaan lisäämään. Kunhan sen verran pääsen liikkumaan, että kunto pysyy ok:na ja jaksan arjessa.

    Lasten myötä olen oppinut, että ikinä ei voi tietää toisen ihmisen elämästä. Joku kestää elämän hektisyyttä, väsymystä ja vastaan tulevia negatiivisia asioita paremmin kuin toinen. Elämäntilanteet ovat erilaisia ja niin ovat myös ihmisetkin.

    Kiitos hyvästä tekstistä. Tämän myötä poden ehkä hitusen vähemmän huonoa omaatuntoa, että tällä hetkellä en pääse liikkumaan niin paljon kuin ehkä pitäisi.

  7. Ois ehkä kannattanut linkata ne uutisjutut mihin tällä tekstillään ”vinkkaa”. Huoh mitä yleistystä ja mustavalkoajattelua kyllä, missä ei mitään uutta. Lapselliset haikailee ajan ja mahdollisuuksin perään ja puolistaa samalla omaa tonttiaan syyllistämällä lapsettomia.

    Ei kai kukaan koskaan voi asettua täysin toisen ihmisen tilanteeseen, ei vaikka olisi samanlaiset lähtökohdat. Et sinäkään pääse täysin niiden nahkoihin joilla on lapsia ja käy siellä treenaamassa ja salilla ja että mitenkäs ne nyt ehtiikään ja sä et ehdi. Oma tilanne pitää hyväksyä ja omat valinnat tehdä sen mukaan että niiden takana voi seistä. Lapset, lapsettomuus jne on niitä valintoja.

    Vertaaminen lapsettoman ymmärrystä muurahaiskarhuun kertoo siitä miten kykenemättömänä pidät ihmisiä empatiaan. Empatiaa voi tuntea hyvinkin paljon ja siten asettua siihen toisen asemaan. Ilman niitä kommenteissa mainittuja lehtijuttuja tuo on vain todekka tökerö kommentti marttyyriviitan levittyessä omille harteille. Ei kukaan voi meitä ymmärtää.

    Lapseton voi ymmärtää lapsellisia, lapsellinen voi ymmärtää lapsetonta niin kauan kun ihmiset pyrkivät ymmärtämään toisiaan. Ei tämmöisellä mustavalkotekstin ja liioittelun levittämiselle.

    • ”Syyllistämällä” 😀 ? Wau miten hyvin väärinymmärretty! Onneksi ilmeisesti aika moni muu tajusi, mitä ajan takaa.

    • Ei lapselliset sano sitä asiaa vittuillakseen, että lapseton ei jotain ymmärrä. Se on vain totuus. Se tunneside omaan lapseen on niin kokonaisvaltainen, että entinen ”kyllö minä silti menen salille, vaikka aikaa ei ole olla lasten kans ku 2h illassa.” Voi hyvinkin nopeasti muuttaa mieltää lasten synnyttyä. Lapseton ei koskaan pysty täysin asettumaan lapsellisen tunne-elämään, vaikka olisi kuinka empaattinen. Sitä tunnetta ei vaan voi kuvitella. Se ei ole aliarvioimista tai toisen alentamista vaan totuus.

    • olenko minä tällöin vajaa ihminen, kun en pysty/halua moista tunnetta koskaan tuntemaan.

      Me kaikki tiedämme, että äidin rakkaus on jotain sanoinkuvaamatonta. Mutta tarviikon sitä toistaa ja piikitellä vasten lapseettomien kasvoja? Suvaitsevaisuutta pyydän. Tapoja, joilla asiat sanotaan tai jopa toisinaan voitaisiin jättää sanomatta. Enkä usko, että kukaan tahallisesti haluaisi veistä haavassaan vääntä näinkän herkästä asiasta, mutta välillä voisi ajatella sen toisenkin kantilta, ennenkuin julkaisee tämänkaltaisen tekstin näinkin provokatiivisella otsikolla.

    • Leila, nuo ovat aivan eri asioita. Voin minäkin tuntea empatiaa ihmistä kohtaan, jolta on isä kuollut, mutta en voi tietää, kuinka pahalta se tuntuu. Se, että tuntee empatiaa ei tarkoita, että pystyy samaistumaan. Ihmiset myös kokevat asiat eri tavoin, joten kolmen lapsen yksinhuoltajakaan ei automaattisesti tiedä, miltä siitä toisesta kolmen lapsen yksinhuoltajasta tuntuu.

      Hyvä teksti! Herätti näköjään paljon ajatuksia moneen suuntaan. Omassa elämässäkin aihe om ajankohtainen. Herään 6:30 kuntosalille, jotta saan treenata rauhassa ja jaksan paremmin kotona. Raskasta on, mutta koko ajan helpottaa.

      Pahoittelen mahdollisia huolimattomuusvirheitäni. Pikkumies roikkuu tississä päiväunilla ja huitoo unissaan äitiä. 🙂

    • Ehkä olisi hyvä muistaa, että lapsettomalla ei ole ollut lapsia, mutta kaikki, myös pienten lasten vanhemmat, ovat eläneet vaiheen, jolloin lapsia ei ole ollut. Joten syyllistämättä, arvottamatta ja osoittelematta, toisella on tuosta asiasta enemmän kokemuspintaa kuin toisella.

      Se ei puolestaan tarkoita, etteikö lapseton voisi ymmärtää ja olla empaattinen. Tai etteikö lasten mutsi/faija voisi olla yksioikoinen besserwisser.

  8. Törkeen hyvä kirjoitus ja niin totta! Hyvin samanlaisen tekstin voisin kirjoittaa isän näkökulmasta. Muutama vuosi sitten en ymmärtänyt lainkaan, että ystäväni ei ehtinyt muka käydä treenaamassa lasten takia. Nyt ymmärrän todella hyvin. Vauvan myötä meidän perheessä loppui aika, kaikki on aikataulutettava ja aniharvoin päästään mihinkään kahdestaan. Tehdään molemmat kaksivuorotyötä ja aika paljon niin, että toinen on aamuvuorossa ja toinen iltavuorossa, ei liikaa pääse se kumppanin naamakaan vituttamaan… Hyvä että ehtii joskus moikka sanomaan…

    • Juu toki ihan sama homma pätee isäänkin ja kuten sanoin, niin onhan sillä isälläkin työpäivän jälkeen oikeus rentoutua. Varmaan tästäkin asiasta joissain perheissä onkin kinaa, kun siitä omasta ajasta tulee mustasukkaiseksi. Ja tuo vuorotyö – nostan hattua. Siihen vielä muksujen harrastukset jossain kohtaa mukaan niin avot 😀 !

    • Hyvä kirjoitus! (Harmi että aina löytyy joku, joka haluaa ymmärtää tekstin väärin, vaikkei tässä selvästikään ole mitään vastakkainasettelua) ”Mielensäpahoittajia” löytyy näköjään niin tahattomasti lapsettomista, lapsettomista ja sit on näitä aina ihania: itteppä oot lapses tehnyt- tyyppejä. Suomessa on syntyvyys laskenut ja moni miettii ja laskee, onko lapsia edes mahdollista tehdä, koska työmarkkinat ovat epävarmat. Hoitomaksut voivat olla pian 600-700 eur kahdesta lapsesta…Kyllä siinä joutuu osa luopumaan joksikin aikaa unelmastaan, eli lapsesta. Huh, ei oo kyllä varmaan aina kiva olla bloggari, kun kaikkia ei voi tosiaankaan miellyttää. Tsemppiä Katri!

    • tämäkin kommentti on ihana yleistys. Jos kertoo oman mielipiteensä tai korjaa tekstiä, niin joku yleistää aina heidät ”mielensäpahottajiksi” tai ”tekstin väärinymmärretyksi”. Syyllistyn varmasti pieneen pilkun nussimiseen, mut eihän tällaisia tekstejä paineta nettiin, ellei odoteta keskustelua.
      Mielestäni usein myös asiat riitelevät, eivät ihmiset. Minä en ole mielipiteeni, se on osa minua.

    • Ihan ku aikoinaan meillä ku mukelot oli pienii, mä tein aamuvuoroo ja ukon kanssa eteisessä vaihettiin tärkeimmät asiat ja se läks iltavuoroon. En valita koska niillä mentiin millä oli pakko. Meijän lapset jo aikuisia muuttaneet kotoolta kauan sitte.

  9. Taas näitä juttuja, joita lapsettomien ja lapsellistenkin pitäisi ymmärtää: kun on niin rankkaa kotona, eikä voi tehdä sitä mitä haluaa. Mielestäni aivan turha aihe edes avautua; jos niitä lapsia haluaa, niin sitten kantaa seuraukset. Maapallolla on jo ylikapasiteettia eikä tätä menoa enää 2010- luvulla syntyneet edes elä täyttä elämää kuin saasteiden ja savuavien raunioden keskellä.

    Mutta jos mennään Suomessa 70- vuotta taaksepäin tai eipä tarvitse mennä kuin 50 vuotta, niin naisilla ei ollut sellaisia huolia kuin millä turhalla mitäänsanomattomilla sukkien silittelyllä, vaatteiden ostelulla ja lasten ylihoitamisella täyttää päivänsä kotona lasten kanssa tekemällä juurikin tätä kaikkea turhaa, ei yhteiskuntaa hyödyttävää, toimintaa jonka vieläpä joku muu maksaa….Jos on rankkaa pestä joka ikinen vaatekappale kolme kertaa päivässä ja vaihtaa puhtaat vaatteet puolen tunnin välein, niin siitä vaan. Mitenhän se turha puuhastelu vähenisi, jos ei olisi astian ja pyykinpesukoneita, eikä sosiaalitukia kotiin?

    Ja kyllä, väitän että liian helpoksi on yhteiskunta tehnyt perhe-elämän. saavutetuista eduista on vaikea tinkiä, ymmärrän kyllä mutta ehkä olisi hyvä ottaa vähän perspektiiviä siihen, että yhteiskunta ei maksa kotiin sitä kivaa helppoa elämää; tässä hyysäyksessä seuraava sukupolvi jo oppii sitten vielä huonommille tavoille. Tästä ei varmaan tarvitse antaa esimerkkejä, kun nämä ylisuojellut ja paapotut lapsukaiset ovat jo nyky-Suomessa haluttomia/kykenemättömiä mihinkään hommaan, mikä ei vaan itsestä tunnu kivalle! Ja jonkun pitäisi vaan antaa rahaa, jotta itsellä olisi vaan jatkossakin kivaa eikä tarttisi tehdä mitään epämiellyttävää, kuten nousta aamulla JO seiskaksi töihin. Mistähän esimerkki saatu…

    Suosittelen kokeilemaan sitä, miten vaikkapa oma mummoni on tehnyt työt pellolla ja hoitanut lapset siinä samalla, kun ei ollut äitiys- eikä perhevapaita. Olen itse syntynyt 80 luvun taitteessa ja sitä ikäluokkaa, että äitien oli pakko mennä töihin heti kun kynnelle kykeni elättääkseen perheensä yhdessä isän kanssa. Kotiin jääminen ei ollut mahdollista, mutta kummasti lapset pärjäsivät kotona yksin 6 vuotiaasta asti: vieläpä koko päivän! Kun lasten hoidosta ei saanut kotiin rahaa, niin lapset yllättäen pärjäsivät keskenään.

    Ja pyytäsin vähän kunnioitusta myös heille, jotka töissä aina joustavat omissa työajoissaan lomien, ”tilapäisten hoitovapaiden”, ylitöiden jne. vuoksi perheellisten eduksi. Nämä samat perheelliset käyttävät surutta lasten tilapäisiä hoitovapaita lapsettomien kustannuksella; toivoisin että nämä edut leikattaisiin yli 7 vuotiaiden lasten vanhemmilta. Kyllä ekaluokkalainen jo kummasti pärjää kotonakin pikku kuumeessa. Nämä samat vanhemmat, jotka kaitsevat kotona arkena ”sairaita” lapsiaan, antavat näiden sitten riekkua kylillä viikonloppuisin iltamyöhään….

    • Meinaatko, ettei 1980-luvulla ollut kotiäitejä? Oma äitini oli kotona kolmen peräkkäisen lapsen verran alkaen vuodesta 1980. Eikä perhe ollut mikään rikas. Säästäväisesti elettiin isän tuloilla, ja vähitellen vuosien mittaan taloudellinen tilanne parani palkankorotusten ym myötä. Ennen vanhaanhan kotiäitejä oli ENEMMÄN! Jossain vaiheessa yhteiskunnan murrosta äitien töissäkäynti nimittäin oli uusi ja pöristyttävä ajatus.

  10. Olen ehkä ainoa, mutta pakko sanoa, että olen eri mieltä. Ymmärrän, että perheitä on erilaisia, ja esim. Jollekin yh-äidille se oman ajan löytäminen on varmasti haastavaa. Mutta kun kotona on kaksi aikuista, niin aikaa myös liikkumiseen pystyy kärjestämään.
    Minulla on kaksi lasta (2 ja 4v), ja esikoisen jälkeen ”aikaa ja voimia liikkumiseen ei ollut”. Kuopuksen synnyttyä aloin treenaamaan 3vkon jälkeen, koska oma keho ei miellyttänyt, mutta ei siitä nyt sen enempää.
    Liikkumisella on niin äärimmäisen suuri merkitys omaan jaksamiseen, ja jaksamiseen niiden lasten kanssa. Lisäksi se, että saa sen hetken omaa aikaa, ja isäkin saa itseluottamusta ja hyvän suhteen lapsiinsa, kun on lasten kanssa.
    Ajankäytöllisesti esim. Lenkki, vie yhden tunnin! Yksikään lapsi ei ehdi traumatisoitua, vaikka huutaisi koko sen tunnin.
    Itse siis pidän lapsia liikkumattomuuden syynä tekosyynä, siinä missä hyvä (lapseton) ystäväni voisi sanoa, että ettei jaksa liikkua, kun tekee pitkää työpäivää pitkällä työmatkalla. (Eihän sitäkään ymmärrä kukaan, joka ei itse aja töihin joka päivä kahta tuntia) Eri elämistämme huolimatta, ehdimme juosta tunnin viikossa yhdessäkin.
    Se, että väsyttää, ja jää mieluummin sohvalle, kuin että lähtisi treenaamaan, on ihan ymmärrettävää, mutta siitä huomimatta se on mielestäni tekosyy muiden joukossa. Aina ei tietenkään tarvitsekaan jaksaa, mutta kannustan ehdottomasti kaikkia äitejä ottamaan oman aikansa ja lähtemään liikkeelle!

    • Niin pitkään helppo arvostella, kun ei tiedä toisen perheen tilanteesta. Kaksi aikuista kotona ei vielä takaa mitään. Mistä tiedät, mitä niiden aikuisten elämään kuuluu, paitsi ne lapset?

  11. Nyt oli kyllä TODELLA huono otsikointi, kun aihe koski kuitenkin ”vain” liikkumista tai salilla käymistä. Lapsettomana tulen tuskin koskaan ymmärtämään esimerkiksi sitä tunnetta, kun saa oman lapsen ensimmäistä kertaa syliin tai vaikka sitä, millaista on synnyttää. Saati sitä miltä tuntuu jos omalle lapselle sattuu jotakin. En tule koskaan kokemaan sitä pyyteetöntä, välitöntä äidinrakkautta siihen omaan lapseen. Tuon otsikon alle olisin todellakin odottanut jotain hiukan syvällisempää, kuin sen että minä, lapsettomana, en koskaan pysty ymmärtämään, että äidit ei aina halutessaan pääse salille. Ihan tiedoksesi, kyllä moni meistä ymmärtää, vaikka ei olisikaan aina samaa mieltä. Ja niinkuin joku muukin aiemmin kommentoi, on meidän lapsettomienkin elämässä pakko priorisoida asioita. On kiireitä, haasteita, aikatauluttamista.. Elämä on valintoja, monessakin mielessä.

