”Ei ole varaa harrastaa liikuntaa”

Mua pyydettiin joskus yhteen lehtijuttuun kertomaan, kuinka paljon käytän rahaa kuukaudessa liikuntaharrastukseeni. Juttu käsitteli siis ihmisiä, jotka käyttivät paljon rahaa treenaamiseen. Kieltäydyin, koska mun omasta mielestä en käytä mitenkään erityisen paljon rahaa harrastukseeni, joka on oikeastaan siis myös työni 🙂 .
Työn takia saan kuitenkin rajattomasti käyttää kuntosalia ja käydä jumpassa ja muihin maksullisiin treenimuotoihin mulla ei ole oikeastaan edes aikaa.
Mulla on tainnut Helsingissä oloaikana olla yksi kymppikerran kortti FIX-kuntokeskuksille (heillä oli valikoimissaan jo vunna 2011 crossfix, eli crossfit tyyppinen tunti jolla tykkäsin käydä) ja ostin myös joskus opiskelija-alella sarjakortin hotjoogaan opiskellessani vielä AMK:ssa liikunnanohjaajaksi. Toki maksoin kaksi vuotta myös salimaksua läheiselle salilleni ennen kuin vaihdoin omat treenit Malmin Eastbodylle*, jossa treenaan myös asiakkaiden kanssa! Edellisen salin vuosikortti ei sekään kyllä kallis ollut, kun sen osti heti tammikuussa ja sain aina jonkun alennuksen (opiskelija tai kotiäiti). Salitreeneille tuli hintaa 20€ kuussa. Jos jotain yksittäisiä kertamaksuja ja crossfitin On ramp-kurssia (120€) ei oteta huomioon, niin muita maksuja mulla ei ole mennyt treenaamiseen lähivuosina!
Treenivaatteisiin tosin menee pitkä penni, mutta niitä sitten kuluukin sitä mukaa… Niitähän ei siis lasketa 😀 …

tahmela

crossfit5

Onko treenaaminen sitten oikeasti kallista?
Paljon tietysti riippuu siitä, mitä haluaa tehdä, mutta omasta mielestäni sen ei tarvitse olla kallista! Ennen kuin kukaan kommentoi kommenttiboxiin, että ”lenkille lähteminen on ilmaista”, niin PT:nä kuitenkin ajattelen, että jokaisen kannattaisi löytää oma lajinsa. Ja se lenkkeily ei välttämättä ole ihan jokaisen laji – vaikka se ilmaista olisikin! Sen takia kannattaa ehkä miettiä, olisiko valmis satsaamaan muutaman kympin kuussa johonkin sellaiseen lajiin, johon sitten tulisi oikeasti lähdettyä…? Ne lenkkarit kun ei siellä kaapin perällä paljon lämmitä, tai se vitosen jumppakuminauha. Kotikuntoiluvälineet on todella mahtava idea kaikessa edullisuudessaan, mutta kyllä ne kahvakuulat jäävät suurimmalla osalla ovistoppereiksi! Silloin se muutama kymmenen euroakin on hukkaan heitettuä rahaa, jos sitä kahvakuulaa tai levypainosettiä ei tule koskaan käytettyä!
Sama koskee muitakin ns.ilmaisia lajeja, otetaan esimerkiksi vaikka huippulaji hiihto; Lajin harrastaminen itsessään on ilmaista, mutta kun olet satsannut sen satasen tai pari hiihtokamppeisiin, niin tuleeko niitä latuja kulutettua talvisin? Vai jääkö innostus ajatuksen tasolle?
Jos olet itseohjautuvaa ihmissorttia, niin silloin liikunta voi tulla todella halvaksi; Kesällä käytössä lenkkarit ja ehkä muutama hassu kotikuntoiluväline ja talvella vaikkapa ne sukset! Ei paljon kuntosalimaksut vaivaa kukkaroa 🙂 !
Kuulutko sinä juuri tähän ihmisryhmään?

pallon_työntö

Jos aloitetaan vaikka kuntosalimaksuista, niin niissähän eroa on aivan hirvittävästi! Itse olen halvimmillaan treenannut salilla, jonka kk-maksu on 20€ kaikille ja Helsingissä joidenkin salien kk-maksusta saa pulittaa jopa lähes 80€/kk (voitte kertoa jos tiedätte vielä kalliimman!). Noiden kalliiden salien hintaan kuuluu aina myös jumpat ja kaikenlaista muuta lisäpalvelua ja yleensä kalliiseen hintaan saa myös aika hienot tilat missä pumpata sitä hauista. Yleensä sitten taas vähän edullisemmat ”kellarisalit” voivat olla varustelultaan vähän vanhempaa kaliiperia, mutta hyvä treeni ei tunnetusti tarvitse mitään vimosen päälle hienoja vehkeitä! Itse jopa tykkään enemmän treenata vähän ”rouheammassa” ympäristössä, tosin toki poikkeuksikin on. Esim. Helsingin keskustan kuntosaleista oma lempparini on Simonkadun Fressi jossa on tosibodarillekkin oikein toimivat tilat!
Kannattaa todellakin vertailla salien hintoja ja kytätä tarjouksia! Joillekin saleille voi saada esimerkiksi 3kk:n kortin hyvällä alennuksella, tai salilla voi olla muuten vain hyviä kamppiksia! Entiselle salilleni sai esim. yhden kerran ostaa kuukausikortin S-etukorttitarjouksena edullisesti. Myös uimahalleilla on usein edulliset kuntosalit, itsekin Joensuun Vesikon kuntosalilla monta kertaa treenanneena. Kannattaa myös ehdottomasti kysäistä, jos jollekkin salille saa tutustua ilmaiseksi – säästö se on pienikin säästö!
Kannattaa kuitenkin muistaa yksi, mielestäni tärkein kriteeri vakkarisalin valinnassa; Sijainti! Yleensä (eli lähes aina) sinne salille on vaan niiiiin paljon matalempi kynnys lähteä, jos se on lähellä, kuin että säästät kk-maksussa jonkun 10€ ja loppujen lopuksi käyt sen pari kertaa kuussa liian vaivalloisen matkan takia!
Paljonko teidän kuntosalimaksu on kuukaudessa ja vaikuttiko hinta kuntosalin valintaan?
IMG_0787selkätreeni2

Jos kuntosali ei tunnu omalta jutulta, niin muitakin vaihtoehtoja edulliselle treenaamiselle toki löytyy. Esimerkiksi jumpissa voi käydä usein myös aika edullisesti!
Usein monien koulujen jumppasaleissa on iltaisin jumppatunteja ja itse olen Tampereella asuessani vetänyt jumppaa mm. Naisvoimistelijoille sekä Rantaperkiön Iskulle. Iskulla aikuisten kausikortin näyttää saavan 85€:lla (opiskelijat 75€) ja tällä summalla saa siis lukukauden ajan jumpata niin paljon kuin sielu sietää ja tuntivalikoima on aika kattava! Yhdelle kuukaudelle tulee hintaa 17€ joka on mielestäni aika edullinen hinta!
Nyt kesällä järjestetään myös puistojumppia ja niihin osallistumismaksu on usein vitosen luokkaa. Tosin, ainakin täällä Helsingissä järjestetään myös ilmaista puistojumppaa! Kesällä moni laittaa muutenkin kuntosalijäsenyyden jäihin, niin ei ainakaan hinta ole esteenä jumpaamiselle, jos vaan sattuu asumaan lähimain.

Israelissa käydessa pääsi myös kokeilemaan ilmaista zumbaa :) ...
Israelissa käydessa pääsi myös kokeilemaan ilmaista zumbaa 🙂 …

Muita aika edullisia (tai jopa ilmaisia) kuntoilumuotoja ovat esimerkiksi uiminen (tämäkin toki riippuu paljon uimahallista, esim Mäkelänrinteen aikuisten kertamaksu 6,50€ versus Kuopion uimahallit 5,20€). Uimahalleihin pääsee usein myös edullisemmin aamupäivisin, joten kannattaa tämäkin ottaa huomioon jos pystyy treenaamaan aamuisin/aamupäivisin!
Olen myös huomannut, että usein Grouponin kautta voi saada todella edullisia kk- tai kertakortteja esim joogaan tai tanssitunneille! Tällöin normaalisti vähän kalliimmatkin lajit saattavat sopia omaan tiukkaan budjettiin. Varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla esim. jooga voi olla aika tyyris harrastus (esimerkkinä vaikka 10x kortti 108€) ja opiskelijabudjetilla sellaisesta voi vaan unelmoida. Puhumattakaan tämän hetken kuumimmasta lajista, eli crossfitistä; 110€ kuukaudessa kirpaisee varmasti monen kukkaroa! Crossfit on oikeastaan tällä hetkellä ainoa laji, josta olisin valmis maksamaan tuon suolaisen kk-hinnan koska mua niin polttelee päästä sinne treeneihin uudestaan…
Jos treenikaveri on olemassa, niin silloin aika edullisia lajeja voivat olla esim sulkkis, squash tai miksei kesällä tenniskin! Usein joukkuelajeja voi harrastaa myös edullisesti höntsäilymielessä kuten vaikkapa sählyä, pesistä ja jalkapalloa. Mikäs sen kivempaa kuin liikkua kivalla porukalla ja vielä edullisesti!

