Onko väärin toivoa, että lapsilla alkaisi jo hoito?

Meillä lapset jäivät hoidosta lomalle kesäkuun puolesta välistä kun hoitopaikka meni kesäksi remonttiin. Korvaava hoito oli niin kaukana (n.10km meiltä täysin ”väärään” suuntaan”), joten tulimme tulokseen, että koitamme jotenkin luovia kesän ja pojat saavat pitkän loman. Minä olin ensin lasten kanssa pari viikkoa ja sitten mies jäi lomalle. Lapset palaavat hoitoon 6.8.

Minulla ei sinänsä ole mitään virallista kesälomaa, koska olen tuore yrittäjä, eikä lonkanvetoon todellakaan ole saumoja. Olen tehnyt töitä silloin kuin voin ja mies on hoitanut lapsia sovittujen tapaamisten ajan. Läppäri kulkee joka paikkaan mukana ja tätäkin postausta kirjoitan autossa matkalla mökille. Toisaalta on tietysti kätevää, ettei meidän tarvinnut tehdä mitään kovin isoja järjestelyitä kesän ajalle. Tiedän, että lasten pitkät lomat aiheuttavat joissain perheissä päänvaivaa hoidon osalta. Mutta kyllä ne aiheuttavat aika-ajoin myös ihan pinnan kiristymistä 😀 .

En tiedä saako tätä sanoa ääneen, mutta vaikeina hetkinä toivoisin jo lasten hoidon alkavan!
Itse kun ei voi vaan lomailla lötkötellä, niin koko ajan miettii missä voi  (ja kehtaa) kaivaa läppärin esille tai kirjoitella viestejä puhelimella. Välillä olen ollut tosi stressaantunut, koska olen ihminen, joka haluaa hoitaa rästissä olevat hommat heti. Mä tarviin myös rauhallisen paikan, jotta voin keskittyä siihen mitä teen. Meillä on vielä niin pienet lapset (5v ja 2,5v) että heidän läsnä ollessaan on turha koittaa keskittyä mihinkään muuhun.

Huomaan, että isomman poikamme kanssa lomailu on jo hyvin paljon helpompaa verrattuna pienempään veljeensä. Hänen elämä ei ole niin kiinni tiukasta päivärytmistä ja hän jaksaa ”erikoistilanteita” paremmin. Pienen kanssa elämme edelleen vaihetta, jolloin hänen kanssaan vieraassa paikassa ollessa elämä on jatkuvaa vahtimista. Laiturit, kivikot, korkeat paikat, autotiet… You name it. Millon tulee pissa, millon kakka. Päiväunien viivästyessä kaikki on pielessä pikkumiehen elämässä ja nukuttaminen entistä vaikeampaa. Ääninäytteistä ovat päässeet nauttimaan myös ne ystävämme, jotka eivät syystä tai toisesta päivittäin pääse osalliseksi uhmaikäisen elämää.

Reissaaminen kesällä lasten kanssa on ihanaa, mutta siinä on myös yksi huono puoli. Nimittäin nukkuminen vieraassa paikassa on niin lapsille, kuin meille aikuisillekin haastavaa. Nukun kotona kuin tukki ja usein reissussa kaipaankin viileää(!!!) ja pilkkopimeää makuuhuonettamme. Rakastan sitä!! Olimme ystäviemme mökillä viime yön ja heräsin yöllä varmaan 5 kertaa kuumuuteen, hakemaan lapsille vettä ja klo.6 siihen kun Ben halusi nousta jo ylös. Pimennysverhojen keksijälle pitäisi antaa Nobel-palkinto.

Niin ihanaa kuin kesä ja lasten lomailu onkin, niin on siinä se oma säätönsä. Kun lapset ovat isompia sitä voi lähteä vaikka erämaahan telttailemaan. Vieraat yöpaikat, pitkät automatkat ja huonot yöt eivät ole pienten lasten kannalta aina helpoin ratkaisu. Toki sitä itsekin kaipaa maisemanvaihtoa ja kesäisin on ihana kokea uusia paikkoja ja paikkakuntia. Mutta kyllä ainakin itselleni se koti-ikävä iskee sitten yllättävän nopeasti.

Miten teillä muilla perheellisillä on mennyt kesä? Oletteko reissanneet paljon ja onko vanhempien sietokykyä koeteltu??

 

Parasta juuri nyt elämässäni!

Olen nukkunut jo kahtena päivänä spontaanit päiväunet ja oi elämä, että se on IHANAA!!! Tää on vielä ollut eri aikaan kun lasten päikkärit, eli oon voinut mennä pötkölleen käytännössä monelta vaan. Kiitos vanhempieni täysihoidon.  Se tunne kun voi vetää peiton korviin ja olla välittämättä mistään! Mä uskon, että moni teistä voi ymmärtää miten isosta asiasta on kyse, koska täähän on käytännössä aivan mahdottomuus mun arjessa!

Ajatus siitä, että saan asioita eteenpäin, on todella palkitseva ja saan siitä henkistä tyydytystä. Vaikka tuntuu, että tekemättömiä asioita työrintamalla on paaaaaaljon, niin muutaman isomman keissin ratkaiseminen on ollut iso helpotus! Koitan suhtautua niin, että asia kerrallaan ja koko pääsiäistä en aio istua koneella. 

Parisuhdeaikaa meillä ei ole ollut hurrin kanssa ihan hetkeen ollenkaan. Tänään käytiin sitten yhdessä hiihtämässä (siis ILMAN lapsia) ja vaikka se nyt ei ihan romanttisemmasta päästä ollutkaan, niin hyvä alku 😀 ! Huomenna sitten varmaan hiihdetään samaan suuntaan…. 
Mä voin sanoo ihan rehellisesti, että mua ärsyttää eniten se, että ikinä ei ehdi juttelemaan rauhassa! Aina joku kiljuu korvan juuressa tai keskeyttää 10 sekunnin välein. 

Luoto, rauha ja maisemat ovat täällä aivan huikea juttu. Aamulla herätessä ulos katsoessa ei voi kuin pidätellä henkeä. Tää on täydellistä vaihtelua Helsingin kiireeseen ja ruuhkiin, kun täällä ei välttämättä nää naapureita pariin päivään ja jos näkeekin, niin ne on jossain jäällä pilkillä kilometrin päässä 😀 .

Hei kerroppas mikä SUN elämässä on parasta juuri nyt???