Olen muuttunut ja tässä on syy.

Mulla on sellainen olo, että olen muuttunut ja kasvanut ihmisenä tänä vuonna todella paljon. Oon myös uskaltanut olla jotenkin enemmän oma itseni ja oppinut arvostamaan omaa persoonallisuuttani. Lisäksi sellaisesta turhasta itsensä jatkuvasta arvioinnista on todella tärkeää päästä irti, koska tässä elämässä ei jatkuvasti jaeta pisteitä eri rasteilla.

Mulla on yksi todella läheinen ystävä joka on itseasiassa mun aivan ensimmäinen ystävä. Hän on ollut meistä aina se ”henkisempi” ihminen, siis heti sen jälkeen kun lakattiin käyttämästä MicMacin reisitaskujousuja. Hän on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, elämän tutkimisesta itsensä löytämisestä. Joskus parikymppisenä jopa mietin, että onko meillä enää mitään yhteistä? Se oli kuitenkin vain joku vaihe.
Seuratessani ystäväni edesottamuksia olen ymmärtänyt, että hän on oikeasti yksi niitä harvoja tuntemiani ihmisiä, joka uskaltaa unelmoida ja heittäytyä elämässä seikkailuihin! Itsestäni tuntui, että omat päiväni olivat usein vaan sitä samaa, eikä niistä löytynyt kovin kummoisia seikkailuita. Ehkä en vaan osannut ottaa päivistä irti niiden kaikkea potentiaalia?
Välillä huomasin myös jääväni jotenkin liian kiinni negatiivisuuteen ja jopa nautin siitä. Tai ehkä mulla oli vain tapana valittaa aika usein ja aika turhista jutuista. Mä väitän, että aika moni tunnistaa omasta elämästään ton. Kun puhuu paljon negatiivisista asioista, niin niitä tuntuu tulevan koko ajan lisää.

Koska mä olin vuoden alussa hyppäämässä aivan tuntemattomaan, niin aloin hakemaan jonkinlaista henkistä rauhaa meditoinnista ja mielikuvaharjoituksista – ja tästä samasta ystävästäni. Ystävän, henkisen mentorin, psykologin ja lifecoachin raja on aika häilyvä 🙂 .
Oon opetellut tämän vuoden aikana erilaisia tekniikoita, joilla voin hallita mun päänsisäistä kaaosta. Harrastan myös lähes päivittäin sellaista tietoista itsensä ääneen psyykkausta ja se on kuulkaa todella tehokasta! Erityisesti meditaatioon jää koukkuun, vaikken mä oikeasti edes tiedä miten meditoidaan ”oikein”. Kun itselläkin on pieniä lapsia, niin ihan hirveästi ei oo niitä hiljaisia hetkiä, mutta mulla on toiminut parhaiten nukkumaan mennessä meditaatiovideoiden kuuntelu, aamulla ”pääntyhjennys” harjoitus ja pari viikkoa sitten aloin käymään Studio Loftilla ilmajoogassa, joka on hiton maagista! Mä pääsen siellä tunnilla niin rentoon tilaan, että se on varmasti mahdotonta missään muualla.
Jos haluaisitte blogiin jotain aktiivisen perheenäidin meditointivinkkejä, niin huikatkaa kommettiboxissa!

Olen huomannut, että etenkin tuo pään tyhjentäminen on mulle todella tärkeää. Kun vien lapset hoitoon, niin heti sen jälkeen, ennen kuin aloitan työt istun lattialle hyvään asentoon ja laitan silmät kiinni. Keskityn hengittämiseen ja heti jos mun mieleen tulee joku ajatus, päästän sen menemään. Se on alussa TODELLA vaikeaa, mutta päivä päivältä oppii tulemaan tietoisemmaksi siitä hetkestä. On yllättävän vaikeaa olla ajattelematta mitään, mutta siinä voi kehittyä.
Mä yleensä istun n.10min lattialla ja sitten mulla on tiettyjä mantroja, jotka toista itselleni. Jos mulla on vaikka todella kiireinen päivä tulossa, niin mä kerron itselleni, miten saan kaikki tarvittavat asiat hoidettua, aikaa jää ylikin, ehdin hyvin töihin, mulla on rauhallinen olo, mun ei tarvi hätääntyä ym. Näitä toistelen sitten rauhalliseen ääneen itselleni niin kauan, kuin mun sisällä tuntuu tarpeelliselta. Tän saman voin tehdä vaikka autossa.

Varmaan joillakin meditoiminen ja muut henkimaailman jutut voi mennä vähän yli hilseen, mutta omaan elämääni niillä on ollut iso vaikutus. Pienestä uteliaisuudesta on enemmän hyötyä, kuin siitä, että teilaa kaiken heti suoralta kädeltä! En mäkään nyt ole tässä karkaamassa vielä mihinkään Tiibetiin hiljaisuuden retriitille, mutta toivon, että nää olohuone-meditaatiot on pysyvä osa mun arkea.

Olisi kiva kuulla onko siellä muita meditaatioon hurahtaneita? Miten pitkälle olette ”päässeet” harjoituksissa?