Päivän asu : Häissä Vanajanlinnassa

 

Eilen juhlittiin ystäväni upeita häitä Vanajanlinnassa Hämeenlinnassa. Päivä oli todella kuuma, mutta onneksi itse hääjuhla oli ilmastoidussa juhlateltassa. Vanajanlinna on paikkana todella kaunis ja hääpaikalta oli  järvimaisemat. Lisäksi ruoka oli erinomaista ja jos mietit hääpaikkaa omiin häihisi Hämeenlinnan suunnalta, niin ainakin näin vieraan näkökulmasta voin suositella Vanajanlinnaa! Morsiankin sanoi, että ihanan helppoa oli järjestää siellä häät, kun kaikki tuli talon puolesta eikä tarvinnut stressata turhasta.

Mutta mennäänpä sitten siihen ”päivän asuun” eli eilisten juhlien asuun. En ole mikään etikettinatsi, mutta on tietysti joitakin asioita mitä naisvieraan pitää ottaa huomioon valitessaan häihin asua: Ei mustaa, kokovalkoista, eikä liian paljastavaa asua. En hankkinut häitä varten mitään uutta asua, koska minulla oli kaapissa vain kerran pidetty mekko, jonka ostin viime vuonna Tallinnasta Dress House -nimisestä liikkeestä. Tätä mekkoa ehdin käyttää vain kerran ja silloinkin häissä.

Hääkengiksi valitsin nudet avokkaani, jotka on palvelleet mua jo ainakin 5 vuotta! Platformin ansiosta ne eivät ole niin epämukavat jalassa, mitä voisi luulla. Tykkään kuitenkin että ne antavat tähän 168cm pätkään lisää pituutta, mutten ole silti pidempi kuin hurri. Ainoa ongelma kenkien kanssa oli nurmikko, koska piikkikorko uppooaa sellaiseen maastoon aika surutta.

 

Sain IG:ssä lähemmäs 10 viesti koskien korviksia ja ne ”minuuttishoppasin” Mangosta. Etsin jotain hieman pienempiä, mutta yllättäen taas katseeni vangitsi vaaleanpunainen ja pörröinen! Korvikset kestivät yllättävän hyvinä koko häiden ajan, ottaen huoion, että mä tamppasin jatkoilla melkein neljään asti…
Hiukset kiharsin ja ne oli niinkin tylsästi kuin ponnarilla (okei, saattoi tulla myös kiire). Läpinäkyvällä kumpparilla kiinnitettynä se on minusta ihan ok juhlakampaus, etenkään kun en ole mikään nutturaihminen.

Ainoa asia mitä mietin asussani on, että olenko liian vanha tuollaiseen mekkoon?? Jostain syystä mä vähän stressaan aina sitä, etten näyttäisi vanhalta kääkältä, joka koittaa epätoivoisesti pukeutua kuin parikymppinen. Lienee sanomattakin selvä, että hento pinkki on yksi lempiväri pukeutumisessa ja rakastan myös tuota mekon kuviointia.

No, ehkä te voitte kertoa mielipiteenne – sopiiko tällainen asu hyvin 35-vuotiaalle?

Laita enemmän niitä asukuvia!

Sain taas viikonloppuna pyyntöjä, että blogissa pitäisi olla enemmän asukuvapostauksia. No, sattumoisin olin A-Lehtien koulutuksessa keskiviikkona jossa ihana bloggaajakollegani Johanna nappasi muutaman kuvan varsin onnistuneesta asukokonaisuudestani!

Olen menossa festaröimään ensi viikonloppuna kotikaupunkiini Joensuuhun (onko joku lukija tulossa myös Osuuskaupparockiin??), joten siellä varmaan saa napattua taas muutaman foton festarilookista. Mulla on mun siskon kanssa tapana miettiä jo hyvissä ajoin mitä laitetaan päälle. Kai joku muukin harrastaa tätä? Yleensä vielä sit paniikkishopataan viime tingassa joku toppi tai housut, kun puolet vaatteista jää kotiin. Itse oon kyllä vähentänyt shoppailua aivan hirveästi tämän vuoden puolella, niinkuin kerroin teille tässä viimeviikkoisessa postauksessa. Nuo kuvan housut ovat poistuneet jo Zalandolta ja kyttäsin niitä kauan että sain oikean koon ja mitoitus osoittautui TOSI reiluksi (koko housuissa 36).

Mä pahoittelen, että mulla ei oo heittää teille nyt mitään linkkejä noihin vaatteisiin! Tiedän, että on tyhmää kun näkee jonkun kivan vaatteen eikä sitä saa enää mistään ja tekin kyselette usein linkkejä. Toivottavasti kuitenkin tykkäätte tästä kokonaisuudesta.

 

Nahkatakki Zara / Housut Kiomi / Musta body Mango / Kengät Barcasta 

PS. Joko seuraat mua Instagramissa (katrivee)? If not, GO AND FOLLOW!