Ymmärrän toki, että jos ei ole rahaa niin sitten sitä ei ole, vaikka kysymys olisikin vain muutamasta kympistä! Mahdollisuus liikuntaan ja kuntoiluun ei kuitenkaan ole tuloista kiinni; Et ehkä voi harrastaa juuri sitä omaa suosikkilajiasi tai käydä sillä hienoimmalla ketjukuntosalilla, mutta vaihtoehtoja on muitakin! Usein asiat ovat myös priorisoinnista kiinni, eli sen kostean bileillan hinnalla saattaisikin saada ihan kelpo lenkkarit alennusmyynnistä tai jopa kuntosalitreenit kuukaudeksi!

Lenkkarit poistopöydästä 60€ (ovh 139€). Reppu alesta 50€ (ovh 69€).
Lenkkarit poistopöydästä 60€ (ovh 139€). Reppu alesta 50€ (ovh 69€).

Nyt on sitten teidän vuoro kertoa millaisia edullisia treenimuotoja teille tulee mieleen? Onko paikkakunnallanne esim. jotain todella edullista salia, puoli-ilmaisia jooga-tunteja tai kevyen kukkaron kahvakuulatreenejä? Onko jokin laji, jota harrastaisitte jos se ei olisi niin kallista?

fityoutoo

33 vastausta artikkeliin “”Ei ole varaa harrastaa liikuntaa””

  1. Mä treenaan skanssin gogo expressissä, kuukausimaksu 18 euroa, jonka melkolailla kuittaa firman sponsoroima smartum saldo. Hinta vaikutti paljon, mutta sali on myös lähin sali, jos ei lasketa mukaan kunnan tarjoamaa salia. Sen lisäksi harrastan jalkapalloa, joka maksaa 100 euroa/vuosi. Siihen tarvittiin kengät. Juokseminen on ilmaista, mutta juuri ostin uudet kengät 150 e ja uusia urheiluvaatteita tulee ostettua tarjouksista yleensä. Kolmannet ja neljännet kenkämenot liittyy koiriin eli agilityyn tarvitaan omat kengät ja ulkoilua varten tarvitaan hyvät goretex-varusteet. Eli meneehän sitä, mutta kyllä saman rahan saisi vaikka kurkusta kaadettua, jos niin haluaisi…

    • Kengät onkin sellaiset joita mullakin kuluu. Lisäksi haluan, että on esim.juoksuun omat lenkkarit ja sitten kävelyyn eli tyyliin koiran kanssa ulkoillessa toiset. Silti nappaan usein kengät ale-pöydästä eli harvoin tulee ostettua mitään täyteen hintaan.
      Toi jalkkis onkin todella edullinen laji, eipä tosiaan ole kovin iso vuosimaksu – riippuu tosin vähän siitäkin kuinka monta kk pääsee tuolla rahalla harjoittelemaan..?
      Eikä ole tuo 18€:kaan paha, voisin kuvitella että GoGo:lla kuitenkin tilat aika viimeisen päälle…

    • Meidän seurassa 100 eurolla treenaa naisten kuntofutiksessa kerran viikossa yhteensä muistaakseni 33 kertaa eli kertamaksuksi jää n.3 euroa/kerta. Ja GoGo on tosiaankin täällä Turussa avattu tammikuun lopussa eli tilat on hyvät ja toimivat, ei valittamista!

  2. Vaihdoin keväällä Tikkurilan Elixialta Easyfitille. Molemmat ovat käytännössä muutamien kymmenien askelien päässä kotoani, joten vaihdon syy ei ollut sijainti, vaan aukioloajat. Easyfit on myös paljon halvempi, joskin myös heikommin varusteltu (ja ilmastointi puuttuu..). Mutta lähes kaiken tarvittavan olen löytänyt tai improvisoinut. Aukioloajat oli kuitenkin suurin syy: Easyfit on joka päivä käytettävissä 5-23 (ja olen siellä ollutkin monena aamuna jo klo 5), kun taas Elixia avautuu viikonloppuna 9 tai 10 ja juhlapyhät aina kiinni. Mutta sijainti on mulle ratkaiseva. Olen aika varma, ettei aamulla tule lähdetyksi edes kilometrin päähän (varsinkaan talvella), joten sali on oltava siinä nurkan takana. Ja aamu on mulle oikeastaan ainoa vaihtoehto treenata.

