Kasvaa se lapsi ilman hifistelyäkin!

Huomasin iltapäivälehden nettisivuilla jutun, jonka melko raflaava otsikko sai mielenkiinnon heräämään:

”Personal trainer -bloggaaja järkyttyi lapsiperheen ruokakärrystä: ”Kirjaimellisesti voin pahoin”

Lehtijutun perusteella ajattelin ensin, että en jaksa ärsyttää itseäni lukemalla blogipostausta, mutta lopulta klikkasin kuitenkin sisään. Tässä oli selvästi koitettu nyt herättää isosti keskustelua ja näppäimistöä oli hakattu ihan tunteella 😀 !
Blogitekstistä pystyi (ainakin mun mielestä) päättelemään, että kyseessä vielä melko tuore äiti. Tunnistin nimittäin itselläni olleen samanlaisia ajatuksia Benin ollessa pieni – olenhan itsekin samalla alalla ja ravintoasiat lähellä sydäntä! Mä en tahdo vähätellä missään nimessä tän bloggarin mielipiteitä, mutta haluan tuoda esille sen näkökannan, että joskus se omista aatteista kiinnipitäminen voi vaatia ihan kohtuuttomasti energiaa ja lopulta pienimmän pahan periaate on äitinä itselle kaikista stressittömin vaihtoehto. Vaikkei ehkä täydellisin.

Joskus ajattelen, että kunhan vaan söisi JOTAIN! Aina kun ei ihan pääse jyvälle että mikä kausi tässä on taas syömisen suhteen menossa.

Olen julkaissut blogissa hieman samantyyppisiä mielipiteitä kuin blogin kirjoittaja Laura ja ymmärrettävästi saanut niistä myös lokaa niskaani. Olen kyllä kirjoittajan kanssa monesta asiasta samaa mieltä, mutta myönnän, että tässä matkan varrella ja lasten kasvaessa mielipiteet ikäänkuin laimenee ja oon joutunut kyllä kerran jos toisenkin joustamaan niissä alkuaikojen suunnitelmissa! Tulipa tästä ”somekohusta” mieleeni ne ajat kun Ben aloitteli kiinteitä ja tietysti olin etukäteen päättänyt, miten ja millä aion lastani ruokkia. Minähän en mitään kaupan paskaa lapselleni tarjoa! Mun haaveet kaatui viimeistään siinä vaiheessa, kun koitin vääntää sauvasekoitin savuten niitä soseita Benille ja eihän ne uponneet lapselle sitten millään! Hänellä taisi olla tasan kaksi valmisruokavaihtoehtoa, joita hän suostui syömään. Eli se siitä yrityksestä luoda lapsen ravitsemukselle täydellinen alkutaival. Kokeilin bataatit, perunat, porkkanat, lantut… Ja niiden eri kombinaatiot. Lapsi sylki kaiken ulos ja viestitti katseellaan, että sun ruokas on ihan kamalaa. Meillä oli vielä 2v myöhemmin pienissä jääpalamuoteissa niitä kakanvärisiä soseita pakastin täynnä 😀 !
Sittemmin hänestä on kyllä tullut aivan kaikkiruokainen ja tällä tarkoitan siis kaikkea sushista aurajuustoon.

Mm. tällaisia useissa perheissä kiellettyjä ruokia meillä saa jopa lapset.

Oman lapsen ruokailuun voi vaikuttaa silloin kun lapsi on vielä pieni ja kotona, mutta homma vaikeutuu kun lapsi siirtyy hoitoon. PPH:lla ruoka oli vielä ihan peruskotiruokaa, mutta dagiksen ruokalista ei kyllä aiheuta itselläni vieläkään riemunkiljahduksia. Jos kuitenkin haluan pitää lapseni kunnallisessa hoidossa, niin ainoa vaihtoehto on vain antaa ruoasta palautetta. Tai laittaa lapselle omat eväät mukaan dagikseen? Kärrätä hänet joka aamu kaupungin toiselle puolelle ravintotietoiseen luomupäiväkotiin?? Kieltää häneltä hoidossa tarjotut välipalat ja kavereiden synttärikeksit? Tilanne on hieman toivoton.
Olen ajatellut, että panostan sitten parhaani mukaan ruokailuihin kotona ja tärkeintä on, että lapset saavat jotain syödäkseen.  Monelle päiväkotilapselle ja koululaiselle siellä tarjottu ruoka voi olla ainoa kunnollinen ateria koko päivänä!