  12. Itselläni on kaksi lasta (3v 10kk ja 1v7kk). Esikoisen mennessä päiväkotiin ja itse palasin töihin aloin käydä salilla ennen töitä aamuisin (olen kolmivuorotyössä, jossa on enimmäkseen aamua). Siitä lähtien olen toiminut niin. Ainoastaan kuopuksen ollessa tosi pieni ja pelkästään tissillä, oli lähtö mahdotonta. Mutta kun hän aloitti kiinteät, niin pystyin lähtemään aamulla salille (mies sai hädän hetkellä annettu puuroa ym). Tällä hetkellä teen puolikasta työaikaa eli olen paljon kotona. Käyn joka arkiaamu salilla. Työaamuna olen salilla 5:45 ja töissä olen seitsemältä syömässä aamupalaa ja työt alkavat 7:30. En herätä perhettä lähtiessäni aikaisin ja mies vie lapset tarhaan. Vapaapäivinä olen salilla 6:45 ja takaisin kotona kun miehen pitää mennä töihin. Tällä systeemillä saan käytyä (4)-5 kertaa viikossa salilla eikä se häiritse muuta kuin itseäni, koska joudun heräämään aikaisin. Työpäivisin pidän mahdottomana, että lähtisin salille vielä työpäivän jälkeen. En näkisi lapsiani juuri lainkaan hereillä eikä se muutenkaan olisi mahdollista. Vapaapäivisin en vaan enää jaksa lähteä iltapäivällä salille päivän sirkuksen jälkeen kun mies tulee kotiin. Eli totutin itseni saleilemaan aamulla. Nyt en osaa treenata salilla enää juuri myöhemmin. Lisäksi treeni on sitten jo hoidettu eikä sitä tarvitse enää miettiä. Tämä on itselläni tällä hetkellä oikeastaan ainoa toimiva ratkaisu.
    Mutta ymmrrän todella, että liikkumisen järjestäminen on välillä hankalaa. En tykkää itsekään siitä yksi vatsalihas silloin ja kyykkyy tuolloin ajatuksesta kotona. Haluan treenata yhtäjaksoisesti ja mielellään salilla pois kotoa.

    Mitä otsikkoon tulee, niin sehän juurikin kertoo, että tämä on YKSI asia jota lapsettomana on hankala kuvitella. Ei kannata tehdä otsikosta syvällisempää kuin mitä se on. Ei kai yhden otsikon alle tarvitse kirjoittaa kaikkea mitä sen alle mahtuisi kirjoittamaan. Jotkut ihmiset osaavat loukkaantua tai tuohtua ihan kummallisista asioista.

  13. Olipa harvinaisen mustavalkoinen ja provosoiva teksti. Itse en lapsia haluakkaan, mutta ymmärrän kyllä jos väsyttää, kun sisaruksia ja kavereita seuraa, mutta liikuntaakin voi harrastaa niin monella tapaa. Hyötyliikunnastakin saa esim aika paljon irti, jos osaa vähän suunnitella asioita.

    Henkilököhtaisesti tämä teksti ja otsikko herätti ajatuksen, miten uskomattoman huonosti ja tökerösti voi asiansa ilmaista.
    Mitä tässä luin kommentteja ym, niin tekstin kirjoittajankin saa provosoitua 0-100 muutamalla sanalla.
    Aiheesta olisi voinut kirjoittaa tyylikkäästikkin, mutta ilmeisesti tarkotus oli saadakin jotain outoa huomiota, kun ei oo muuta, ku negatiivisia patoutumia ja väsymystä, niin ei kykene enää itse nousemaan sieltä lapsen tasolta.

    Lapsethan on kivoja, mut kaikki tiensä valitsee. Ei pidä yleistää, että kukaan lapseton, sinkku ym, kun et voi tietää! Joku tuolla hyvin kirjoittikin aikasemmin aiheesta. Itse ymmärrän kyllä, että monenmoista väsyä voi olla lapsellisilla ja lapsettomilla. Ei tarvitse alkaa lokeroimaan.
    Parhaalla ystävälläni on lapsi ja mies, minulla taas ei ja se ainut asia, mitä en lapsettomana tule koskaan ymmärtämään on äidin ja lapsen välinen yhteys ja rakkaus.

    • Pakko sen verran kommentoida, että itse taas lapsettomana ymmärsin ja tunsin sisarusteni lapsia kohtaan äidillisen yhteyden ja rakkauden. Rakastan heitä yhtä paljon kuin omaa lastani tällä hetkellä. He ovat aarteeni. Lapsettomana muistan kuinka huvittavasti itsekin ajattelin, että kyllähän sitä pystyy lapsen kanssa menemään samalla tavalla kuin ilmankin. Noo totuus on kuitenkin eri. Eipä sitä ihan viitikkään mennä vauva kopassa sinne salille. Mutta aikaa pystyy kyllä järjestämään ja käynkin erittäin paljon urheilemassa, koska koen sen olevan minulle tärkeä voimavara arkeen. Toki on myös niitä jotka kertovat hyviä tekosyitä liikkumattomuuteen. Niitä on niin lapsellisissa ja lapsettomissa. Mutta tekstissä onkin kyse siitä että aina ei ole aikaa koska on lapsia ja aina ei jaksa. Sama lapsettomalla, joten älkää nyt ihmeessä noin väärin ymmärtäkö asiaa. Mutta ihan omasta kokemuksesta sanon kyllä että lapsettomana oli helppo sanoa perheellisille neuvoja miten tehdä ja kasvattaa lapsia ymym 😀😁 ja kun se oma lapsi syliisi ensimmäistä kertaa annetaan niin silloin sen vasta käsittää minkälaisen vastuun ja huolen ottaa vastaan. Lapsettomana en sitä ymmärtänyt vaikka hyvinkin vierestä perheellisiä seurasin. Koskaan en aikaa kääntäisi takaisin ja nautin joka hymystä minkä lapseltani saan, sillä lapsi on se aarre ja rikkaus mitä voin koskaan saada. Taas lapsettomilla on tietysti ne omat tärkeät juttunsa. Mutta väitän kyllä että perheellisillä on kuitenkin hieman enemmän käytännön kokemusta tässä asiassa, sillä olemmehan molemmat puolet kuitenkin kokeneet ☺👍 hyvä teksti!

  14. Jännä miten jotkut jaksaa niin sanatarkan vakavasti otsikkoon keskittyä. Itse näin tämän ”lohdutuksen sanana” tai sympatiana niille muille äideille, jotka ovat samassa tilanteessa- ei mikään syyllistys niille lapsettomille.

    Kyllä varmasti lapsettoman on vaikeaa mitenkään päin samaistua perheellisen arkeen. Niin kuin eräs miehen sinkkutyökaveri tuntuu tekevän. Kotona olevat vain laiskottelee 😀 Arki tuntui kahden kanssa kiireiseltä, mutta nyt kun näitä on kolme niin huomaa yhtäkkiä ettei oikeasti mitenkään meinaa kädet riittää. Heti aamusta kolme vaatii samaan aikaan jotakin ja mietin että mihin päin repeän 😀 Ja kun kolme on hoidettu niin rumba alkaa alusta, aina lapsilla on tarpeita, vaikka meillä tosiaan ei tyyppejä yltiöpäisesti paapota ja annetaan mahdollisuus olla omatoimisia. Se vastuu voi väsyttää. Vaikka lapsettomana voi olla aikataulu täyteen buukattu, niin onhan se ihan erilaista. Usein edes jossakin vaiheessa päivää saa oman hetken, oli se sitten vain ne ehjät yöunet tai aamukahvi tai suihku rauhassa, mutta lapsettomana nekin hetket on pois. Sitä on 24/7 lastenhoitaja, siivooja, kokki ja vaikka mitälie.