    Easyfit oli kyllä tosi halpa: touko-heinäkuun treenasin yhteensä 29,90 eurolla, eli alle kymppi/kk. Nyt jatkuu 29,90 eur/kk ja kirvelisi kyllä jatkossa maksaa salista yhtään enempää.. Elixialla mulla oli vanhan jäsenen hintana 57 eur/kk, mikä lähentelee kipurajaa. Nyt siellä on sivujen mukaan toistaiseksi voimassaoleva jäsenyys 82 euroa (!!!).

    Kaupungin salit on yleensä halpoja, joskin täytyy sitten muistaa, ettei siellä välttämättä ole sitä hack-kyykkyä tai porraskonetta. Yhdellä kellarisalilla täällä on 2 euroa/kerta, ja se onkin enemmän painonnostajien mekka. Mutta kerran kävin sielläkin kolistelemassa ruuhka-aikaan ja hyvän treenin sain tehtyä (ja äijät antoivat hyviä neuvoja ihan ilmaiseksi! :D).

    Mä kävisin enemmän pilateksessa, jos se ei olisi niin hintavaa. Siis ihan jossain asiaan vihkiytyneellä studiolla. Oon joskus kokeillut kuntokeskusten pilatesta, eikä siellä tietysti ohjata ihan niin henkilökohtaisesti.

    • Kiva että löytyi sali, jonne pääsee vähän erikoisempinakin aikoina treenaamaan! Paljon on tosiaan niitäkin, jotka olosuhteiden pakosta bodaa vaikka yöllä ja itseasiassa entisessä duunissa kävin joskus yölläkin treenaamassa (tosin duunipaikan omalla salilla).
      Ja aika edullinenkin tuo Easyfit näyttää olevan – mielestäni toi on ihan kohtuullinen summa, vai kuuluikos tohon muuten ryhmäliikunnat…?

      Just toi 20€/kk sali jossa olen käynyt oli pienen kunnan sali – ja itseasiassa siellä varustelu taso aivan huippu! Laitteet toki ei ihan bräniköitä mutta kaikki mitä toivoa saattoi ja tilaa oli bodailla! 🙂

    • Tuolla ei ollut kesän aikana ryhmäliikuntaa. Nyt elokuussa starttaa kahvakuulatunnit ja kesän aikanakin sai toki itse käynnistellä virtuaalitunteja silloin kun haluaa. Aina välillä siellä joku niiden tahdissa on jumppaillut yksinään.

  3. Mä käyn Foreverin kuntosalilla. Kuukausimaksu on 55e. Aika kova hinta, mut toisaalta tolla hinnalla pääsee myös ryhmäliikuntatunneille 🙂 Ja asun vielä äitin hoivissa, eli se myös maksaa mun harrastakukset, joten hinta ei muo haittaa, onpahan lähellä ja hyvä sali! ;P

    • Haha, mamma betalar! No joo, kannattaa siitä nauttia vielä kun voi! Kiva että sali on mieleinen!

  4. Kuntien liikuntapalvelut ovat yleensä varsin edullisia. Salit eivät välttämättä ole mitään rupupaikkoja lainkaan, vaikka ihan uusimpia villityksiä ei välttämättä ohjelmassa olekaan. Osa palveluista on ihan Ässiä, esim. itse kävin äitiyslomalla kaupungin just rempatulla pikkusalilla, jossa oli oma vuoro alle 2v. lapsien äideille. Sinne sai tuoda lapsen mukaan (eli vauvat koisasi rivissä ja isommat jokelteli ohjaajan tuomilla leluilla leikkien.) Paikalla oli siis myös liikunnanohjaaja, jolta sai tarvittaessa ohjelman, neuvoja ja joka myös katsoi lasten perään! Aika matala kynnyksen toimintaa, kausimaksu oli 60e luokkaa. Kunnathan myös tarjoavat tosi laajan lajivalikoiman yleisurheilukentistä yleisöluisteluvuoroihin, sisältäen myös erilaista ohjattua liikuntaa. Urheiluseurat ovat myös yleensä edullisia, esim seuran suunnistuskurssi ja maanantairasteilla käyminen on varsin edukasta jne. Oma lähisalini on Fitness24/7 ja kk-maksu on 19,90. Salin ainoa miinus on pienehkö koko, loikkimiset on tehtävä ulkona ja arkena klo 19 ei oikein tahdo mahtua joukkoon. Muuten ei varustukseltaan häviä aiemmin käyttämälläni elixian keskustasalille, ja on myös yleensä siistimmässä kunnossa kuin elixia.

