Relatkaa, kohta on taas maanantai!

Muutaman päivän päästä on joulu. Sitten voi huokaista helpotuksesta, kun kuusi on koristeltu, laatikot kokattu ja joka paikka kiiltää.

Tässä on meidän "jouluinen koti"....
Tässä on meidän ”jouluinen koti”….

Paitsi että…
Kyllä, huokaisen helpotuksesta! Mutta kaikki, siis ihan kaikki on joko tekemättä tai kesken ja paljon jää myös tekemättä. Onneksi en ole henkeen enkä vereen jouluihminen ja maanantaina voi nauttia vaikka alennusmyynneistä tai odotella piteneviä päiviä. Karmea hössötys yhden päivän takia, joka ei peruunnu, vaikka olisit ostanut lanttulaatikon kaupasta. Joka kyllä kannattaa ostaakin, koska se Saarioisten versio on niin hyvää, että vain hullu tekee itse.

Vielä eilen ajattelin, että miten hitossa tästä kaikesta selvitään? Lapset toista viikkoa kipeänä, koti kuin pommituksen jäljiltä ja  vain muutama lahjakin hankittu. Mutta sitten tulin siihen tulokseen, että joulu tulee ja menee ja murehtiminen on energianhukkaa, etenkin silloin kun sitä on välillä muutenkin rajallisesti.

Ryhmä Hau, missä olet???
Ryhmä Hau, missä olet???

Meillä on miehen kanssa takana pari ihan konkreettisesti ”hyvinvalvottua” viikkoa. Pienet nuhanenät ovat heräilleen monta kertaa yössä. Olin odottanut siivoojaa alkuviikosta kuin kuuta nousevaa tekemään meille joulusiivouksen, mutta hänet piti perua kun molemmat lapset olivat kuumeessa. Voi siis olla, että meillä on jouluaattona lattiat edelleen luuttuamatta. Mielestäni on hyvä, että tekee kaikista välttämättömimmät, eli tekee ruokaa ja pesee pyykit, jotta kaikki saa puhtaita vaatteita päälle. Maanantain tuli onneksi Sannan ruokakassi, joka säästi kaupparumbalta ja ruoat kuulosti hyvälle.

Treenaamisesta en jaksa edes puhua, saati että olisin jaksanut salille asti mennä! Olen ohjannut nyt vähän enemmän mitä suunnittelin ja kaksi viikkoa itsekin flunssassa oleena tuli todettua, että ei, liikunta ei ainakaan paranna siitä! Syöminen on jäänyt vähän retuperälle, koska tiedostan, että mun pitäisi syödä paljon enemmän. Vaa’an lukema on ennätysalhaalla, mutta pelkään pahoin, että painoa on lähtenyt myös lihaksista. Ensi vuonna tai heti kun tämä härdelli saadaan rauhoittettua alan syömään urakalla! Mun kroppa ansaitsee parempaa!20161221_110318

OLYMPUS DIGITAL CAMERATänään kävin A-Lehtien kuvauksissa ja suoraan sanottuna pelkäsin, että näytän zombielta! Mutta olin ihan tyytyväinen kuitenkin lopputulokseen. Tykkään yleensä aina ennen kuvauspäivää kuoria ja kosteuttaa ihon hyvin, laittaa rusketuksen ja päivittää hiusten värin. Tällä kertaa en tehnyt mitään noista. Olen yleensä tosi tarkka etenkin atooppisen ihoni kosteutuksesta, mutta viime päivinä olen mennyt ihan perus ihon puhdistuksella ja kosteusvoiteella. Kainalotkin olis pitänyt ajella, mutta niitä ei onneksi noissa kuvissa näy 😀 .OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä keittelen nyt pojille spagettia ja mietin, josko tästä ikuisuusprojektista nimeltä koti sais edes jonkun pikkuhomman tehtyä päikkäreiden aikaan.
Ai niin ja mitä tulee niihin lahjoihin… Niin hankin mitä ehdin ja jaksan. Siinäkin yksi asia vähemmän mitä stressata! Uskon, että ihan jokainen meidän läheinen tämän asian ymmärtää… Siis ainakin toivottavasti.

