Teinimeininkiä, totta tosiaan!

*Sisältää mainoslinkin

Mun piti postata tänään yks toivepostaus liittyen kuntosalitreeniin, mutta se jää kuitenkin huomiseen tai ylihuomiseen. Tyyli- ja kauneusjutut on ollu tällä viikolla omassa mielessä paljon, joten halusin kirjotella vähän siitä!

Istuin eilen Tampereella bussissa ja edessäni on neljän nuoren tytön joukko, ehkä n.17-vuotiaita. Jokainen on lähes identtinen stailaukseltaan: Mustat farkut, tennarit, toppi. No, eihän tässä vielä mitään ihmeelllistä! Meillä kaikilla on varmasti ainakin yhdet mustat farkut ja perustoppeja itsellänikin muutama liikaa.
Kaikilla likoilla on ns. ”full face”. Sen laittamiseen on varmasti mennyt kauemmin, mitä mulle menee yhteensä kombinaatiossa suihku+hiukset+meikki. Ja oon kuitenkin itsekin aikamoinen meikkihullu ja kun meen päiväksi jonnekin, niin mulla on hiusten laittamiseen varmaan kolme eri sähkölaitetta!
Näiden mimmien naamat oli kuitenkin viiiiimesen päälle; On ig-kulmat, contour ja jumalattomat highlighterit niin, että tarvii aurinkolaseja katsoessa 😀 . No, ihanassa teini-iässä ihailin itse juuri niitä likkoja, joilla oli kaikista paksuin kerros Anytimen meikkipuuteria! Ja tokihan laitoin tyylikkäästi valkosta luomiväriä huuliin, että ne maastoutuu paremmin naamaan. Näin jälkeenpäin on tullu mieleen, että oliko se sittenkin vaan keino piiloutua jonkun maskin taakse.

Nykyään kiinnitän aina positiivista huomiota, jos joku on vähän erikoinen, siis omasta mielestäni tyylikkään erikoinen! Joillakin ihmisillä vaan on se taito yhdistellä vaatteita ja löytää kämäsimmästäkin kirppiskasasta se juuri täydellinen vaate! Kaikilla meillä on makumme, eikä kaikkia edes A) kiinnosta pätkääkään miten pukeutuu tai b) kiinnosta pätkääkään erottua millään tavalla vaatteillaan.
Pakko kuitenkin sanoa, että huomasin ihan selvästi nyt Tampereella käydessä, että siellä ihmiset on tosi paljon toistensa kopioita, eikä mitään räväkkää juurikaan näkynyt. Helsingissä on paljon enemmän eloa! Olin varmaan bussissa yksi iso huutomerkki omassa kirkkaan punaisessa ABBA-haalarissani (kuten eräs ihana känniläinen tämän mun asuni nimesi).

Kun olin tällä viikolla kuvauksissa, niin sain kritiikkiä (siis minä, joka en edes saanut vaikuttaa vaatevalintoihin…), että vaatteet eivät olleet mua, näyttivät oudoilta tai olivat suorastaan rumia! Oon sanonut monelle, etten itse välttis valitsisi juuri niitä asuja lähtiessäni kaupungille, mutta oli todella hauskaa kokeilla jotain ihan uutta! Jos mun päälle ois laitettu mustat farkut, t-paita ja tukka perus ponnarille, niin mitä esittelemistä siinä olis ollut? Ei sellainen asu ainakaan mun huomiota kiinnittäisi mitenkään lehden sivuilla, saati kadulla! Välillä tuntuu, että jos joku ei näytä ”tavalliselta”, niin se on heti ruma. Think outside the box!

Oon itse alkanut vasta ihan viime vuosina kokeilemaan itselleni oudompia tyylejä ja vaatteita. En mä nyt todellakaan ole mikään kovin radikaali pukeutuja ja varmaan monien mielestä ihan samaa perus Nelly.com-joukkoa mitä muutkin (tosin en oo kyllä iäisyyksiin mitään Nellyltä edes tilannut, heh). Mutta tuskin vielä joitakin vuosia sitten olisin halunnut laittaa jotain punaista kukkatapettia päälleni, tai edes mitään punaista 😀 . Ihan hauskalta se kuitenkin näytti, eikä tullut yöelämässä toista tapettia vastaan!

Mä huomaan tosi hyvin kun keskustelen mun miehen kans, miten erilainen näkemys meillä on välillä tyylikkyydestä ja siitä mikä on tyylikästä. Mun mielestä joku vaate voi olla jonkun ihmisen päällä ihan hauska ja mun miehen mielestä se on ihan todella törkee! Jollain tapaa on aina halunnut itsekin olla ainakin ripauksen vähän törkee, mutta ei sitä kuitenkaan lopulta uskalla. Erottuminen vaatii pokkaa! Se, että värjäsin mun tukan pinkiksi oli ihanaa vaihtelua, mutta sain myös kommenttia, että ihan teinimeininkiä moinen. Kyllä se on vaan kuitenkin sellainen homma, että jos ei omat vaate- tai muut tyylivalinnat miellytä ympäristöä niin voiveli voi voi. Toki mä nyt sen verran koitan rajoittaa, etten enää laita sitä valkoista luomiväriä huuliini.

Haalari on muuten TÄÄLTÄ*!

Onks teillä mitään, miten olisitte viime aikoina ”repäisseet” tyylillisesti – siis vaikka ostaneet jonkun ei todellakaan omantyylisen vaatteen? Kuinka paljon annatte sen vaikuttaa, mitä kaverit/poikaystävä/vanhemmat sanoo teidän ulkonäkövalintoihin liittyen?

 

Ulkonäkökriisit ovat omassa päässä!

Mulla oli tänään lehtikuvaukset täällä Helsingissä. Mulle oli kerrottu, että kyseessä on sporttihenkinen kuvaus, jossa esittelen tulevan sesongin asuja. 

Tykkään olla kameran edessä ja odotin innolla kuvauspäivää! Kerrankin vähän erilainen työkeikka tähän arkeen! On tietysti imartelevaakin, että minua kysytään tällaiseen juttuun vaikken olekaan mikään 20-vuotias fitnessmalli, vaan kaksi lasta synnyttänyt perheenäiti Pohjois-Helsingistä 🙂 !
Juttelin toimittajan kanssa etukäteen puhelimessa ja jälkeenpäin ihmettelin, kun hän ei kysynyt tarkemmin vaatekokoani. Taisi hän mainita, että olet varmaan normaali, sporttinen vartaloltasi…? Hän ei ollut tavannut mua aikaisemmin, eli perusti mielikuvansa vain blogini kuviin. Luotin siihen, että tuskin kaikki vaatteet ovat kokoa SX ja päälleni löytyy jotain.

Kun saavuin kuvauspaikalle, niin toinen juttun ”malli” oli jo paikanpäällä ja valmiina kuvattavaksi. Hän oli juurikin minua ehkä 10-vuotta nuorempi, ihan saakelin hyväkroppainen ja fit! Silloin kyllä mietin, että meidät kuvat ei taida olla ihan samalla tasolla, kun mä meen tän mun raskauden venyttävän navan kanssa tonne hyppiin. Asiaa ei yhtään helpottanut, kun toimittaja kiikutti minulle molempien settien kuvausvaatteet. Ensimäisessä setissä oli pieni maastokuosinen urheilutoppi… ja takki! Siis näissäkö mä esiinnyn, julkisesti 😀 ??? Älkää ymmärtäkö väärin, vaatteet olivat ihan älyttömän kivat ja sopivat toisiinsa. Mutta musta vaan tuntui, että en ole tarpeeksi kaunis tai hyväkroppainen esittelemään kuin korkeintaan jostain laatikon mallista maximekkoa. Normaali itsevarmuuteni koki hetkellisen laskusuhdanteen, mutta kerän itseni ja ajattelin, että jos näytän vaatteissa sotanorsulta, niin he tuskin niitä päästävät lehden sivuille asti!

Meikkaaja oli aivan ihana tyyppi ja en tiedä maksettiinko hänelle myös kohteliaisuuksista – enkä edes välitä! Oli ihanaa kuulla kehuja ihostaan ja ylipäätään ulkonäöstään. Kerroin, että olen harkinnut jopa pistoshoitoja ja hän torppasi idean sanoen, että hän näkee harvoin sellaisia ihmisiä, jotka ovat osanneet lopettaa ajoissa!
Lisäksi puhuimme mm. komplekseista, joita meillä ihan varmasti kaikilla naisilla on ainakin joskus. Oma nenäni on usein kuvissa se, joka itseäni häiritsee, mutta tästäkin asiasta hän sai mut ajattelemaan toisin. Aika raikasta kuulla oikeasti jonkun tuntemattoman mielipide!

No, eipä sit muuta kuin pikkupikkutoppi päälle, ”rukkasten” alle fileet (heh) ja muut vaatteet ja asusteet messiin. Vaatteita oiottiin, suoristettiin, rypytettiin, käännettiin ja väännettii lukuisia kertoja kuvausten aikana. Meikkaaja korjasi jatkuvasti meikkiä, laittoi puuteria, tukkaa, pinni sinne, kihara oikeaan kohtaan. Aina kun joku heilahti tai siirtyi, niin se korjattiin. Lopputulos oli se, että onnistuneita ruutuja oli useampi ja uskomatonta mutta totta, myös vatsani löysine nahkoineen näyttää suht siedettävältä. Valostahan se johtuu, mutta pidän illuusioni. En ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla.

Tämän päivän jälkeen vakuutuin entistä enemmän siitä, että oma rumuuteni tai omat kompleksini koskien ulkonäköäni ovat vain omassa päässäni! Muut eivät ajattele niin, eikä oma mielipiteeni tee asiasta mitenkään todellista tai totta. Tämä kannattaisi kaikkien muistaa: Se miten näät itsesi ei ole sama mitä muut näkevät. Jos vaikka aina haluat pitää tiettyä kampausta (jotta pääsi ei näyttäisi paksulta) tai et uskaltaisi käyttää vaakaraitaa ”koska läskit”, niin jonkun muun mielestä se vaakaraitamekko saattaa sun päällä olla aivan täydellinen! Toki on tärkeää että tuntee olonsa mukavaksi – en minäkään ehkä välttämättä tallustelisi tuossa urheilutopissa keskellä kaupunkai muuten vain 😀 …. Mutta lähinnä pointti on se, ettei vangitse omaa tyyliään johonkin perinteiseen ja ”turvalliseen”  vain siksi, että mun kropassa on tää, tää, tää ja tää huonosti, väärän kokoinen tai väärässä kohtaa.
Tottakai tässäkin päivässä oli järjetön määrä puunausta ja laittoa, mutta harvapa näyttää kotiverkkareissa, tukka likaisena miltään kansikuvamallilta (paitsi instagramissa, kun silmissä on utuinen katse ja tekstinä joku todella syvällinen aforismi). Jokatapauksessa, lähdin kuvauksista sillä fiiliksellä, että mä oon ihan jees juurikin tällaisena. Toivottavasti se tunne pysyy <3.

Ps. Loppuviikosta tulossa blogiin My day -postaus!