    • Siis aika mieletön tuo teidän kunnan salin palvelu pienten lasten äideille!! Tohditko kertoa missä päin maailmaa tällainen on järkätty? Kuulostaa aivan upealta, että tällainen mahdollisuus on suotu varsinkin kun kyseessä on ryhmä, joka ei aina pääse tosta noin vaan liikkumaan! Iso hatunnosto kyllä päättäjille! Eikä toi hintakaan ole mistään kotoisin :D…
      Mä oon joskus kans tota maanantairastihommaa miettinyt, että jos kävis kokeilemassa! Nyt taas muistin, että se on ollut kokeilulistalla tässä jo jonkun aikaa… Vaikka en tosiaan mitään suunnistuksesta tajuakkaan!

    • No Helsinkihän näitä palveluja tarjoaa… Sali oli Oulunkylän liikuntapuiston, mutta vastaavaa on muillakin Hgin saleilla. Tämä toiminta on kyllä tosi hyvin varjeltu salaisuus, ainakin silloin aikanaan pari vuotta sitten ainoa ilmoitus oli lappu salin seinässä. Toinen melko hyvä salaisuus on Easysport -toiminta kouluikäisille lapsille, esim. syyskauden luistelukoulu iltapäivisin 24 euroa… Vinkiksi siis kouluikäisten vanhemmille 🙂

  5. Mä liityin viime vuoden maaliskuussa fitness24sevenille kun se oli halpa,19.90e/kk. Treenata sai siis kellon ympäri ! Sali valikoitu halvan hinnan ja läheisyyden takia. Kyseessä siis kuntosali,ei tarjoa mitään muuta,mutta muuta en tarvitsekkaan 😀 Kelpo sali,ihan hyvät laitteet ja noh minä olin tyytyväinen vaikka netistä onkin tullut luettua aika paljon negatiivista juttua kyseisen firman saleista mutta minä en niitä komppaa 🙂 Niin ja jos vielä halvemmalla haluaa tuolla Fitness24sevenillä treenata niin sinne saa ostettua kortin joka maksaa 9.90ekk ja sillä saa treenata 6.00-16.00 välisenä aikana pelkästään 🙂

    Tänään tosin menin ja liityin City Gymiin. Lähdin kaverin kanssa tekemään yhdessä treeniä hänen salilleen eli City Gymiin,30minuuttia siellä treenattuani päätin,että tänne liityn ! Monipuoliset laitetarjonnat jalkatreeniin (erilaisia kyykkylaitteita !! sekä se kauan havittelemani ”peppulaite”). Tykkäsin salin tunnelmasta,ihanan viileä sisäilma ja noh se palveli mun tarpeita hyvin. Hintakaan ei kauheasti noussut tuosta 20e. Nykyisin maksan 49e City Gymistä ja en voi valittaa 🙂 Mielestäni sekin on suht edullinen. Kyseessä siis pelkkä kuntosali,ei jumppia.

    Treenivaatteita tulee kyllä ostettua paljon ! Tosin koitan bongailla niitä alesta jolloin niissäkin säästää kivan summan 🙂 Näin kesäsin tulee aina ostettua paljon treenivaatteita kun on alet,mutta muuten ei ihan niin paljoa. Toki joka kuukausi varmasti jokin toppi löytää tiensä kaappiin,mutta ne tulee aina ”tarpeeseen” ja onhan se kivaa kun saa laittaa esim.uuden topin salille ja se innostaa treenaamaan 😀 jokaisella tapansa ! 🙂

    Lisäksi syksyllä mukaan pomppaa salibandy,joka maksaa 45e kuussa ja sisältää kahdet treenit joka viikko. Ei siis hullumpi hinta 🙂 Oikeastaan muita säbä kustannuksia ei tule. Maila löytyy,kengätkin on hyvässä kunnossa jaaaa siinä ne oikeestaan on.

    Maksan siis kuukaudessa 94e harrastemaksuja joka ei minusta ole lainkaan paha. Mieluummin urheiluun kuin esim. kurkusta alas 🙂

    • No todellakin mieluummin niin!
      Nyt sun täytyy paljastaa, että mikä tuo kovasti kehumasi ”peppulaite” on 😀 ???

