Apua, miksi olen joka ilta puolikuollut??

Moni on jo palaillut lomalta töihin tai ainakin palailee kohtapuoliin. Arki tuo elämään aikataulut ja rutiinit, joka tietysti on ihan hyväkin asia.

Sain tosi hyvän kysymyksen tässä taannoin instagramiin (katrivee): Kuinka voisi ennaltaehkäistä iltaisin iskevää väsymystä, jota lääkitsee herkuttelemalla? Tiedättekö kun kello on siinä kuusi tai seitsemän ja on vihdoin saanut raahattua itsensä himaan ja mahdollisesti syötettyä vielä päälle lapset/koirat/aviomiehen/marsun. Sitten pitäisi riittää virtaa ”koska on on koko ilta vielä aikaa”. Mutta entäs jos ei ole? Entäs jos on jo kuuden aikaan valmis painamaan pään tyynyyn ja nukahtamaan? Tai jos energiaa on korkeintaan sohvalla töllön tuijottamiseen.

Iltaväsyyn voi tietysti olla kamalasti eri syitä, mutta ainakin itse alkaisin tarkastella kriittisesti omia elintapoja vähän isommassa mittakaavassa. Usein ”kaikki vaikuttaa kaikkeen” ja ihan eka juttu mihin kannattaa kiinnittää huomiota on yleisesti levon määrä. Kuulostaa tietty itsestään selvältä, mutta tässä asiassa varmasti monella teistäkin on petraamista!
Itse nukun mielellään sen 8h ja 7h on aivan minimi, etten ole seuraavana päivänä aivan raato! Useimmille tuo määrä on optimaalinen ja muistan lukeneeni tutkimuksen, jossa vain n.5% väestöstä selviää 6h tai sen alle olevilla yöunilla ilman negatiivisia vaikutuksia kehon toimintaan. Liian lyhyet yöunet vaikuttavat ruokavalioon, painonhallintaan ja treenistä palautumiseen.

 

Oon jankannut tästä varmasti sata kertaa, mutta ajoissa nukkumaan meneminen on oman hyvinvoinnin kannalta yksi suurimmista positiivisista muutoksista joita voit tehdä! Ihminen hyvin harvoin on tosi tuottava ja ympäristölleen hyödyllinen klo.21-24 välissä, ellei sitten ole todellinen illanvirkku! Ainakin mä itse huomasin, että mä harvoin tein mitään todella järkevää tuohon aikaan ja siirsin nukkumaanmenoa vain omaa laiskuuttani.

Kiinnitätkö muuten huomiota siihen miten syöt klo.16 jälkeen? Hiilihydraatilla on usein unettava vaikutus etenkin kun sen yhdistää rasvaan (esim pitsa, kermaperunat, pasta, ranskalaiset ym). Jos iltaisin on vaikeuksia saada unta, niin yksi hyvä vinkki on syödä vaikka puuroa ennen nukkumaanmeno. Tämä toimii sitten myös toisinpäin, eli jos EI halua olla illalla väsynyt, niin hyvin hiilaripitoinen ateria ei ole välttämättä paras ratkaisu. Etenkin nälkäisenä mopo karkaa helposti käsistä ja sitä ruokaa voi tulla ahmittua kaksin käsin. Pahimmassa tapauksessa keho oikein vaatii vielä iltaisin makeaa ja väsyneenä oma harkintakyky on luokkaa ”nälkäinen labradorinnoutaja”… Eli kohtuudessa on vaikea pysyä!

 

 

Ei siis kannata hoitaa illan kaatoväsymystä pelkästään pannullisella kahvia ja makealla. Toki meitä kaikki välillä väsyttää, mutta jos IHAN joka ilta on valmista kauraa ennen kuin pikkukakkonen loppuu, niin luultavasti tilanne vaatii isompia korjausliikkeitä. Itse olen myös huomannut, että usein vaikka olisin kuinka poikki tahansa, niin kun saan vaan itseni potkittua sinne lenkille tai salille, niin piristyn ja jumppa kulkee tosi hyvin! Sillon auttaa jos on treenikaveri tsemppaamassa ja tai valmiiksi sovittu treffit lenkkipolulle! Mutta se treenaaminen ei toki auta, jos oikeasti vain nukkuu liian vähän.

