Ei tartte auttaa!

Me suomalaiset ollaan kyllä aika hullunkurista porukkaa!
Sen lisäksi, että me ei suostuta hymyilemään muuta kuin pakotettuna, niin sen lisäksi me ei kehdata varmasti pyytää apua. Ite ***kele teen vaikka hajoais koko ***ka!


Tänään aamusalilla sain todistaa taas yhtä varsin huvittavaa kohtausta siitä, kun sitä apua ihan oikeasti kannattaisi pyytää. Iäkäs pariskunta oli päättänyt lähteä kuntoilemaan ja rouva oli mallia säkätän ja päpätän ja pappa oli mallia oon tehnyt tätä viimeset 50-vuotta, KYLLÄ MINÄ TIEDÄN.
Siinä sitä ensin ihmeteltiin porukalla kun ei siihen crosstreineriin syty valot, vaikka kaikkia nappeja painaa ja vielä KOVAA painaa niitä.
Ei. Älkää misään nimessä pyytäkö apua. Esimerkiksi minulta, joka olen siinä metrin päässä viereisellä crossarilla!! Yritin siinä sitten olla sekaantumatta liikaa, mutta annoin vihjeen rouvalle, että se kyllä lähtee käyntiin ihan itsestään, kun sitä alkaa veivaamaan.
Tämä pariskunta se sitten sääti menemään vielä hyvän tovin, nainen valitti koko ajan ettei osaa käyttää laitteita ja yhdessä tuumin he sitten kokeilivat painella nappuloita ja väännellä kahvoja…
Ei. Älkää missään nimessä kysykö apua salin henkilökunnalta, joka nimen omaan on palkattu paikalle sitä varten, että he kyllä neuvovat.
Lopuksi tämä hellyyttävä pariskunta hyppäsi juoksumaton selkään ja voi hyvänen aika…..
”Mitä sä nyt painoit…ei älä sitä paina…Miks se ei nyt liiku? Et sä nyt osaa käyttää sitä. Tästä painat kato! Tästä näin! Sä et nyt saa siihen vauhtia kuule!”


Tänä aamuna herätessä maistoin suussa ihan pientä kyllästymisen makua. En tarkoita tätä dieettiä tai tätä projektia, vaan lähinnä se on tuo aamuaerobinen joka alkaa vähän tökkimään. Jos sitä esimerkiksi olis vaikka vain joka toinen aamu. Olis niin kiva välillä hypätä sängystä suoraan keittiöön yhdellä pitkällä loikalla ja laittaa kahvit tulille ja puuro pörisemään. Ilman että jo tunteja ennen sitä on vetänyt trikoot jalkaan ja sahannu tuntitolkulla jotain cardiolaitetta salilla. Nyt näyttää ilmojen puolesta jo kyllä niin lupaavalta, että kohta voi mennä jo ihan lenkillekkin ilman että tarvii pelätä kaatuvansa joka mutkassa johonkin salakavalaan jäätikköön. Tää runsas aerobinen on jostain syystä tappanut lähes mun kaikki halut ulkoilla enää vapaaehtoisesti kevätauringossa. Okei, tottakai käyn koirien kanssa pihalla kävelyllä, mutta en vaan nauti siitä ehkä niin paljon kuin pitäisi. Vaikka tiedän että ulkona on niin ihanaa. Ja niin valoisaa. Ja ihanasti linnut laulaa. Ja voi että kun luonto herää eloon niin ihanasti.


Herkuttelen ajatuksella, että enää kaksi viikkoa on enää treenattava kovaa. Lauantaina kun kyykkäsin taas koko viikon pahanhajuisinta treeniä sata kertaa sata kertaa sata kertaa sata smith-kyykkyä, ajattelin, että jaksa vaan nainen, ei oo tätäkään kakkaa enää kuin kaksi kertaa tämän jälkeen! Smith koneelle en varmaan voi ihan kokonaan heittää hyvästejä, mutta ehkä jotain vähemmän vittumaista on luvassa seuraavan kohtaamisemme koittaessa. Tai ihan sama vaikka olis ihan sama treenikin, mutta silloin vatsani saattaa edes olla täynnä jotain ihanaa ruokaa <3.
Kroppa on vaan niin tyhjä ja pää on vaan niin tyhjä, että huhheijaa vaan. Mutta jotenkin tuntuu että pahin on jo takana päin oikeastaan. Kaikki tästä eteenpäin on vaan puhtaasti kotiinpäin.


Olen taas tuttuun ja  turvalliseen tapaani katsonut aerobisen yhteydessä noin tsiljardi jaksoa kokkiohjelmia menneellä viikolla. Katsomalla ainakin 20 jaksoa ”Halv åtta hos mig” sarjaa, eli ruotsin versiota ohjelmasta ”Arvostele mun illallinen”, on ollut ruotsinkielentaitoni kannalta enemmän hyötyä kuin varmaan koko kouluajasta yhteensä :D.
Olen huomannut näissä kokkisarjoissa yhden jokseenkin ärsyttävän asian. Joka kerta, kun kokkaamassa on joku ravintoterapeutti, terveysintoilija tai muu terveysihminen, on lopputulos jotain ihan karmeaa ruokaa! Ja miten juuri ravintoterapeutit on aina niin huonoja kokkeja noissa sarjoissa? Inhottavaa, että ihmiset saavat kuvan, että ravinnosta kiinnostunut ihminen tarjoaa aina ruoaksi jotain papuja tai jotain hiton protskujauheesta tehtyä pirtelöä! Se on juuri se mun lempparijälkiruoka jota haluan tarjota mun ystäville. Ja broilerin suikaleita ja pakastekasviksia pääruoaksi!
Ja ihan vähän kyllä kyseenalaistaisin myös eräiden ns. ravintoterapeuttien ammattitaidon. Mm. olet mitä syöt-nainen Hanna Partanen tarjoili neljän tähden illallisessa PURKKIcuaqamolea!! Joka on ehkä maailman helpointa valmistaa itse sitten kaurapuuron ja keitettyjen kananmunien jälkeen. Puhumattakaan siitä, että taannoisessa sport lehdessä ravintoasiantuntijaksi väitetty ihminen ei ollut kuullutkaan kylmäpuristetusta kookosöljystä. Hei vaan ja tervetuloa vuoteen 2012!

fityoutoo

3 vastausta artikkeliin “Ei tartte auttaa!”

  1. Moikka! Paljon tsemppiä ja jaksamisia loppurutistukseen 🙂 halusin kysyä, että mikä on sun ultimateherkku jota himoitset ja jota aiot vetää heti kisojen jälkeen?

  2. Kiitos hirmuisesti tsempeistä :)!! Kyllä mä luulen et se taitaa olla armoldsin donitsi, jonka ihan ensimmäisenä tungen suuhuni! En tykkää oikein mistään roskaruuasta, mutta kyllä jotain thaimaalaista on pakko päästä syömään! Ja sit unelmoin fazerin alkuleivästä, jonka päällä on oivariinia, maksamakkaraa, emmental-juustoa ja suolakurkkua!Sunnuntaina pidän herkkupäivän, mut maanantaina palaan taas normaaliin ruokavalioon – ilman vaakaa tosin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta