Parisuhdepostaus: Riitely, treeni ja reissaaminen!

Sain Monnan blogista idean tälle parisuhdepostaukselle. Monna oli antanut lukijoidensa kysellä häneltä ja hänen mieheltään Tuukalta kysymyksiä, joihin sitten molemmat vastasivat itsekseen (löydät postaukset TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ). Ajattelin, että ihan loistava idea – mehän tehdään tuo sama Hurrin kanssa! Ja tosiaan kopioin vielä ihan pokalla samat kyssärit tänne omaan blogiin (tai osan niistä). Minä en siis ole nähnyt Hurrin vastauksia etukäteen, eikä hän minun.

1. Mikä toisessa on parasta?

Minä: Kun tavattiin, niin ihastuin ekana ulkonäköön ja tietysti siihen, että keskustelu sujui niin hyvin. Nykyään päällimmäisenä on luonne: Hurri on todella tasainen, inhoaa draamaa, ei huuda tai raivoa ja on lähes aina hyvällä tuulella! Hän on aina mun kallio, eli 100% luotettava ja tekee oman osansa. Meillä on myös samanlainen huumori.
Isänä hän on tietysti myös vertaansa vailla ja kantaa vastuunsa. Sit on kyllä pakko sanoa, että ulkonäkö on edelleen yksi erittäin vahva osa-alue 😀 . Harvalla 38-vuotiaalla on noin hyvä kroppa!

Hurri:  Huumorintaju ja tyttömäinen pilke silmäkulmassa on varmaankin ne ominaisuudet jotka ensin tulevat näkyviin, silmää miellyttävän ulkonäön alta. Muiden huomioonottaminen, samanlaiset arvot ja tunteiden näyttäminen lisäävät vain viehättävyyttä. Voisi näin kliseisesti sanoa että Katri on sisäisesti ja ulkoisesti kaunis.

2. Mistä teillä riidellään?

Minä: Me ei riidellä oikeastaan koskaan. TIEDÄN, tämä on aika outoa. Hurri inhoaa riitelyä ja hermostuu erittäin harvoin. Jos meillä jostain menee sukset ristiin, niin se on yleensä joku ihan pikkuasia. En edes muista mikä oli edellisen kerran aihe.

Hurri: Ei meillä yleensä riidellä koska riiteleminen on P*rseestä. Kumpikin osaa välttää ärsyttämästä jos näkee että toinen on huonolla tuulella.

3. Mihin veisit toisen unelmatreffeille?

 

Minä: Varmaan vapaaottelemaan 😀 . No ei vaan, varmasti syömään hyvää Aasialaista ruokaa. Joo tai sukeltamaan, se on Hurrin lempiharrastus! Ja sit varmaan ajelemaan jollain tosi nopeella Porchella Saksan autobaanalle.

Hurri: Aikuisten kesken snorklailemaan Malediiveille jossa illallinen syötäisiin rannalle katetulla pöydän ääressä kynttilävalossa ja yö vietettäisiin merenpäällä sijaitsevassa bungalowissa.

4. Mistä haluat toista kiittää? / Mistä olet toiselle kiitollinen?

Minä: Kyllä mä kiitän siitä, että meillä arki sujuu niin ihanasti. Ja tietysti rakkaudesta ja lapsista! Koskaan ei oo ollut olo, että haluaisin erota. Olen kiitollinen myös siitä, että hän kestää mun vähän ”moniulotteista” luonnetta ja lievää itsepäisyyttä…

Hurri: Olen kiitollinen paljosta mutta ehkä eniten siitä että muodostamme hyvin toimivan perheen jossa kummallakin vanhemmalla on myös omaa aikaa tehdä ja toteuttaa itseään.

5. Matkusteletteko vain yhdessä vai myös yksin ja kuinka pitkiä aikoja olette toisistanne erossa?

Minä: Mieheni matkustelee työn puolesta aika paljon. Mä matkustelen kyllä kotimaassa useinmiten yksin. Meidän seurustelun aikana oon ollut 3 kertaa ilman hurria ulkomailla (jos risteilyä ei lasketa). Pisimmillään ollaan oltu erossa reilu viikko muistaakseni. Pärjään kyllä ihan hyvin lasten kanssa yksinkin, mutta viikossa tulee jo kauhea ikävä.

Hurri: Matkustelemme paljon yhdessä koko perheen voimin mutta myös kahdestaan on välillä otettu hyppyjä arjesta. Työmatkat ovat tietenkin sitten asia erikseen ja työmatkoja on useampia vuodessa, normaalisti kuitenkin vain muutaman päivän pituisia. Pieni aika erossa tekee vain hyvää ja vahvistaa suhdetta.

6. Mikä toisessa ärsyttää eniten?

Minä: Heh, varmaan nalkutus. Tai nalkutus, joka on verhoiltu ystävälliseen kehoitukseen ja alkaa sanoilla ”Kulta, mä en aina jaksais sanoa tästä samasta asiasta, mutta…”. Hurri on myös tosi kova harkitsemaan kaikkea, mä harkitsen harvemmin.

Hurri: Yliampuva kilpailuhenkisyys ja *omg* sottaisuus. Nytkin on ruokapöydällä likainen aamupalalautanen, puoliksi juotu kahvikuppi jossa kylmää kahvia ja jopa lounas-astiat. Kun ne jossain vaiheessa sitten löytää tiensä keittiöön niin ne jää tiskialtaaseen lojumaan vaikka tiskikone olisi tyhjä.

7. Jos treenaatte yhdessä niin teettekö aina molemmat omat treenit vai teettekö joskus saman treenin yhdessä?

Minä: Me ollaan molemmat urheilullisia, eli se on meillä elämäntapa. Jos tehdään jotain yhdessä, niin yleensä pyöräillään tai lenkkeillään. Usein miten teen oman treenin, mutta näin kesällä varmasti ollaan enemmän myös yhdessä.

Hurri: Lapset ovat sen verta pieniä vielä ettei heitä voi yksin kotiin jättää. Eli toinen treenaa ja toinen vahtii lapsia, sitten vaihdetaan. Mitään peppu-lantionpohja-pumppijumppaa tosin en yhdessä lähtisi tekemäänkään, vaikkei lapsia olisikaan, eli jos ei mielenkiinto lajia kohtaan kohtaa niin sitten treenataan erikseen.

Tällaisia juttuja meidän parisuhteesta tällä kertaa 🙂 !

 

Unelmana joku ihana paikka…

Ihanaa olla kotona!!! Vai onko sittenkään…?

Me tosiaan palattiin tänään yölennolla, joka oli (onneksi) aikataulussa. Oltiin kotona kuuden jälkeen ja mullahan alkoi sitten kohtapuoleen siinä jo työt. Mies jäi vielä viettämään lasten kanssa vapaapäivää kotiin ja hieman olin kyllä kateellinen!

Kotiinpaluuseen liittyy aina se samanlainen haikeus ja arkeen palaamisen ahdistus. Ihana loma on loppu ja Suomeen palatessa tuntuu niin kuin joku olisi kerta kaikkiaan sammuttanut valot isosta katkaisijasta! MITEN TÄÄLLÄ EDES VOI OLLA NÄIN PIMEÄÄ? Ei edes lunta, joka toisi vähän valoa. Pakko laittaa joku jouluvalokillutin ikkunaan.
Mietin taksimatkalla tuijottaessa ikkunasta räntäsadetta, että miten ihmeessä joskus joku on tullut siihen tulokseen, että näissä olosuhteissa ihmisen on hyvä asua??

No, bårta bra, men hemma bäst. Toisaalta en voisi kuvitella myöskään asuvani esimerkiksi juuri Aasiassa. Arvostan Suomessa raikasta ilmaa, puhtautta ja ihan vaan selkeyttä monessa asiassa. Eikä lomakaan voi kestää ikuisesti.
Silti kun aamulla kävelin siinä samassa räntäsateessa Malmin juna-asemalle ja katselin sitä ympäristöä, niin en voi väittää etteikö ahdistaisi ajatus, että oi ei, miksi täällä, miksi juuri minä? Meillähän on ihana koti, sitä ei käy kieltäminen, mutta mieleni tekee jatkuvasti pois täältä ”urbaanista Helsingistä”. Pyöritän näitä samoja ajatuksia hyvin usein päässäni.
Ja siis tiedoksi, emme asu edes Malmilla, vaan hyppään siinä kohti aina junaan.
Sitten töistä tullessa Kampin Metriksellä joku hullu sekakäyttäjä tuli ovesta niin suurella raivolla, että hyvä että mä en jäänyt oven ja seinän väliin! Jos mä nykyään jotain paikkoja inhoan aivan yli kaiken, niin noita metro- ja juna-asemia. Yök. Niissä on niin huonoa fiilistä.

Mun suurin unelma on, että me päästään vielä joku päivä muuttamaan johonkin sellaiseen ympäristöön, jossa mun on hyvä olla. Välillä musta tuntuu, että mua on hieman vaikea ymmärtää, mutta uskon tässäkin energioihin. Uskon, että tietyillä paikoilla on sellaista hyvää energiaa, jossa voi ladata omia akkuja. Esimerkiksi Tampereella Varalan Urheiluopisto oli alueena sellainen, että mun oli siellä jotenkin todella hyvä olla siinä ympäristössä. Rauhaa. Kaipaan sinne usein takaisin.

En todellakaan fanita mitään lähiöelämää, johtuen varmaan siitä, että olen itse aika pienen kaupungin kasvatti. Kaipaan jotain rauhoittavaa ja syrjäisempää ympäristöä. Nyt on fiilis, että ollaan tässä nykyisessä asunnossa vähän olosuhteiden pakosta ja niin tavallaan ollaankin. On pakko miettiä työmatkojakin. Miten joku jaksaa kuluttaa 1,5h suuntaansa autossa istumiseen joka päivä, jos haluaa nähdä vielä lapsiaankin hereillä? Meillä myös poikien ruotsinkielinen päivähoito ja koulu vaikuttaa siihen, että ne pitäisi löytyä asuinpaikastamme ja vielä suht läheltä.
Unelma elää silti! Vielä joku kaunis päivä meidän nelikko jättää tunkkaisen Stadin taakse ja muuttaa lähelle vettä! Onneksi PK-seudulla on kivoja paikkoja kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä. Eli ei tarvitse Tampereelle asti muuttaa 😉 .

Onko joku muu ”fiilisasuja”? Kertokaa vähän millaisessa paikassa asutte?