Miten tulla äidiksi, kun ei ole tavannut vielä isääkään?

Kun alkaa seurustella ja perustaa sitten jossain vaiheessa perheen, niin jollain tavalla se vaikuttaa myös omaan kaveripiiriin. Etenkin kun lapset tulevat kuvioon, niin se sinkkuystävä saattaa tuntea, ettei niitä yhteisiä puheenaiheita ole yhtä paljon kuin ennen ja toinen muuttuu ihmisenä. Se viilentää helposti välejä ja tottahan se onkin – lapset muuttavat ihmistä. Perheellinen voi myös kokea hieman kateutta siitä, että ne omat kuulumiset eivät niin paljon enää liity ihaniin matkoihin, uusiin kuvioihin töissä tai rakkauselämään. Myönnän itsekin, että välillä oikein janoan jonkun ei-perheellisen kaverin elämän uusia juonenkäänteitä, kun omassa elämässä kaikki on ollut aika ”tylsästi” jo vuosia. Siis toki hyvällä tavalla!
Silti koen olevani super etuoikeutettu, kun olen löytänyt miehen ja saimme vielä kaksi lasta.

Mä ymmärrän, että lapsettomana sinkkuna oman ystävän perhe-elämän vierestä seuraaminen voi olla jopa kivulias kokemus ja olen puhunut siitä myös mun ystävien kanssa. Vaikka toisen puolesta on toki onnellinen, niin silti pintaan puskee toisinaan katkeruus siitä, miksi itse ei saa perhettä. Itsestä riippumaton lapsettomuus on koskettava aihe, johtuipa se mistä syystä tahansa.

Se mistä oon itse kokenut tuskaa on ne omat läheiset kaverit, jotka itsekin niin mieluusti eläisivät sitä perhearkea ja haluaisivat äidiksi. En tiedä saisiko näin sanoa, mutta toisinaan todella suren heidän puolestaan. Ehkä eniten juuri juhlapyhinä, kun kokoonnutaan perheen kanssa.
He ovat juuri siksi olleet mun mielessä tänään, äitienpäivänä. Myös tämän uuden yritykseni tiimoilta olen tutustunut moniin naisiin, jotka haluaisivat perheen, mutta elämässä ei vaan ole tullut mahdollisuutta siihen. Biologinen fakta on kuitenkin se, ettei lapsia voi tehdä kuin tietyn aikaikkunan sisällä ja harvan unelma on olla ensisynnyttäjä yli 40-vuotiaana!

Ihan rehellisesti yksi syy sille, miksi perustin Match by K:n on se, että haluaisin helpottaa sellaisia ihmisiä löytämään toisensa, jotka ihan tosissaan haluavat ainakin jossain vaiheessa perustaa perheen. Jos olisin nyt itse sinkku ja lapseton näin 35-vuotiaana, niin en todellakaan jaksaisi treffailla sellaisia miehiä, jotka eivät tiedä mitä elämältään haluavat. En haluaisi toisin sanoen tuhlata aikaa!

Minulla on myös ystäviä, jotka ovat miettineet ihan lapsen hankkimista yksin, koska sopivaa miestä ei ole tullut kohdalle. Aion tukea ja kannustaa heitä mitä ikinä he aikovatkaan tehdä, koska kukaan ei varmasti tee tuollaista päätöstä hetken huumassa eikä heppoisin perustein. Eikä voikaan, koska yksin lapsettomuushoitoihin hakeutuminen on pitkä prosessi. Jos minulta kysytään näin kahden pienen pojan äitinä, niin sanon kuitenkin, että tekisin ehdottomasti lapsen mieluummin yksin, kuin sellaisen ihmisen kanssa, josta ei ole kantamaan vastuuta. Pienen lapsen kanssa arki on tarpeeksi rankkaa muutenkin, eikä siihen päälle kukaan tarvitse ”ylimääräistä lasta” tai kuluttavaa parisuhdetta. Siksi en voi myöskään tuomita eroavia vanhempia, koska joskus voi oikeasti vain helpompaa olla yksin kuin vetää lasten lisäksi kivirekeä perässään.

Oma rakas äitini, sankarini.

Lähetän virtuaalisen halauksen etenkin teille, jotka unelmoitte siitä omasta perheestä ja ehkä jopa olette haudanneet osin toivon siitä. Uskokaa, että se sopiva ihminen kyllä löytyy vielä! Kotiin ei tietenkään kannata jäädä odottelemaan ja minun mielestäni perhehaaveista saa puhua ihan avoimesti, vaikkei se nyt ehkä ensitreffeillä olekaan kaikista houkuttelevin puheenaihe.
Me haastatellaan jatkuvasti uusia asiakkaita Match by K:hon ja lisää mahtuu! Etsimme asiakkaiksemme naisia ja miehiä PK-alueelta jotka haluavat sitoutua. Haastattelemme jokaisen asiakkaan henkilökohtaisesti ja haluamme tietää, mitä hän oikeasti etsii ja haluaa. Kannattaa kuitenkin olla avoin ja antaa mahdollisuus, koska moni oikeasti potentiaalinen tyyppi saattaa mennä ohi jos pitää laput liian tiukkaan silmillä, eikä ole valmis joustamaan kriteereistä.
Myös Tamperelaiset mimmit huomio, koska nyt haemme myös sieltä suunnalta parille miesasiakkaalle treffikumppaneita. Laittakaa viestiä [email protected] niin katsotaan teille joku oma diili koska emme toimi vielä varsinaisesti Tampereella 😉 .

