Kohta kaksi vuotta kotona

…Ja siltä alkaa pikkuhiljaa tuntua!

Tänään on taas uuden aikakauden alku. Theo aloitti nimittäin tänään päiväkodin, tarkemmin sanottuna yksityisen pienpäiväkodin. Tämä on pehmeä lasku siihen, kun hän joku päivä aloittaa sitten saman kunnallisen hoidon kun hänen veljensä. Ensi kuussa olisi tullut täyteen kaksi vuotta kotona olemista, poisluettuna viime kevät kun työskentelin maanantaista keskiviikkoon, tosin en silloinkaan täysiä tunteja. Kevät oli lievästi sanottuna säätöä, koska meillä ei ollut vielä mitään vakituista hoitopaikkaa, mutta thank god tukiverkosto on! Tosin päätin jo aikaa sitten, että en halua ”velvoittaa” kummankaan isovanhempia hoitamaan poikia täyspäiväisesti. Ehkä jos he vaatimalla vaatisivat, mutta heillä on kuitenkin oma elämä ja aika paljon omia menoja  ja harrastuksia.

Ihmettelin, että jaksoin näinkin kauan kotiäitiyttä, vaikka se näin ääneen sanottuna kuulostaakin ehkä vähän kamalalta…? Nykyäänhän on vaikeaa onnistua äitiydessä, eli ei oo hyvä olla kotona, eikä töissä 😀 . Olisi erinomaista olla töissä käyvä äiti, joka kuitenkin hoitaa lapsensa kotona. Hmm.
Theo täyttää kuitenkin vuoden lopussa kaksi ja on mielestäni jo hyvin kehittynyt ja tosi seurallinen lapsi. Nyt voin hyvillä mielin jättää hänet hoitoon ja samalla mullakin jo mieli tekee päästä töihin. Tämä on vain ja ainoastaan oma mielipide, joten turha pillastua, mutta kotona ollessa sitä jollain tasulla vähän ”taantuu”. Toki aika on lapsen kannalta tärkeää, vaikka eihän kaikilla olosuhteet salli näinkään pitkää kotonaoloa. Varmaan mukavin ratkaisu olisi olla vain osa-aikaisesti töissä, eli tehdä vaikka kolme päivää viikosta töitä. Harmi vaan, että monessa työpaikassa se on mahdottomuus.

Tuolla taantumisella tarkoitan siis sitä, että itselleni sosiaaliset suhteet ja työkaverit ovat aina olleet tosi tärkeä asia ja aika yksin sitä kotiäitinä on! En ole harrastanut perhekerhoja, koska ne on täällä meillä niin hiton aikaisin, että ei sinne ehdi erkkikään. Mulla on tasan yksi ”mammakaveri”, jonka kanssa voidaan nähdä päivisin. T:n kanssa emme ole juuri käyneet missään lounailla tai verkostoitumassa, koska hän on niin eläväinen tapaus, että hän ravintolassa verkostoituu hyvin nopeasti vieressä istuvan pöydän alle tai karkaa ovesta ulos. Mihinkään vauvakahviloihin mua ei saa kirveelläkään, koska kuulen huutoa kotonakin tarpeeksi 😀 …
Oon miettinyt näin ”jälkikäteen” että olisihan sitä voinut ehkä enemmänkin liikkua lapsen kanssa, mutta aina mukavuuden halu sisälläni on voittanut. Ei kakkavaippoja ruuhkabussissa, ei raivareita ostoskeskuksissa eikä 10€:n hintaista hotkittua lounasta. Ollaan kyllä oltu jonkun verran maalla mun vanhemmilla poikien kanssa, kuten viime viikolla.

Lapsen kasvussa se aika välillä yhden ja kahden vuoden on vanhemmille usein raskainta aikaa, vaikka se ulkopuolisille (kuten isovanhemmille) näyttäytyy juuri mahtavimpana aikana kun lapsi oppii koko ajan uutta! Meillä on mennyt kyllä onneksi aika hyvin lukuunottamatta kesällä yhtä irronnutta sormenpäätä ja lukuisia läheltä piti -tilanteita. Onhan siinä hoitoonkin viemisessä oma hommansa, etenkin nyt kun viedään kahteen paikkaan. Silti otan tän uuden elämänvaiheen avosylin vastaan! Mies lähtee parin viikon päästä ensin viikoksi kertausharjoituksiin ja sitä seuraavalla viikolla työmatkalle. Normaalitilanteessa olisin ollut edellisen viikon ihan stressissä miten jaksan, mutta ajatus tuntuu todella paljon helpommalta!

Sen verran oon kyllä miettinyt, että jos tulevassa työpaikassani joku tekee jotain näistä seuraavista, niin otan HETI loparit:

  • Ränklää ovenkahvaa ja napsuttelee valokatkaisijaa kun olen pissalla.
  • Hakkaa jollain kovalla muoviesineellä taukoamatta pöytään tai lattiaan
  • Pyyhkii räkänsä mun vaatteisiin TAI
  • Aiheuttaa välitöntä vaaraa itsellleen ja muille löytäessään sakset

Millaisia ajatuksia töihinpaluu herätti teissä kotiäitiyden jälkeen? Kauhua, helpotusta vai ahdistusta?

INSTAGRAM: katrivee
Snapchat: katrivee
sähköposti: [email protected]
Muista: <3

Vauvakuumeen nousu… Ja tuho!!!