      Mä en ole kyllä lukenut noista F24/7 saleista mitään kuraa – tosin en ole kyllä edes etsinyt tietoa. Muutamalla ketjun salilla olen vieraillut ja hyvältä näytti (ja tyhjältä!). Sörnäisissä ainakin oli kaikki tosi uuden näköistä ja ihan kiva meininkin muutenkin.

    • Niin siis tää peppulaitehan on se ihan tavis.missä maataan mahallaan ja nostetaan jaloilla peppuun se ”kapula” (ja laitteen oikee nimi??). Sitä ei ollut fitness24sevenillä ja oon aina halunnu päästä testaamaan sitä,tänään pääsin ja rakastuin ! Poltteli ahterissa oikeen urakalla 😀

      Mä kävin kerran ihan mielenkiinnolla lukemassa juttuja eivätkä olleet kovin positiivisa mutta mulla ihan eri kokemus 🙂

    • Jätäppä seuraavalla kerralla lantio ihan rennoksi, siis sen poltteen kuuluu tulla nimenomaan takareisiin :)! ”Polven koukistus maaten” on muuten sen laitteen nimi!

  6. suosittelen ehdottomasti blogilatesin treenivideoita ja ihan blogilates sivustoa netissä. ilmainen ruokavalio suunniteltuna jota voi muokata, tehokkaita haasteita, pilatesta ja HIIT treenejä jotka ei kestä mielettömän kauaa mutta saa tuloksia aikaseksi. mä itte tykkään treenailla casseyn ohjeilla ja oon saanut tosi paljon tuloksia aikaseksi puolessa vuodessa 🙂
    siirryin myös vuodenvaihteessa treenailemaan naisvoimistelijoihin ja täällä on ihan liikuntahalli, jossa jumpat järkätään. liikkahallilla on just tollanen vähän rähjänen sali mutta laitteet on ja hyvin pelaa! kertamaksu on 2e ja saa treenailla vaik koko päivän. jumppasalin vuokraus maksaa tunnilta 3-5e riippuen kellonajasta ja päälle tulee kaikki mahdolliset välineet käyttöön (stepit, levytangot ja -painot, kahvakuulat, nauhat, patjat, mailat, pallot, verkot …). ei kovin kalliiksi tule, etenkin jos menee kaverin kanssa 😀

    • Hei kiitos vinkistä! Tuo onkin mulle ihan uusi sivusto – itse oon tykännyt BodyrockTV:n videoista… tai no nyt en oo ihan hetkeen niitä tosin katsonut. Noi videot on todella käteviä, koska ei tarvitse omasta päästä keksiä mitään, mutta ei myöskään tarvitse raahautua salille (joskin se omasta mielestäni on ihan kivaa, siis treenata muualla kuin kotona..).

      Aika superhienolta kuulostaa myös tuo jumppasalin vuokraus, siis jos vaan saa vähääkään porukkaa niin kerranviikossa pelit sinne tai esim sulkkista (joka on ihan mun suosikkilaji!). Upea ja miten halpa tapa harrastaa liikuntaa!

  7. Olipa kyllä asiapitoinen postaus! Itse harrastan tankotanssia, joka tulisi melkoisen kalliiksi opiskelijatyllerölle, mikäli en itse olisi töissä ohjaajana samassa paikassa. Haluan kuitenkin käydä myös salilla ja tehdä muita juttuja 🙂 Siirrynkin nyt elokuun jälkeen kaupungin ylläpitämille saleille. Kolme eri salivaihtoehtoa, 50€ vuosi 🙂 toki nuo eivät ole mitään hienoimpia mahdollisia, mutta kaikki tarvittava löytyy. Ja sellainen under ground -henki ja kellarisalius on mun mielestä vaan positiivinen juttu 😉

    ~Hilla

    • Kiva että tykkäsit! Mä oonkin aina halunnut kokeilla tankotanssia, mutta varsinkin täällä E-suomessa aika kallista touhua. Ehkä vois kuitenkin joskus kokeilla! 🙂

  8. Käyn uimassa, työnantajalla on sopimus uimahallien kans ja uiminen on ilmaista, samoin kuntosalin käyttö. Uimahallin kuntosalia en käytä vaan maksan 27€ kuukaudessa että saan käyttää lähellä olevaa salia, missä 2 muutakin perheenjäsentä käy 🙂 Ja kuntosalimaksut maksan liikuntaseteleillä, toki vähän jää itsellekin maksettavaksi
    Työmatkoja pyöräilen paljon, yht.20km päivä. Talvella pyöräily vähenee ja hiihto alkaa, -60% alennuksella ostetut perussukset on olleet hyvät.

