Eikai se oo loma eikä mikään jos ei vähän laatta lennä!?

Viimeinen ilta Dubaissa. Yöllä on lähtö kotia kohti. Aivan järjettömään aikaan on vaan nää lennot, paluulento lähtee klo.04! Inhottavaa herättää lapset keskellä yötä taksiin… Mutta minkäs teet!atlantisthepalm3

Meidän loppuloma ei mennyt sitten ihan kuin strömsöössä…
Lauantaina oltiin uimassa hotellin uima-altaalla, kunnes yht äkkiä huomasin, että altaassa on sitä itseään, eli kakkaa. Eli kyseessä oli vanha kunnon KAKKAVAHINKO! Ilmeisesti uintivaippojen käyttö ei vielä ole kaikille ihan itsestäänselvää. Meidän tuttavaperheen vajaa 2v poika oli sattumosin juuri sillä hetkellä vielä altaassa ja taisi ottaa kunnon ryypyn…
Samana iltana alkoi nimittäin tarina nimeltään ”Jee me oksennetaan”! Ensin tuttavaperheemme kolme lasta ja sen jälkeen vanhemmat ja siitä sitten meidän perhe seuraavana. Onneksi Theo pääsi todella vähällä ja hurrikin… Mutta voin sanoa, etten ole hetkeen voinut niin huonosti mitä eilen, jolloin tauti viimeisenä saavutti allekirjoittaneen! Olin 6h niin surkeassa jamassa, että en voinut olla hetkeäkään sängyssä paikallani, vaan vääntelehdin kuin mikäkin… Ja oksensin! Luojan kiitos tänään olo on jo helpottanut, vaikka ruokaa ei kyllä edelleenkään tee mieli. Tuo meidän toinen lapsukainen on myös edelleen vähän huonona eikä ole jaksanut tänään tehdä juuri mitään. Kyllä harmittaa, että meni loman viimeiset päivät ihan hukkaan… Mutta sattuuhan näitä! Ja kun lasten kanssa matkataan niin sattuu vielä suuremmalla todennäköisyydellä!atlantisthepalm1

10 päiväää on mielestäni tosi hyvän pituinen loma ja kotiin on ihan kiva palata. Lasten kanssa matkustaessa on omat kommervenkkinsä ja esimerkiksi kaikenlaisten nähtävyyksien katseleminen on jäänyt aika vähälle. En käynyt ollenkaan Dubai Mallissa, vaikka moni sanoi että olisi kannattanut. Meidän hotelli on aika kaukana keskustasta, mutt kävin pari kertaa yksin Mall of Emiratesissa tekemässä pikashoppailut. Jos tykkää kuluttaa rahaa,niin suosittelen lähtemään vaikka tyttöporukalla reissuun ja ottamaan hotellin jostain ostoskeskuksen lähettyviltä!

En siis voi todellakaan sanoa, että tietäisin juuri mitään Dubaista, mutta voin kirjoittaa blogiin ainakin tästä meidän Atlantis the Palm hotellista kokemuksia. En osaa vielä sanoa, että ihastuinko tähän paikkaan vai en… Mutta tulipahan ainakin käytyä! Meillä on periaate, että emme mene samoihin paikkoihin uudelleen (pl. Thaimaa) , joten tuskin ainakaan lähivuosina palataan tänne. Olihan se hieno toki nähdä ja kokea, millainen paikka tämä on. Täällä on kaikkea. Ihan kaikkea!
Ja lämmintä. Sitä tultiin hakemaan.atlantisthepalm2Onko muilla samankaltaisia ”ihania” lomakokemuksia :)??

fityoutoo

12 vastausta artikkeliin “Eikai se oo loma eikä mikään jos ei vähän laatta lennä!?”

