Asiat, joissa olen jäänyt parikymppisen tasolle!

 

Nämä kuvat päätyivät syyskuussa Sport-lehteen.

Laitoin tänään IG:n storyyn, että täytän ensi vuonna 35-vuotta, eli alan olla aika vanha kääkkä 😀 . Sain vastauksia, ettei 35-vuotias ole mikään vanha!! Itse kyllä koen, että sen ikäinen ihminen enää nuorikaan ole, muttei onneksi mikään ihan keski-ikäinen kuitenkaan. Mulla on paljon yli 35-vuotiaita kavereita, joiden ulkonäöstä vanhenemista ei ainakaan huomaa. He ovat edelleen tosi ”freesejä” ja itseäni kyllä eniten mietityttää just se fyysinen puoli… Rypyt, ihon veltostuminen ja sen sellaiset jutut. Olen päättänyt, että en jää voivottelemaan, vaan teen varmasti asialle jotain, jos ikääntymisen merkit alkavat vaivata itseäni!

Monissa asioissa tunnen olevani silti tosi paljon mun juuri täysi-ikäistyneen kummityttöni kanssa samalla levelillä! Välillä jopa mietin, että minkä takia muut reilusti yli kolmekymppiset ei tykkää samoista jutuista kanssani? Ei tietenkään missään ole sääntöä mitkä asiat kuuluvat mihinkin ikäryhmään, mutta kyllä esimerkiksi lempibändini JVG:n faneille voisin olla monelle äiti 😀 ! Toki ikä tuo järkeä päähän ja elämä ei ole enää yhtä hemmetin draamankaarta enää tässä iässä (välttämättä), joka on ihanaa. Alan kuitenkin uskoa yhä vahvemmin siihen, että ikä ei vielä kerro sinusta välttämättä mitään!

Tässä kuitenkin muutamia juttuja, joissa olen jäänyt mielestäni parikymppisen tasolle…

1. Musiikkimaku

Lempibändini on todellakin JVG! Sen lisäksi tykkään Evelinasta, Anatudesta ja Cheekistä. Laulan kummityttöni kanssa autossa samoja biisejä. Tykkään myös suomi -hiphopista ja ulkomaisesta R&B-musasta. Musiikki joka ei iske millään tavalla, on Nightwish -tyyppinen hevi, tai rock.
Mä en nää itseäni ihan heti kuuntelemassa kotisohvalla Tomi Metsäkedon joululevyä viinilasi kädessä ja sukkapuikot kilkattaen!

2. Viini

Pääsen Tomi Metsäketo -esimerkin siivittämänä aiheeseen viini! Blogiani pidempään lukeneet tietävät, etten nimittäin YHTÄÄN tykkää viinistä! Jos mennään kaveriporukalla syömään, niin muut miettii minuuttitolkulla jotain sopivaa viiniä lihan kanssa ja mulle ne rypäleet ei kerro tuon taivaallista!
Tai siis joo, tykkään kyllä yhdestä viinistä (Lambruscosta) ja hyvin makeasta kuoharista ja niitä taas kovin moni mun tuttuni ei suostu juomaan! Mun mies ostaa meille kyllä usein pullon ja tarjoaa mullekin lasillisen, mutta mulle se on kun antais helmiä sioille. Mua nolottaa, jos jossain tarjolla on kuoharia saati shampanjaa, koska en pysty juomaan sitä. En vaan ymmärrä, mikä siinä on hyvää, mutta olen tässä asiassa ehkä hieman kehittymätön.

2. Pukeutuminen

Rakastan vaatteita ja vaatteiden shoppailua yli kaiken! Rakastan vaatteita, jotka on street-henkisiä, tai niissä on jokin juttu. Viime vuosina olen enemmän alkanut kokeilla vähän outojakin vaatteita ja tullut vähemmän kiinnostuneeksi toisten mielipiteille. En tykkää tylsistä vaatteista, edes arkena. Tämä liittyy paljon myös mun persoonaan, koska olen aina ollut enemmän äänessä kuin hiljaa ja aika räväkkä tyyppi! Olen päättänyt, etten osta enää elämääni yhtään harmaata neuletakkia tai mustaa perus t-paitaa.

4. Juhliminen

En käy usein ulkona, mutta kun käyn, niin en varmasti ole eka joka lähtee kotiin! Mutta pakko sanoa, että 46-vuotias siskoni se vasta hyvää bileseuraa onkin! Kun nykyään kaikki yli kolmekymppiset ”haluaa mieluummin istua iltaa kaveripariskunnan kanssa”, niin mä huudan BORING! Ei muuta kuin ykköset päälle, lilaa luomeen ja baanalle 😀 ! Rakastan tanssimista ja voin helposti jorailla pilkkuun asti. Onneksi en kärsi yleensä krapulasta, mutta toisaalta en kyllä yleensä vedä sitä alkoholia myöskään kaksin käsin.

Löytyykö sieltä muita samanlaisia yli kolmekymppisiä?? 

Saako sporttimutsi vetää kännit?

*Postaus sisältää mainoslinkkejä

Muutaman kerran on käynyt niin, että olen ollut viihteellä ja joku lukijani on tunnistanut mut ja laittanut siitä viestiä. Sinällään se ei mua haittaa, koska viesteissä on yhtä kertaa lukuunottamatta ollut aina sellainen sävy, että oli kiva nähdä sut livenä. En ole mikään megasuosittu bloggari, mutta kuitenkin sen verran suosittu, että pakostikin mietin kuinka reagoin kun joku tunnistaa minut Fit you too -blogin kirjoittajana. Etenkin jos oon vaikka siiderilasi kädessä. Ei kai hyvinvointibloggari nyt vaan vedä kännejä…??

Annan tietynlaisen mielikuvan itsestäni blogin kautta ja rajaan tietoisesti esimerkiksi suuren osan ykstyiselämästäni pois blogista. Blogin teema on hyvinvointi ja liikunta (ripauksella kauneusjuttuja), joten en halua rönsyillä liikaa aiheissa. Ei se oo mikään uskottavuusasia; Mullakin on vapaa-aika ja paljon kaikenlaista blogin ulkopuolella. Nyt halusin kuitenkin käsitellä erittäin ”riskialtista” aihetta, eli omaa alkoholinkäyttöäni, josta en ole juurikaan blogissa puhunut. Jos seuraatte mua snapissa ja instassa, niin varmasti olette huomanneet, etten todellakaan ole mikään kotihiiri! Etenkin näin kesäaikaan on tapahtumaa jos jonkinnäköistä. Ei mun tarvi kellekään uskotella, että eeeeen mä missään koskaan käy. 

Mun asenne alkoholiin on samalla tavalla melko rento kuin mitä tulee ruokavalioon. Mullakin on ollut bilehuuruiset vuodet, mutta siitäkin rupeaa olemaan jo yli 10-vuotta, enkä kaipaa todellakaan niitä aikoja! Oon kuitenkin luonteeltani sosiaalinen ja rakastan juhlia! Juhlat on jollain tapaa ihana kontrasti kotiäitiyteen, kun saan laittautua ja tietysti tavata ihmisiä. Usein juhlimiseen liittyy alkoholi (ei tietenkään ole pakko liittyä) ja harvoin olen autolla liikenteessä. Toki lapset rajoittaa nykyään, koska jomman kumman vanhemman täytyy olla heidän kanssaan. Theo on ollut vain kerran yökylässä.
Me lähdetään ekan kerran sitten Theon syntymän miehen kanssa kaksin reissuun parin viikon päästä ilman lapsia, kun meidän ystävät menee naimisiin Barcelonassa. Eniten odotan sitä, että häiden jälkeisenä aamuna kukaan ei herätä 07.00! Varmaan moni teistä allekirjoittaa, että ei oo kiva valvoa myöhään ja aamulla herätä hoitamaan silmät ristissä lapsia. Vaikka kuinka väsyttäisi, niin vaihtoehtoja ei ole! Tämän takia olin eilenkin kotona jo 01 ja join vain muutaman siiderin illan aikana kun meillä oli talonyhtiön järjestämät kesäfestarit.

Oon sitä mieltä, että jokaisella on oikeus käyttää alkoholia sen verran kuin lystää niin kauan, kuin siitä ei tule ongelmaa. Kesällä juhlia on varmasti monella enemmän, mitä marraskuussa ja kyllä tässä itsekin mietin, että tänä kesänä lähes joka toinen viikko on jotain. Talvella saattaakin mennä monta kuukautta, että olen joka viikonloppu kotona!
Usein mun juominen jää muutamaan siideriin, koska en tykkää esimerkiksi viinistä tai kaljasta yhtään. En koskaan juo itseäni ns.änkyräkänniin ja jostain syystä en kärsi yleensä krapulasta, vaikka olisin juonut reilumminkin. Mun mielestä on aikuisen ihmisen omalla vastuulla, että hän osaa säännöstellä juomistaan niin, että osaa pitää itsesään huolta, eikä aiheuta huolta eikä murhetta läheisilleen! Toki ylilyöntejä saattaa tulla ja joskus ilta venyä vähän liian pitkäksi. Ainakin omalle systeemilleni punaviini ei sovi yhtään, mutta senkin oon kokenut kantapään kautta 🙂 .

Myönnän kyllä, että rakastan biletystä, tanssimista ja juhlimista! Vaikka bileisiin usein liittyy alkoholi, niin otan fiksusti, enkä vedä heti kättelyssä lärvilautasta huiviin. Jos porukassa joku ei juo tai ottaa vain lasillisen, niin se ei oo koskaan mulle mikään ongelma. Mikään ei oo niin lapsellista, kuin painostaa jotain ihmistä ryyppäämään. Silti mullakin on oikeus ottaa sen verran kuin huvittaa ja se ei kuulu kellekään!
Tiedän esimerkiksi jo nyt, että polttariporukassamme tulee olemaan aika laidasta laitaan porukkaa, eli osa ei välttämättä syty krebaamisesta ja osan kanssa varmaan tanssitaan pilkkuun asti! Jokainen mun ystävä tietää ja tuntee mut, että osaan todellakin pitää hauskaa ja mun mielestä on aivan ihanaa, että tämän kotiäitiyden vastapainona voi välillä pitää hauskaa. Oon kuitenkin niin intensiivisesti kiinni perheessä, että välillä irtaantuminen tekee todella hyvää! Perhe ja lapset ovat kuitenkin aina mun tärkeysjärjestyksessä ykkösenä ja mun on myös helppo kieltäytyä kissanristiäisistä.

Toppi TÄÄLTÄ* / Housut TÄÄLTÄ*

Onko teillä normaalia enenmmän juhlia ja bileitä kesäaikaan? Käytättekö enemmän alkoholia kesällä kuin talvella?