    • Eli hiihtäjä ilmoittautunut! Ja tosiaan kannattaa varmaan suksialet kytätä heti kun lumet sulaa ja saa varmaan ihan kelpovehkeet edullisesti!

  9. Kotipaikkakunnallani on kuntosali, joka on ilmainen ja auki vuoden jokaisena päivänä 6-21. Laitteet on melko hyvät, painottuen voiman- ja painonnostovälineisiin, mutta joitakin muitakin löytyy. Hyvän treenin saa kyllä aikaseksi tuolla. Nykyisellä paikkakunnalla pääsen miehen työn ansioista salille, liikuntahalleihin ja uimaan 20€/vuosi. Aukioloajat on melko hyvät, viikonloppuisin kaipaisin aikaisempia treenejä. Laitteet on uusittu puolisen vuotta sitten ja kaikki tarvittava löytyy. Treenivaatteita on tullut viimeaikoina ostettua, mutta lähinnä tarpeeseen. Eli halvallakin voi harrastaa. Kukkaronnyörejä kiristelee kylläkin toinen harrastus, joka vie n. 80-100 €/kuukaudessa. Kyseessä siis ratsastus. ☺

  10. Ainakin Mikkelissä on pari ”ulkokuntosalia” minne pääsee ihan ilmatteeks reenaamaan ihan millon vaan 🙂 Ei ehkä mitään kovin monipuolista pysty tekemään, mutta ei maksa mitään 🙂 Laitteet siis semmosia yksinkertasia missä painona yleensä oma paino.

  11. Lähelle avattiin alkuvuodesta fitness24seven kuntosali. Otin kortin kolmisen kuukautta sitten ja on ollut ahkerassa käytössä (3-4 krt/vko). Ainut miinus oli muutama vatsalaite joiden käyttö tuntui hankalalta. Sekin kyllä kääntyi vain voitoksi kun pyysin vastaanotossa olevalta tyypiltä apua ja sain tappo-ohjeet vatsalihaksille ilman laitteita.

    Itseä ainakin motivoi se, että ei joudu maksamaan liikoja; muuten on koko ajan takaraivossa stressinpoikanen, että pitäisi käydä. Ja se syö treeni-intoa jos jokin.

    Joten tuo 20e/kk on juuri sopiva ja kun irtisanomisaikakin on vain 2kk, ei tarvitse ahdistua siitä, että on sidottu johonkin. Eli mulla tää treeni-into näyttää syntyvän siitä, että mitä vähemmän maksan ja olen sidottu johonkin, sitä paremmin treeni kulkee 😀

    (Ja edellisen vuoden aikana sain hankittua miehen sanojen mukaan ”hyvän perseen” ihan kotikonsteilla. Siihen riitti jumppapallo, kahvakuula ja puoli tuntia päivässä lasten mentyä illalla nukkumaan. Välineistä 50 % oli lahjaksi saatu, joten niihinkään ei tarvinnut pennosiaan laittaa.)

  12. Ite käyn kuntonyrkkeilyssä 100€ kausi, mikä mielestäni on aika vähän sillä treenit ovat 2x viikossa, myös lomilla. Varusteet saa lainattua paikan päältä ja salille pääsee samalla kortilla koska vaan. Kerran viikossa myös ’epävirallisempi extratreeni’ jossa käyn. Ohjaaja on supermukava, ja meille onkin pieni 5 hengen vakkariporukka muodostunut joka näissä extratreeneissä käy. Aina mahdollisuuksien mukaan myös muita extratreenejä (esim joululomakin treenailtii joka päivä paitsi aatto xd. Samoin nyt koko kesän pyörinyt kerran viikkoon treenit) Pakko vielä sanoa että ei kyllä pääse kyllästymään. Pirteä ohjaaja keksii aina jotain uutta! Kahvakuulaa, nyrkkeilyä, oman painon treenejä (viimeksi punnerettii korispallojeb kanssa, HIITtiä, TRX naruja ja säiden salliessa mennään ulos! <3

  13. Moi. Asun maalla. 22km:n päässä mistään…siis kaupoista ja saleista. Oon vannoutunut ja innostunut kotijumppari. Levytankosetti, jumppapallo, kahvakuula, kyminauhat löytyy ja teen paljon kuntopiiriä omalla kehonpainolla. Juoksenkin ja näin kesällä uin. Poikani tulee liiveillä ja uimapatjalla vieressä kun uin järvee ympäri ! Joten isoja raha-eriä ei o kuntoiluun tarvinnut laittaa. You Tube on täynnä asiallisia jumppia jos oma mielikuvitus ei riitä. Työpaikallani koululla on hyvä kuntosali jota saan käyttää ilmaiseksi joten liiksa-asiat täällä kunnossa. Hyvää, aurinkoista elokuuta!!

