Onko meitä äitejä nyt syyllistetty tarpeeksi? No odottakaapas vaan!

Jos olette välttyneet blogeissa vellovalta ”läskit mutsit” -keskustelulta, niin onnittelen, aikamoinen saavutus! En yhtään ihmettele, että aika moni pahoitti mielensä, koska noh… Onhan se aina hienoa kun ihminen, joka ei tiedä yhtään mistä puhuu, puhuu siitä silti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että aina kyseessä ei ole aito huoli vaan eri motiivit. Meillä bloggaajilla on ihan vakkariaiheet, joilla saa postaukselle jakoja ja lukijoita, eli lisää rahaa suomeksi sanottuna! Kaikkien tunteita kuumentavien aiheiden käsittely on aina bloggarille helppo nakki. FF:ssä on paljon äitejä lukjoina (ja bloggaajina), joten oli ihan odotettavissa että kommenttiboxit laulavat.

Tässä kuvassa lapseni kaivaa miekalla nenää.

Itse en ota kantaa tähän lihomiskeskusteluun, koska lasten myötä oma tajuntani on laajentunut niihin mittasuhteisiin, että tajuan, että jos jokin asia on minulle helppoa, niin se ei sitä välttämättä ole toisille. Olenhan itse normaalipainoinen, joten se on varmaan sullekin yhtä helppoa?? Ai ei ole?
Ainoa vaan, että minulla on a) Hyvä tukiverkko (jota ilman elämäni olisi todella paljon erilaista) b) Saan nukuttua melko hyvin, (ainakin viisi yötä viikosta suht kunnolla) ja c) Liikun työkseni, joten painonhallinta on helpompaa siltäkin osin.

Ajattelin koota tähän vielä muita ihanan paljon tunteita herättäviä aiheita, joiden kommentointi blogeissa on nykyään muodikasta! Tässä ei varmaankaan ole ihan kaikki perus-moralisointiin kannustavat aihe-alueet, mutta ainakin hyviä sellaisia!

  • Imetys. Oh dear lord. Imetys on ainakin omasta mielestäni ihan hiton TYLSÄ aihe, koska kysymys on kumminkin vaan maidosta, jota tulee tissistä 😀 . Miten siitäkin jaksetaan aina repiä niin suuria tunteita? Vai onko tässä taas kysymys jostain omista täyttämättä jääneistä imetysunelmista, joka ajaa aukomaan päätä jollekin random bloggaajalle??? Itse en henk koht jaksa lukea en sitten ainuttakaan imetyspostausta.
  • Lasten hoito kotona vai päiväkodissa? Itsehän en jaksaisi millään olla kotona kolmea vuotta lasten kanssa, eikä niin ole tarkoituskaan. Silloin kun vanhemmat ovat töissä, lapset voivat olla kunnan järjestämässä hoidossa. Useimpien on kuitenkin pakko käydä töissä. Jos Helsingissä hoitaa yhtä lasta kotona, siitä tienaa nettona n.600€ (sisältää Helsinki-lisän). Toki pienituloisena on oikeutettu myös muihin avustuksiin. Mutta tuolla summalla harva kuitenkaan pärjää taloudellisesti, ellei ole säästöjä tai toinen vanhempi ok palkkaisessa duunissa. Toinen juttu on se, viihtyykö kotona. Kaikki eivät edes halua olla kotona ja pitääkö sitä hävetä?

  • Matkustelu ja miten lasten ”raahaaminen” eri paikkoihin on haitallista. Lasten kanssa on matkustettu aina, eli ei todellakaan ole mikään uusi juttu. On joko istuttu matkailuvaunussa 80-luvulla 12h päivässä että päästään leirintäalueelle, on menty Ruotsin risteilylle tai on matkustettu lentokoneella Teneriffalle. Onko jossain joku sääntö, että lasten kanssa pitäisi aina olla vain kotona??? Täällä kylmässä ja pimeässä???
  • Lasten TV:n katselu ja pelaaminen. En tiedä mikä on paljon ja mikä on vähän TV:n katsomista. Varmaan se, että lapset eivät leiki ollenkaan tavallisia leikkejä, vaan tuijottavat koko ajan jotain ruutua? Tämä aihe on meillä vähän pinnalla, koska lapset katsoisivat DVD:tä varmaan koko ajan jos antaisin! Pädi meillä meni rikki jo reilu vuosi sitten, eikä sitä ole korjattu. En uskalla antaa tuolle 5-vuotiaalle mitään pelejä pelattavaksi, koska pelkään, että hän ostelee satasilla jotain lisäosia peliin (okei, en tiedä miten se on mahdollista edes). Nykyään on helpompaa, kun lapsia on kaksi ja he leikkivät keskenään. Yhden kanssa on vähän sellainen meininki usein, että lapsen kanssa pitää olla jatkuvasti ohjelmatoimistona. TV on helppo lastenhoitaja ja kyllä, välillä siihen itsekin sortuu. Kyllä meillä lapset katsoo joka päivä jonkun aikaa TV:tä, lähinnä se on Pikku Kakkonen, Buu Klubben ja toisinaan DVD.

