Auta mua valitsemaan Fit you too-blogille uusi banneri!

Mulla on positiivinen ongelma ja siihen kaipaan teidän apua rakkaat lukijani!

4A5A3695n

Olin viime Tampereen reissulla Elise Kulmalan kuvattavana ja kuvasimme blogiini uutta banneria! Olen ihan kyllästynyt tuohon nykyiseen ja poikakin on kasvanut jo tuosta vaikka kuinka! Lisäksi se on makuuni liian ”imelä” eli kaipasin vähän jotain raffimpaa tällä kertaa. Sen takia valitsinkin juuri Elisen kuvaamaan, koska olen tosi vaikuttunut hänen ottamista kuvista ja etenkin tyylistä. Sattuipa vielä niin, että meillä kohtasi Elisen kanssa kemiat tosi hyvin ja sen takia mun olikin varmaan niin helppo kääntyillä kameran edessä!
Yleensä olen aika kranttu kuvien suhteen ja jostain sadasta kuvasta kelpuutan vain muutaman. No, itseasiassa tällä kertaa kaikki lopulliset kuvat ovat tosi onnistuneita ja muutama jopa ihan todella hyvä!! 🙂 Itseäänhän ei saisi kehua, enkä sitä tee, eli kaikki propsit menee kyllä kuvaajalle!

Nyt mulla onkin kolme vaihtoehtoa blogin uudeksi banneriksi, mutta en osaa päättää minkä valitsen! Banneri on erittäin tärkeä asia blogille, koska sen perusteella potentiaalinen lukija saattaa kiinnostua blogista. Jos banneri näyttää tosi houkuttelevalta, niin silloin saattaa kurkata blogin sisältöön syvemminkin ja sitähän me bloggaajat toivomme! Ja koska kirjoitan tätä blogia puoli-ammattimaisesti, niin silloin haluan bannerinkin olevan tyylikäs, enkä huoli siihen mitään kännykkäselfieitä 😀 !  Erityiskiitos myös meikistä Ulla-Riitta Koskinen Prime Beauty sekä ripsistä ja kynsistä Hilma Reittola Kauneuden Aika. Nämä naiset osaavat hommansa – suosittelen lämpimästi!!
Tässä olisi siis kolme vaihtoehtoa ja huomautan, että näistä puuttuu vielä teksti!
Jos olet ihana ihminen, niin kommentoisitko tuonne kommenttiboxiin mielipiteesi: 1, 2 vai 3? Eniten ääniä saanut päätyy sitten tuonne ylös blogin pääbanneriksi! 

 

banneri1
Numero 1.
banneri2
Numero 2.
banneri3
Numero 3.

 

fityoutoo

83 vastausta artikkeliin “Auta mua valitsemaan Fit you too-blogille uusi banneri!”

  1. Annan ääneni nro:lle 1! Sitä rankempaa menoa mutta kuvan katse ja kontrasti tuovat siihen juuri sopivasti positiivista otetta. Loistava kuva!

  2. 1 on ihana, mutta vähän synkkä/creepy/ antaa jotenkin erilaisen kuvan kuin mitä olen susta lukemalla saanut. Siispä ääni 3:lle: tyylikäs, nätti ja ”kutsuva” 😀

  3. Kaikki kuvat on todella hienoja!!! Heitän nyt lonkalta että numero 3! Upeita kuvia ja kaunia malli! 🙂 2 sopisi myös hyvin esittelykuvan tilalle Sivuun neliönä! 🙂

  4. Mielettömän kauniita kuvia kaikki täytyy kyllä sanoa !! Mutta jotenkin tuo 1 jäi eniten mieleen. Se on niin erilainen kuin mitä muissa blogeissa näkee ja entiä yksinkertaisesti vaan aivan tajuttoman upea kuva! 🙂

  5. Hei Katri.

    Mielestäni nro. 2 on paras. Siinä näkyy miltei koko timmi mimmi 🙂 Tosin tuo otsikon alla oleva kuva on todella upea myös!

  6. Ehdottomasti toi numero 1!!Ihana kuva!

    Noi muut kuvat tuo mieleen jotain räppihenkistä yritystä 🙂 On laitettu vähän lippalakkia ja kuule hupparia ja ou jee mä urheilen ja bodaan tyyliin heh heh :p Tää nyt vähän silleen ylilyömällä sanottu mutta jos haluat vakavasti otettavaa ja kiinnostavaa niin tuolla ensimmäisellä kuvalla sen teet!

    Ihana blogi sulla btw! <3

  7. No toi eka ehdottomasti ILMAN lippistä! Miks se on sulla- why or why? Anteeks rehellisesti sen on musta vähän teini. Toi eka kuva taas on mielettömän kaunis meikki, hiukset ja kaikki wow! Sulla on myöskin ihan paras ( ja ihanan rehellinen) blogi joten suuret kiitokset siitä!

    • Because I like it :). Tykkään hatuista ja lippiksistä! Eipä siinä sen kummempaa syytä ole.

    • joo mustakin toi lippis on vähän tunkkainen, toivois freesimpää vaikutelmaa. 1 kuvassa on varjot häiritsevästi, muuten hyvä.

  8. 2 tai 3! Tosin tuo kuva ennen tekstiä on upea! Keksi sillekin jotain käyttöä 🙂 Oot Katri aivan mieletön nainen!

  9. Mää oon myös sitä mieltä että otsikon alla oleva värillinen kuva on paras, oot siinä niiiiin kaunis! Mutta noista kolmesta mä sanoisin että 1 on paras, siinä on sitä tiukempaa asennetta mitä kaipasit! 🙂

  10. Kaikki kuvat näyttävät tosi upeilta! Minun valintani olisi kuitenkin numero 3!

    Mukavaa kevään odotusta! Ja kiitos Katri blogista todella paljon, vaikutat upealta tyypiltä ja blogisi kuuluu mun suosikkeihini 🙂

  11. Otsikon alla oleva kuva on jlln tasol pysäyttävin ja vaikuttavin ja se antaa mielestäni oikeanlaisen ”tunnelman” blogillesi!
    Riikka

  12. Moikka Katri! EHDOTTOMASTI tuo ei mikään kolmesta vaihtoehdosta vaan tuo ensimmäinen otsikon alla 🙂 Älä nyt pahastu mutta minulle tuli myös noista muista kuvista ehkä juuri tuosta lippiksestä johtuen aika teinivaikutelma. 😀 Joten tuo ihan eka olis asiallisin ja ”ammattimaisin” ainakin omasta mielestäni.
    Mutta jos täytyy joku valita niin ehkä nro2.
    Ps. Tämä oli eka kerta kun kommentoin blogiisi mutta tunsin velvollisuudekseni kommentoida tähän! Sulla on aivan huippu blogi ja vaikutat hienolta ihmiseltä jolla on sana hallussa. Keep going on!

  13. Mä peukutan myös lippiksettömän kuvan puolesta! Todella kaunis! Muut kuvat on kuvina todella hyviä, muttei mielestäni oikeen blogin henkeen sopivia 🙂 Eikä itseeni räppityyli muutenkaan iske.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta