Syön terveellisesti ja treenaan, enkä silti laihdu!?

Tuntuuko susta joskus, että treenaat ja syöt tarkasti, mutta silti mitään muutoksia ei ole nähtävissä kropassa? Jos vastasit kyllä, niin jatka lukemista (ja jatka nyt ihmeessä muutenkin)!

Moni kuntoprojektin aloittaja odottaa kieli pitkällä tuloksia peilikuvassaan ja se on toki ymmärrettävää. Etenkin jos on laittanut koko elämänsä uuteen uskoon, niin mielessä on koko ajan lause ”toimiiko tämä”??
Olisihan se ihanaa, kun heti ekan viikon jälkeen peilistä katselisi täysin uusi minä, hoikkana ja upeana! Kuitenkin, jos katsot sellaisia ihmisiä, jotka ovat ainakin ulkoisesti (Huom!!!) tosi hyvässä kunnossa, niin he ovat luultavasti treenanneet ja toteuttaneet tiettyä elämäntapaa pitkäjänteisesti jo vuosia. Minusta hyvät tulokset ovat aina palkinto pitkäjänteisestä työstä ja olisi epäreilua, jos joku saavuttaisi saman yhdessä yössä!

Jos haluaa pudottaa painoa, niin se vaatii pitkässä juoksussa kehoon energiavajeen. Yksi tai kaksi päivää ei vielä kerro mitään, koska paino vaihtelee muutenkin hieman päivästä riippuen! Jos paino putoaa viikossa n.0,5kg, niin ylensä vauhti on sopiva. Siivotun ruokavalion lisäksi hyvänä apuna on ihan perinteinen hikoilu, jota suosittelen kyllä lämpimästi. Jos taas haluat ”löysää pois”, niin se ei välttämättä tarvitse edes painon pudottamista. Kaksi saman painoista naista voivat olla kehon koostumukseltaan täysin erilaisia.
Jos harjoittelee riittävän tehokkaasti ja säännöllisesti, niin kehonkoostumus muuttuu kyllä ilman laihdutuskuuriakin! Se ei kuitenkaan tapahdu sillä, että ”vähän jumppailee jotain” Oikein tehokkaalla kuntosalitreenillä aloittelija voi saada melko nopeastikin tuloksia.

Ensimmäinen ongelma (ja yleensä se suurin) on kärsivällisyyden puuttuminen, eli viikon jälkeen aletaan vaihtamaan vaa’asta pattereita, kun luku ei meinaa pudota. Malttia hyvät ihmiset! Mitä vähemmän sinulla on pudotettavaa lähtötilanteessa, niin sitä hitaampi prosessi on. Kannattaa muuten lukea tämä aivan loistava Piia Pajusen postaus ”Miksi normaalipainoiset dieettaavat eniten?”. Hän osuu postauksessa kyllä todella oikeaan. Kunnollinen harjoittelu olisi yleensä paljon tehokkaampi keino kuin kitudieetit. Mua ärsyttää sellaiset lööpit kuten ”Pertti pudotti 50kg vuodessa syömällä porkkanoita!” koska tollainen otsikointi on niin överiä. Musta tuntuu, että Pertin voi olla jopa helpompaa pudottaa se 50kg kuin useimman meistä se ”viimeinen 5kg” 😉 . No, tämä oli huumoria.

Kannattaa myös varautua siihen, että paino harvoin laskee koko ajan tasaisesti, vaikka olisitkin miinuskaloreilla! Tuloksia kannattaa tarkastella vaikka kuukauden sykleissä, koska silloin jotain on ehtinyt ehkä tapahtuakin. Se mitä tapahtuu kolmen päivän sisällä on täysin epärelevanttia ja kannattaa jättää huomiotta tällaisissa projekteissa. Eikö olekkin muuten jännä ilmiö, että esimerkiksi syömisen jälkeen painat enemmän kuin ennen ruokailua…? No, onpa itsekin tullu joskus sorruttua siihen, että esimerkiksi kunnon vatsataudin jälkeen käy vaa’alla ja on iloinen ”tuloksista”, vaikka nestettä sieltä on vain lähtenyt.

Vaikka omasta mielestä pidät kaikki langat tiukasti käsissä eikä silti tuloksia tule, niin pysähtyisin ja avaisin paperille ihan kaikki elämän osa-alueet, jotka vaikuttivat kehon koostumukseen; Ravinto, liikunta, stressi ja lepo. Onko jossain korjattavaa? Jossain tapauksissa kannattaa tietysti poissulkea myös terveydelliset syyt. On vaikeaa olla edistymättä, jos tekee oikeasti asioita oikein. Usein se saattaa vaatia töitä enemmän, kuin on valmis tekemään. Siksi kannattaa miettiä kannattaako kiusata itseään muutaman kilon takia? Toki oikeasta ylipainosta ei hyötyä kellekään ole.
Minusta on tärkeää myös olla itselleen armollinen! Jos kaikki tähtää elämässä vain tiukkaan kroppaan, niin tosi moni hauska asia jää kyllä kokematta, eikä sellaista elämäntyyliä jaksa pitkään. Terveys ja hyvä olo ei tarkoita pelkästään tiukkaa takapuolta! Kun voit hyvin ja elät perusterveellisesti, niin se näkyy sinusta myös ulospäin. Turha nipotus pois!!

