Enkö ikinä menesty työelämässä??

Itsensä vertailu muihini on todella hyödytöntä, haitallista, eikä se lisää omaa hyvinvointia mitenkään. Pahimmillaan itsensä jatkuva vertailu johtaa tilanteeseen, jossa itsensä arvottaa aina muiden kautta; Pärjäsinkö yhtä hyvin, olenko yhtä kaunis, olenko yhtä rikas, olenko yhtä hyvässä duunissa. Jos onnistuu jotakin toista paremmin, niin voi hetkellisesti tuntea ylpeyttä itsestään. ”Sain 100€ enemmän palkankorotusta, kuin viereisen pöydän Terttu, JES! Ehkä mäkin osaan jotain.”

Olen onnistunut melko hyvän itsetuntoni ansiosta välttämään itseni vertaamisen muihin, mutta jostain syystä työelämä ja siellä menestyminen on mulle heikko kohta. Menestystä on tietysti monenlaista ja mun mielestä ehkä vähän liikaakin korostetaan sitä hillitöntä palkkaa ja vaativaa työtä, koska niiden takana on joskus aika huonosti voivia ihmisiä. Isosta palkasta ja johtoportaan duunista ei ole hyötyä silloin, jos on jatkuvasti omien voimavarojensa kanssa limitillä ja uupunut. Uskon, että moni varmasti olisi valmis pienentämään hieman palkkaansa, jos sitä vastaan saisi hieman pienemmän työmäärän ja kohtuullisen pituiset työpäivät – tai edes mielekkään työn. Silti myönnän, että kyllä mä ainakin haluaisin parin vuoden päästä itseäni kutsuttavan tittelillä ”menestynyt deittiyrittäjä!”

Itse en ole koskaan ollut korkeilla palleilla työelämässä, koska mulla ei ole niihin usein vaadittavaa korkeakoulututkintoa. Olen tehnyt aikalailla ns.duunarihommia koko elämäni ja saatatte ehkä muistaa, että olen alkuperäiseltä koulutukseltani hätäkeskuspäivystäjä. Siinä hommassa ei käytännössä ole kovinkaan kummoiset mahdollisuudet edetä, tai ainakaan palkka ei lisäänny järkevässä suhteessa vastuun kanssa. Liikunta-alan yrittäjänä olin oman itseni herra ja menestyin niin, että elätin itseni ja pystyin tekemään melko lyhyttä päivää kun Ben oli vielä aika pieni. Sen jälkeen menin kaupungille liikunnanohjaajaksi, jossa palkka on huonompi kuin huono. Ja kukapa ei rahasta tykkäisi!

Oon seurannut vierestä kavereitani, jotka menestyvät loistavasti työelämässä. Meillä Match by K:ssa on myös todella hienosti elämässään menestyneitä ihmisiä, joille annan kaiken arvostuksen kunnianhimosta! Upeaa, kun ihmisillä on draivia! Mietin, että itse olen ensi viikolla 35-vuotias, enkä voi sanoa menestyneeni työelämässä – siis ainakaan sillä perinteisellä mittarilla. Mä kuitenkin haluan uskoa omiin kykyihin ja toivon, että mun aika loistaa tulee vielä! Ehkä silloin kaikki raataminen palkitaan ja etenkin tämä taloudellinen kituuttelu loppuu (joka on BTW todella arsesta).
Yrittäjänä menestyminen sekin on pitkässä kuusessa eikä mikään tapahdu hetkessä. Joskushan hyvään duuniin pääseminen voi olla ihan tuuristakin kiinni, mutta yrittäjän on luotava se juttu alusta asti. Ihailen Lupaus Studion perustajaa Riinaa, joka totesikin jossain fb-julkaisussaan, että hän joka ikinen päivä miettii, kuinka hän saisi saliansa ihmisten tietoisuuteen! Ja nykyään sali on todella tunnettu ja menestyy hienosti.

Onko sinulla tunne, että olette enemmän ”menestyjätyyppiä” kuin perus-suorittaja? Vai koetko, että olet tuomittu olemaan se, joka ei ikinä saa palkankorotuksia tai uusia parempia duunipaikkoja?

PS. Käy lukemassa sivuiltamme TÄÄLTÄ, millaisilla kriteereillä etsimme juuri NYT asiakkaita! Löysitkö kuvauksesta itsesti tai mahdollisesti jonkun tuttusi 😉 …? Jätä yhteystiedot kotisivuilla!

Ihanaa mennä maanantaina töihin!!!

 

Blogissa näkyvät kuvat A-lehdet / Johanna Myllymäki

Työ, työnhaku ja ylipäätään oman unelmaduunin löytäminen on ollut aika kovasti mun mielessä tänä syksynä. Olen aktiivisesti hakenut uutta työtä, mutta kuten teistä varmasti todella moni tietää, niin nykyään työn hakeminen käy melkein työstä; Viimeisen päälle hiotut työhakemukset ja CV (tietysti tyylikkäällä ja modernilla ulkoasulla), esittelyvideot, haastattelut, omien vahvuuksien jatkuva analysointi, LinkedInin päivittäminen ja ylipäätään kiinnostavien työpaikkojen skannaus on melko aikaavievää puuhaa! Huomasin aika nopeasti, että olen aika pihalla siitä, millainen prosessi on kyseessä. Olen hakenut viimeksi töitä vuonna 2011 ja silloin pääsin aika nopeasti töihin ja AIVAN tavallisella word-pohjaisella hakemuksella. Nykyään sellainen hakemus saisi rekrytoijalta 0,1s. katseluaikaa.

Mulla on sinänsä onnellinen tilanne, etten ole koskaan ollut työtön, enkä työttömäksi jää nytkään. Mulla on töitä joko nykyisessä työpaikassani kevääksi ja ainahan voin tiukan tilanteen tullessa hakea myös vanhaan työhöni hätäkeskuspäivystäjäksi (jossa on tällä hetkellä suuri työvoimapula). Olen sitäkin vaihtoehto käynyt mielessäni läpi, mutta en osaa vielä erottaa onko se vain joku ”epätoivon hetkellä saatu päähänpisto”, vai kiinnostaako työ minua oikeasti.
Työ liikunta-alalla ei ole täysin poissuljettu, mutta oon ohjannut jo niin pitkään, että en ehkä saa siitä enää samalla tavalla irti, mitä joskus. Muistan joskus ajatelleeni, että esimerkiksi ryhmäliikunnan ohjaaminen on vaan maailman parasta! Haluan silti ehdottomasti tehdä jatkossakin asiakaspalvelua tavalla tai toisella, koska olen siinä hyvä. Haluaisin myös lisää vastuuta ja haasteita työssäni.

Silti oon alkanut miettiä, että onkohan se ajatus ”unelmaduunista” vaan joku lottovoiton kaltainen haihatus, mikä meidän suomalaisten päähän on istutettu?

Mikä on se mahdollisuus, että löydän oikeasti duunin, joka on unelmieni täyttymys? Onko sellaista edes olemassa? Varsinkaan kun en oikeasti edes tiedä mitä haluaisin aivan tarkkaan tehdä. On niin paljon asioita joista pidän ja joissa olen ihan hyväkin. Esimerkiksi kaikenlainen organisointi, järjestely, koordinointi ja ”järjestyksen pitäminen kaaoksessa” on vahvuuksia. Mutta mikä sitten olisi se unelmaduuni, sitä en tiedä.
Vaikka mun nykyinen duuni ei ole mikään unelmaduuni varsinaisesti, niin se on kuitenkin ihan kivaa hommaa. Pitääkö työn tarjota haasteita ja suurta nautintoa? Entäs jos se on vaan ihan okei?

Oon miettinyt, että miksi lopulta olen tähän vallitsevaan tilanteeseen tyytymätön? Yhtä hyvin voisin jäädä nykyiseen duuniini, opiskella työn ohessa amk-opinnot loppuun ja joku kaunis päivä saada toivottavasti vakituisen paikan. Ja that’s it. Ei mitään suuria tunteita pelissä, mutta ainakin pysyvä työ! Ehkä maanantaisin ei aina jaksaisi mennä töihin, mutta ainakin toisinaan olisi ihan mukavaa. Haluaisin muuten tavata sen ihmisen, jonka mielestä on ihan huippua mennä joka maanantai töihin!

Onko sulla aina sunnuntaisin sellainen fiilis, että JES – ihan mahtavaa päästä huomenna duuniin?!
Oletko löytänyt unelmaduunisi?