Kuinka elämäni muuttui 17.12.2017?

”Kun hyppäät tuntemattomaan, elämäsi muuttuu ensin kaaokseksi, sitten vasta juhlaksi.” -Jen Sincero

17.12.2017 oli mun elämässä käänteen tekevä päivä. Silloin mä nimittäin näin näyn, tai sain merkin tai miten vaan nyt halutaankaan sanoa. Ja siis tähän ei liity mitään sen uskonnollisempaa. Olin keskustellut juuri hetkeä aiemmin mun ystävän kanssa elämästä ja kuinka hän oli 100% varma siitä, että mun pitäisi toteuttaa mun unelma. Olin aina ajatellut, että ideani henkilökohtaisesta deittiyrityksestä on liian iso riski ja ajatus vain velloi mun päässä. Kuitenkin matkalla kotiin Helsinkiin bussissa mun vieressä istuva nainen avasi lehden, jonka sivulla luki kissan kokoisin kirjaimin lähes se sama asia, jonka mun ystävä oli sanonut mulle hetkeä aiemmin. Mä koin tän tapahtuman todella voimakkaasti olkoonkin niin, että kyse oli vain puhtaasta sattumasta. Heti siitä hetkestä lähtien mun sisällä oli tunne, että nyt, VIHDOIN tiedän mikä on mun kutsumus. Siinä vaiheessa en vaan yhtään tiennyt kuinka ja miten kaikki voisi olla mahdollista. Puhun nyt tietysti mun yrityksestä Match by K:sta, jossa autan ihmisiä löytämään itselleen elämänkumppanin.

Mun koko viime syksy oli kohtuullisen raskasta aikaa. Töissä oli ajoittain tosi vaikeaa henkisesti, josta kirjoitin aiemmin blogissa. Makasin väsyneenä sohvalla ja mietin, että vee äm pee. No, kaikesta voi onneksi oppia ja mun oppi oli varmaan se, että jotkut asiat kannattaa vain jättää omaan arvoonsa, enkä voi ottaa kaikkea niin henkilökohtaisesti. Hain koko syksyn muita töitä, tai siis paremminkin mietin, mikä voisi olla mun juttu. Se mikä oli varmaan oli se, etten jäisi liikunta-alalle. Oli aika avata jokin uusi ovi.
Mikään ei tuntunut kuitenkaan täysin omalta jutulta. Mietin, mietin ja mietin. Luin uudelleen ja uudelleen mol.fi:n ilmoituksia. Lähettelin hakemuksiakin. Mutta syvällä sisimmässäni mä tiesin, että mikään niistä duuneista ei ollut oikeasti mua varten. Ehkä tämäkin oli steppi, joka mun piti vain ottaa. Harhailla.

Sitten tuli tuo joulukuun sunnuntai ja sen tapahtumat. Kaikki kirkastui mun päässä! Mä olin ensimmäisen kerran elämässäni niin innoissani jostain, että meni monta viikkoa, etten saanut iltaisin unta. Kaikki oli tietysti alussa pelkkää kysymysmerkkiä, kun mietin että mistä aloitan; Nettisivut? Markkinointi? Kenen kanssa? Kuka voi auttaa? Jos olisin perustanut vaikka parturi-kampaamon, niin veikkaan, että mun olisi ollut paljon helpompaa. Joku olisi voinut neuvoa mitä ja missä järjestyksessä mun tulee tehdä asiat. Käytännössä tammi- ja helmikuun mä käytin kaiken liikenevän vapaa-aikani siihen, että suunnittelin kuinka yritykseni voisi toimia!