Kiinnostaako sinua painonhallintaan liittyvät jutut blogeissa? Vai onko aihe jo loppuun kulutettu?

Kuinka laihtua nopeasti?

Aina välillä eksyn tutkimaan googlen haetuimpia hyvinvointiaiheisia hakusanoja. Koska ollaan taas vuoden alussa, niin ei mikään yllätys, että painonpudotus on erittäin trendaava aihe. Kärkisijoilla komeilee kysymys, jota varmaan n.500 000 ihmistä koittaa selvittää googlen avulla joka tammi- ja syyskuu: ”Kuika laihtua nopeasti”.
Niinpä niin. Olisi mukava mennä tänään nukkumaan ja herätä huomenna laihana.
Laihdutustietoa on JOKApaikassa, ei pelkästään blogeissa, vaan jokaisessa mediassa… Enpä ihmettelisi, jos jostain Raviurheilulehdestäkin löytyisi pieni juttu, kuinka kuski laihtuu nopeasti ennen raveja 😀 ….

 

 

Kuinka laihtua nopeasti? Eli toisinsanoen laihtua JA lihoa nopesti takaisin?

Annan esimerkin. Varmaan jokaisella teistä on ollut joskus oksennustauti tai oikein elämää kovempi kuumetauti joskus. Siinä on nopea laihdutuskuuri, etenkin vatsataudin ollessa kyseessä! Kyllä paino putoaa ja vatsa näyttää litteältä! Kannattaako siis etsiä käsiinsä mahdollisimman oksennustautinen ihminen ja suudella tätä oikein pitkään ja hartaasti? No ei varmasti kannata!

Kun ”laihdutaan nopeasti”, niin laihdutaan AINA nesteistä. Ensin nesteet ja sen jälkeen luultavasti lihasmassa. On eri asia pudottaa painoa kuin hävittää rasvakudosta. Eka tapahtuu mahdollisesti aika nopeastikin, toinen hitaasti.
Nesteitä voi lähteä helposti muutamankin kilon edestä päivässä parissa. Miehillä tietysti tuplat. Tähän perustuu kaikki painoluokkaurheilussa käytettävät ”viime hetken hikoilut”. Mutta kun muutama päivä kuluu ja kroppa palaa ns normaalitilaan niin tadaa – paino on palannut normaalilukemiin! Hyvästi nopea laihtuminen!

Entä kun lihasmassaa häviää?

Kun paino putoaa laihduttaessa useita kiloja viikossa, ollaan ennenpitkää tilanteessa, että lihasmassa alkaa häviämään. Tästä tulee nimitys ”laiha läski”, eli kyllä laihallakin ihmisellä voi olla korkea rasvaprosentti! Tässä suurin ongelma (jota yleensä nämä pikalaihtutajat ei tajua) on se, että kun laihdutat ripeällä tahdilla ja hävität lihasmassaa, niin kulutat vähemmän ja vähemmän energiaa mitä enemmän laihdut. Eli joudut koko ajan vähentämään ruokamäärä jotta laihtuisit! Jos polttaisit sen sijaan rasvaa ja kasvattaisit lihasmassaa, niin voisit syödä koko ajan aivan normaalisti ja jopa kasvattaa ruokamäärää! Et joutuisi näkemään nälkää ja jatkuvasti pienentämään annoksia.

”Vaikka syön todella vähän en silti laihdu!”

Tämä on se lopputulos, jonka nopeaita tuloksia jatkuvasti janoavat kohtaavat jossain vaiheessa. Kun elimistö totutetaan pienille kaloreille ja tärkeää, energiaa kuluttavaa lihasmassaa on hävitetty on laihtuminen TODELLA vaikeaa! Päin vastoin, voi olla, että vaikka söisit kuin lintu, niin paino voi jopa nousta. Silloin neuvoisin peruuttamaan pari askelta ja harkitsemaan tarkkaan tulevia toimenpiteitä. Lihaskuntoharjoittelu yhdistettynä kunnolliseen, hyvinsuunniteltuun ruokavalioon käynnistää kroppaa pikku hiljaa, mutta valitettavasti sekään ei käy nopeasti, niinkuin ei minkään pysyvien tulosten saaminen.

Onko sulla haaveissa tänä vuonna kehonkoostumuksen muuttaminen? Luotatko omaan toteutukseen vai hankitko valmennuksen avuksi?