Kuinka päästä jatkuvasta kiireentunteesta eroon?

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen viime aikoina pohtinut tosi paljon omaa ajankäyttöäni ja kiireen tunnetta, joka on vallannut mut yhä useammin. Inhoan paikasta toiseen juoksemista kuin päätön kana ja minuuttiaikataulussa elämistä! Välillä mun ajatukset lähtee sitten ihan tosissaan lentoon ja pohdin, että onko nää päivät vain ”läpivientiä”, vai ehdinkö oikeasti keskittymään olennaiseen? Arki on tietysti aina arkea, mutta eihän elämä saisi tuntua siltä, että jahas, taas meni yksi viikko niin etten edes huomannut sen ohittamista! Aina käsketään elämään hetkessä ja olemaan läsnä, mutta se ei ole aina helppoa.

Kävin viime viikon maanantaina Fitfashionin kuvauksissa. Nämä kuvat on otettu mun omalla kameralla.

Kun palasin takaisin työelämään, niin aikatauluihin liittyvän säätämisen määrä on kyllä tuplaantunut!! Kotona lapsen kanssa ollessa päivät kuluivat välillä vähän tuskaisenkin verkkaisesti, mutta nyt töissä ollessa samaa ei voi sanoa. Oon oikeastaan aika hyvilläni siitä, että olen kahtena päivänä iltavuorossa, joten saan viettää lasten kanssa ns. hitaan aamun. En oikeasti tiedä miten kestäisin sitä, että lapset pitäisi herättää kukonpierun aikaan ja viedä seiskaksi hoiton!? No, kaikkeen sitä tietysti tottuu jos on pakko.
Täällä Helsingissä yksi todella ärsyttävä asia on pitkät välimatkat ja itsekin saan varata 50min työmatkaan per suunta ja silti voi olla haasteita ehtiä. Muistelen kaiholla sitä aikaa Tampereella, kun pyöräilin 4minuuttia töihin! Vaikka kiire tuli silti aina välillä…

Nykyään on aika muodikasta olla tosi kiireinen ja ”on taas ollut ihan kauhea kiire” on yleensä selitys sille, miksi ei ole ehtinyt näkemään kaveria tai tekemään jotain minkä on itselleen luvannut. Itsekin tukeudun usein tähän selitykseen ja kai se tavallaan onkin totta: Arjessa, johon kuuluu kaksi pientä lasta ja kaksi työssäkäyvää vanhempaa ei aikaa kyllä ole ainakaan liikaa. Onko kuitenkn mahdollista elellä leppoisaa arkea ilman päivittäistä kiireen tunnetta?

Farkut Bik Bok TÄÄLTÄ* / Toppi Nike TÄÄLTÄ* / Kengät Adidas TÄÄLTÄ*

Luin yksi päivä mun ihanan ja viisaan ystäväni Karoliinan instagram-päivityksen, joka sai mut todella miettimään omaa asennettani:

”Kun on nyt pari viikkoa seurannut omaa suhdetta kiireeseen, on tullut tehtyä kiinnostavia havaintoja. Tunnistan, etten koe kiireen tunnetta, mutta käytän silti ärsyttävän paljon kiire-sanaa. Ja kun tietää sanojen voiman, siihen on hyvä pysähtyä. Tämänaamuinen ”meillä ei ole kiire” -lause voisi voisi hyvin kuulua: ”meillä on aikaa”. Tai kun mietin ehdinkö pitää lepohetken, voin valita ajatukseksi ”no nopeasti minuutin tai ”juu, yhden ihanan pitkän minuutin”. Aika on todella suhteellista.” 

Oon tehnyt ihan tietoisia muutoksia elämässäni tässä viime viikkojen aikana, koska no… On ollut pakko! Olen luonteeltani hieman suorittaja ja usein ahnehdin itselleni liian pitkän to do-listan. Se lisää myös fiilistä siitä, että taaskaan en ehdi sitä ja tätä. Ehkä kuitenkin isoin syy on lapset, koska haluaisin kuitenkin elää hetkessä heidän kanssa ja luoda kotiin tunnelman, ettei koko ajan tarvi ryntäillä jonnekkin. Yllättäen iltaisin ja viikonloppuisin onkin ihan kivasti aikaa rentoon oleiluun!


Mun kiireen vähenemiseen on vaikuttaneet seuraavat asiat:

  • Viikonloppujen pitäminen vapaana kalenterissa ilman turhia aikatauluja. Viikolla aikatauluja voi olla, mutta ei mielellään viikonloppuisin. Silloin voin nukkua halutessani lasten kanssa päikkärit tai olla vain.
  • Tää on vähän itsestäänselvyys, mutta tarpeeksi väljän kalenterin järjestäminen auttaa kyllä kummasti. Ei enää ryntäilyä minuuttiaikataululla!
  • Itsestä riippumattomien asioiden vatvominen. Olen nyt tässä varmaan kaksi viikkoa miettinyt, miten ärsyttävää on, kun työmatkaan menee melkein 2h päivässä. Toistaiseksi ongelma ei ole miettimällä ratkennut 😀 . Toivon, että tulevaisuudessa pääsen töihin lähemmäksi kotia tai pystyn tekemään kerrallaan pidempiä vuoroja, mutta nyt se ei ole mahdollista.
  • Lasten (tai omatkaan) harrastukset. Tai siis niiden olemattomuus. Kyllä, on paljon asioita joita olisi ihana harrastaa joka viikko jossain ryhmässä. Olen pitkään unelmoinut esimerkiksi telinevoimistelusta. Mutta ajatus siitä että töiden jälkeen koitan ehtiä karmealla kiireellä kotiin ja siellä äkkiä jotain syötävää ja lähtö harrastamaan…. Ei houkuttele yhtään! Luojan kiitos lasten ei tarvi vielä moneen vuoteen juosta missään treeneissä!
  • Viimeinen, joka on mielestäni myös todella tärkeä on se, ettei koko ajan kyttää onko joku koittanut tavoittaa. Kiireen tunnetta lisää nimenomaan se, että koittaa heti samalla sekunnilla vastata jokaiseen kilahdukseen! En itse pidä puhelinta äänettömällä, mutta yleensä katson sähköpostit pari kertaa päivässä.

