”Olet ansainnut tauon kaikesta!”

Mulla on jo monta viikkoa ollut sellainen fiilis, että tarvitsen hengäshystauon. On pakko päästä pois kotoa, ottaa aikalisä, pitää taukoa arjesta. Pelkään, että kun painaa tukka putkella viikko toisensa perään, niin sokeutuu vauhdille ja kuin huomaamattaan ajautuu uupumukseen! En siis voi sanoa olevani lopen uupunut, burn outissa tai mitään sellaista, mutta kuitenkin kevät on jo pitkällä ja joulusta asti on painettu peräsuoli pitkällä kotona lasten kanssa, töissä, jumpissa ymsymsyms. Vähemmästäkin alkaa tuntua, että nyt hei ihan oikeesti….

Koska meillä ei oo vapaiden puolesta oikein mahikisia lähteä ulkomaille (enkä sen puoleen jaksaiskaan lähteä kahden pienen lapsen kanssa just nyt yhtään mihinkään, ainakaan ilman apukäsiä) niin tulimme vanhemmilleni Pohjois-Karjalaan. Ei tämä nyt mikään luxusloma toki ole, paitsi siinä mielessä, että vanhempani auttavat lasten kanssa ja tänään päästiin miehen kanssa kahdestaan kävelylle ekaa kertaan… No siis ties moneenko viikkoon! Meillä oli siis treffit keskellä järveä kirjaimellisesti 😀 ! Lisäksi luxusta on tietysti se, etten ole yksin vastuussa ruokien tekemisestä ja joku muukin siivoaa lapsen sotkuja!

Mun vanhemmat asuu aivan keskellä ei mitään, järven rannalla, kauniissa hirsitalossa.

Kävin tänään ensitöikseni kävelemässä ja meditoitumassa vähän yksinäni, hiljaisuudessa. Tuli mieleen se Risifrutin mainos, jossa sanotaan, että ”olet ansainnut tauon kaikesta”. KYLLÄ – ding ding ding, täällä bingo! Vastaan, että todellakin olen, tänne se tauko ja antakaa sitä oikein isolla lusikalla!
Ja sillä hetkellä kun käppäilin siellä tuulen tuiverruksessa todella tuntui, että oli pitkästä pitkästä PITKÄSTÄ aikaa jossain, jossa on aivan yksin, ilman mitään ääniä tai oikeastaan ärsykkeitäkään! Huomenna meinaan mennä jäälle uudestaan ja otan tavoitteeksi olla ajattelematta yhtään mitään. Ehkä tätä pääsiäisviikonloppua voi pitää myös jonkinlaisena kovalevyn tyhjentämisenä. Huomasin nimittäin alkuviikosta töissä, että hymyilin ihmisille ja juttelin niitä näitä, mutta mun ei tehnyt oikein mieli olla kovin sosiaalinen. Teki mieli olla vain hiljaa ja tyyliin jossain pukuhuoneessa koko päivä.
Työstäni on varmaan 50% keskustelemista ja ihmisten kuuntelemista ja tietenkin siihen kuuluu myös se, että olen pirteä, iloinen, innostava, kohtelias ja aina valmis juttutuokioon.

Tiedättekö, se on välillä tosi uuvuttavaa. 

Tänä viikonloppuna mä aijon myös unohtaa liikunnan suhteen suorittamisen ja teen tasan sitä mitä huvittaa! Ja jos ei huvita, niin en tee. Ainoa asia, jota vaadin itseltäni on pieni kehonhuolto, koska kipeä takareisi vaatii sitä.
Tuntuu muutenkin, että oon keskittynyt niin paljon lapsiin viime aikoina, että nyt hyvällä omalla tunnolla vietän aikaa ihan yksikseni… Siis muutenkin kuin imuroimalla, pesemällä pyykkejä tai tekemällä jotain kotihommia.

Toivon, että tekin saatte rentoutua tänä pääsiäisenä ilman suorittamista ja säätämistä. Ottakaa taukoa aivan kaikesta.<3

Paluu synnytyssaliin

Mun paras ystävä synnyttää hetkenä minä hyvänsä ja palaan paljon ajatuksissa tunnelmiin ennen omaa h-hetkeä. Oon koko ajan kuin tulisilla hiilillä ja vilkuilen puhelinta onko tullut uusia what’s up -viestejä. Tiedän miten ärsyttävää on, kun on itse ihan loppumetreillä odotuksessa ja jengi koko ajan pommittaa, että ”joko joko”. Olen tyytynyt lähettämään hänelle viime päivinä ainoastaan ”Hellurei!” sisältöisiä viestejä ilman kysymysmerkkejä 😀 .

Jollain (oudolla? sairaalla?) tavalla kaipaan omaa synnytystäni, etenkin sitä viimeisintä. Huolimatta kaikista kaks plus -keskustelupalstan kauhutarinoista, joissa toosa repeää keskeltä kahtia, kätilö on hirviö ja toipuminen hidasta ja tuskallista, voin sanoa että itse tykkäsin synnyttää! Hullua? Ehkä. Tai sitten vaan aika kultasi muistot!

Etenkin nyt toisella kertaa oli mukava, kun tiesi edes vähän mitä tulevan pitää. Synnytin molemmilla kerroilla kätilöopistolla ja minulle jäi hyvin positiivinen kuva etenkin henkilökunnasta. Toki jotain pieniä juttuja oli sitten lapsivuodeosastolla, joista kyllä annoin palautetta. Kätilöt tekevät todella vaativaa ja arvokasta työtä ja se on ammatti, joka ei sovi todellakaan kelle tahansa! Tilanne, jossa kätilön on pystyttävä rauhallisuuteen ja kylmähermoisuuteen vaikka äiti olisi millainen momzilla tahansa, on varmasti vaativa! Ja he varmasti näkevät niin paljon kaikenlaista, että mikään ”pikku kakka” ei enää hetkauta 😀 ! En tiedä näkeekö mikään muu hoitotyötä tekevä ihminen niin paljon eritteitä… my god…
Vaikka se limashow itsestä tuntuu aika vastenmieliseltä, niin heillehän se on arkipäivää ja se ainakin itseäni helpotti. Tiesin, että vaikka mitä tulee, niin he ovat varautuneet ja osaavat tehdä oikeat siirrot.

Käytin ekassa synnytyksessä kaikki mahdolliset minulle tarjotut kivunlievitykset. Varmaan ainoat jota EN käyttänyt, oli se joku hiivatin ballonki (en edes tiedä mikä se on…)  ja aqua-rakkulat, koska niistä mua oli varoitettu! Sain pari kipupiikkiä, spinaalin, akupunktiota, ilokaasua ja varmaan muutakin jota en enää edes muista.
Toisella kierroksella menin aika pitkälle pelkällä ilokaasulla, jonka hengittäminen meni sitten jo kuin vanhalta tekijältä. Sitten kun ilokaasu ei enää riittänyt sain epiduraalin. Mun tapauksessa epiduraali toimi kuin unelma, enkä missään vaiheessa sen laiton jälkeen tuntenut kipua.
Jälkisupistukset olivat molempien synnytysten jälkeen kovat ja kamalat. Olin todella huonovointinen etenkin silloin kun imetin.

Voisin kyllä milloin vain synnyttää kolmannen kerran! Ehkä raskausaikaa (etenkään loppuaikaa) en niinkään kaipaa, koska onhan se aikamoista lyllertämistä vaikka olisi kuinka hyvässä kunnossa tahansa!
Toivon kuitenkin, että voin tarjota tällaisen, ehkä hieman erilaisen kokemuksen synnytyksestä teille kaikille, jotka ette sitä vielä ole päässeet kokemaan ja se toiveissa olisi. Tai teille joilla aikaisempi kokemus on ollut karmea ja traumaattinen. Asiat voivat mennä myös hyvin! Mä valmistauduin synnytykseen hyvin pitkälti ajatuksissani kuin maratoniin: Psyykkasin itseäni niin, että matka on pitkä ja uuvuttava mutta olen vahva ja jaksan. Toisella kerralla ei tosin tarvinnut kovin kauaa edes pikkuherraa odotella, joten vertaisin sitä enemmänkin puolimaratoniin. Alatiesynnytys oli molemmilla kerroilla itselleni myös suuri toive, joka onneksi toteutui.

Tämä kuva on otettu 12h synnytyksen jälkeen.

Onko teillä hyviä muistoja synnytyksestä?