Lapseton lukijani, koetko että suhteesi on muuttunut perheellisten kavereiden kanssa? Millaisia ajatuksia oman perheen puuttuminen herättää? 
Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia tästä aiheesta.

Liian itsekäs haluamaan kolmatta

Luitte varmaan eilen iltapäivälehdistä, kuinka Suomessa on syntynyt vähiten lapsia sitten sotavuosien. Se sai mut itsenikin pohtimaan sitä, olisinko vielä valmis kolmanteen lapseen. Aina välillä leikittelen idealla ja kiusaan sillä hurria. Eikö olisi ihana vielä yksi vauvvvvva…? Ehkä se kolmas olisi sitten tyttö?? 
Ei varmasti tule minään yllärinä, että nimikin on jo valmiina!

Mä toivon, etten nosta liian monen lukijan verenpainetta tällä postauksella, mutta aion olla aivan suora ajatuksissani. Ja ennen kuin kukaan ennättää sanomaan, että lapsia ”ei tehdä”, niin ymmärrän täysin, että lapsi ei ole koskaan itsestäänselvyys. Beniä aloin odottaa yllättäen (minulla ei ollut fitnessdieetin takia puoleen vuoteen kuukautisia, mutta tulin silti raskaaksi), mutta Theon tekeminen olikin sitten pidempi prosessi, yli puoli vuotta. Mietin jo, ettei häntä välttämättä koskaan tulekaan.

Mietin monesti, miksi haikailen kolmatta lasta, kun meillä on kuitenkin kaikki tällä hetkellä niin balanssissa, kun ikinä pikkulapsiarjessa voi olla 😀 . Perheessä on kaksi suht täysjärkistä vanhempaa, jotka kestää satunnaiset yörumbat vielä melko hyvin. Toki huonojakin jaksoja öiden suhteen on ollut, mutta omat voimavarat ovat vielä toistaiseksi riittäneet hyvin. Iso kiitos siitä kuuluu myös meidän tukiverkolle, eli lähinnä mieheni vanhemmille ja toki myös omilleni. Ihana tuki on ollut myös mieheni maailman ihanin täti, sekä oma siskoni, joka rientää apuun Maija Poppasen lailla aina kun mieheni on viikonloppureissussa. Hänen omat lapset ovat jo niin isoja, että hänellä löytyy taas virtaa herätä aamulla kukonpierun aikaan!

En tiedä onko se kolmannen lapsen kaipuu kuitenkin enemmän se ajatus siitä pienestä vauvasta, jota olisi ihana nuuskutella. Vai onko se ajatus siitä pienestä tytöstä, joka kuitenkin olisi varmaan poika, koska suvussamme tyttöjä ei ole ihan hetkeen näkynyt 😀 . Jollain (sairaalla) tavalla kaipaan myös raskaana oloa ja vähän suren sitä, etten voi enää koskaan synnyttää! Okei, tässä kohdassa ehkä aika kultaa muistoja ja varmaan miettisin kolmannella kerralla, että miten %€#”*& ikinä olen voinut toivoa tätä tapahtuvaksi TAAS!

Eilen kun tulin poikien kanssa kotiin niin he halusivat molemmat jäädä meidän omalle pihalle leikkimään. He siis leikkivät siellä ilman, että jonkun aikuisen piti olla jatkuvasti vieressä. Musta tuntui NIIN vapauttavalta!!! Siis onko oikeasti niin, että vielä joku päivä nää lapset ei vaadi jomman kumman aikuisen läsnäoloa 24/7???
Ehkä se on se syy miksi kolmas lapsi vaan tuntuu loppujen lopuksi niin mahdottomalta ajatukselta: Nyt kun vihdoinkin alkaa helpottaa, niin haluan nauttia siitä! Meillä on vielä pienemmän kanssa kuitenkin esimerkiksi vaipparumba+yöheräily aivan akuutisti päällä, joten kyllä tässä hetki menee, että meillä on kaksi kundia jotka voitelee omat leipänsä ja solmii kenkänsä. Välillä, siis niinä tiukkoina hetkinä ajattelen, että kuinka monta vuotta vielä…. Mutta koko ajan mennään pikku hiljaa eteenpäin! Mä unelmoin jo salaa niistä hetkistä, kun lapset pärjäävät muutaman tunnin yksin kotona.

Onko muilla samanlaisia mietteitä lapsiluvun suhteen…? 

PS. Käy lukemassa Match by K:n sivuilta millä kriteereillä niitä potentiaalisia isejä ja äitejä etsitään!