Yrityksen perustamisvaiheessa on todella paljon ”ei niin innostavia” asioita, joihin kannattaa suhtautua riittävällä vakavuudella ja hoitaa ne kuntoon; Alvit, verotusasiat, vakuutukset, YEL, kirjanpito yms. Päälle vielä omat ja muiden epäilykset siitä, että kannattaakohan, aika riskiä, voiko tää toimia? Onneksi itsellä on niin vahva tunne siitä että onnistun, joten olen voinut seurata sitä ääntä. Nyt puolen vuoden jälkeen olen jo paljon viisaampi, kun palaset loksahtelevat kohdalleen ja huomaan, että kyllä, kyllähän tämä toimii! Taloudellinen epävarmuus on jokaisen yrityksen alkutaipaleella läsnä, mutta alussa on syytä tehdä laskelmat, kannattaako koko yritystoiminta. Itse en ainakaan aio ”harrastella” mitään, vaan tavoitteeni on kasvattaa yritystoimintaa pikku hiljaa.

Tuo alun sitaatti on muuten Jen Sinceron kirjasta ”You are a badass” josta olen saanut todella paljon itse voimaa sellaisina hetkinä, kun ahdistaa ja mietin, että miksi tää on niin vaikeaa ja miksi vastoinkäymisiä tulee. Kaikki on vaikeaa tietysti siksi, ettei mikään tavoittelemisen arvoinen tule helpolla! Jos mietit elämäsi suuntaa ja tarkoitusta, tai muuten vain haluat itsevarmuutta, niin suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi.
Tässä vielä yksi todella tärkeä sitaatti, jonka itse koitan muistaa kaiken kaaoksen keskellä:

”Kun hyppäät tuntemattomaan ja päätät luottaa siihen mitä et vielä näe, sinun ei ole tarkoituskaan tietää miten kaikki tulee tapahtumaan. Jos tietäisit, olisit todennäköisesti toteuttanut kaiken jo tähän mennessä. Koska kyse on oman todellisuutesi radikaalista muuttamisesta, on vain todennäköistä, että siihen johtavat tapahtumat eivät ole vielä tiedossasi eivätkä tämänhetkisen käsityskykysi puitteissa.
Pidä ajatuksesi lopputuloksessa ja tee kaikki, minkä osaat tehdä päämääräsi eteen. Päätä kaikella määrätietoisuudellasi, että asiat tulevat tapahtumaan ja pidä kaikkia mahdollisuuksia silmällä.”

Jos haluat jollain tavalla tukea yritystäni, niin käy tykkäämässä Match by K:n facebook-sivuista ja instagramtilistämme.
Eniten toivon tietysti sitä, että kerrot palvelustamme PK-alueella asuvalle sinkkukaverillesi, joka haluaa löytää elämäänsä rakkauden ja parisuhteen! Etsimme nyt etenkin 35-45 -vuotiaita miehiä asiakkaiksemme. Olen kiitollinen pienestäkin tuesta ja avusta.
Toivottavasti tästä postauksesta joku sai nyt kimmokkeen alkaa mielessään työstää muutosta kohti jotain parempaa! Unelmat on tehty toteutettaviksi!

☆☆☆Kiitos☆☆☆

Paljastan teille kolme unelmaani, jotka aion vuonna 2018 toteuttaa!

 

I have a dream. No kelläpä ei! Mutta mitä unelmia aiot tänä vuonna toteuttaa?

Tähän aikaan vuodesta moni unelmoi esimerkiksi elämäntaparemontista. Joku toinen taas rakkaudesta. Varmaan aika monelle teistä myös perheen perustaminen on yksi tärkeä unelma.
Itse aloin pohtia näitä mun unelmia, kun mua pyydettiin osallistumaan 8.1 alkavaan Unelma Itsestä Online-valmennukseen, joka on kokonaisvaltainen hyvinvointivalmennus verkossa!

Moni mun isoista unelmista on jo toteutunut, mutta tässä matkan varrella niitä on tullut lisää. Haluaisin joka vuosi toteuttaa ainakin yhden pitempiaikaisen unelman. Viime vuonna se oli varmasti häät ja kaikki siihen liittyvä. Elämäni yksi parhaista päivistä.

Kuva: Jussi Rekiaro Photography

 

Yksi mun pitkäaikainen haave on ja tulee olemaan muiden motivointi ja innostaminen! Ihan nuoresta asti oon halunnut toimia monessa asiassa jollain tavalla esimerkkinä. Oon päässyt innostamaan muita työssäni liikunta-alalla ja sitä tietä on menty 10-vuotta. Oon sanonut aina, että oman esimerkin voima on vahvempi kuin uskotkaan! Kun työpaikan kahvihuoneessa syöt terveellistä lounasta ja kuulet siitä mahdollisesti ivailua työkavereilta, niin silti saatat sytyttää heidän ajatuksissaan muutoksen; Se vain tulee heistä ulos negatiivisena, koska he kokevat omassa toiminnassaan ristiriidan, eli halu ja toiminta ei kohtaa. Pakottaminen ja tuputtaminen ei ole koskaan niin tehokasta, kuin itse esimerkkinä toimiminen! Toivon myös, että päätökseni aloittaa yrittäjyys aivan uudella alalla ja tuntemattomaan hyppääminen voi toimia myös innostajana siellä ruudun toisella puolella jollekin, joka suunnittelee samaa!
Tätä haavetta pääsen toteuttamaan edelleen tänä vuonna ja toivottavasti vielä isommin. Auttaminen ja ihmisten kohtaaminen tulee olemaan myös uudessa duunissani kaiken pointti.

Toinen mun unelma on ollut menestyä työelämässä ja sitä unelmaa en ole vielä saavuttanut siinä laajuudessa kuin olen halunnut. Kuten olen kertonut, niin en ole lukion jälkeen käynyt AMK:ta (tai siis olen, mutta en loppuun) saati opiskellut yliopistossa (jos Kesäyliopistoa ei lasketa) ja tämä varmaan ainakin jossain määrin on jarruttanut matkaa. Oon pohtinut paljon, että olisi ehkä kannattanut ”aikoinaan” käydä joku yleispätevä koulutus (kuten tradenomin tutkinto), koska nykyään pelkkä tutkintotodistus on jo iso valttikortti. Mutta turha sitä on nyt jossitella ja pääsehän tässä vieläkin koulunpenkille niin halutessaan!
Menestyminen liikunta-alalla on jokseenkin haastavaa ilman omaa yritystä. Ja kuten varmasti kaikki teistä tietää, niin hyvinvointiala on yksi kilpailluimmista! Uusia yrityksiä tulee kuin sieniä sateella ja erottuminen on todella vaikeaa. En koe enää yhtään paloa tämän alan yrittäjäksi, koska se on raakaa hommaa ja työ todella iltapainotteista! Arvostan kaikkia liikunta-alan yrittäjiä todella suuresti!

Mun viimeinen unelma on sarjassamme ”kestounelmia”, eli matkustaa uuteen maahan! Viime vuonna matkustin ensimmäistä kertaa Arabiemiraatteihin ja tänä vuonna toivoisin sen uuden kohteen olevan Italia. Olemme haaveilleet, että vuokraisimme meidän ystäväperheen kanssa esimerkiksi Amalfin rannikolta asunto, joka olisi lyhyen matkan päässä rannasta. Onko kukaan teistä kokeillut tällaista ratkaisua? Olen jo tutkaillut AirBnb:tä, mutta asunnot ovat kyllä tosi kovissa hinnoissa. Etenkin tuo kohta Italiasta tuntuu todella upealta ja kuvissa maisemat on henkeäsalpaavat!

Tulkaa tekin mukaa tuohon Unelma Itsestä Online -valmennukseen! Seuraava valmennus alkaa tosiaan jo 8.1 ja kesto on 8-viikkoa. Näitä järjestetään vain kaksi kertaa vuodessa! Odotan itse valmennukselta paljon, koska luin siitä hyviä kokemuksia. Sain myös teille alekoodin, eli kaikista Unelma Itsestä -tuotteista* saat  -10% alennusta koodilla unelmakatri. Tuo valmennus sisältää mm. reseptejä, sekä 6 erilaista treeniohjelmaa. Täältä näet tarkemman sisällön. Hintaa valmennukselle jää tuon alekoodin jälkeen alle alle kymppi viikossa!
Voidaan yhdessä jakaa kokemuksia ryhmä online -tapaamisissa! Toivottavasti nähdään siellä!