    Voisin höpistä tästä ikuisuuden 😀 Mutta itse asiaan. Ennen esikoista kävin usein 2h tanssimassa ja salilla perään tunnin ja useimmiten joka päivä. Esikoinen syntyi niin kävin silloin tällöin. Toinen syntyi, kokeilin sitä pt-valmennusta ja tajusin ettei nyt kyllä ole oikea aika sille. Tottakai haluaisin taas päästä tekemään kaikkea siksi että nautin siitä. Mutta tästä menee helposti 1,5h matkoihin ja siihen tunti tanssia, suihkut ja kaikki niin sehän tekee jo 3h. Ja jos saadaan iltaisin olla muutenkin se 3h miehen töiden jälkeen perhe, niin en kyllä priorisoi sitä tällä hetkellä sen edelle, ei vaan pysty. Ja joku sanoi että eihän lenkkiin mene kuin tunti, mutta ehkei kaikki tykkää siitä lenkkeilystä. Ja eikö just liikuntaa harrasteta siksi että siitä nautitaan, muuten koko jutusta tulee pakkopullaa.

    Meillä on kaikki kolme (4,2,0v) kotihoidossa ja 24/7 on kädet täynnä, huomaan usein etten ehdi edes juomaan. Niin en kyllä tiedä tosissani mistä sen energian ja ajan nyt nipistäisi kun ei tuo 8vkon ihanuus öisinkään anna kunnolla lepoa. Nyt on onnellinen parisuhde ja muuten iloinen äiti ja hyvinvoivat lapset etusijalla. Enkä onneksi koe siitä huonoa omatuntoa, mutta toki harmittaa ettei pääse tekemään myös omia juttuja (eli tanssimaan).

    Olipahan sekava teksti. Uniaivoilla, yhdellä kädellä, vauva sylissä naputettu 😀

    Mukavaa arkea teille sinne ja niiin suloinen miniherra!

    • Kiitos kommentista Rva! 🙂 Kuten sanoit, niin en halunnut syyllistää lapsettomia todellakaan siitä, että heillä on aina yltiöpäisesti tai ”liikaa” aikaa. Itseasiassa koko juttu ei edes viitannut siihen… Lähinnä toivoisin, että julkisuudessa olevat liikunnalliset naiset (otetaan nyt vaikka esimerkkinä sarja Fitnesspäiväkirjat) ei olisi ihan niin armotonta meininkiä, koska ymmärrän, että lapsen saatuaan moni kokee paineita kun kaikkea ei ehdikään – vaikka kuinka haluaisi! Lause ”aikaa löytyy jos haluaa” on syöpynyt niin monen mieleen ja liikunnasta saattaa helposti tulla suoritus, joka on vain pakko hoitaa pois alta, ettei olisi laiska mutsi.

    • Miten kommentoija joutaa blogeja lukemaan ja roikkumaan netissä kirjoittamassa pitkiä seli seli kommentteja, jos ei ehdi edes juomaan päivän aikana? Kaikella rakkaudella, mutta usein huomaan, että se netissä roikkuminen on juuri sitä, mihin äidit todella haluavat vapaa -aikansa käyttää.

    • Itseasiassa enää ei ehdikään edes blogeja lukea kuten ennen, hyvin harvoin ehtii niitä vilkaisemaan. Ja toki silloin kun ehdin lukemaan, ehdin myös hetken hengähtää ja ottaa sen lasin vettäkin. Kaikilla on omat keinonsa rentoutua ja ainakin jonkun kivan jutun lukaisu yllättävän paljon nollaa omia aivojani, vaikka pikaisesti suoritettavaa onkin.

    • Heh, joo, Fitnesspäiväkirjat. Perheenäitikin ehtii yllättävän paljon, jos fitness onkin ammatti. Ehtiihän sitä töihin toimistoonkin. Mutta onkin eri asia ehtiä töiden ja kotirallin lisäksi vielä jonnekin. Ja siinä ei ole kyse fyysisestä ehtimisestä, vaan henkisestä jaksamisesta.

      Ennen lapsia (ja vielä juuri ennen esikoisen syntymää) katselin kalenteria matemaattisesti: tunti tuolta, tunti sieltä, ei paha. Pystyisin totta kai käymään futistreeneissä, matsit vaan kalenteriin ja saliakin mahtuisi mukaan. 3 kertaa viikossa minimi, viiteenkin päästäisiin, kun sumplittaisiin. No, ensinnäkään en osannut huomioida väsymyksen vaikutusta, kun en eläissäni ollut sellaista väsymystä kokenut. Toisekseen en osaanut huomioida, ettei ne miehen jaksamiset ja työmenot aina ajoitu minun kalenterini mukaan. Siinä sitä sitten olikin jo oppimiskokemusta kerrakseen. Toki sain vielä preppauskurssin korvatulehduskierteen yms. vaikutuksista.

      Totta kai voisin liikkua enemmän kuin liikun nyt. Mutta se vaatisi ylimaallisia ponnisteluita ja organisointia — molemmat asioita, joihin ei kapasiteetti tällä hetkellä riitä. Eikä ole tarpeenkaan – koska se fitness tai muu urheilu ei edelleenkään ole minulle ammatti, vaan jotain muuta. Ja se muu odottaa siellä jonon jatkeena pahimman rallin rauhoittumista.

    • Mikset tällöin kirjoittanut otsikkoasi toisin?

      Otsikko = tekstin alussa oleva kirjoitettu teksti, joka tavallisesti kertoo lukijalle jotain siitä, mistä tekstissä on kyse.

      Lähde: Wikipedia.

  15. Itse ymmärrän molempia puolia: olen kärsinyt pitkään tahattomasta lapsettomuudesta ja nyt minulla on kohta 2-vuotias vauhtipää. Vieläkin kalskahtaa korvaan tuo ilmaus, että ”ethän sä voi ymmärtää, kun sulla ei lapsia ole”. Se tuntuu todella kurjalta sellaisesta, joka todella haluaisi olla äiti tai isä, mutta haave ei vaan toteudu. Vaikka ymmärrän hyvin nykyään lapsiperheen arkea, lapsettomuusajat opettivat mm. sen, etten koskaan käytä edellä mainittua ilmaisua. Ymmärrän, että se ei tässä ollut pointti ja ymmärrän hyvin kirjoituksesi pointin. Joskus täytyy vain miettiä, miten asian ilmaisee. Myös vapaaehtoisesti lapseton voi pahoittaa ilmaisusta mielensä: ikään kuin olisi jotenkin vaillinainen ilman lapsia. Nämä ovat herkkiä asioita, joissa tarvitaan hienovaraisuutta.

    • Voin hyvin kuvitella miltä tuntuu, mutta en tietenkään täysin ymmärrä tai tiedä, vaikka läheltä olen katsonut useita ystäviä, jotka läpikäyvät hedelmöityshoitoja toivoen lasta enemmän kuin mitään muuta. Vähän niin kuin tahattomasti lapseton sanoisi, että ”et voi ymmärtää kun sä sait lapsen tosta vaan” niin totuus on, että ei tietenkään voi ymmärtää. Samoin ei voi lapsetonkaan valitettavasti ymmärtää miltä lapsellisesta tuntuu kun ei ole niitä lapsia, vaikka toivoisi niitä enemmän kuin mitään maailmassa. Se tuntuu kylmältä ilmaisulta, mutta on vain puhdas fakta eikä sillä varmasti ole tarkoitus loukata vaikka se helposti niin käsitetään. On ehkä hieman alentava ilmaisu lapsettomille, ihan niin kuin äitinä oleminen olisi parempi vaikkei niin ole. Empatiaan pystyy, samaistumaan tiettyihin tunteissiin ja tilanteisiin, mutta eihän se sama asia ole kuin aito kokemus.

  16. Itse olen oppinut iän myötä armeliaisuutta itseäni ja muita kohtaan. Mustavalkoisuus on vähentynyt reippaasti. Lapsilta olen myös oppinut aika paljon.

    Nyt lasten ollessa 3- ja 6-vuotiaat on liikunnalle enemmän aikaa. Me aikuiset olemme jakaneet illat keskenämme ja saamme molemmat energiaa liikunnasta. Tosin itse käyn liikkumassa vain 2 tai 3 kertaa viikossa arkiliikunnan lisäksi. Enemmän aikaa en juuri nyt halua käyttää, kun työpäivien jälkeen aika lasten kanssa on muutenkin turhan lyhyt.