Mites siellä valmistelut etenee, vai ootteko yhtä vaiheessa kuin mekin 😀 ???

Jaksa vielä muutama tunti…

Herään aamulla iloisena ja hyvin levänneeltä. Mies lähtee töihin ja vie vanhemman pojan hoitoon. Jään vauvan kanssa kotiin ja päivän teema alkaa; Itkua, itkua ja itkua. Hyvä tuuli vaihtuu epätoivoon. Taasko tätä, eihän… En jaksa enää!
Mitä teen väärin?
Mikä helvetti tähän auttaa???3011_1

Tuntuu, että tätä on jatkunut jo kuukauden! Päivä lapsen kanssa tuntuu välillä henkiseltä vankilalta. Tiedän, kuulostaa pahalta, mutta siltä se tuntuu. Vauva itkee heti, jos lasken sen hetkeksikään sylistä. Vannon jälleen kerran, että huomenna herään kuudelta, jotta saan syötyä aamulla rauhassa kun muut vielä nukkuu. Tätä ei kestä Erkkikään!

Koitan keittää nopeasti kahvin vauvan huutaessa. Söisitkö tätä, maistuisiko tämä. Lapsi heittää ruoat lattialle ja huutaa. Pidän lasta sylissä ja huuto rauhoittuu, mutta omasta syömisestä ei tule mitään. Joskus kantoreppu auttaa, mutta yleensä lapsi alkaa siinäkin vääntelehtiä ja haluaa pois. Lopulta oma nälkä vie voiton ja annan lapselle piparin ja kuin taikaiskusta huuto lakkaa ja lapsi on tyytyväinen. Ahdan suuhuni leipää minkä ehdin.
Järki sanoo, etten voi syöttää 1-vuotiaalle lapselle kovin montaa piparia. Joskus maissinaksuja tosin meni puoli pussia kerralla, kun piti laittaa ruokaa.

Samalla alavatsaa juilii viiltävä kipu. Tietysti, juuri nyt, mikä ajoitus. Päätä särkee, koska aina kun tekee mieli itkeä alkaa päänsärky. Alan pukea korvia huumaavaan kiljunnan säestämänä lasta, jotta pääsemme ulos. Itku on itsellänikin ihan millin päässä kyynelkanavista! Koitan psyykata itseäni, että jaksa vielä, jaksa vielä muutama tunti… Pysy rauhallisena, älä ala tässä parkumaan. Sinä olet aikuinen, sinun pitää pystyä säätelemään tunteitasi.

Ulkona työnnän vaunuja ja toivon ettei kukaan tuttu tule vastaan. Rinnassa tuntuu raskas epätoivon möntti. Alavatsa on tulessa ja koitan pitää vaunut koko ajan liikkeessä. 45min väsytystaistelun jälkeen vauva nukkuu ja itken autokatoksessa pahaa oloa ulos. Voitto kotiin.

Onneksi tänäänkin tulee ilta ja valoa näkyy tunnelin päässä. Se valo on mulla työ, joka on varmasti parasta terapiaa. Nautin joka minuutista! Pääsen liikkumaan, näen ihmisiä ja omat huolet jää hetkeksi sivuun. Välillä tuntuu todella väärältä odottaa iltaa niin kovasti, mutta tällaisista päivistä en selviäisi muuten.
Jos joku sanoisi nyt, että ”nauti siitä vauva-ajasta kun se on niin nopeasti ohi”, niin saattaisi sentteri heilahtaa.

Tulen sisälle ja kahvinkeittimessä on edelleen valo lämpimän kahvin merkiksi. Istun koneelle kirjoittamaan.
Ehkä tässä päivässä on vielä toivoa. Ystävää lainatakseni; ”Hymyä huuleen ja vastatuuleen!”3011_2

Ps. Ihana kummityttöni vasta opettelee järkkärin käyttöä, mutta osasi kyllä ottaa tosi hyviä kuvia! Kiitos E!