Enpä ole hirveästi blogia tällä viikolla aukaissut. Olen tainnut kotoakin poistua yksinäni tasan kaksi kertaa, eli meillä on nautittu oikein rautaisannos kolmilapsisen perheen arkea!!!
Multa onkin kysytty tällä viikolla varmaan 20 kertaa, että kärsinkö vauvakuumeesta ja haluaisinko vielä kolmannen lapsen. Kysymyksen on aiheuttanut tietysti se, että ihmiset tietävät meillä on tällä viikolla Pelastakaa Lasten lomakotilapsi kylässä.

Vastaus näihin uteluihin tulee tässä: Ei ole vauvakuumetta enkä halua kolmatta lasta. Kahdessa on todellakin riittävästi hommaa.

Voin myöntää avoimesti, että tämä lomakotiviikko on ollut varmasti koko perheelle rankka – henkisesti ja etenkin fyysisesti! Tottakai viikko on ollut myös antoisa ja ihana on ollut tutustua tuohon pieneen ihmiseen ja hänellä on varmaan ikuisesti paikka sydämessäni. Uskon myös,  että tämä viikko on ollut myös hänelle antoisa ja ollaan tehty kaikkea ”tavallisen” mukavaa: Puistoiltu, pyöräilty ja tehty muutamia minireissuja. Mm. tänään käytiin mun anopin ystävällä, jolla oli lemmikkinä pari minishettistä! Voitte uskoa, että lapset oli ihan pähkinöinä!

Mutta silti, kolme lasta EI ole sama kuin kaksi – nyt jos koskaan sen ymmärrän! Kun työmäärä kasvaa arjessa yht äkkiä 50% entisestä, niin se ei voi olla tuntumatta! Kolmen pienen lapsen hoitaminen on etenkin fyysisesti aika uuvuttavaa, koska käytännössä joku vaatii jotain koko ajan, paitsi tietysti silloin kun he nukkuvat. Ja se, että kaikki nukkuvat on jo omanlaisensa prosessi 😀 . Toki tiesimme jo ennen lomakotilapsen tuloa, että viikko tulee olemaan haastava ja siihen henkisesti asennoiduttiin. Kaikkea ei voi kuitenkaan etukäteen kuvitella ja viikon rankkuus pääsi vähän yllättämään. Öisin on ollut 3-4 herätystä, koska meidän omat pojat on olleet öisin aika rauhattomia (lomalapsi on nukkunut todella hyvin!).

Ennen kuin joku kommentoi, että ”se on eri asia kun on oma” niin kyllä, varmasti on. Mutta kyllä kolmen pienen, jatkuvaa huolta vaativan lapsen hoitaminen on kokopäivähomma ja meillä on esimerkiksi siisteystaso hieman pudonnut entisestä 😀 . Lähteminen, ruokailut ja illat on ihan oma lukunsa! Tällä viikolla tosin huomasin ennakointikyvyssäni kehitystä, joten kai se tästä olisi jonkun verran ajan saatossa helpottanut. Meillähän ei tähän mennessä ollut mm. jatkuvia riitoja samasta lelusta/haarukasta/tyynystä/vanhemmasta, toisen tökkimistä ja fyysistä härnäämistä, ”sä et saa katsoo mua” -peliä, samojen one-linereiden jatkuvaa hokemista, samojen laulujen laulamista yms. Siis kaikkea sitä, mitä jo puhuvat ja ymmärtävät lapset voivat yhdessä keksiä aikansa kuluksi!

Jos joku nyt miettii lomakodiksi ryhtymistä, niin nyt voin kertoa täysin 100% rehellisen mielipiteeni:
Suosittelen tätä erittäin lämpimästi, koska kokemus on todellakin ainutkertainen. Mutta jos perheessäsi on pieni/pieniä lapsia, niin kannattaa harkita tarkkaan ihan niitä omia voimavaroja. Tämä viikko oli siinä mielessä helppo, että meillä oli kaksi aikuista tässä lähes koko ajan, eikä ylimääräisiä lemmikkejä tai muita huolehdittavia. On myös todella tärkeää, että molemmat vanhemmista ovat tässä täysillä mukana ja haluavat olla osana toimintaa. Viikko voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta en olisi varmaan yksinään jaksanut tätä mitenkään!
Lomakotiin tulevan lapsen ikä myös ratkaisee paljon siitä, mitä lapsen kanssa voi ja kannattaa tehdä. Isompi lapsi nauttii aivan erilaisista jutuista, leipomisesta, leffasta, tai vaikka lautapeleistä. Pienen lapsen mukana tulee fyysinen hoito ja silloin aktiviteettien suhteen pitää miettiä, miten menee päiväunet, ruokailut, matkustamiset yms. Toisaalta jos omat lapset ovat jo isompia, niin silloin pienemmän hoito voi olla ihan nautinnollista.
Jos toiminta kiinnostaa, niin kannattaa vierailla Pelastakaa Lasten sivuilla. Valitettavasti tänäkin kesänä moni lapsi jäi ilman lomakotia, koska halukkaita on enemmän kuin perheitä.

Ensi viikolla jaksan taas keskittyä blogiin vähän enemmän, mutta nyt koen parhaimmaksi mennä nukkumaan.

Olisi kiva kuulla teiltä kolmen lapsen äidit tai isät, että miten kolmas lapsi muutti arkea ja oonko tää vain jotain mun omaa hallusinaatiota (ja okei, vahvasti myös mun miehen 😀 ) että kolmas lapsi lisää työmäärää yllättävän paljon??