    Todellisuushan on se, että minä tiedän mitä minä tiedän ja sinä tiedät mitä sinä tiedät. Me emme koskaan voi tietää täysin mitä toinen tietää ja miten hän elämänsä kokee. Siksi kaikkien kannattaisikin hieman laajentaa maailmankuvaansa ja kuunnella toisia ihmisiä enemmän.

  17. Ihana postaus! Itselläni on tällä hetkellä 3,5-vuotias lapsi ja sitä vain unohtaa tuon vauva-ajan kuinka se vauva silloin on niin kiinni äidissä. Itsekin silloin kävin vain vaunu- tai kantoreppulenkeillä pääosin. Joitakin kotitreenejä kokeilin, mutta ei se tosiaan ole sama asia. Nykyään olen saanut mahdollisuuden käydä myös salilla, omassa rauhassa. Tästä innostuinkin naputtelemaan postauksen omasta ajankäytöstäni kuntoiluun liittyen (linkkasin myös postauksesi kirjoitukseeni). 🙂

  18. Ymmärrän erittäin hyvin, että kun se lapsi on kiinni tississä, ei muutamaan vuoteen, sen tissivaiheenkaan jälkeen, voi ja pysty tekemään kaikkea, mitä itse palavasti haluaisi. Ainakaan kympillä.

    Sitä en ymmärrä, että miksi sitä täytyy lähteä puolustelemaan ja niin. että viritellään vastakkainasettelua lapsellisten ja lapsettomien välille. Jos jotkut lehtikirjoituksen nyppii, niin palautteen voisi antaa suoraan lehdille? Jospa noi jutut koettaa vain tsempata, että aikaa saattaisi löytyä jossain tilanteessa? Jokaisen perhetilanne on _erilainen_ ja lopullinen harkinta on perheen vastuulla, mikä onnistuu ja mikä ei.

    Toisekseen, jos aattelee että keneltä noita kommentteja voisi tulla IRL, ovat varmaan sellaisia, nuorehkoja treenaajia, jotka eivät muutenkaan ole törmänneet elämässä joskus vastaan tuleviin realiteetteihin. Silloin kommentit kannattaa päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta pihalle ja vaihtaa puheenaihe vaikkapa päivän säähän. Asia kun asia; ei kannata lähteä väittelemään tuollaisissa tilanteissa.

    Tsemppiä sinulle ja perheellesi!

  19. Voi ihmiset ja varsinkin äiti ihmiset. Kaikista kovimpia pätemään ja arvostelemaan toisen elämää oman kokemuksen perusteella. Ei mun mielestä yksin lapsettomien juttu tää arvostelu. Eikös tää jutun pointti ollut siinä ettei lapsellisia äitejä syyllistettäisi laiskoiksi jos ei jaksa liikkua.
    Nyt sitten revitään yksittäisiä lauseita tekstistä ja lähetään repimään jutun pointtia ihan vääristyneesti. Minulla on ollut aika jolloin oli kolme pientä lasta. Välillä jaksoin urheilla välillä en. Riippui elämän tilanteesta. Nyt lasten kasvaessa isoiksi minulla on iltatähti joka valvotti vuoden enkä todellakaan jaksanut liikkua. Nyt hän on 9 vuotta enkä jaksa välillä liikkua vaikka olisi aikaa. Ehkä olen laiska mutta mitä sitten. Otin myös ensimmäisen koirani vuosi sitten ja en tiennyt minkälaista koira elämä on ennenkä hankin sellaisen. En myöskään tiennyt ennen ensimmäisen lapsen saatuani mitä elämä lapsen kanssa on. Enkä tiennyt mitä on elämä kolmen lapsen kanssa. Enkä myöskään tiennyt mitä on elämä teinien ja vauvan kanssa. En myöskään tiennyt mitä elämä on tehdä vuorotyötä kun on lapsia. En myöskään tiennyt mitä opiskelu on lasten kanssa. En myöskään tiennyt mitä elämä on yh-äitinä. Näitä kaikkia en tiennyt ennenkä kokeilin. En tule koskaan tietämään miltä tuntuu olla 20v. sinkku, lapseton 30v. tai kennelin omistaja. En tiedä näistä asioista yhtään mitään. Eikös se ole ihan luonnollinen asia ettei toisen elämästä voi tietää ennenkä sen on itse kokenut oli sitten lapsia, koiria, kissoja, parisuhdetta, vuorotyötä, sinkuutta,lapsettomuutta, köyhyyttä mitä vaan.
    Mulla on lapsellisia ja lapsettomia ystäviä. Jotkin liikkuu jotkut ei. En pidä laiskoina niitä jotka eivät liiku, enkä mitenkään yli-ihmisinä niitä jotka liikkuu. Arvostan ihmistä ihmisenä. Liikkumisella ei mielestäni mitata laiskuutta tai ahkeruutta.
    Mun mielestä kirjoitus oli hyvä ja ymmärrän pointin. Arvostelu vihastuttaa aina oli aihe sitten liikunta tai kodin siisteys!

  20. Ja sitten on se velvollisuudentunne. Se tunne, että mun on hoidettava lastani. Sitä ei pysty helposti ohittamaan.
    Vai lähteekö joku kesken palaverin tai veturinkuljetta jättää junan seisomaan asemalle ja lähtee urheilemaan? En usko. Tämä velvollisuudentunne on yhtä suuri, kuin todella tärkeä työasia, joka on vain hoidettava.

    Toki kun lapsi alkaa olemaan itsenäisempi ja vaatii ns. vähemmän, on silloin hyvä hieman höllätä velvollisuudentunteenkin kanssa.

    Vähän kaikkea ja elämäntilanteen mukaan.

  21. Erikoinen otsikointi, yleistävä. Olen lapseton ja ymmärrän varsin hyvin ”lapsellisten” ystävieni onnen suihkuun pääsystä tai siitä, että jaksaa mennä pilatekseen tai saa vain selailla vaikka lehteä hetken. Empatia on kyky, eikä kiinni lasten määrästä.
    Koirillani en harjoittele lasten hankkimista, koska lapsia ei tule. Harmitti edes törmätä tähän tekstiin jos otsikointi olisi ollut toisenlainen, olisi jäänyt lukematta eli se kai oli tarkoituskin; provosointi. Ja valitettavasti myös rakentavaa palautetta saa, kun julkisesti kirjoittaa.

  22. Näitä juttuja (niin tätä kun muitakin äitien kirjoittamia) kun lukee, niin voi vain ihmetellä, miten äitydestä on nykypäivänä tullut NIIN raskasta ja vaikeaa. Oikeasti, miettikää nyt! Aikaisemmin ei ollut minkäänlaisia tukisysteemejä, miehet eivät osallistuneet lastenhoitoon ja yksinhuoltajat leimattiin. Nyt kun asiat ovat toisin ja (meillä) oikeasti hyvin, niin äitydestä on raskaudessaan ja hankaluudessaan tehty melkein sankarillista, jalustalle pitäisi nostaa kun moiseen hommaan on ryhtynyt. Kyllä täytyy hattua nostaa näille nykypäivän ”sankareille”. Kaikenlaista.

    • Ennen lasten kasvatuskin oli erilaista. Huudattaminen oli hyväksyttävää, 1v sai rauhassa huutaa pinnasängyssä, jotta äiti sai tehdä askareensa, lapset hoitivat lapsia, ruumillinen kuritus oli jopa suositeltava keino kasvattaa.

    • Aikaisemmin perheet eli enemmän isommissa perheyhteisöissä, isovanhemmat ja isommat sukulaislapset (esim 6v) hoiti pieniä. Ja kuten jo joku kirjoittikin, lapsia kohdeltiin aika erilailla ja äitiyden oletukset oli ihan toiset kuin nykyään. Kyllä nykyäidit ja -isät on tosiassa aika yksinään lastenkasvatuksessa, vaikka kaikenlaista tukitoimea ja kodinkonetta nykyään onkin, ja tästä löytyy myös ihan tutkittua faktatietoa jos viitsii arvostelultaan etsiä.