No niin, nyt alkaa tulla vaan ihan rehellinen mielipide noista edellä mainituista! Sana on vapaa ja moraalisaarnaus sallittua 😀 !

Kasvaa se lapsi ilman hifistelyäkin!

Huomasin iltapäivälehden nettisivuilla jutun, jonka melko raflaava otsikko sai mielenkiinnon heräämään:

”Personal trainer -bloggaaja järkyttyi lapsiperheen ruokakärrystä: ”Kirjaimellisesti voin pahoin”

Lehtijutun perusteella ajattelin ensin, että en jaksa ärsyttää itseäni lukemalla blogipostausta, mutta lopulta klikkasin kuitenkin sisään. Tässä oli selvästi koitettu nyt herättää isosti keskustelua ja näppäimistöä oli hakattu ihan tunteella 😀 !
Blogitekstistä pystyi (ainakin mun mielestä) päättelemään, että kyseessä vielä melko tuore äiti. Tunnistin nimittäin itselläni olleen samanlaisia ajatuksia Benin ollessa pieni – olenhan itsekin samalla alalla ja ravintoasiat lähellä sydäntä! Mä en tahdo vähätellä missään nimessä tän bloggarin mielipiteitä, mutta haluan tuoda esille sen näkökannan, että joskus se omista aatteista kiinnipitäminen voi vaatia ihan kohtuuttomasti energiaa ja lopulta pienimmän pahan periaate on äitinä itselle kaikista stressittömin vaihtoehto. Vaikkei ehkä täydellisin.

Joskus ajattelen, että kunhan vaan söisi JOTAIN! Aina kun ei ihan pääse jyvälle että mikä kausi tässä on taas syömisen suhteen menossa.

Olen julkaissut blogissa hieman samantyyppisiä mielipiteitä kuin blogin kirjoittaja Laura ja ymmärrettävästi saanut niistä myös lokaa niskaani. Olen kyllä kirjoittajan kanssa monesta asiasta samaa mieltä, mutta myönnän, että tässä matkan varrella ja lasten kasvaessa mielipiteet ikäänkuin laimenee ja oon joutunut kyllä kerran jos toisenkin joustamaan niissä alkuaikojen suunnitelmissa! Tulipa tästä ”somekohusta” mieleeni ne ajat kun Ben aloitteli kiinteitä ja tietysti olin etukäteen päättänyt, miten ja millä aion lastani ruokkia. Minähän en mitään kaupan paskaa lapselleni tarjoa! Mun haaveet kaatui viimeistään siinä vaiheessa, kun koitin vääntää sauvasekoitin savuten niitä soseita Benille ja eihän ne uponneet lapselle sitten millään! Hänellä taisi olla tasan kaksi valmisruokavaihtoehtoa, joita hän suostui syömään. Eli se siitä yrityksestä luoda lapsen ravitsemukselle täydellinen alkutaival. Kokeilin bataatit, perunat, porkkanat, lantut… Ja niiden eri kombinaatiot. Lapsi sylki kaiken ulos ja viestitti katseellaan, että sun ruokas on ihan kamalaa. Meillä oli vielä 2v myöhemmin pienissä jääpalamuoteissa niitä kakanvärisiä soseita pakastin täynnä 😀 !
Sittemmin hänestä on kyllä tullut aivan kaikkiruokainen ja tällä tarkoitan siis kaikkea sushista aurajuustoon.

Mm. tällaisia useissa perheissä kiellettyjä ruokia meillä saa jopa lapset.

