Ensimmäinen kokemukseni kasvojen pistoshoidoista (+ennen ja jälkeen -kuvat)!

Kaupallinen yhteistyö: CCAAM Training Center

Nyt kirjoitan aiheesta, josta moni ei kehtaa puhua avoimesti. Mutta minäpä kehtaan!

Tämän päivän postauksessa kerron mihin mulle laitettiin ”fylliä”, miksi ja missä. 

Huomasin heti, että tää aihe herätti mun seuraajissa paljon kysymyksiä. Kun kerroin eilen, että kävin ottamassa pistokset, niin mun IG:hen alkoi sadella yksityisviestejä! Moni kiitteli, että kerron avoimesti aiheesta. Monihan pistoksia ottaa (etenkin huuliin), mutta edelleen se tuntuu olevan jotenkin arka aihe. Ymmärrän, että ihmisten tuomitsevat kommentit estävät monia kertomasta avoimesti toimenpiteistä. Moni, etenkin ikäiseni nainen on kuitenkin kiinnostunut esteettisistä toimenpiteistä. Itse en nää niissä mitään väärää, koska jokainen tekee kropalleen mitä parhaaksi näkee.

Mulla täytettiin siis nasolabiaalit, jotka ovat nenän alla olevat kaartuvat juonteet. Olen harkinnut jo pitkään niiden täyttöä (yli vuoden), joten nyt kun tuli tilaisuus niin ajattelin, että miksi ei! Myös silmien välissä oleviin sibelius-ryppyihin laitettiin hieman täytettä (eikä ne mulla juuri näykään).
Otin täytettä kahdesta syystä: Ensinnäkin uteliaisuudesta. Mua kiinnosti saako toimenpiteellä oikeasti muutoksia ilmeeseen? Toinen syy on se, että mulla on hyvin syvät sierainten uurteet (sukuvika) ja syvät nasolabiaalit sen kanssa saa kasvoihin sen kuuluisan ”resting bitch facen” 😀 . Halusin siitä eroon.

Tämä kuva on otettu juuuri ennen toimenpidettä.

Toimenpide tehtiin NORDIC SKIN & CCAAM Training Centerissä, jossa järjestetään terveydenhuoltoalan ammattilaisille ja kosmetologeille esteettisen lääketieteen koulutuksia. Olin koulutusmallina, eli ryhmä koulutuksessa olevia seurasi samalla kun lääkäri Piotr Sikorski teki toimenpiteet. Koulutusmalliksi voi hakea kuka tahansa CCAAM:n nettisivuilla. Mallina toimiva saa toimenpiteet huomattavasti edullisemmin (-60% listahinnoista) ja toimenpiteitä malleille tekevät sekä kouluttajat että koulutukseen osallistuvat ammattilaiset. Tämä kannattaa ottaa tietysti huomioon, ennen kuin ilmoittautuu malliksi. Koulutettavat harjoittelevat koulutustilanteessa tekniikkaa, jolloin heiltä ei voi vaatia samaa osaamista kuin klinikalla lääkärin tai sairaanhoitajan tekemästä toimenpiteestä, joista asiakkaat maksavat täyden hinnan. Lisäksi tietysti täytyy olla sopiva koulutukseen.
Omat hoitoni on toteutettu yhteistyössä blogin kanssa.

Nordic Skin sijaitsee aivan Helsingin keskustassa Yrjönkadulla ja paikka on todella viihtyisä ja henkilökunta ystävällistä. Tullessani toimenpiteeseen sain heti puudutevoiteen pistettäviin kohtiin.
Itse toimenpide kesti n.20minuuttia, koska lääkäri tietysti selitti koko ajan koulutettaville mitä hän tekee ja koulutettavat saivat kysellä.
Mulla pistettävä aine oli Lumineran Hydryalix Ultra deep -hyaluronihappogeeli (ei sisällä mitään eläinperäistä). Ensin täytettiin sibelius-ryppy, joka oli hiukan kivuliasta. Sen jälkeen oli nasolabiaalien vuoro, joka ei sattunut niin paljon. Kun lääkäri pisti aineen niin hän sen jälkeen vielä muotoili pistettävää kohtaa ja tasoitti geelin. Pistoskohdista tuli ihan muutama pienen pieni tippa verta, mutta hyvin vähän! Pistoksen jälkeen alueelle voi muodostua mustelma, mutta mulle tuli ainoastaan silmien väliin pientä mustelmaa.