  23. Kiitos! Kuuden lapsen äitinä, joista nuorin on vasta kuukauden, tämä pudotti kyllä kunnolla maan pinnalle. Jotenkin oli itseltäkin päässyt unohtumaan, ettei se ole vain mun laiskuutta, kun lenkille lähtökin tuntuu toisinaan ylivoimaiselta.

  24. Lapsivuodeaika on syystäkin olemassa. Ihan pienimmät lapset on syystäkin kiinni vanhemmissaan 24/7, koska se on pienen lapsen elämän edellytys. Myöhemmin sitten vähän vähemmän ja sitä mukaa kun lapsi kasvaa, oppii myös itse huolehtimaan itsestään. Ensin pukee itse, sitten ottaa välipalaa jääkaapista ja kohta huolehtii kouluaamuistaan.

    Aivan pienten lasten äitien / isien paikka on ollakin kotona, eikä salilla /lenkillä viittä kertaa viikossa. Sinne ehtii kyllä, sitten kun on sen aika, sitten kun elämä on muutakin kuin anna/ota / tuo /vie / tee / lohduta / syötä / keitä /pese jne.

    Mä oon nyt itse siinä vaiheessa omien 8v ja 4v muksujen kans. Yksinhuoltajana. On aikaa hararstaa. Ja lapsetkin harrastaa. Nyt meillä ollaan siinä pisteessä että treenit ENNEN kotitöitä. Nyt kun se on mahdollista. 2 vuotta sitten ei todellakaan ollut. 🙂

    Pojo on siinä, että aika aikaa kutakin! Mihinkään ei oo kiire. Pitää elää se yksi vaihe kerrallaan. Elämä ennen lapsia – vaihe. Pikku lapsi -vaihe. Isommat lapset – vaihe. Teiniperhe-vaihe. Jne. Jokaisessa omat, erilaiset haasteensa.

  25. Minä ja mieheni olemme yrittäneet tuloksetta lasta useita vuosia. Olemme oman jaksamisemme takia alkaneet treenaamaan paljon ja me taas katsomme perheellisiä ystäviämme haaveillen kun pyörittävät perhe-elämää sen sijaan että kaikki vapaat hetket vietetään salilla, lenkkipolulla tms. Jokaisella on ne omat ongelmansa, harmi että niistä pitää nykyään avautua joka paikassa ja aina joku on harmissaan toisten ymmärtämättömyydestä. Voi, voi! Kyllä itse olen vahvasti siinä uskossa että meillekin suodaan perhe-elämän pyörittämistä joskus ja sinullekin toivon että pääset tulevaisuudessa vapaammin valitsemaan koska ja miten usein treenaat, mutta ennen kaikkea että voit olla välittämättä lapsettomien mielipiteistä jos ne kerran niin harmittaa sinua – ja vaan nauttia elämästä.

  26. Moikka! Tervetuloa vaan kokeilemaan yoogaia.comia. Kolmen lapsen äitinä tiedän kuinka hankalaa on pitää liikuntarutiineista kiinni. Laita viestiä [email protected] – niin annan sinulle bloggareille tarkoitetun tutustumiskoodin. Terkuin, Anu

  27. Aamen! Kerrankin joku kertoo asian tämän puolen. Voi kun ei tarttis tuntea huonoa omaatuntoa liikakiloista, joita raskauksista on jäänyt, koska vaikka olis kiva olla laiha, niin tällähetkellä se lepohetki vaan painaa enemmän, tään työmaan keskellä. Hyvin kuvattu: pese.pyyhi.anna.. Jne.. 🙂

  28. Hyvä ehkäisyväline tämä kirjoitus, tuntuu entistä enemmän siltä etten hanki ikinä lapsia 😀 Kuulostaa helvetiltä.

  29. Moikka! Kiva postaus, johon haluan antaa toisen näkökulman. Itselläni ei ole lapsia, mutta minulla särähtää aina pahasti korvaan kun sanotaan että ”ei ole aikaa”. Aikaa AINA on, jos sitä haluaa järjestää, se on totuus. Miksi ei voida suoraan sanoa, että ”on niin kiireistä, että haluan käyttää vapaa-ajan mielummin rentoutumiseen, kun liikunnan kanssa huhkimiseen”. Se olisi mielestäni täysin hyväksyttävä vastaus, ja olisi ihanaa, jos joku sen rehellisesti sanoisi ilman selittelyjä. En itsekään varmasti jaksaisi, jos lapsia olisi, mutta silloin sanotaan suoraan, että ei kiinnosta niin paljoa, että haluaisi aikaa järjestää siitä vähäisestä ajasta:)!

  30. Kyllä vauvankin voi isälle antaa 1-2 tunniksi aivan hyvin. Tämä on kuitenkin monille äideille ongelma. Luullaan, ettei isä osaa hoitaa vauvaa, joten ei anneta isälle edes mahdollisuutta opetella. Minä olen viettänyt lapseni kanssa paljon aikaa alusta saakka. Jäin vanhempainvapaallekin, kun vauva oli 3 kk vanha ja äiti palasi töihin. Paljon sain tehdä töitä, että vauvan äiti ja äidinäiti uskoivat kykyyni pitää vauvasta huolta. Kulttuurimme on edelleen hyvin seksistinen, kun vauvan hoidosta puhutaan. Tuoreet äidit jatkavat tuota perinnettä ja lopulta uupuvat kotitöihin, kun eivät luota isien kykyyn hoitaa lasta. Isät puolestaan eivät loputtomiin kestä epäluottamusta ja antavat siksi äitien hoitaa hommat.

    • Totta, kyllä isiällekkin pitää antaa mahdollisuus olla vauvan kans. Ei pidä aliarvioida toisten kykyjä. Jos ei pienestä pitäen anna hoitaa lasta, kiintyy vaan enemmän äitiin. Sitte se vasta on vaikea äitin lähteä ku lapsi jää itkemään.

  31. Hmmh, aika räikeää käyttää sanaa lapseton. Ymmärräthän, että kaikki eivät omasta tahdostaan ole lapsettomia ja maksaisi omaisuuuden päästä siihen asemaan, jossa sinä tällä hetkellä elät. Joko nyky-yhteiskunnasta on tullut minäminäminä ja minun hengähdystaukoni jne. Itse käyn tällä hetkellä lapsettomuushelvettiä läpi ja tämä joka puolella kaikaava itsekkyys omasta ajasta jne pistää sapettamaan. Mikäli elämässään kokee oman ajan ja liikunnan olevan lapsiperheen elämää parempaa, niin ehkä kannattaisi vielä miettiä, onko sitä sitten ollenkaan sopiva äidiksi. Anteeksi avautuminen, mutta joskus voisi vaan katsoa peiliin, että ne lapset eivät ole koko loppuelämää iilimatona roikkumassa tississä kiinni ja ihan oikeasti saat vielä sitä omaa aikaa…

  32. Tekosyitä on monenlaisia. Perse ylös sohvalta ja jumppaamaan. Älä mee piiloon lastesi taakse, jos itse olet laiska.

  33. Onpas taasen teksti. Otsikko ei oikein anna osviittaa tulevaan tekstiin, mikä ei itseasiassa oikeastaan lähes ollenkaan käsittele itse otsikkoa.

    ”Asia, jota lapseton ihminen ei voi koskaan ymmärtää!”, johon vastauksen löysin ainoastaan kohdasta; ”Mun kaveri juuri eilen kysyi multa, että miten ihmeessä mä jaksan lähteä vielä kahdeksan aikaan illalla salille?? Siksi, että on vaan pakko mennä silloin kun on mahikset, ajasta riippumatta. Rehellisesti sanottuna menen sinne enemmän pääni takia ja jotta saan hetkeksi vetää henkeä tästä hulabaloosta”. Tätäkö nyt yleisesti ottaen lapseettomat ihmiset eivät ymmärrä?
    Varsinkin valintansa tehneet lapsettomat ihmiset tämän juuri ymmärtävät, sillä eivät mm. tämä vuoksi tule hommaamaan jälkikasvua, kun ei ole sitä vapaa-aikaa juosta salille.
    Mielestäni on myös kohtuutonta yleistää tällaisesta asiasta, josta löytyy moneen junaan menijöitä.