Oletko tehnyt jotain muutoksia omaan elämääsi nimenomaan kiireen vähentämiseksi?

Ahdistaa niin, että oksettaa!

*Postaus sisältää mainoslinkkejä

Kuten kerroinkin blogissa, niin mulla alkoi kaksi viikkoa sitten ”uusi” työ. Uusi lainausmerkeissä, koska teen edelleen liikunnanohjaajan töitä, mutta uudessa paikassa. Sain mun pomolta puhelun tiistaina ja torstaina alkoi työt. Menin erään erittäin pidetyn ohjaajan tilalle, joka siirtyi yllättävästi pois toiseen toimipisteeseen. En ehtinyt valmistautua oikein mitenkään taloon tuloon. Asiakkaani ovat suurimmaksi osaksi iäkkäitä ja eritysryhmiä. Jouduin oikeaan tulikokeeseen heti alussa.

Toppi TÄÄLTÄ* / Trikoot TÄÄLTÄ*

Olen ollut nämä kaksi viikkoa aikamoisen paineen alla, koska olen joutunut suunnittelemaan todella nopealla aikataululla lähes 10 uutta tuntia ja tietysti työpäivät täyttyvät niiden ryhmien ohjaamisesta. Joudun myös ohjaamaan tunteja, joita en ole koskaan ohjannut ja olen todellakin mennyt sinne epämukavuusalueelle!! Sinänsä ohjausmäärät ovat ihan ok, mutta välillä musta on tuntunut ennen tunteja, että ahdistaa niin paljon että meinaan oksettaa! En edes muista milloin olisin jännittänyt uutta duunia tällä tavalla!

Sen lisäksi jouduin nyt uuden työn alettua hankkimaan oman auton ja kuten olen blogissa kertonut, niin inhoan autoilua! Tai, no en ehkä enää niinkään inhoa, mutta se aiheuttaa mussa usein suurta stressiä ja paniikkihäiriön kaltaisia fyysisiä oireita (sydämen tykytystä, käsien hikoilua, huonoa oloa ym). En (luojan kiitos) joudu ajamaan keskustaan asti, koska meillä ei ole duunin puolesta parkkipaikkoja ja täällä Helsingissä parkkeeraus keskustassa voi maksaa jopa 10€/h! Jos voisin, niin käyttäisin edelleen pelkästään julkisia, mutta se on aikataulusyistä ihan mahdoton ajatus. Sen lisäksi etenkin talven tullessa julkinen liikenne on tosi arvaamatonta ja kahden viikon sisällä on ollut jo yksi bussilakko ja kaksi kertaa metrossa joku tekninen vika. Myöhästyin oikein tyylikkäästi heti ekana työpäivänä tästä syystä, vaikka lähdin kotoa tuntia ennen työpäivän alkua… Ja meiltä on keskustaan 15km matka!

Toisaalta oon jollain tavalla myös osannut iloita näistä haasteista. Aika töissä on mennyt älyttömän nopeasti joka päivä ja olen viihtynyt kovasti, vaikka asiakaskunta ei olekaan helpoin. Kehittyminen tapahtuu aina epämukavuusalueella ja tämä on vaan valitettava fakta! Muistan ikuisesti, kun yksi mentorini sanoi vuosia sitten, että ”timantit hioutuu paineessa”. Ja se on NIIN totta!! Jos teet aina sitä mikä tuntuu kivalta ja helpolta, niin et luultavasti joudu yhtään haastamaan itseäsi.
Toisaalta ajattelen, että edellisessä työssäni oli kuitenkin kyse ihmishengistä ja tässä aika paljon vähäpätöisimmistä asioista… Miksi siis edes stressaan?? Tiedän kyllä, että otan välillä palautteet todella henkilökohtaisesti ja haluan olla pidetty työntekijä. Silti tässä ei ole mitään elämää suurempia juttuja käsillä!

Kengät TÄÄLTÄ*

Kun vedin tässä yksi päivä kahvakuulatuntia, niin mun teki mieli huutaa ihmisille, että HEI NYT KAIKKI PELIIN! USKALTAKAA HAASTAA ITSEÄNNE! ÄLKÄÄ VAAN JÄÄKÖ NIIDEN PIENTEN KUULIEN KANSSA NYHVÄÄMÄÄN VAAN ANTAKAA MENNÄ OIKEIN SYDÄMENNE KYLLYYDESTÄ, HIKOILKAA, PUUSKUTTAKAA JA IRVISTELKÄÄ!
No, ehkä yleisö ei ollut aivan vastaanottavaisinta tälle hehkutukselle 😀 .

Mulla on ollut jokaisen työpäivän jälkeen sellainen olo, että taas tuli ylitettyä jossain jutussa itsensä ja vaikka ensin stressasi ja ahdisti, niin nyt se on tehty ja voin olla ylpeä itsestäni! Hyvä mä!

Milloin sä menit viimeksi epämukavuusalueelle?