Kuva ennen pistoksia
Ja jälkeen. Kasvot täysin ilman meikkiä.

Mä olin supertyytyväinen lopputulokseen ja voin suositella Piotr Sikorskia tämän kokemuksen perusteella erittäin lämpimästi. Aion varmasti mennä hänelle seuraavallakin kerralla kun haluan täyttää nasolabiaaleja. Paljon kyseltiin kuinka kauan lopputulos kestää. Tuloksen pysyvyyteen vaikuttaa seuraavat asiat:

  • Kuinka kiinteää täyteainetta on käytetty
  • Kuinka monta täyteainehoitoa on alueelle tehty (Muutaman hoitokerran jälkeen täyteaine alkaa pysyä kudoksissa aiempaa pidempään.)
  • Kuinka paljon täyteainetta on käytetty
  • Millainen potilaan aineenvaihdunta on.
  • Kuinka aktiivista elämää potilas viettää.

Itse menen ainakin ensi kevääseen näin ja katsotaan sitten mikä on ryppyrintamalla tilanne! Silmien ryppyjen siloittaminen houkuttelee jossain vaiheessa, mutta saa nähdä. Nyt olen erittäin tyytyväinen tähän tilanteeseen!

Toivottavasti tässä oli vastauksia teidän kysymyksiin ja kerron mielelläni vielä lisää jos jotain jäi mainitsematta! Olisi kiva kuulla onko teillä kokemuksia pistoshoidoista tai oletteko kiinnostuneet ottamaan jossain vaiheessa?

fityoutoo

25 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen kokemukseni kasvojen pistoshoidoista (+ennen ja jälkeen -kuvat)!”

  1. Käyn säännöllisesti otsan rypyt silottamassa,joka kerta niin ihana fiilis kun tuntuu että nuortuu se viisi vuotta😉 silmärypyt kiinnostaisi myös..ne laitettiin kerran enkä ollut tulokseen oikein tyytyväinen kun mitään näkyvää ei tapahtunut..Nää on niin tätä päivää, en ymmärrä miksei puhuta julkisesti vaan, hyvä että sinä puhut! Ja upea lopputulos sulla!

    • Kiitos kovasti! Joo silmärypyt muakin kiinnostas joskus siloitella. Ei nyt onneksi ole vielä mitään radikaalia… Mutta katsotaan parin vuoden päästä!
      Tärkeintä on tietysti, että saa ITSE siitä sen hyvän fiiliksen, kun on tyytyväinen lopputulokseen. Ihan kuin kävis kampaajalla ottamassa uuden värin hiuksiin – piristää älyttömästi!

    • Kia, missä ja millä aineilla silotat otsaasi? Olis kans tarvetta. Ja Katri, onko tämä turvallisempi käyttämäsi täyteaine turvallisempi kuin botox?

    • M, hyalyronihappogeeli ja botox on aivan eri aineet.Botuliini, eli botox on hermomyrkky ja sitä käytetään lääkkeenä. Sehän saa ilmelihakset jämähtämään – eli estää ryppyjä syntymästä!
      Hyalyronihappo on taas kehossa luonnollisesti oleva aine, sokerimolekyyli. Pistoshoidossa täytetään ihon omia hyalyronihappovarastoja.

  2. Todella hyvä ja luonnollinen lopputulos, vautsi! 🙂 Jos näkisi vain jälkeen kuvan, ei välttämättä edes tajuaisi että on tehty toimenpide. Sehän on juuri se ihanteellisin lopputulos 🙂

    • No sepä! Jos kiinnitän huomiota jonkun operaatioihin, niin usein ne saattaa sit olla omasta mielestä jo ”vähän liikaa”. Kaikista paras on luonnollinen tulos 🙂 !

  3. Näyttää hyvältä, kyllä mäkin tuollaisia pieniä juttuja voisin tehdä, ihan itseni takia. Usein ne on sellaisia mitä toiset ei edes tajua mutta se tuo itselle hyvää mieltä ja en näe pistoshoidoissa mitään pahaa ja jokainen tekee niin kuin hyvältä tuntuu. 🙂

    • En mäkään olisi valmis mihinkään kovin radikaaliin… Kai! 😀 Koskaan en kyllä sano en koskaan… Ja juuri näin ajattelen itsekin, eli jokaisen oma päätös!

    • Mua alko naurattaa jo pelkkä ajatus :D! Siis ihan siitä syystä, että hän ei mene edes ihonpuhdistukseen kosmetologille vaikka pakotettas. Niin mitäpä luulet, innostuisko pistoshoidoista? Mä vähän epäilen…

  4. Hyvä lopputulos! On ollut joskus aiemminkin puhetta näistä, mutta itse olen nasolabiaaleja kohottanut mesolangoilla. 2,5v sitten laitoin ja nyt syksyllä uudestaan (vaikutusaika 1,5-2v). Silloin ekan kerran olin menossa ottamaan nimenomaan täyteainetta, mutta sairaanhoitaja itse totesi mesojen olevan parempi ja pidempikestoinen vaihtoehto omakohtaisia kokemuksiin perehtyen. Suosittelen tutustumaan!

    • Tää olikin mulle aivan uus juttu! Noi langat kyllä kiinnostaa! Eli kiitos vinkistä, tutustun aiheeseen.

  5. Tosi hyvä lopputulos pienellä vaivalla! Pakko sanoa, että olen itsekin miettinyt, että voisin käydä joskus jonkun rypyn tasoittamassa, jos siltä tuntuisi. Vielä ei tunnu. Lähinnä haluaisin noista jatkuvista näppylöistä eroon, mutta kasvohoidoillahan sekin tilanne helpottuisi…Erilaisista kauneustoimenpiteistä puhutaan aivan liian vähän!

    • No hei, why not! Ei mullakaan oo justiinsa nyt hinku mennä toimenpiteisiin, mutta mielihän saattaa muuttua! Aika pieni juttu tää loppujenlopuksi oli ja pidän kyllä aivan turvallisena.

  6. Siis vau, mikä ero! Olen aina ollut hieman enemmän pistoshoitoja vastaan kuin niiden kannattaja, mutta nyt kyllä lensi omat ennakkoluulot romukoppaan 😀

    • Tosi hienoa kuulla! Silloin ne hoidot on onnistuneimmat, kun kukaan ei periaatteessa edes huomaisi. Jos en olisi puhunut blogissa mitään, niin aivan 100 varmasti ei kukaan olisi osannut edes epäillä!

  7. Mä oon ottanut botoxia sibeliuksiin parin vuoden ajan. Aiemmin näytin vihaiselta, kun rypyt olivat uurtuneet jo niin syvään. En muuten käytä mitään kosmetologipalveluita tms. niin sallin itselleni pistoshoidot. Ne on aika helppo tapa saada merkittävästi freesimpi lärvi.

  8. Ai vitsi näyttääpä kivalta 🙂 Miulla on myös luontaisesti nenän vieressä olevat juonteet näkyvät,vaikka vuotta vaille 30 vasta oon. Haluun kyl iteki joskus ton tapasta 🙂

  9. Mä käyn aina botoksilla laitattamassa otsan ilmerypyt pois. Mulle on ainakin sanottu että niihin ei toimi täyteaineet et ne on sellasia ryppyjä mitkä vaatii botoksia.

    Mutta on se kyllä tarkkaa kun sitä laitetaan et menee varmasti oikein, muuten voi esim silmäluomet ruveta roikkuu tms.

  10. Mitä tarkoittaa aktiivinen elämä tässä yhteydessä eli minkälainen elämäntapa voi vaikuttaa pysyvyyteen? Mitä haittavaikutuksia tuolla voi olla?

    • No se tarkoittaa sitä, että on jo liikkunut aiemminkin. Jos on aivan passiivinen ja yht äkkiä alkaa treenaamaan hulluna niin siitä ei seuraa mitään hyvää. Ja haittavaikutuksia voi olla aina kun pudottaa painoa, jos koittaa mennä sieltä mistä aita on matalin. Sitähän voi laihtua vaikka saunomalla 3h putkeen (tiedän ihmisiä jotka ovat koittaneet myös sitä).

  11. Näin sinusta kuvan tuolta Tampereen sokoksesta, IHANAT vaatteet ja ihana sinä. Olet todella kaunis. Mistä ne housut ovat?😍

    • Ihana kuulla, kiitos <3 . Ne housut on tilattu Zalandolta, ovat Weekdau merkkiset. Vähän ehkä väljät koot, mulla 36 vaikka normaalisti oon 38.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 22
Tykkää jutusta