    ”On huvittavaa, kun joku sanoo ”harjoittelevansa” lapsien kasvattamista hankkimalla koiran! Mulla on ollut kaksi koiraa, iso ja haastava koira ja pieni ja tosi helppo koira. Voin kertoo, ettei niiden kummankaan hoitamisella ole pienintäkään tekemistä lasten hoitamisen kanssa! Jos lähdetään vaikka jo siitä, että koira ei ole kiinni sun tississä kuukausitolkulla ja sen voi jättää aika nopeasti esimerkiksi ihan vaan tunniksi yksin kun menet jumpalle, joka ei usein lapsen kohdalla ole mahdollista kuin aikaisintaan siinä kuuden vuoden iässä. ” – Voi luoja, mistä sä ammennat tätä tekstiä! Jos joku on sinulle väittänyt, että koira on suoranaisesti lapsen korvike tai ns. ennaakovauva, niin pyydätkö häntä ottamaan yhteyttä mahdollisesti terapiaan. Jokaisella varmasti on syynsä otta koira. Osa varmasti ottaa lemmikin, jotta se toisi elämään täytettä ja rakkautta lapsen kaipuun kautta sekä opettaa vastuunkantoa jostain toisesta elävästä asiasta. Mutta epäilen, ettei kukaan ole imettänyt lemmikkiään- edes vauvan harjoitusmielessä (toivottavasti).

    En myöskään ymmärtänyt kirjoituksesi alussa mainittavaa kantkeruuskorttia? Ovatko kaikki lapseettomat nyt katkeria? Esivalmistelit sen vain meille, jotta voimme heti alkuunsa vetää jo sen herneen syvälle nenään, ennen edes tekstin lukemista. Teksin loppupuolella paasaat kovin omista kokemuksista lapsen kanssa: ”Se, mitä mä en itse ennen lapsia tajunnut ollenkaan ja nyt kahden lapsen äitinä tajuan välillä liiankin hyvin on se, miten paljon koko ajan saa olla tekemässä. Anna. Pese. Pue. Pyyhi. Nosta. Lohduta. Korjaa. Tuo. Vie. Hae. Tuntuu, että joku osa-alue elämässä kärsii jatkuvasti, oli se sitten siisteys, parisuhde tai niinkin yksinkertainen asia kuin vaikka omien hiusten pesu! Ja silloin kun mulla on esimerkiksi ex tempore puolen tunnin rauhallinen hetki päivällä (esimerkiksi päiväunien aikaan) niin käytän sen ajan syömiseen (koska mulla on käytännössä koko ajan nälkä).
    Pelkästään imettäminen vie mun päivästä leijonan osan, koska Theo syö ainakin sen 10 kertaa päivän aikana (yleensä enemmänkin), eikä esimerkiksi nuku päivällä kuin maksimissaan puolen tunnin päikkäreitä. Imettämiseen on vaikeaa yhdistää mitään treenimuotoa, ellei laita jalkoihin nilkkapainoja ja ojentele polvia 😀 . Vaikka mun lapset nukkuu todella hyvin öisin ja oon siitä enemmän kuin kiitollinen, niin nyt oon ollut iltaisin aika poikki (etenkin kun kipee kolmevuotias on työllistänyt äitiä omatoimisuudellaan aika tavalla). ”- mielestäni tämä, jos mikä kuullostaa katkeruudelta. Katkeruudelta omaa elämää ja sen muutoksia kohtaan.

    Viimeisessä kappaleessa sinun omin sanoin: ”Summa summarum; Aika harva liikunnallinen vanhempi tuskin tahallaan haluaa unohtaa treenaamisen lapsen saatuaan! Jos saisin itse valita, niin treenaisin varmasti joka päivä, mutta hyväksyn sen tosiasian, että tällä hetkellä se ei vaan lasten takia ole mahdollista.”- MIKÄ EI SIIS ENÄÄ MITENKÄÄN LIITY ITSE OTSIKKOON!

    Tekstin viimeinen lause: ”Jokainen tekee omat valintansa, eikä kannata tuntea huonoa omaatuntoa jos ei ihan jokaista vapaahetkeänsä halua viettää burbeita tehden.”- alleviivaten: JOKAINEN TEKEE OMAT VALINTANSA. Älä kirjoita lapseettomien puolesta/vastaan, kun et selkeestikään ole sitä valintaa tehnyt.

    Minulle on ihan ok, että kertoo elämästään, menemisistään blogissaan, mutta huonosti kirjoitte teksti, jossa liuta yleistyksiä saa sapen aina pikkasen kiehumaan.

  34. Minä haluaisin kertoa tällaisen näkökulman. Olemme halunneet lapsia ja saimme kaksi ihanaa tyttöä. Nyt toinen jo 8 v ja pärjää hetkittäin omillaan ja nuorempi 3 v – uhmaikäinen ja äidissä täysin kiinni. Lapsi on päivät hoidossa ja kun iltapäivällä hoidosta haetaan niin olisihan se aika julmaa peliä, että äiti sanoisi vain, että äidin täytyy nyt harrastaa ja lähteä harrastuksiin…pärjäilkää ja moido. Minä halusin lapset ja nyt kun lapset minua tarvitsevat niin pistän omat tarpeeni sivuun ja vietän aikaa lasten kanssa. Ei se tarkoita sitä, että kylki-kyljessä nyhjätään päivästä toiseen vaan sitä, että Äiti on läsnä ja kotona. Jutellaan, tehdään ruokaa, katetaan pöytää, pestään pyykkejä…välillä voi istahtaa ja katsoa pikkukakkosta jne…ihan perusarkea. Jos kävisin harrastuksissa niin tuo aika olisi poissa…olisi poissa myös se aika jonka tällainen pieni perhe tarvitsee kotiöihinsä.
    Minun pointti tässä asiassa on se, että jokainen meistä tekee itse omat valintansa. Se miten joku toinen päivänsä viettää on hänen oma asiansa. Minä olen valinnut tällaisen tien. Ja tämä aika perheen ja lasten kanssa on minun OMAA AIKAANI, enkä muuta tällä hetkellä tarvitse.

  35. Täytyy kyllä sanoa etten minäkään ymmärtänyt tätä tekstiä. Ja vielä kahden pienen (1v. ja 3v.) pojan äitinä. Kolme välillä jopa neljä kertaa viikossa käyn salilla/lenkillä. Treenit alkaa klo 6. Raskasta se välillä on, mutta se on ihan oma valinta valitseeko sohvan vai treenin. Tämä ei liity mitenkään siihen onko lapsia vai ei, vaan tosiaan miten käytät oman aikasi.
    Sinua tuntematta kuullostaa ulkopuolisen korviin siltä, että haluat syyllistää lapsettomia omasta aikaansaamattomuudesta. Ehkä he ovat vaan sanoneet totuuden kun kehottavat treenaamaan? 🙂

  36. Niin totta!
    Tässä nyt ei varmaan ollut kilpailua kummalla on rankempaa, perheellisellä vai lapsettomalla.
    Eiköhän sitä voi olla molemmilla rankkoja aikoja.
    Enhän mäkään lähde mykkää neuvomaan että avaat vaan suun ja alat puhumaan, niin helppoa.
    Se ei ihan helpoimmasta päästä ole heilua kahvakuulan kanssa kun 1v ja 3v muksut pyörii jaloissa.
    Ajattelen asian niin että itsellä on lapset tehty ja ne kasvaa koko ajan, lapseton kaveri kun alkaa niitä lapsia jossain vaiheessa tehdä (suunitelmissa on kuulema) niin omat on jo sen verran isoja etten enää imetä ja pärjäävät sen ajan esim. mummolassa hoidossa tai kavereidensa kanssa kun itse olen salilla.
    Ja aivan varmasti soittelen kaverille lähtisikö mukaan sieltä vaipparallin keskeltä! ;D

  37. Vahingossa päädyin tänne, mutta ihan mahtava teksti. Taaperon isänä ymmärrän täysin mistä puhut, äitin puolesta sekä itseni puolesta. Nää on tosiaan niitä asioita joita lapsettomat ei ymmärrä, vaikka monet kovasti niin itse luuleekin. Tuo muurahaiskarhu oli ihan huippu. 😀

  38. Niin totta. Kun olin kotona kahden lapsen kanssa mies meni seiskaksi töihin, lähti kuudelta kotoa. Oli takaisin 16 maita, vartti himassa ja toiseen duuniin ja 11 maita kotona. Tätä aina 3-4 kk ja sitten yhtä duunia hetki. Oltiin vaan ”perheenä” eikä kyllä mitään intoa ollut mihinkään liikuntaan. Aikansa kutakin, niin ja oikeasti aina sitä aikaa ei vaan ole.

