Voiko juoksemisesta oppia pitämään?

En oo koskaan ollut mikään pitkän matkan vipeltäjä, mitä tulee kestävyysurheiluun. Inhosin nuorena juoksemista ja oikeastaan ainoa kestävyyslaji josta sytyin oli uinti ja harrastinkin sitä kilpatasolla Joensuun Uimaseurassa. Juokseminen on aina ollut mun mielestä vähän tylsää ja yksitoikkoista, jonka takia en ole saanut motivoitua itseäni lenkille ainakaan kovin säännöllisesti. Talvella olin muuten lähellä ostaa käytetyt sukset, mutten löytänyt sitten lopulta sopivia. Olen siis keskittynyt enemmän lihaskuntotreeniin ja salilla pumppailuun.

Ennen tätä kesää.

En tiedä miksi olen alkanut lenkkeillä tänä kesänä säännöllisesti, tai on mulla teoria. Ehkä siksi, että se on niin helppoa; Lenkille voi lähteä kotiovelta lähes milloin vain eikä se vaadi pakkaamista eikä muuta säätämistä. Lenkkarit vaan jalkaan ja menoksi! Lisäksi se on melkeinpä ainoa laji johon saa osallistettua koko perheen, eli minä juoksen ja mies tulee pyörällä vetäen poikia peräkärryssä. Saamme samalla juteltua hurrin kanssa – tai siis hän puhuu ja minä puuskutan 😀 .

On siinä juoksemisessa yksi toinenkin koukuttava juttu. Olin aina nuorempana surkea juoksemaan, tai oikeastaan juoksukuntoni on ollut huono. Liikunnanohjaajan työssä oli kuitenkin se hyvä puoli, että aerobinen kunto pysyi hyvänä, koska tunnit eivät olleet liian rankkoja. Nyt saan jotain erikoista mielihyvää siitä ajatuksesta, että jaksan juosta tunnin putkeen kävelemättä yhtään. Juoksemisessa kehittyy aika nopeasti ja yht äkkiä sitä huomaa jaksavansa pikkuisen paremmin kuin edellisellä lenkillä!

Vaikka olen juossut joskus puolimaratonin, niin en silti tiedä juoksutekniikasta paljoakaan. En myöskään tiedä yhtään menenkö kovaa vai hitaasti, enkä seuraa edes sykkeitä! Mun puolimaratonin aika oli muistaakseni 2:17 ja olen ymmärtänyt, että alle 2h olisi jo aika hyvä. Paljon siitä jäi siis puuttumaan, mutta eka kerta on eka kerta.
Nyt mun tavoite on juosta 10km 50 minuuttiin ja jaksaa juosta 10km tuntivauhtia niin, että pystyn pitämään vauhdin läpi lenkin.

Mä luotan, että siellä lukijoissa on useita juoksusta ymmärtäviä:

Kannattaako mun nyt juosta kovempaa lyhyempiä matkoja, vai hitaampaa pidempiä lenkkejä? Vai sekä että? 
Onko tuo 10km 50 minuuttiin ihan realistinen tavoite lyhyellä tähtäimellä? Kiitos kaikista vinkeistä!

Kaikkia ei himourheilu kiinnosta!

Mun ystävä oli meillä viikonlopun kylässä ja hän ehdotti jos mentäis kävelemään. Mä tietysti siinä sitten, että okei, mut käyn vaihtamassa urheilukamat päälle. Ystäväni sanoi, että hän kyllä ajatteli lähteä ihan näillä vaatteilla, että jos ei mentäs hirveetä vauhtia. Siis hetkinen… Voiko kävelylle lähteä ilman, että painaa peräsuoli pitkällä sportstrackerin raksuttaessa taskussa??? Kyllä voi, koska kaikki eivät halua liikkua vain himourheillakseen. Vaan ihan muuten vaan.
Btw, jos olisimme juosseet, emme olisi löytäneet luultavasti tätä ihanaa kuvauspaikkaa.

Mun kanssa on varmasti kohtuu rasittavaa edes kävellä, koska kävelen niin nopeasti. En vaan OSAA kävellä hitaasti ja saan usein kuulla tästä. Multa puuttuu se vaihde, jolla vain rennosti madellaan.
Okei, mun kanssa voi olla vähän raskasta tehdä muutakin liikuntaa, koska oon pirun kilpailuhenkinen. Se nostaa nopeasti päätään ja innostun. Kaikki peliin nyt! Mutta entäs jos ne muut ei haluakaan kilpailla??
Mulla on tasan yksi ystävä, jonka kanssa käydään perinteisellä ”juorukävelyllä” eli jutellaan ja kävellään. Tosin silloinkin ripeästi 😀 . Hän sanoo suoraan, että ”nyt ei sit juosta onko selvä?”

Mä mietin usein omaa suhdettani liikuntaan. Onko siitä tullut suorittamista? Miksi tavoitteeni on usein oikein KUNNON hiki??
Tänään lähdin lenkille, vaikka olin TOSI väsynyt ja makasin puolikuolleena sohvalla. Oltiin kuitenkin hurrin kanssa sovittu, että mennään ja vähän pitkin hampain lähdin (koska en halunnut olla mielessäni luovuttaja).  Ajattelin, että jos jaksan edes 5km juosta tällä koomakropallani, niin ihan ok. No, juoksin lopulta 8,5km… Ja arvatkaa mitä! Ärsytti NIIN paljon, että ei tullut kymppi täyteen! Mieheni sanoi, että olen toivon tapaus. Mutta minkä voin itselleni?

Mä monesti mietin, millaista olisi elää sellaista elämää, ettei liikunta näyttele juuri minkäänlaista roolia siinä? Olisi vain satunnaisia kävelylenkkejä, ehkä joskus jotain muuta liikkumista. Ei tavoitteita, ei suunnitelmia mitä minäkin päivänä, ei treenipäivityksiä. Liikunta olisi ikäänkuin samantekevää ja sitä keskittyisi muihin asioihin ja harrastuksiin.
Ehkä sellainen elämä olisikin ihanan rentoa ja vapauttavaa, mutta tuskin silti jaksaisin kauaa. Olen kuitenkin ihminen, joka on lähes koko ajan liikkeessä ja nauttii siitä, että saa asioita aikaan. Teen täysillä ja se on mun tyylini.
Ja kyllä se vaan on niin, että alkaisin kaivata sitä treeniä, jossa hiki lentää ja lihaksia polttaa.

On kuitenkin tosi tärkeää koittaa ymmärtää niitäkin, joilla ei ole elämässä samat intressit kuin itsellä. Joku muu pitää paahtamistani varmasti aivan naurettavana touhuna ja ajan tuhlaamisena. Tärkeintä on silti elää omannäköistään elämää ja tehdä asioita, joista nauttii!

Lisää aiheesta instastoryssä! Laita nimimerkkini katrivee seurantaan!