TOIVEPOSTAUS: Miten meillä molemmat vanhemmat ehtivät treenata?

Multa on toivottu useammankin kerran blogiin juttua siitä, miten me olemme perheessä hoitaneet asiat niin, että molemmat ehtivät treenaamaan. Aihe on haastava, koska tuntuu, että heti jos joku asia toimii itsellä, muttei jollain muulla, niin siitä tulee heti palautetta… ”Sulla on niin helppoo jaadajaadajaa”. 
Meitä hurrin kanssa kuitenkin yhdistää tosi pitkälle samat arvot ja liikunta on lähellä molempien sydäntä. Siksi toisen liikunnallisuutta osaa myös arvostaa ja ymmärtää, miksi se on tärkeää.
Tilanne on tietysti nykyään vähän muuttunut, koska liikun työkseni. Kuitenkin se liikunta, joka tulee mulla töissä ei ole mitään oikeaa treeniä, vaan todellakin vain ”liikuntaa” ja keho tottuu nopeasti. Itse koen, että kunnollinen harjoittelu on sitä, että haastaa itsensä rajoille, hengästyy ja hikoilee = kehittyy. Oma treeni on myös omaa aikaa, jolloin ei tarvitse keskittyä muihin kuin itseensä. Fyysisestä kunnosta huolehtiminen ei ole todellakaan itsekästä, mutta usein etenkin meille äideille se on melkein viimeinen asia, johon haluaa raivata aikaa. Mulle on ollut alusta asti selvää, että samalla tavalla kuin lasten hoitaminenkin, niin myös omat harrastukset kuuluu molemmille.

Me käydään molemmat miehen kanssa salilla ja tällä hetkellä hurri kuntouttaa selkäänsä fyssarin ohjauksessa. Itse olen ottanut aina aikaa ”hyvällä omallatunnolla” omiin treeneihin, mutta nyt pidän ensisijaisesti huolta, että hän ehtii treenaamaan riittävästi ja saa selän kuntoon. Toivottavasti hän pääsee vielä palaamaan kotisalilleen Hardknocks Training Centeriin omien treenikavereiden pariin ja selkä vielä kestäisi vapaaottelua.
Itse tykkään eniten ihan perinteisestä kuntosalitreenistä, mutta toki lajeja on paljonkin joita mielelläni harrastaisin ylimääräisen ajan siunaantuessa (ekana tulee mieleen esimerkiksi crossfit, jonka vielä joku päivä saatankin aloittaa!). Nyt mulla ei ole edes voimassa olevaa salikorttia, mutta reissun jälkeen varmaan puhallan siihenkin eloa. Pyrin kuitenkin n.3krt viikossa tekemään oman treenin ja laji valikoituu fiiliksen mukaan. Esimerkiksi huomenna käyn uimassa tunnin töiden jälkeen.

No, sitten se tärkein kysymys: Miten sitä aikaa jaetaan niin, että molemmat ehtii?
Voin puhua vain omasta puolestani, mutta meillä ei ole tehty mitään vuoroja, koska kummallakaan ei ole mitään vakiintuneita treeniaikoja. Yleensä sunnuntaina katsotaan tuleva viikko ja että onko jotain erikoista. Miehen sali on työmatkalla, joten hän käy siellä töistä tullessaan ja viime viikolla näin jopa sellaisen ihmeen, että hurri meni ennen töitä treenaamaan 😀 ! Jos itse menen salille, niin se on yleensä myöhempään, lasten nukkumaanmenon aikaan. Silloin hurri hoitaa nukutuksen (siihen ei yleensä tarvita kahta niin toinen voi hyvin hoitaa omia hommiaan). Nyt olen jonkun verran tehnyt myös youtubesta ihan tässä kotosalla joogaa, johon menee vain n.30min ja teen sen yleensä ennen nukkumaanmenoa.
Viikonloppuna molemmat ehtii sitten hyvin käymään vaikka molempina päivinä liikkumassa ja viikonloppuna käydään myös perheen kanssa yhdessä aina liikkumassa. Yleensä uimassa tai pyöräilemässä kuten viime viikonloppuna. Kesällä tehtiin myös niin, että toinen pyöräili ja veti lapsia kärryssä ja toinen juoksi.

Itse oon kovasti kamppaillut sen tosiasian hyväksymiseksi, että elämä on lasten myötä muuttunut radikaalisti etenkin omien intressien osalta. Jos voisin, niin aivan varmasti treenaisin melkein joka päivä! Enkä nyt sano, etteikö se olisi mahdollista, mutta se aika on aina jostain muusta pois. Mulle on nyt tärkeintä, että pysyn edes ok kunnossa ihan oman hyvinvoinnin takia.
Vuorokaudessa ei vaan yksinkertaisesti ole riittävästi tunteja, jotta siitä voisi jakaa tasaisesti lapsille, parisuhteelle, levolle, työlle ja omalle treenille joka päivä. Se on asia, jonka valitettavasti voi ymmärtää vasta sitten kun sen asian kokee. Jos joku mulle sanoo, että ”joo mulla on kuule 7 alle 5-vuotiasta lasta ja oikein hyvin ehdin joka päivä kahdesti salille”, niin se ei vielä kerro, että a) se on kaikille helppoa ja mahdollista ja b) että se on edes tottakaan 😀 … Voisinhan mäkin joka päivä heittää lapset hoidosta tullessa salin lapsiparkkiin ja mennä vähän treenaileen. Niin helppoa!

Jos perheessä on kaksi ihmistä, jotka haluavat liikkua (tai harrastaa tietysti mitä vain), niin se vaatii aina myönnytyksiä. Enkä pysty edes kuvittelemaan mitä se on,  jos on vain yksi ihminen, joka hoitoo koko shown! Ei ole enää vain minä ja MUN treenit. Ja välillä tulee viikkoja, että on vaan niin paljon kaikkea, että ei vaan enää edes jaksa revetä salille. Mutta se ei maailmaa kaada! Elämää on oikeasti (ehkä) vielä viiden – tai jopa kymmenenkin vuoden päästä! En tiedä yhtään 15-vuotiasta, jolle pitäs vielä pukee aamulla toppapuku ja viedä tarhaan!
Ajan hallnita on pikkulapsiperheessä haastavaa, mutta ei mahdotonta. Kannattaa myös miettiä, että miksi haluaa liikkua: Haluaako liikkua siksi että ”pitää”, vai siksi että oikeasti nauttii siitä ja saa energiaa ja jaksamista? Tiedän myös omasta kokemuksestakin, että siihen ajanpuutteeseen on niin helppo vedota, mutta kummasti sitä aikaa sitten löytyykin telkkarin tölläämiseen, facesen selaamiseen tai muuhun yhtä ”hyödylliseen” 😀 …. Eli karsii mieluummin niistä, kuin vaikka unista.

Liikutko tällä hetkellä niin paljon kuin haluaisit? 
Miten paljon liikkuisit ja miten, jos aikaa olisi ihan rajattomasti käytössä? Kiva kuulla teidän fiilis tästä aiheesta 🙂 !

Vauvakuumeen nousu… Ja tuho!!!

Enpä ole hirveästi blogia tällä viikolla aukaissut. Olen tainnut kotoakin poistua yksinäni tasan kaksi kertaa, eli meillä on nautittu oikein rautaisannos kolmilapsisen perheen arkea!!!
Multa onkin kysytty tällä viikolla varmaan 20 kertaa, että kärsinkö vauvakuumeesta ja haluaisinko vielä kolmannen lapsen. Kysymyksen on aiheuttanut tietysti se, että ihmiset tietävät meillä on tällä viikolla Pelastakaa Lasten lomakotilapsi kylässä.

Vastaus näihin uteluihin tulee tässä: Ei ole vauvakuumetta enkä halua kolmatta lasta. Kahdessa on todellakin riittävästi hommaa.

Voin myöntää avoimesti, että tämä lomakotiviikko on ollut varmasti koko perheelle rankka – henkisesti ja etenkin fyysisesti! Tottakai viikko on ollut myös antoisa ja ihana on ollut tutustua tuohon pieneen ihmiseen ja hänellä on varmaan ikuisesti paikka sydämessäni. Uskon myös,  että tämä viikko on ollut myös hänelle antoisa ja ollaan tehty kaikkea ”tavallisen” mukavaa: Puistoiltu, pyöräilty ja tehty muutamia minireissuja. Mm. tänään käytiin mun anopin ystävällä, jolla oli lemmikkinä pari minishettistä! Voitte uskoa, että lapset oli ihan pähkinöinä!

Mutta silti, kolme lasta EI ole sama kuin kaksi – nyt jos koskaan sen ymmärrän! Kun työmäärä kasvaa arjessa yht äkkiä 50% entisestä, niin se ei voi olla tuntumatta! Kolmen pienen lapsen hoitaminen on etenkin fyysisesti aika uuvuttavaa, koska käytännössä joku vaatii jotain koko ajan, paitsi tietysti silloin kun he nukkuvat. Ja se, että kaikki nukkuvat on jo omanlaisensa prosessi 😀 . Toki tiesimme jo ennen lomakotilapsen tuloa, että viikko tulee olemaan haastava ja siihen henkisesti asennoiduttiin. Kaikkea ei voi kuitenkaan etukäteen kuvitella ja viikon rankkuus pääsi vähän yllättämään. Öisin on ollut 3-4 herätystä, koska meidän omat pojat on olleet öisin aika rauhattomia (lomalapsi on nukkunut todella hyvin!).

Ennen kuin joku kommentoi, että ”se on eri asia kun on oma” niin kyllä, varmasti on. Mutta kyllä kolmen pienen, jatkuvaa huolta vaativan lapsen hoitaminen on kokopäivähomma ja meillä on esimerkiksi siisteystaso hieman pudonnut entisestä 😀 . Lähteminen, ruokailut ja illat on ihan oma lukunsa! Tällä viikolla tosin huomasin ennakointikyvyssäni kehitystä, joten kai se tästä olisi jonkun verran ajan saatossa helpottanut. Meillähän ei tähän mennessä ollut mm. jatkuvia riitoja samasta lelusta/haarukasta/tyynystä/vanhemmasta, toisen tökkimistä ja fyysistä härnäämistä, ”sä et saa katsoo mua” -peliä, samojen one-linereiden jatkuvaa hokemista, samojen laulujen laulamista yms. Siis kaikkea sitä, mitä jo puhuvat ja ymmärtävät lapset voivat yhdessä keksiä aikansa kuluksi!

Jos joku nyt miettii lomakodiksi ryhtymistä, niin nyt voin kertoa täysin 100% rehellisen mielipiteeni:
Suosittelen tätä erittäin lämpimästi, koska kokemus on todellakin ainutkertainen. Mutta jos perheessäsi on pieni/pieniä lapsia, niin kannattaa harkita tarkkaan ihan niitä omia voimavaroja. Tämä viikko oli siinä mielessä helppo, että meillä oli kaksi aikuista tässä lähes koko ajan, eikä ylimääräisiä lemmikkejä tai muita huolehdittavia. On myös todella tärkeää, että molemmat vanhemmista ovat tässä täysillä mukana ja haluavat olla osana toimintaa. Viikko voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta en olisi varmaan yksinään jaksanut tätä mitenkään!
Lomakotiin tulevan lapsen ikä myös ratkaisee paljon siitä, mitä lapsen kanssa voi ja kannattaa tehdä. Isompi lapsi nauttii aivan erilaisista jutuista, leipomisesta, leffasta, tai vaikka lautapeleistä. Pienen lapsen mukana tulee fyysinen hoito ja silloin aktiviteettien suhteen pitää miettiä, miten menee päiväunet, ruokailut, matkustamiset yms. Toisaalta jos omat lapset ovat jo isompia, niin silloin pienemmän hoito voi olla ihan nautinnollista.
Jos toiminta kiinnostaa, niin kannattaa vierailla Pelastakaa Lasten sivuilla. Valitettavasti tänäkin kesänä moni lapsi jäi ilman lomakotia, koska halukkaita on enemmän kuin perheitä.

Ensi viikolla jaksan taas keskittyä blogiin vähän enemmän, mutta nyt koen parhaimmaksi mennä nukkumaan.

Olisi kiva kuulla teiltä kolmen lapsen äidit tai isät, että miten kolmas lapsi muutti arkea ja oonko tää vain jotain mun omaa hallusinaatiota (ja okei, vahvasti myös mun miehen 😀 ) että kolmas lapsi lisää työmäärää yllättävän paljon??