  39. Hmmm.

    Teksti ei ole mikään tuorein, mutta silti teki mieli ottaa kantaa, jäi kivasti muhimaan päähän.

    Ensinnäkin. En ymmärrä, miksi joku näkee tämän syyllistävänä vastakkainasetteluna. Kirjoittaja kertoo oman elämän kokemuksistaan ja siitä, miltä tuntuu olla lapsellinen eikä väitä, että lapsettomat olisivat täysin epärealistisia ja pimennossa ”oikean elämän haasteista”, joita ainoastaan lapsiperhearki valottaa tai että lapsettomien elämässä ei voisi olla haasteita. Kirjoittaja ei mielestäni rakenna mitään paremmuusjärjestystä tässä.

    Hän ei myöskään ota kantaa siihen, että onko ihmisten lapsettomuus tarkoituksellista vai tarkoituksetonta – pointtina ei ollut se, mistä lapsettomuus johtuu vaan siitä, miten lapsellisuus voi vaikuttaa jokapäiväisessä elämässä. Jos henkilö, joka on vastoin omaa tahtoaan lapseton näkee tämän karkeana ja syyllistävänä niputtamisena, uskon hänen lähinnä reagoivan oman lapsen kaipuunsa pohjalta. Kyseisestä henkilöstä tuntuu varmaankin äärettömän pahalta olla lapseton (mistä en omakohtaisesti mitään tiedä), joten lapsista yleisesti puhuminen muistuttanee konkreettisesti lapsettomuudesta ja omasta epäonnisuudesta. Osuminen arkaan paikkaan helposti herättää ihmisessä tarpeen puolustautua. Siinä vaiheessa ehkä miettisin itse hetkisen – aiheutuuko reaktioni siitä, mitä ihminen sanoi vaiko siitä, että aihe itsessään tuntuu vaikealta ja herättää hankalia tunteita. Kirjoittaja ei myöskään naura tahattomasti lapsettomille päin naamaa, että hahahaha luuserit kun ette voi saada lapsia vaikka haluaisitte, mahtaa olla kurjaa olla sinä, kärsi.

    On todennäköistä, että lapsettomalla – joka ei ole tiiviisti esim. jonkin lapsiperheen elämässä läsnä – ei ole konkreettista kosketuspintaa siihen, millaista lapsiperhe-elämä on ja sitä kautta tullutta omakohtaista ymmärrystä asiasta. Se ei esimerkiksi mitätöitä tämän lapsen saamisen toivetta millään tapaa tai tarkoita, etteikö hänellä olisi ”oikeutta” lapseen. Tämä ei itsessään ole hyvä tai huono asia, se on fakta: en minäkään tiedä, miltä syöpäpotilaasta todella tuntuu. Tiedän vain, että syöpä on äärettömän kurja sairaus ja että syöpäpotilaan elämä on usein todella raskasta. En minä silti täysin voi ikinä siihen samaistua, vaikka olisinkin syöpäpotilaan kanssa läheisesti tekemisissä. Miksi? Koska en itse sairasta syöpää (ja suoraan sanottuna, mieluummin jätän tämän omakohtaisen kokemuksen tästä asiasta hankkimatta). Havainnoin asioita ulkopuolisena, en _ kyseisen ihmisen_ vinkkelistä.
    Tämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö voisi kokea empatiaa ja syvää myötätuntoa kyseistä ihmistä kohtaan. Maailma on pullollaan asioita, joita en koskaan tule omakohtaisesti kokemaan, mutta en silti suivaannu siitä, että joku ihminen mainitsee asiasta. Eri asia toki, miten senkin tekee ja onko siinä esim. marttyyrimainen vire. On myös niitä, jotka vellovat omassa kurjassa olossaan ja nimenomaan uhriutuvat, mutta he ovat asia erikseen. Kirjoittaja ei mielestäni mitenkään uhriudu.

    Minusta tuntuu siltä, että vanhemmuuteen ja siitä puhumiseen on asennoiduttu pitkään tietyllä tavoin. Vanhemmuudesta ei ole ollut soveliasta puhua muutoin kuin positiiviseen sävyyn, etenkään naisten. Äitiyden täytää olla silkkaa auvoa. Kaikki kuitenkin tiedämme, että elämä ei aina ole hauskaa ja kivaa. Myös ne asiat, jotka ovat meille tärkeitä, suorastaan rakkaita, voivat välillä tuntua raskaalta. Se on sitä elämää. Omituista olisi, jos kaikki aina tuntuisi helpolta ja sujuisi kuin tanssi. Meille tärkeillä asioilla on painoarvoa ja niitä tavoitellessaan ihminen saattaa joutua käymään äärirajoillaan. Mutta jos minkään vuoksi ei ikinä joutuisi välillä paiskimaan töitä, ei se onnistuminenkaan tuntuisi samalta.
    Elämä kattaa laajan tunnekirjon. Varmasti vanhemmuudessakin on niitä päiviä, jolloin itsellä ja lapsella/lapsilla on hyvä päivä, on ravitsevat yöunet takana ja murua rinnan alla. Perheenjäsenet eivät kinastele keskenään tai nuorimmainen saa raivaria kaupan karkkihyllyllä. Toisinaan kaikki menee päin mäntyä. Eikö sitä saisi sanoa ääneen? Herkästi tullaan sanomaan, että älä valita, elämä on valintoja, itsehän halusit lapsia. En ymmärrä logiikkaa. Ei hankalista asioista puhuminen perhe-elämään liittyen tarkoita sitä, etteikö vaikka ne omat lapset olisi maailman rakkaimpia. Kuten kirjoittaja totesi, ”todella rakkaita ne on ja välillä myös pikkuisen raskaita”. Myös ne negatiiviset tunteet ovat normaali osa elämää. Eri asia on, jos negatiivisuus hallitsee liikaa kaikkea tekemistä. Siinä vaiheessa ihmisen on hyvä esimerkiksi hakea apua, jotta elämä alkaisi tuntua edes hieman mielekkäämmältä.

    Minusta on lähinnä huolestuttavaa, jos vanhempien pitäisi puhua vanhemmuudesta ainoastaan positiiviseen sävyyn jättäen mainitsematta eritasoiset hankaluudet, joita elämässä ja lapsiarjessa tulee vastaan. Se olisi vääristelyä ja tosiasioiden pimittämistä ja suorastaan vastuutonta. On myös ihmiselle eduksi tunnistaa erilaisia tunteita, jotta niitä voi käsitellä ja elää niiden kanssa, koskee myös niitä negatiiviseksi miellettäviä. Vanhemmuutta ei varmasti voi täysin oppia kirjoja lukemalla, mutta varmasti muiden vanhempien kokemus tarjoaa tärkeää tietoa vaikka niille, jotka ovat vasta suunnittelemassa perheen lisäystä.
    Suoraan sanottuna musta olisi outoa, jos jonkun elämä olisi olevinaan aina ja vaan helvetin hauskaa ja kivaa eikä koskaan ole minkääntasoisia vastoinkäymisiä. Ihminen saattaa toki tietoisesti pitää yllä tiettyä julkisivua eikä toisten elämää kannatakaan liikaa alkaa analysoimaan ja tekemään johtopäätöksiä.

    Kumpikaan ei ole toista parempi, lapsellinen tai lapseton. Jokaisella on silti oikeus tuoda esille omakohtaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Niitä ei sovi vähätellä. Toivon jokaiselta osapuolelta maltillista ja rakentavaa keskustelua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 2
Tykkää jutusta