Ulkonäkökriisit ovat omassa päässä!

Mulla oli tänään lehtikuvaukset täällä Helsingissä. Mulle oli kerrottu, että kyseessä on sporttihenkinen kuvaus, jossa esittelen tulevan sesongin asuja. 

Tykkään olla kameran edessä ja odotin innolla kuvauspäivää! Kerrankin vähän erilainen työkeikka tähän arkeen! On tietysti imartelevaakin, että minua kysytään tällaiseen juttuun vaikken olekaan mikään 20-vuotias fitnessmalli, vaan kaksi lasta synnyttänyt perheenäiti Pohjois-Helsingistä 🙂 !
Juttelin toimittajan kanssa etukäteen puhelimessa ja jälkeenpäin ihmettelin, kun hän ei kysynyt tarkemmin vaatekokoani. Taisi hän mainita, että olet varmaan normaali, sporttinen vartaloltasi…? Hän ei ollut tavannut mua aikaisemmin, eli perusti mielikuvansa vain blogini kuviin. Luotin siihen, että tuskin kaikki vaatteet ovat kokoa SX ja päälleni löytyy jotain.

Kun saavuin kuvauspaikalle, niin toinen juttun ”malli” oli jo paikanpäällä ja valmiina kuvattavaksi. Hän oli juurikin minua ehkä 10-vuotta nuorempi, ihan saakelin hyväkroppainen ja fit! Silloin kyllä mietin, että meidät kuvat ei taida olla ihan samalla tasolla, kun mä meen tän mun raskauden venyttävän navan kanssa tonne hyppiin. Asiaa ei yhtään helpottanut, kun toimittaja kiikutti minulle molempien settien kuvausvaatteet. Ensimäisessä setissä oli pieni maastokuosinen urheilutoppi… ja takki! Siis näissäkö mä esiinnyn, julkisesti 😀 ??? Älkää ymmärtäkö väärin, vaatteet olivat ihan älyttömän kivat ja sopivat toisiinsa. Mutta musta vaan tuntui, että en ole tarpeeksi kaunis tai hyväkroppainen esittelemään kuin korkeintaan jostain laatikon mallista maximekkoa. Normaali itsevarmuuteni koki hetkellisen laskusuhdanteen, mutta kerän itseni ja ajattelin, että jos näytän vaatteissa sotanorsulta, niin he tuskin niitä päästävät lehden sivuille asti!

Meikkaaja oli aivan ihana tyyppi ja en tiedä maksettiinko hänelle myös kohteliaisuuksista – enkä edes välitä! Oli ihanaa kuulla kehuja ihostaan ja ylipäätään ulkonäöstään. Kerroin, että olen harkinnut jopa pistoshoitoja ja hän torppasi idean sanoen, että hän näkee harvoin sellaisia ihmisiä, jotka ovat osanneet lopettaa ajoissa!
Lisäksi puhuimme mm. komplekseista, joita meillä ihan varmasti kaikilla naisilla on ainakin joskus. Oma nenäni on usein kuvissa se, joka itseäni häiritsee, mutta tästäkin asiasta hän sai mut ajattelemaan toisin. Aika raikasta kuulla oikeasti jonkun tuntemattoman mielipide!

No, eipä sit muuta kuin pikkupikkutoppi päälle, ”rukkasten” alle fileet (heh) ja muut vaatteet ja asusteet messiin. Vaatteita oiottiin, suoristettiin, rypytettiin, käännettiin ja väännettii lukuisia kertoja kuvausten aikana. Meikkaaja korjasi jatkuvasti meikkiä, laittoi puuteria, tukkaa, pinni sinne, kihara oikeaan kohtaan. Aina kun joku heilahti tai siirtyi, niin se korjattiin. Lopputulos oli se, että onnistuneita ruutuja oli useampi ja uskomatonta mutta totta, myös vatsani löysine nahkoineen näyttää suht siedettävältä. Valostahan se johtuu, mutta pidän illuusioni. En ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla.

Tämän päivän jälkeen vakuutuin entistä enemmän siitä, että oma rumuuteni tai omat kompleksini koskien ulkonäköäni ovat vain omassa päässäni! Muut eivät ajattele niin, eikä oma mielipiteeni tee asiasta mitenkään todellista tai totta. Tämä kannattaisi kaikkien muistaa: Se miten näät itsesi ei ole sama mitä muut näkevät. Jos vaikka aina haluat pitää tiettyä kampausta (jotta pääsi ei näyttäisi paksulta) tai et uskaltaisi käyttää vaakaraitaa ”koska läskit”, niin jonkun muun mielestä se vaakaraitamekko saattaa sun päällä olla aivan täydellinen! Toki on tärkeää että tuntee olonsa mukavaksi – en minäkään ehkä välttämättä tallustelisi tuossa urheilutopissa keskellä kaupunkai muuten vain 😀 …. Mutta lähinnä pointti on se, ettei vangitse omaa tyyliään johonkin perinteiseen ja ”turvalliseen”  vain siksi, että mun kropassa on tää, tää, tää ja tää huonosti, väärän kokoinen tai väärässä kohtaa.
Tottakai tässäkin päivässä oli järjetön määrä puunausta ja laittoa, mutta harvapa näyttää kotiverkkareissa, tukka likaisena miltään kansikuvamallilta (paitsi instagramissa, kun silmissä on utuinen katse ja tekstinä joku todella syvällinen aforismi). Jokatapauksessa, lähdin kuvauksista sillä fiiliksellä, että mä oon ihan jees juurikin tällaisena. Toivottavasti se tunne pysyy <3.

Ps. Loppuviikosta tulossa blogiin My day -postaus!