Minkä sinä olet huomannut vaikuttavan eniten illan olotilaan? Mikä on sinulla auttanut tehokkaimmin iltaväsymykseen?

Onko väärin jos äiti huutaa?

Varmaan jokainen äiti tietää miltä tuntu kun hermo kiristyy ja lopulta napsahtaa sitten poikki. Oon nyt itse toista viikkoa lasten kanssa kotona kun heillä on loma hoidosta ja se kieltämättä on välillä raskasta. Nyt on ollut sadepäiviä ja ollaan oltu sisällä aika paljon (lue, liikaa). Meininki menee nopeasti neljän seinän sisällä rauhattomaksi ja ainakaan meidän lapset ei todellakaan leiki ”hiljaa omassa huoneessa”. Samalla mulla on tietysti yrityksen työt hoidettavana ja mun työpäivä alkaakin joka päivä klo.17 kun mies tulee kotiin. Olin koneella viime yönä vielä puolelta öin ja siitä johtuen aamulla äiti ei oo sit ihan pirteimmillään.

Esimerkiksi tällä varustuksella voi katsoa lastenohjelmia.

Yleensähän kaikissa lastenhoito-oppaissa neuvotaan, että kun lapsi tekee jotain tyhmää, niin hänen huomio pitäisi siirtää muualle johonkin järkevämpään ja hänelle pitäisi selittää ”lapsen tasoisesti” miksi vaikka se veljen portaista alas työntäminen on ikävää. Mä voin myöntää ihan avoimesti, etten useinkaan pysty noin aikuismaiseen käyttäytymiseen! Mä väittäisin, että mulla on vielä normaalia pidemmät hermot (kiitos hätäkeskusurani), mutta esimerkiksi inttäminen ja härnääminen ovat asioita joita en jaksa yhtään.

Kaikista typerintä on huutaa lapselle, että älkää huutako 😀 . Joskus tuntuu, että tää on kuin joku iso mölytoosa koko huusholli, kun yks rämistelee jollain lelulla ja toinen kiljuu kurkku suorana kun ei saa samaa lelua. Meillä on nyt vaihe, jossa 2,5 vuotias on keksinyt, että hän saa isoveljen antamaan hänelle tavaran ”sääli-itkulla”. Välillä oon sanonut Benille, että entäs jos vaan annat sen lelun, niin toi huuto loppuu. Eihän se oikein toki ole, mutta joskus ei vaan jaksa kuunnella sitä järkyttävää raivoamista.

Mä en tiedä miten rauhaisaa muilla on, mutta ainakin meillä on kaksi tosi aktiivista poikaa jotka ei oo paikoillaan sekuntiakaan, ellei ne nuku tai ellei edessä ole joku ruutu! Meillä jatkuvasti joku lelu kolisee, miekat viuhuu ja mopo rullaa sellasta vauhtia pitkin kämppää ettei tosikaan! Benillä on ”supersankarivaihe” päällä ja hän vetää hyppypotkuja pitkin kämppää ja hyppii voltteja sohvalle. Siis herramunjee mitä tapahtuu kun tää kaksikko saa skeitit, skuutit ja muut käyttöönsä!? Niillä on varmaan joku raaja koko ajan paketissa!

Mitä tulee tohon otsikkoon, niin mä ainakin inhoan huutamista, mutta miten musta tunuu, että se on välillä ainoa joka tehoaa? Usein mä kyllä pyydän sitten anteeksi sitä että äiti huusi ja kerron, ettei musta ole mukava huutaa. On kuitenkin varmasti aivan normaalia, että jokainen äiti huutaa joskus lapsillensa. Onneksi mun hermot ei oo ollu (vielä) niin riekaleina, että pillahtaisin itkuun! On sekin kyllä ollu väsyneenä TOSI lähellä. Mua vähän lohduttaa, että jopa mun maailman viilipytyin mieheni karjaisee välillä pojille, etenkin silloin kun he satuttavat toisiaan tai meitä. Joskus omaakin sitä huutamista on vaan mahdoton hillitä!

Miten se suhtaudutte lapsille huutamiseen? Pystyttekö olemaan huutamatta ikinä lapsille vai tuleeko kiljuttua jopa kurkku suorana?