  1. Meidän reissuilla lähinnä minä oon sairastanut. Vuosi sitten Turkissa sain ilmastoinnin takia flunssan ja reissun päätteeksi vielä paskataudin. Viime reissu Kreetalle meni suht kivuitta 😀

    • Mekään ei KOSKAAN kopkopkop olla saatu reissusta mitään vastaavaa tautia… Eikä toivottavasti saada enää, oli sen verran ihana kokemus…

  2. Äh, mikä loman lopetus teillä! 🙁 Just vetäisin Puolasta tuliaisina oksupöpön, niin pari päivää on täällä menty puklutellen heikossa hapessa, mutta onneksi iski vasta Suomen puolella!

    • Joo mä seurasin, että sulla kans on ollu vissiin vähän heikko happi… Mäkin olen iloinen että tauti meni ohi ennen kuin hypättiin koneeseen. Ihan pahinta olisi ollut oksentaa koneessa!

  3. Moi! 🙂 Meillä olisi lähtö ulkomaan reissulle vuosikkaan kanssa ensi keväänä. Olisiko antaa vinkkejä taaperon kanssa matkustamiseen (lentomatkat/muut liikkumiset ym).

  4. Jos en ihan väärin muista, niin Strictly Style -blogin Hanna perheineen kärsi juuri Atlantis the Palmissa samanlaisesta vatsaviruksesta lomallaan :/ Pistää miettimään hotellin hygienian tasoa… Mutta voi toki olla että muistan hotellin väärin, Dubaista oli kuitenkin kyse.

    • Tiedän kyllä sen, että hän on ollut samaisesssa hotellissa. Mutta en usko, että välttämättä liittyy hygieniapuutoksiin… Hotellihan on aivan järkyttävän iso ja siellä on aikamoinen kattaus myös porukkaa eri maista. Epäilen, että ihan kaikille ei esim uimavaipan käyttö ole jotenkin ”järkeenkäypää”. Me vaan oltiin just siinä rannalla silloin jossa vahinko oli käynyt.

  5. oi,tulee muistot mieleen! viime talven turkin kiertoreissulla koko hotelli sairastu vatsatautiin. aina aamulla kuuli juorut aamiaisella kenet tauti oli kaatanut ja käytävillä kävellessä kuulu huoneista oksentamisen ääniä 😀 se oli surkuhupasaa,sitä vaan ootti omaa vuoroaan ja onneksi itse säästyin ilman oksentamista mutta nukuin ja tärisin horkassa yhden päivän nieleskellen yrjöä. ihania muistoja 😀

    • Voi ei!!! Ihan hirveetä…
      Mutta kyllä se meilläkin oli vain ajan kysymys milloin kukakin sairastuu. Itse ehdin jo vähän toivoa etten olisikaan saanut pöpöä, mutta viimeisenä sitten minäkin. Ihania muistoja, todellakin 😀 !

  6. Kuulostaa meidän viimevuoden reissulta! Nukuttiin viimeistä yötä hotellissa, ja aamulla bussi noukkisi meidät klo 04 hotellilta ja kuskaisi lentoasemalle. Esikoinen aloitti perusteellisen oksentamisen samaisena yönä- ja siis oikeasti oksensi 10 min välein! Siinä ei tullut nukkuminen kysymykseenkään! Oli mukava roudata alati oksentelevaa poikaa bussissa ja lentokentällä. Lentokentälle se tauti sitten jäikin, kunnes pikkuveli sai taudin kun oltiin kotiuduttu. Se tauti vietiin myös joulutuliaisiksi monilapsiseen perheeseen…! Jäi kyllä hyvin mieleen! Kammottavaa.

    • No, jos jotain positiivista täytyy hakea, niin eipähän kukaan laatannut lentokoneeseen! Oikeesti, mun pahin painajainen on se, että jompi kumpi pojista oksentaa kunnon kaaressa täydessä lentokoneessa. Toi oli vielä sellainen Norwegianin ”purkki” ei pieni ja ahdas kone. Siinä olis vähän kyselty hermoja…. Sekä äipältä että kanssamatkustajilta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.