Sokerin kanssa onkin sitten haastavampaa. Uskon itse siihen, että se mitä eniten kieltää, sitä eniten himoitsee. Ongelmaa ei ole, kun lapsi on ainoa ja vielä pieni. Mutta kun lapsi on toisten lasten seurassa niin vääjäämättä jossain vaiheessa sokerilta suojeleminen käy mahdottomaksi! Toisen lapsen suhteen peli on vielä enemmän ”menetetty”, koska yllättävän hyvin 1-vuotias ymmärtää, että isoveli syö herkkua, vaikka hän ei koskaan olisi saanut sitä vielä maistaa! Niinpä Ben syö karkkipäivänä (kyllä, meillä on pahamaineinen karkkipäivä!) sen tikkarinsa tai ennalta sovitut karkit pikkuveljen uniaikaan. En tiedä teistä, mutta meillä on kymmeniä, ellei satoja kertoja uhattu karkkipäivän peruuntumisella tiukoissa paikoissa!

Ainoa tilanne kun meillä on jouduttu puuttumaan sokerin ja herkkujen syöntiin on isovanhempien luona. Kyllähän ne mummut ja vaarit usein antas mielellään kaikenlaista herkkua lapselle ja siinä joudun joskus viheltämään pilliin! Ajattelen kuitenkin, että koitan olla tämän asian takia kiristämättä välejä. Käymme vanhemmillani noin pari kertaa puolen vuoden aikana, joten suurta vahinkoa muutamasta iltakaakosta ei aiheudu.
Anoppilassa 1v tietää tasan tarkkaan missä on keksihylly ja osaa sinne omatoimisesti parkkeerata itsensä! Toki hänen kanssa oon siinä mielessä tarkka, että keksi tai hieman jätskiä toisinaan on ihan ok, mutta karkeista koitan pitää hänet erossa! Limpparia meillä ei juoda ja pillimehu kuuluu erikoistilanteisiin, kuten matkoille tai saunaan ja tässä pysyn mielelläni tiukkana. Vettä ja maitoa juodaan muuten.

Autenttinen kuva tämän päivän ruokailusta: Äidiltä täydellinen logistinen moka! 1,5v 20 sekuntia valvomatta syömistilanteessa. Lopputulos on kumihanskat, rätti ja eikun hommiin!

Kai se niin menee, että vielä ekan lapsen ollessa pieni sitä jaksaa paremmin pitää ehdottomista periaatteistani kiinni. Toisen lapsen myötä olen ottanut ultraterveellisen ruokavalion sijaan tavoitteeksi pitää lapseni a) kylläisenä ja b) ruokkia heidät kunnollisella ruoalla, eikä esimerkiksi leivällä, vaikka se olisi usein väsyneenä niin sikahelppo ratkaisu. Koitan myös aina tarjota jotain kasviksia!
Usein kun olen yksin lasten kanssa, niin rima kuin huomaamattani hilautuu alas; Tänäänkin meillä syötiin nakkipastaa, eli pastaa, nakkeja ja raakaa porkkanaa 😀 . Itsehän olen elänyt lapsuuteni muistikuvieni mukaan Saarioisten maksalaatikolla ja lihaperunasoselaatikolla!

On tietysti vanhemman tehtävä tarjota lapselle parasta mahdollista ruokaa, mutta haluan myös opettaa lapsille, että herkuttelu on ok kohtuudella. Toivon, että lapset ei ainakaan muistelisi, että mutsi oli aina hullu nipottaja ruoan suhteen, joka toi kaverisynttäreillekin vihersmoothiet mukana.

Mitä mielipiteitä juttu teissä herätti…? Kuinka tarkkoja jaksatte olla lapsenne ruokavaliosta? Mielipiteitä kehiin!

Lue myös:

Miten kasvatan lapsestani kaikkiruokaisen?

Olenko nipottajamutsi?

 

”Olet ansainnut tauon kaikesta!”

Mulla on jo monta viikkoa ollut sellainen fiilis, että tarvitsen hengäshystauon. On pakko päästä pois kotoa, ottaa aikalisä, pitää taukoa arjesta. Pelkään, että kun painaa tukka putkella viikko toisensa perään, niin sokeutuu vauhdille ja kuin huomaamattaan ajautuu uupumukseen! En siis voi sanoa olevani lopen uupunut, burn outissa tai mitään sellaista, mutta kuitenkin kevät on jo pitkällä ja joulusta asti on painettu peräsuoli pitkällä kotona lasten kanssa, töissä, jumpissa ymsymsyms. Vähemmästäkin alkaa tuntua, että nyt hei ihan oikeesti….

Koska meillä ei oo vapaiden puolesta oikein mahikisia lähteä ulkomaille (enkä sen puoleen jaksaiskaan lähteä kahden pienen lapsen kanssa just nyt yhtään mihinkään, ainakaan ilman apukäsiä) niin tulimme vanhemmilleni Pohjois-Karjalaan. Ei tämä nyt mikään luxusloma toki ole, paitsi siinä mielessä, että vanhempani auttavat lasten kanssa ja tänään päästiin miehen kanssa kahdestaan kävelylle ekaa kertaan… No siis ties moneenko viikkoon! Meillä oli siis treffit keskellä järveä kirjaimellisesti 😀 ! Lisäksi luxusta on tietysti se, etten ole yksin vastuussa ruokien tekemisestä ja joku muukin siivoaa lapsen sotkuja!

Mun vanhemmat asuu aivan keskellä ei mitään, järven rannalla, kauniissa hirsitalossa.

Kävin tänään ensitöikseni kävelemässä ja meditoitumassa vähän yksinäni, hiljaisuudessa. Tuli mieleen se Risifrutin mainos, jossa sanotaan, että ”olet ansainnut tauon kaikesta”. KYLLÄ – ding ding ding, täällä bingo! Vastaan, että todellakin olen, tänne se tauko ja antakaa sitä oikein isolla lusikalla!
Ja sillä hetkellä kun käppäilin siellä tuulen tuiverruksessa todella tuntui, että oli pitkästä pitkästä PITKÄSTÄ aikaa jossain, jossa on aivan yksin, ilman mitään ääniä tai oikeastaan ärsykkeitäkään! Huomenna meinaan mennä jäälle uudestaan ja otan tavoitteeksi olla ajattelematta yhtään mitään. Ehkä tätä pääsiäisviikonloppua voi pitää myös jonkinlaisena kovalevyn tyhjentämisenä. Huomasin nimittäin alkuviikosta töissä, että hymyilin ihmisille ja juttelin niitä näitä, mutta mun ei tehnyt oikein mieli olla kovin sosiaalinen. Teki mieli olla vain hiljaa ja tyyliin jossain pukuhuoneessa koko päivä.
Työstäni on varmaan 50% keskustelemista ja ihmisten kuuntelemista ja tietenkin siihen kuuluu myös se, että olen pirteä, iloinen, innostava, kohtelias ja aina valmis juttutuokioon.

Tiedättekö, se on välillä tosi uuvuttavaa. 

Tänä viikonloppuna mä aijon myös unohtaa liikunnan suhteen suorittamisen ja teen tasan sitä mitä huvittaa! Ja jos ei huvita, niin en tee. Ainoa asia, jota vaadin itseltäni on pieni kehonhuolto, koska kipeä takareisi vaatii sitä.
Tuntuu muutenkin, että oon keskittynyt niin paljon lapsiin viime aikoina, että nyt hyvällä omalla tunnolla vietän aikaa ihan yksikseni… Siis muutenkin kuin imuroimalla, pesemällä pyykkejä tai tekemällä jotain kotihommia.

Toivon, että tekin saatte rentoutua tänä pääsiäisenä ilman suorittamista ja säätämistä. Ottakaa taukoa aivan kaikesta.<3