Tuleeko musta väsynyt ja laiska sohvaperuna??

Mulla on ollut viimeisen kaksi viikkoa joku totaalinen motivation aleneminen liikuntaa kohtaan! Olen ollut lähikuntosalilla lähinnä kannatusjäsenenä, enkä edes kehtaa sanoa kuinka monta kertaa ehdin käydä treenaamassa kk-kortin voimassaoloaikana! 16.12 jälkeen olen treenannut yhteensä kolme kertaa.

Sellainen ihminen, joka treenaa säännöllisesti ja liikkuu muutenkin aktiivisesti tietää, millainen olo liikkumattomuudesta tulee. Sanoin eilen anopille, että varmasti jokainen mun lihassolu on kuollut 😀 ! Tänään kävin salilla toteamassa, että eihän se asia todellakaan ole niin, mutta joku into tekemisestä puuttui. Tai ehkä pikemminkin nautinto.

Onko liikkumisessa järkeä, jos se tuntuu vain suorittamiselta?

Mun mielestä ei ole! Kaikki liikunta on hyvästä, mutta eikö elämä ole vähän liian lyhyt harrastaakseen jotain vain siksi, että ”pitää”? Lisäksi pakkopullan syöminen vaan vähentään intoa liikkua yhtään mitenkään! Toisaalta etenkin alussa liikunta voi tuntua liikkumattomalle väkinäiselle ja voi joutua ponnistelemaan, että siitä tulee tapa ja oppii jopa pitämään siitä. Joillekin hikoilu ja ponnistelu voi tuntua tosi vastenmieliseltä ja sitä taas ei ymmärrä hyvin ihminen, joka on aina harrastanut ja pitänyt liikunnasta!

Itse en ole todellakaan ollut aina liikunnallinen ja ikävuosina 20-25 en harrastanut oikeastaan minkäänlaista liikuntaa! Vasta sen jälkeen löysin saliharjoittelun, mutta esimerkiksi juoksemista (tai lenkkeilyä) välttelin ihan viime vuosiin asti. Olen aina ajatellut, että kuntosalitreeni on mun juttu, eikä muille lajeille löydy aikaa. Lisäksi se on hyvää vastapainoa työlleni, jossa liikunta on pääasiassa aerobista ja kevyempää kuntoliikuntaa. Viime kertoina oon kuitenkin huomannut, että salilla tulee katsottua aika monta kertaa kelloa ja ajateltua kotiin lähtöä kesken treenin.

Voisiko jonkun uuden lajin kokeileminen herättää motivaation?

Mulla on ollut jo pidempään olo, että haluaisin aloittaa jonkun uuden harrastuksen! Jäin Thaimaan reissulla koukkuun Thaiboxingiin ja myös vapaaottelu kuntoilumuotona kiinnostaa mua kovasti. Aika lähellä meitä on sali, joka järjestää vapaaottelun alkeiskursseja ja tänä keväänä päräytän ja ilmoitaudun kurssille!
Toinen asia jonka lupasin itselleni ikäänkuin synttärilahjaksi on 3kk kortti joogaan. Tämä voisi olla ajankohtaista helmikuun aikoihin ja mullahan loppuu työtkin helmikuun lopussa! Sitten on helpompaa järjestää aikaa liikunnalle, eikä aikaa mene enää työmatkoihin, kun pystyn työskentelmään kotoa käsin – ihan parasta! Sekin on jo päivässä vähintään 1,5h ajansäästöä!

Olin oikein tyytyväinen itseeni, kun sain tämän vuoden käynnistettyä niin tehokkaasti, syömällä terveellisesti ja liikkumalla! Tuntuu, että pelkkä lähteminen on ollut ylitsepääsemätöntä ja pimeä vuodenaika ei yhtään auta siihen. Haluaisin löytää taas sellaisen lajin, että liikkumaan on kiva lähteä ja aika kuluu kuin huomaamatta.

Onko muilla ollut motivaatio-ongelmia? Mitä lajeja aiotte kokeilla tänä vuonna?

NRJ Workout -lippujen onnelliset voittajat!

*Kaupallinen yhteistyö / Yhteistyössä Emerbus Event

IMG_1972
Muistoja viime vuoden Workoutista… Kun sitä oli vielä ketterä ja kapee 😀 !

Tämän kuun viimeisenä viikonloppuna jorataan taas Helsingissä NRJ Workout -ryhmäliikuntatapahtuma! Kuten kerroin ekassa postauksessa, niin olen ollut alusta asti blogin puolesta mukana, kun tapahtumaa on järjestetty ja tullut paikan päälle kun olen vain voinut! Workouttia järkätään tänä vuonna neljässä kaupungissa, eli Helsingin lisäksi myös Tampereella, Turussa sekä Oulussa. Olin viimeksi myös Tampereella mukana!
Helsingin gamet ovat tällä kertaa Tapahtumakeskus Telakalla, joka on mulle täysin uusi paikka. Myös ohjelma on uudistunut, koska tällä kertaa mukana on myös luentoja ja todella paljon monipuolistunut tuntivalikoima!
Muistakaa, että koodilla ”FITYOUTOO” saat lipun hinnasta -10% pois ja lippu kannattaa ostaa NYT, koska suosituimmat tunnit varataan nopeasti täyteen! Osaan tunneista on rajattu osallistujamäärä.

Edellinen NRJ Workout järkättiin Kaapelitehtaalla ja silloin mun oma lemppari oli ehdottomasti acroyoga sekä movement-kehonpainoharjoittelu, joka löytyy muuten tälläkin kertaa lukkarista Jarno Härkösen pitämänä (huippu ohjaaja, suosittelen lämpimästi!).

IMG_2024
Timo Kurvin pitämä Acroyoga oli ehdottomasti yksi edellisen Workoutin kohokohta ja kävimme jälkeenpäin hurrin kanssa myös Kurvin Acroyoga-workshopissa!

Arvoin kaikkien vastanneiden kesken kaksi kahden päivän lippua tapahtumaan ja kysyin teiltä, mikä on paras ryhmäliikuntabiisi! Joukossa oli todella monia omiakin suosikkejani ja selkeästi meillä musiikkimaut kohtaa 😀 ! Itse olen enemmän dance/dubstep-tyyppiä, mutta miksei välillä joku kunnon ”kikkelihevikin” mahdu joukkoon, kuten toisen voittajan, eli emmmin ehdottama Rainbown ”I surrender”, joka on mulla myös omassa ”tsemppibiisi” soittolistassa! Onnea siis emmmille lipun voitosta!
Toinen onnekas eli Ritu tarjoili sitten aikamoista korvamato-osasta eli Tacabro ”Tacata” biisin ja jos ei ihan heti soita toi biisi kelloja niin I warn you – tää biisi jää soimaan sun päähän!

nrj_workout

Onnea siis sekä emmmille että Ritulle lippujen voitosta – laitan teille sähköpostia tuota pikaa 🙂 ! Nähdään Telakalla 28.8!