Elä ja anna toisten elää

IMG_8114

Eipä uskoisi että huomenna on jouluaatto ainakaan kun ulos katsoo! Palasin eilen Itä-Suomesta, jossa oli edes vähän toivoa valkeasta joulusta, mutta tänään painelin Helsingin keskustassa jumppaa vetämään kaatosateessa. On jotenkin vaikea herätellä itsessään joulumieltä henkiin, kun ulkonä näyttää siltä kun olisi syyskuu!
Meillä on kotona vain muutama joulukoriste, koska toi yks täystuho repii irti kaiken minkä saa :D. Huomenna laitan ulos ehkä lyhdyt, vaikka ne onkin vähän orvon näköiset vesisateessa… 
Mä olen tässä pari päivää jännännyt sairastunko oksennustautiin, koska mun vanhemmat oli molemmat kipeitä viikonloppuna. Näin jo sieluni silmin itseni jouluaattona pää ämpärissä :D. Tiedän, ei kovin houkutteleva ajatus, mutta mun mielestä siinä on jotain koomista! En kuitenkaan toivo ihan niin haisevaa jouluaattoa, joten toivotaan, että pysyn terveenä!

Joulu
Tää kuva on otettu viime jouluaattona. Mä en tajua missä se mun megapötsini oikein on???

Tänään olin pitämässä viimeisen jumpan Kampin Fressillä ja perjantaina palaan sorvin ääreen heti klo.7.30. spinningin merkeissä! Mä en todellakaan voi montaa päivää vain maata ja vaikka olin viimeisilläni raskaana viime vuonna, niin taisin silloinkin käydä joulunpyhinä salilla. Sitäpaitsi nyt kun hurrikin on kotona loppuviikon, niin me ehditään hyvin molemmat käydä treenaamassa. Salillä ei nimittäin ole tällä viikolla vielä ruuhkaa, mutta arvatkaas onko ensi viikolla!?! Tammikuu on myös näin liikunta-alalla työskentelevän näkökulmasta kiireistä aikaa ja mä toivon todella, että monella ei jäisi vain alkuinnostukseen elämäntaparemontti. Moni tekee sen virheen, että laittaa heti vitosen silmään ja helmikuussa ollaankin jo ihan puhki eikä jaksa enää syödä kanaa ja parsakaalia. ”Nyt on pakko saada mäkkiä!!”
Mulla on itselläni tulossa aika kohtalaisen hikinen tammikuu, koska olen buukannut noin 10 jumppaa per viikko. Mä olen tosi kaikkiruokainen ryhmiksen suhteen ja spinning on mun uusin aluevaltaus! Fiiliksellä vedetään!
Jos sulla itsellä muuten heräsi kiinnostus PT:n hankkimiseen uuden vuoden kunniaksi, niin laita mulle ihmeessä viestiä [email protected] niin katsotaan, kuinka pitkää raippaa mulla on tarjota!

Niinkuin tiedättekin, niin ruoka ja syöminen on todella lähellä mun sydäntä. Kuinka tehdä arjessa parempi ratkaisuja niin, että syöminen pysyy terveellisenä ja mielekkäänä. Tein hiljattain periaatepäätöksen, että lopetan possun syömisen kokonaan ja muutenkin vähennän punaisen lihan syömistä. Olen pitkään miettinyt syömistä myös eettisestä näkökulmasta ja ajatus siitä, että eläin kärsii päästäkseen lautaselleni on vastenmielinen. Tiesittekö, että sian elintila on alle sanomalehden aukeaman kokoinen, sekä emakkoja pidetään kääntymisen estävässä karsinassa? Se ei vaan tunnu mitenkään päin ajateltuna oikealta. Sikaa nyt tulee muutenkin harvoin syötyä ja ehkä luomusikaa silloin tällöin voinkin syödä (niinkuin muutakin luomulihaa).
On tavallaan totta, että jos kaikkea rupeaa ruotimaan, niin lopulta monikaan asia ei ole eettisestä oikein – ruoka jota syömme, vaatteet joita käytämme ym. Silti on mun mielestä tärkeää tehdä edes pieniä muutoksia, jotta asiat menisivät oikeaan suuntaan. Mä tiedän, että tämäkin juttu aiheuttaa joissakin kovin negatiivisen reaktion, enkä tajua miksi? Onko se sitten huono omatunto joka soimaa, vai kateus? Terveellisen elämäntavan noudattamisessa tärkeää on myös ympäristön huomioiminen, vaikka toki silloin ei voi juosta vain halvimman perässä. Kun itselläni on mahdollisuus valita, niin valitsen ja olen siitä kiitollinen! 

IMG_8113
Älkää sitten poltelko niitä kynttilöitä kirjahyllyssä!

Ehkäpä ainakin itselläni tämän joulun sanoma on siis ”Elä ja anna toisen elää”. Mieti omia valintojasi ja sitä, mitä itse voisit muuttaa. Älä ole katkera niille, jotka saavat asioita tapahtumaan ja jotka menevät eteenpäin. Että peace vaan ja silleen.

fityoutoo

8 vastausta artikkeliin “Elä ja anna toisten elää”

  1. Mä olin toissa jouluna oksutaudissa ja vieläpä raskaana samaan aikaan. Melko mielenkiintoinen joulu 😀 viime jouluna oltiin samassa tilanteessa kuin teillä nyt eli oikeastaan mitään joulukoristeita ei voinut laittaa kun tyttö repi kaiken alas… Mut hei, teilläkin ens jouluna sit helpottaa 😀 nyt voi polttaa jo kynttilöitä! Ei tosin vahtimatta…

    Mä olen myös ihan huomaamatta vähentänyt punaisen lihan syöntiä todella paljon. Ei vaan tee mieli. Sikaa en syö käytännössä koskaan, paitsi tänään ja ehkä huomenna 😀 mut himaan sitä ei osteta. Se on vaan jotenkin ällöttävää…

    Muksaa joulua teidän perheelle! <3

    • Samoin teillekkin! Ei taida olla teidänkään pihassa hirveesti lunta :D… ”I’m dreaming of a white christmas!”

  2. Olen lueskellut blogiasi jo jonkun aikaa, mutta nyt vasta kommentoin.. Kirjoitat mun mielestä mukavan huumorintajuisesti, kiva pilke silmäkulmassa ja sopivan itseironisestikin paikoitellen.

    Olet asian ytimessä siinä, että pienillä muutoksilla on merkitystä. Monet myöntävät tämän esimerkiksi laihduttamisessa; kun jättää sen päivittäisen viinerin tai suklaapatukan pois, niin parin viikon päästä housut tuntuvatkin väljemmiltä. Mutta sitten kun on kyseessä eettiset asiat, niin laitetaan pää pensaaseen ja reaktiot ovat ”enhaluukuulla, ei oo mitään vaikutusta syönkö tän pihvin vai ei, elämästä pitää nauttia jne.” Iso hatunnosto sinulle siitä, että uskallat tehdä tällaisen valinnan ja ajatella myös sitä eettistä puolta.

    Toivottavasti pysyt terveenä ja säästä huolimatta tunnelmallista joulua!

  3. Kiitos Eikku ihanasta kommentista! Olen ihan samaa mieltä!
    Ihanaa joulu myös sulle ja sun läheisille ja kaikkea hyvää ensi vuodelle <3!

  4. Tosi kiva, että (ulkonäkökeskeisen) lajin parista löytyy muitakin eläinoikeuksista kiinnostuneita eikä vain minä ja mun lihakset hinnalla millä hyvänsä-tyyppejä! 🙂 Eräs ”kollegasi” täällä Fitfashionissa mainosti tekoripsiä ja kun kommentoin, että kai hän tajuaa kannattavansa samalla turkistarhausta, niin eipä julkaissut kommenttiani.. 😉

    • Joo paljon on vielä asioita (esim. broilerinsyönti) jotka haluaisin korjata omassa ruokavaliossa, mutta askel kerrallaan. Mä muuten julkaisen ihan kaikki kommentit, paitsi ehkä sitten jos tulis ihan suoraa **ttuilua. Ei oo onneksi tullut.
      Mä en itsesiassa tiennyt noista tekoripsiä – siis onko kyseessä jotkut tietyt tekoripset tai ripsipidennykset? Täytyykin ottaa vähän selvää tästä…

    • Ilmeisesti tarkoitettiin minkkiripsiä? Ainakin ripsenpidennyksiä tehdään niistä, eli siis tarhatun minkin karvoista (ylläripylläri c(: ). En tiedä sitten, saako ripsinauhojakin minkkinä. Ripsenpidennyksiä saa muuten myös keinokuidusta, niidenkin ekologisuudesta (ja tarpeellisuudesta) voi tietty olla monta mieltä!

      Ja ohimennen, olen ihan samaa mieltä sun kanssa! En ymmärrä asennetta, että pitäisi heittää kirves kaivoon, jos ei voi kerralla napista painaen lopettaa kaikkea kärsimystä maapallolta. Ettei kannata edes muka yrittää. Ehkei kaikkien kanojen elinolot parane sillä, että minä jätän kanan ostamatta. Mutta paraneeko se sitten sillä että ostan???

    • Niistä minkkiripsistä mäkin olen kuullut. Mun mielestä ne pidennykset, jotka mulla oli ei tosiaankaan ollut kyllä mitään minkkiä! Mutta tosiaan puit kyllä mun ajatukset tossa toisessa kappaleessa sanoiksi. Oon täysin samaa mieltä, eli jokainen vois tehdä edes jotain pieniä tekojä. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta