Vihdoin mun haave toteutuu!

Kuinka usein te perheelliset matkustatte yhdessä vain aikuisten kesken?

Mei ei oikeesti juuri koskaan! Viimeksi ollaan oltu mun miehen kanssa kaksin reissussa 2015, jolloin oltiin Kanadassa viikko. Silloin Ben oli 2,5-vuotta ja odotin Theoa. Reissu oli siinä mielessä ikimuistoinen, että mentiin siellä kihloihin.

Sen jälkeen ei olla oltu oikein missään vain kaksin. Etenkin Theon syntymän jälkeen yhteiset reissut on olleet todella vähissä! Ollaan oltu muutamana iltana syömässä ilman lapsia, mutta ei todellakaan poistuttu maasta. Oon odottanut NIIN paljon, että päästään reissuun kaksin, koska suoraan sanottuna en saa ajatuksia muuten pois kotiasioista. Mulla kestää aina hetken, että pää ikäänkuin latautuu eri taajuudelle, enkä vaan mieti kotiprojekteja. Tää yhteinen reissu on ollut jo pitkään mun haave.

Tänään me vietiin pojat mun miehen vanhemmille ja lähdemme kolmeksi päiväksi Barcelonaan ystäviemme häihin! Olin aivan innoissani kun saatiin kutsu, koska tässä oli ihan tuhannen taalan paikka ja syy lähteä ilman lapsia reissuun. Sanokoot kuka mitä vaan, mutta lapsen hoitaminen on ihan samanlaista, teki sen Suomessa tai vaikka Karibialla! Toki reissussa puuttuu aina se siivousrumba ja yleensä ruokakin tarjoillaan valmiina. Silti pienten lasten kanssa mua stressaa etenkin pitkät lentomatkat. Kyllähän me ollaan paljon reissattu yhden ja nyt kahdenkin lapsen kanssa, mutta aina siinä on oma hommansa. Viikonlopun takia en jaksaisi lapsia alkaa raahaamaan toiselle puolelle Eurooppaa, joten on ihan huippua lähteä ihan vain aikuisten kesken!

Toki lapsia tulee ikävä, mutta en halua kuluttaa viikonloppua siihen, että murehdin onko Theolla kakka housussa 😀 . Siis tälleen kärjistetysti sanottuna! Mun miehen vanhemmat on olleet poikien kanssa paljon ja kolme yötä ei ole pitkä aika.
Vaikka meidän parisuhde voi hyvin, niin kyllä tällaiset reissut on hyödyllisiä koko perheen näkökulmasta. Ens viikolla meille tulee lomakotilapsi, joten viikko menee todella tiiviisti lasten kanssa puuhatessa ja varmasti tästä viikonlopusta ammentaa energiaa moneksi viikoksi.
Suosittelen ottamaan rohkeasti kahdenkeskistä aikaa, jos siihen mitenkään tarjoutuu mahdollisuus! Etenkin pikkulapsiarjessa parisuhdetta ei voi hoitaa liikaa, vaikka lapsia senkin edestä.

Onko teillä lapsellisilla usein ns. parisuhdeaikaa tai jopa reissuja??

 

PS. Tänään instassa My Day – kuva per tunti! 

Miten parisuhde säilyy hengissä kun lapset ovat pieniä?

No, ei kai oikein mitenkään.

Ei vaan, tämä oli ihan vitsi 😀 !

Meillä tuli hurrin kanssa 7-vuotta tammikuussa täyteen tätä yhteistä eloa. Koska olemme molemmat yliromanttisia, joka päivä yllätyslahjoilla toisiamme hemmottelevia rakastavaisia, niin emme muistaneet juhlia vuosipäivää oikein mitenkään. Heh. Sitähän sanotaan, että seitsemäs vuosi on parisuhteessa ja yrityksen toiminnassa kaikista kriittisin vuosi! En kyllä voi ymmärtää miksi?

Seitsemän vuotta tuntuu jotenkin pitkältä ajalta, mutta samalla se on mennyt todella nopeasti. Vuodet vaan jotenkin rullaa ja tässä on tullut pari lastakin pyöräytettyä. Lapsia emme sen kummemmin suunnitelleet, tai no, ehkä tuossa toisen kohdalla oli jo vähän ”yrityksen makua”. En oikein tiedä olinko (tai olenko?) mitään äiti-tyyppiä, mutta sen tiedän, että mun mies on ehdottomasti isä-tyyppiä ja muutenkin perhekeskeisempi ihminen kuin minä. Toki minustakin on tullut nykyään aikamoinen kotirotta ja vaikka manaan välillä, että ammun itseni seuraavalla sukkulalla maata kiertävälle radalle, niin alan ikävöimään noita miekkosia muutaman tunnin jälkeen. Aika lyhyeen jäisi siis se vierailu planeettojen väliin.

Meillä on siitä ihmeellinen parisuhde, että vaikka olemme hyvin erilaisia (minä aika impulsiivinen ja välillä myös ”vähän” hätähousu ja mieheni tosi rauhallinen ja harkitseva) niin riitelemme tooooooosi harvoin. Tätä tapahtuu siis ehkä kerran puolessa vuodessa…? Toki hän ärsyttää minua ja minä (tuskin koskaan, heh) häntä, mutta tavallaan siitä ei nosteta sen enempää mökää. Etenkin nyt kun arki on tosi hektistä ja kiireistä on aivan hemmetin hyvä, että ihan jokaisen pikku kinan kipinään ei ala heittämään bensaa. On oikeasti erittäin suuri taito parisuhteessa pitää välillä turpansa kiinni!
Kaikkia tiskirätin jättämisiä ei tarvitse myöskään alkaa yli-analysoimaan nukkumaan mennessä.

Toinen juttu, joka meillä vaan toimii todella hyvin on se, että kumpikaan ei lusmuile arjen pyörittämisessä. Molemmat tekee ja molemmat myös arvostaa toisen tekemistä. En missän nimessä jaksaisi hoitaa täällä kotona enää kolmatta lasta, en ikinä!!! Usein me naiset vaan helposti tehdään itse kaikki ja sitten on aika helppo heittäytyä marttyyriksi… ”kun minä teen kuitenkin aina kaiken täällä”. Mieheni siivoaa siinä missä minäkin, hän hoitaa lapsia, laittaa ruokaa. Hän ei ole kuin pikkulapsi, jota täytyy erikseen käskeä tai pyytää tekemään niitä asioita. Oletan, että kun joku sitoutuu toimimaan perheessä ja vanhempana, niin hän sitoutuu puhaltamaan yhteen hiileen ja laittamaan oman panoksensa asioihin.
Jos näin ei olisi, niin olisi ehkä ammattiavun paikka. Itse voin sanoa suoraan, että en selviäisi henkisesti hengissä.

Se mikä ainakin meitä kantaa pariskuntana tämän välillä melko kaoottisen ja vähintäänkin intensiivisen elämänvaiheen läpi on tietysti järjettömän iso rakkaus ja halu elää toisen kanssa joka ikinen päivä! Suhdetta on pakko hoitaa, muuten se kuolla kupsahtaa (kuten yleensä käy kaikille mun viherkasveille). Ei kysymys ole siitä kuinka paljon pitkiä viikonloppuja ulkomailla tai romanttisia kynttiläillallisia järjestää, vaan siitä onko toisen lähellä sopivasti. Hellyyttä pitää kyllä pitää yllä ja nähdä vaivaa!
Meillä on yhteistä aikaa tällä hetkellä harmillisen vähän, mutta se ei ole muodostunut ongelmaksi (kysyin, en keksinyt tätä siis omasta päästä). Joku toinen pariskunta varmasti voi tarvita paljon enemmänkin. Lisäksi minusta meillä toimii tosi hienosti se, ettei tarvitse kysellä lupaa viettää aikaa omien kavereiden kanssa tai mennä jonnekin omaan juttuun. Tämä parisuhde kun ei voi olla loma-anomusten varassa.

Loppujen lopuksi oon kuitenkin sitä mieltä, että jos se kumppani kenen kanssa ne lapset on pyöräyttänyt ei olisi alunperinkään itselle sopiva, niin en tiedä… Aika haastavaa se varmaan olisi olla onnellinen, kun muutenkin jaksaminen on välillä kovilla. Itsellä on vahva tunne siitä, että ollaan yhdessä elämäni loppuun saakka. Toinen vaan on niin ihana, ettei voi elää ilman. Sille se koko homma perustuu. <3

Miksi oma parisuhteesi toimii tai on toimimatta ruuhkavuosien aikana? Olisi kiva kuulla mielipiteitä!