Oman lapsen ruokailuun voi vaikuttaa silloin kun lapsi on vielä pieni ja kotona, mutta homma vaikeutuu kun lapsi siirtyy hoitoon. PPH:lla ruoka oli vielä ihan peruskotiruokaa, mutta dagiksen ruokalista ei kyllä aiheuta itselläni vieläkään riemunkiljahduksia. Jos kuitenkin haluan pitää lapseni kunnallisessa hoidossa, niin ainoa vaihtoehto on vain antaa ruoasta palautetta. Tai laittaa lapselle omat eväät mukaan dagikseen? Kärrätä hänet joka aamu kaupungin toiselle puolelle ravintotietoiseen luomupäiväkotiin?? Kieltää häneltä hoidossa tarjotut välipalat ja kavereiden synttärikeksit? Tilanne on hieman toivoton.
Olen ajatellut, että panostan sitten parhaani mukaan ruokailuihin kotona ja tärkeintä on, että lapset saavat jotain syödäkseen.  Monelle päiväkotilapselle ja koululaiselle siellä tarjottu ruoka voi olla ainoa kunnollinen ateria koko päivänä!

Sokerin kanssa onkin sitten haastavampaa. Uskon itse siihen, että se mitä eniten kieltää, sitä eniten himoitsee. Ongelmaa ei ole, kun lapsi on ainoa ja vielä pieni. Mutta kun lapsi on toisten lasten seurassa niin vääjäämättä jossain vaiheessa sokerilta suojeleminen käy mahdottomaksi! Toisen lapsen suhteen peli on vielä enemmän ”menetetty”, koska yllättävän hyvin 1-vuotias ymmärtää, että isoveli syö herkkua, vaikka hän ei koskaan olisi saanut sitä vielä maistaa! Niinpä Ben syö karkkipäivänä (kyllä, meillä on pahamaineinen karkkipäivä!) sen tikkarinsa tai ennalta sovitut karkit pikkuveljen uniaikaan. En tiedä teistä, mutta meillä on kymmeniä, ellei satoja kertoja uhattu karkkipäivän peruuntumisella tiukoissa paikoissa!

Ainoa tilanne kun meillä on jouduttu puuttumaan sokerin ja herkkujen syöntiin on isovanhempien luona. Kyllähän ne mummut ja vaarit usein antas mielellään kaikenlaista herkkua lapselle ja siinä joudun joskus viheltämään pilliin! Ajattelen kuitenkin, että koitan olla tämän asian takia kiristämättä välejä. Käymme vanhemmillani noin pari kertaa puolen vuoden aikana, joten suurta vahinkoa muutamasta iltakaakosta ei aiheudu.
Anoppilassa 1v tietää tasan tarkkaan missä on keksihylly ja osaa sinne omatoimisesti parkkeerata itsensä! Toki hänen kanssa oon siinä mielessä tarkka, että keksi tai hieman jätskiä toisinaan on ihan ok, mutta karkeista koitan pitää hänet erossa! Limpparia meillä ei juoda ja pillimehu kuuluu erikoistilanteisiin, kuten matkoille tai saunaan ja tässä pysyn mielelläni tiukkana. Vettä ja maitoa juodaan muuten.

Autenttinen kuva tämän päivän ruokailusta: Äidiltä täydellinen logistinen moka! 1,5v 20 sekuntia valvomatta syömistilanteessa. Lopputulos on kumihanskat, rätti ja eikun hommiin!

Kai se niin menee, että vielä ekan lapsen ollessa pieni sitä jaksaa paremmin pitää ehdottomista periaatteistani kiinni. Toisen lapsen myötä olen ottanut ultraterveellisen ruokavalion sijaan tavoitteeksi pitää lapseni a) kylläisenä ja b) ruokkia heidät kunnollisella ruoalla, eikä esimerkiksi leivällä, vaikka se olisi usein väsyneenä niin sikahelppo ratkaisu. Koitan myös aina tarjota jotain kasviksia!
Usein kun olen yksin lasten kanssa, niin rima kuin huomaamattani hilautuu alas; Tänäänkin meillä syötiin nakkipastaa, eli pastaa, nakkeja ja raakaa porkkanaa 😀 . Itsehän olen elänyt lapsuuteni muistikuvieni mukaan Saarioisten maksalaatikolla ja lihaperunasoselaatikolla!

On tietysti vanhemman tehtävä tarjota lapselle parasta mahdollista ruokaa, mutta haluan myös opettaa lapsille, että herkuttelu on ok kohtuudella. Toivon, että lapset ei ainakaan muistelisi, että mutsi oli aina hullu nipottaja ruoan suhteen, joka toi kaverisynttäreillekin vihersmoothiet mukana.

Mitä mielipiteitä juttu teissä herätti…? Kuinka tarkkoja jaksatte olla lapsenne ruokavaliosta? Mielipiteitä kehiin!

Lue myös:

Miten kasvatan lapsestani kaikkiruokaisen?

Olenko nipottajamutsi?