    outi

  14. Itse käyn kuntosalilla, jonne saan opiskelijahinnalla kortin, 35 e kuussa. On kaupungin halvin sali ,jos ei uimahallin salia lasketa. Oon käynyt muitakin kokeilemassa mutta tuolla nykyisellä salillani kävisin vaikka se ei halvin olisikaan! Pieni yksityinen paikka ja aivan ihanat omistajat!:) Sen lisäksi lenkkeilen ja käyn juoksemassa esim. Rappusia, mäkijuoksuja jne. Keksitään kavereiden kanssa omia treenejä ja poikaystävän kanssa käydään myös välillä vetämässä lenkkejä sekä hyödynnetään lenkkipolkujen varsilla olevia kuntoilupaikkoja! Saa hyvän treenin eikä maksa mitään! Mulla on yleisurheilutausta, joten keksin treenejä aika helposti omasta päästä ja lenkkipolku, yleisurheilustadion ja punttisali riittää mainiosti kun vaan käyttää mielikuvitusta, monipuolista treeniä halvalla!:)

  15. Hei, kotipaikkakunnallani on sali (kunnan sali n. 200 €/vuosi), mutta; huonot aukioloajat, paljon porukkaa joten happi loppuu ja koko ajan jonotetaan, vähän laitteita. En kaipaa salilta mitään erityistä kuin laaja aukiolo ja hyvä valikoima laitteita. Joten naapuri kuntaan jonne 45 km 🙁 no, eihän siellä tietty pienten lasten äiti voi viikoittain käydä. Sali on mun juttu, mutta harvinaista herkkua. En voi sietää jumppia ja ryhmäliikuntaa. Ainoa mikä kiinnostaa on pilates, siitä kuitenkin täällä turha haaveilla. Voi, että miten haaveilen siitä sali treeneistä säännöllisesti. Paikkakunnalla ei muuta salia ole, heti kun joku rohkenee sellaisen tänne avata saa musta asiakkaan.

  16. Itse olen ottanut sellaisen asenteen, että (normaalin työssäkäyvän) ihmisen ei kyllä välttämättä ensimmäisenä tarvitse olla säästämässä liikunnasta ja laadukkaasta ruuasta. Laitoin enemmän kuin mielelläni kovan summan joogasalille, koska se on mielestäni niin kivaa – ja näin ollen luultavasti liikunkin usemmin.

  17. Suunnistus on iltarasteilla käyden melko edullista, tyyliin 6€ / kerta (ja sillä samalla kartallahan voi juosta myös iltarastien jälkeenkin, vaikkei rasteja siellä olekaan, mutta hyvät lenkkipolut on!)
    Iltarastejahan on pk-seudulla melkein joka päivälle, eri puolilla seutua. Kalenteri löytyy esim. täältä:
    http://www.ssl.fi/ssl/sslwww.nsf/sp2?open&cid=Hakukuntokalenterista-4#

    Ja sinne paikalle senkun menee ja kyselee toimitsijoilta apua / vinkkejä kuinka toimitaan. Kaikki neuvoo mielellään alkuun (ja tulee lopulta etsimään eksyneen maastosta, jos ilta alkaa jo hämärtää :))
    Helpoimmilla radoilla (ns. C- ja D-radat) ei tarvitse väldesti edes kompassia, rastit on polkujen reunoilla jne

  18. Mä käyn Elixialla 59 euron kuukausihintaan. Maksan sen mielelläni (saan töistä myös liikuntaseteleitä), koska salit on tilavia ja todella hyvin varusteltuja, ja saa käyttää kaikkia keskuksia. 🙂 Ensi kuussa olen menossa myös tonne crossfitin onramp-kurssille, joten saa nähdä innostunko sitten siitä niin että täytyy vaihtaa crossfittiin kokonaan!
    Mun mielestä kyllä noi sulkkis yms. on aika kalliita, ainakin kertamaksulla otettuna :O Esim Talissa tais olla jotain 20e/kerta? Oon pari kertaa käynyt sportsetterin passilla pelaamassa ja se on kyllä mukavaa vaihtelua!

  19. Täällä myös hiihtelijä ja koirien lenkittäjä. Tosin hyvät sukset maksaa ja niiden kunnossapito on ehdoton edellytys sille että hiihtäminen on mielekästä, tosin halpaa silti. Koirat on kalliita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta