Fitness ei ole lapsiperheen harrastus!

”Kuudelta herätys. Tunnin aamulenkki, aamupuuro ja kasiksi töihin. Viideksi salille ja kotiin ruokia preppaamaan. Illalla vielä venyttelyä ja ajoissa nukkumaan!” aamupuuro (1 of 1)

Seurailen facessa ja instagramissa mun tuttuja ja puolituttuja, jotka valmistautuvat huhtikuun fitnesskisoihin. Elämästä kertovat kuvat ovat salilta, hauisposeja, eväsrasioita, puolivalmiita bikineitä ja tietysti sitä rasvaprosentin pienenemistä. Lukiessani taas yhtä samankaltaista päivitystä aloin miettiä, että mitenkähän lapsiperheen mutsi taipuu tohon hommaan?
Kysyisinkin mielelläni joltain pienen lapsen vanhemmalta, miten arki pienen lapsen kanssa vaikuttaa valmistautumiseen, eli kisadieettin ja treeneihin?
Sen mitä muistan omasta kisadieetistäni, elämä pyöri oman napani ympärillä, enkä juuri ehtinyt keskittymään muihin (joka teki siitä vielä ehkä raskaampaa näin jälkeenpäin ajateltuna). Ensimäinen dieetti ja kaikki ihan uutta ja mentiin Cheekin sanoin äärirajoille! Olin aivan helv…. väsynyt loppuvaiheessa ja tuntui, että elämässä ei muuta ehtinytkään tekemään kuin olemaan salilla ja valmistamaan ruokaa :D !
Silti aina välillä mietin, että mitäs jos vielä joskus… Mutta sitten mä herään! Oma fysiikkani ei ole kyllä tässä lajissa puolellani ja synnytyksen myötä jo ennestään leventynyt lantioni ei ole mikään valttikortti pisteitä jaettaessa. Lisäksi luulen, että kisapreppaus toisi vaan yhden ison stressitekijän elämään ja mun tavoite on nimenomaan nykyään minimoida niitä!
Tällä hetkellä tosiaan tuntuu, että fitness ei ole lapsiperheen harrastus! Mutta en siis todellakaan sano, etteikö pieni joukko pienten lasten äitejä pystyisi hoitamaan dieetin, aamuaerobiset ja kuntosalitreenit kunnialla.
Mutta voiko sen hoitaa stressittömästi ja niin, että perheen ei tarvitse kestää nälissään kiukuttelevaa ja väsynyttä vanhempaa…?

before_after

Mun hyvä ystävä oli meillä viime viikolla kylässä. Hänellä on 2 ja ½-vuotiaat lapset ja siinä sitten katseltiin sitä hullunmyllyä, joka pyöri meidän kämpässä. Mietittiin, että mitenkähän sitä onnistuisi yhdistämään kisavalmistelun vielä tähän kaikkeen, eli esimerkiksi lapsen päivärytmiin, yöheräilyihin tai kotiäitiyteen (ystäväni on myös ennen lapsia haaveillut kisaamisesta)? Mähän pääsen vielä itse helpolla, koska meillä on vain yksi lapsi ja Ben on tyytyväinen muksu. Hän nukkuu myös hyvin yönsä! Mitä tulee siis palautumisen avaintekijään eli unen määrään, niin olen onnekas, koska saan nukkua aamuisin ainakin puoli seiskaan, joskus jopa seiskaan asti. Ben on hieman vajaata päivää hoidossa PPH:lla, tai siis 6-6,5h päivässä. Sekin tuntuu välillä 2-vuotiaalle aika pitkältä päivältä pois kotoa ja koen toisinaan huono äiti -fiiliksiä (se kai lienee tosin ihan normaalia). Olen lisäksi kaksi iltaa viikosta lapsen kanssa yksin illan kun mies on vapaaottelutreeneissä iltaan asti. No, sehän ei oo tietenkään mitään, kun jotkut yh:t on ihan joka ilta yksin lapsiensa kanssa ja pärjää silti loistavasti! Kaikkeen tottuu, kun on pakko.
Oma työni personal trainerina on tietysti aika iltavoittoista, mutta olen aika hyvin onnistunut säästämään iltoja myös perheelle. Täytyy myöntää, että viime syksynä olin liian monena iltana töissä.
Esimerkiksi viikonloppu alkaa perjantaina klo.15 ja sen jälkeen koitan olla tekemättä töitä (no tässäkään en vielä ihan aina onnistu…)! Päivät ovat välillä aika hektisiä varsinkin lapsen kanssa ollessa, koska hän vaatii vilkkaana lapsena yhden aikuisen huomion joka hetki.
Niin ja onhan meillä vielä nuo koirat tai meillä kotona tällä hetkellä vain toinen niistä. Iltaisin ollaankin molemmat miehen kanssa aika ”well done”.

Laitettiin 2v juhlan kunniaksi vähän parempaa seppälää päälle :)!
Laitettiin 2v juhlan kunniaksi vähän parempaa seppälää päälle :)!

ben2v_3 (1 of 1)

 

Voin siis ihan avoimesti myöntää, että välillä mä mietin, että mitä kaikkea sillä ajalla tekisi, jos asuisi vaikka yksin, eikä olisi ketään huollettavaa. Se ajatus tuntuu tietysti tässä elämätilanteessa aivan absurdilta!!! Vitsailen aina välillä mun rakkaalle sinkkukaverille (joka taas haaveilee siitä mitä mulla on, eli perheestä), että vaihdetaanko viikoksi rooleja! :D
Mutta jos sitten mennään takaisin siihen aiheeseen, että miten tässä hulinassa onnistuisi vielä dieettaamaan kisoihin, niin varmaan monen mielestä ihan helposti! Kyllä mäkin tiedän yh-mutseja, jotka tuntuu hoitavan koko paletin paremmin, mitä minä yhden lapsen ja 72 neliötä. Kaikkihan on mahdollista, kun asioit priorisoi ja suunnittelee päivänsä tarkkaan! Silloin homma pitää pitää tosi simppelinä ja varmaan ihan jokaista aamuaerobista ei viitsi mennä tekemään salille asti. Ruokaa täytyy tehdä megasatsit kerrallaan ja salitreenit hoidetaan tekemällä lyhyt ja tehokas treeni. Ja siellä salilla tuskin norkoillaan päivittäin ihan tuntitolkulla…
En usko, että kukaan haluaa lapsensa ”kärsivän” siksi, että saa mahdollisimman pienen rasvaprosentin. Tiedän, että treenaavaa äitiä on helppo kritisoida, mutta kyllä hyvä äiti laittaa lapsensa etusijalle ja hoitaa treeninsä niin, että se istuu hyvin perheen aikatauluun! Toisaalta tietysti itsestään huolta pitävä äiti jaksaa myös pikkulapsiarkea paremmin ja koen itse, että treeni on suuri voimavara arjessa. Tietty on aikamoinen ero kuntoilla hyvä olo mielessä tai jauhaa sata tuntia salia ja aerobista yksi tietty päivä tähtäimessä…vatsat1 (1 of 1)

Toivoisin kommentteja äideiltä, jotka ovat kisanneet tai menossa vasta kisaamaan! Kuinka arki rullaa? Tai ylipäätään äideiltä kommentteja siihen, kuinka paljon tällä hetkellä pystytte ottamaan sitä ”omaa aikaa” eli tässä tapauksessa aikaa treeneille.
Jos tiedätte jonkun pienen lapsen äidin, joka on menossa ja huhtikuussa kisaamaan, niin jakakaa tämä postaus hänen facebook seinälleen! Kuulisin mielelläni,  millainen yhtälö lapsiperheen arki ja fitnessharrastus ovat yhdessä?
Moni saattaa toki ajatella, että ”eihän se oo homma eikä mikään”, mutta tiedän, että asia ei ole ihan niin mustavalkoinen…

fityoutoo

34 vastausta artikkeliin “Fitness ei ole lapsiperheen harrastus!”

  1. En kyllä diettaa kisoja varten,mutta 10 viikon dieetti menossa. Tavoitteena saada viimeiset raskauskilot pois, mutta myönnän myös haluavani näyttää mahdollisimman hyvältä. Lapset ovat 3-ja puolivuotiaat. Lapset ovat myös suurin motivaattorini, sillä olin ennen ylipainoinen ja laiska, mutta en halunnut antaa sellaista esimerkkiä lapsille enkä olla sellainen äiti.
    Kisoja varten en siis valmistaudu ja mieheni on kisat minulta kieltänytki vedoten juuri siihen, että se olisi liian stressaavaa minulle ja koko perheelle. Mutta tätä ”fitness-harrastusta” hän tukee täysin. Olen paljon energisempi, mukavampi ja kauniimpi vaimo ja äiti, mitä olisin ollut neljä vuotta sitten. Kummallakin on omat harrastukset kodin ulkopuolella ja sillä tavalla ladataan akkuja arkea varten.
    Minua varmaan monet äidit kritisoivat, sillä olen ollut enemmän ja vähemmän kotiäiti nyt kolmisen vuotta. Esikoinen on vuoden ikäisestä ollut PPH:lla 10 päivää kuukaudessa, pääosin siksi, että minä pääsen salille, mutta hoito on ollut vilkkaalle pojalle ihan hyväksi. On ikäisiään kavereita, paljon ohjelmaa eikä juuri koskaan itke jäädessään hoitoon, koska on siellä kuin kotonaan. Vauvan synnyttyä kävin salilla miehen kotiuduttua töistä tai vkl.
    Tällä hetkellä minulla on viikossa viidet salitreenit ja kaksi aamuaerobista. Aerobiset pyrin tekemään ennen kuin perhe herää. Salilla käyn vauvan nukkuessa päiväunet(vaikka mies tällä hetkellä onkin kotona saikulla kevääseen asti). Ruuat valmistan itselle kerralla useammaksi päiväksi. Joko minä tai mies valmistaa normiruuan muulle perheelle. Tästä huolimatta haluan olla pullantuoksuinen äiti ja leivon perheelle hyvää silloin tällöin tai pyrin käymään esikoisen kanssa kerran viikossa uimahallissa tai muuten vaan ulkoilemassa.
    Huhti-toukokuussa olen suunnitellut palaavani työelämään ja se kyllä jännittää, että miten sitten järjestän ajankäyttöni. Mutta mieheni tuskin antaa minun luopua rakkasta saliharrastuksestani.

    • Kuulostaa siltä, että olet saanut hienosti homman rullaamaan 🙂 ! En todellakaan ole mikään arvostelemaan ketään päivähoitoratkaisuissa, mutta varmasti moni ton ikäinen lapsi myös hyötyy päivähoidosta. Meillä on ainakin tosi kiva kun on perhepäivähoitomahdollisuus ja 5min kävelymatkan päässä. Samaan aikaan on 2-3 lasta. Ben tykkää hirveesti olla eikä lähtis millään pois leikkien keskeltä.

  2. Minä olen menossa ensimmäisiin kisoihin syksyllä joten vaikea vielä sanoa millainen soppa tästä hommasta kehkeytyy.
    Meillä on neljä lasta, ikähaarukka 4-11 ja olen treenannut samalla tavalla jo useamman vuoden joten tähän asti mikään ei ole tullut kisapäätöksen myötä uutena muuta kuin se konkreettinen päätös. Menen salille 04.30 viimeistään joten salitreenit eivät ole pois perheeltä vaan kaikki nukkuu tietämättä että edes käyn jossakin. Kokkaan sunnuntaisin tunnista-kahteen omia seuraavan viikon ruokia joten en koe että sekään homma veisi kohtuuttomasti aikaa.
    Meidän elämä on muutenkin aina melko hektistä. Käydään miehen kanssa molemmat töissä, kaksi lasta koulussa ja kaksi päiväkodissa ja lapset harrastaa talviaikaan 4 iltana viikossa kesä-aikaan enemmän.
    Kehonhuollot hoidan iltaisin telkkua katsellessa olkkarissa ja monesti lapset on siinä mukana.
    Minulla on juoksumatto tuossa olkkarissa jota uskoisin käyttäväni sitten aika paljon kun dieetin myötä aerobiset alkaa.
    Siihen en osaa vielä sanoa miten kireällä hermo tulee olemaan kun ruoka vähenee mutta nämä asiat on keskusteltu aika tarkkaan kotona kun kisapäätös tehtiin. Tämä on minun haave ja unelma ja tiedän mitä se vaatii ja jos tekee tiukkaa niin koita kestää se, muille ei kannata sitten vinkua jos ottaa koville.
    Puolen vuoden päästä olen varmaan viisaampi miten tämä homma on mennyt.
    Kisaaminen lapsiperheessä ei ole helpointa puuhaa mutta ei mahdotontakaan.
    Kyllä minäkin koen usein kateutta ihmisille jotka voi työpäivän jälkeen tehdä mitä lystää. Ottaa päikkärit tai mennä salille eikä kotona odota lauma nälkäisiä lapsia, tiski ja pyykkivuori, kiire harrastuksiin, loputtomat lastentaudit sun muut mutta omat olen valintani tehnyt ja näillä mennään. En kyllä haluaisin elämää ilman lapsiakaan, kuinka tyhjää kaikki olisikaan ilman niitä.
    http://susirajanfitnessmimmi.blogspot.fi/
    -mari-

    • Täytyy Mari sanoa, että mä hengästyin pelkästä lukemisesta!! Siis 04.30?? Huh Huh! Ihan näin liikunta-alan ammattilaisen näkökulmasta jos kommentoin, niin totisesti toivon, että oot viimeistään ysiltä petissä…. Jää meinaan muuten yöunet aika lyhyiksi ja sitä kroppa ei kovin kauaa kestä.
      Kovasti tsemppiä valmistautumiseen ja toivotaan että kaikki menee suht leppoisasti!

    • Uskon että moni hengästyy mutta tämä vaan sopii minulle täydellisesti. Olen aamuvirkku sama se nukunko viisi vai viisitoista tuntia niin aina jaksaa aamulla herätä aikaisin, olen ollut lapsesta saakka tällainen. Minulla on lisäksi mahtavat unenlahjat. Unta ei tarvitse koskaan odotella kuin 10sek-minuutti ja nukun todella hyvin ja kaikki paikat ja asennot kelpaa:)
      Menen nukkumaan illalla yhdeksältä eli nukun reilu 7h viikolla ja viikonloppuisin enemmän.
      Iltaisin en jaksa valvoa yli kymmeneen vaikka olisin nukkunut kuinka paljon, se on vaan minulle luontainen tapa mennä aikaisin nukkumaan. Nuorempana tämä aiheutti usein ongelmia kun parikymppisten elämähän vasta alkaa puolilta öin ja minä olin silloin jo unihiekat silmissä. Usein jos olin esim. kavereille kuskina niin vein ne baariin ja jäin itse autoon nukkumaan.
      Lisäksi otan päiväunia. Osaan hyödyntää lasten harrastus ajat ja nukun lähes joka viikko joidenkin harkkojen ajan autossa tai käytävän penkillä.
      Mieheni on taas aivan erilainen ja valvoo iltaisin pitkään ja nukkuisi aamulla ja hänelle riittää todella vähät yöunet.
      Eli lapset ja äippä menee nukkumaan ja isi jää yksin katsomaan leffoja
      -mari-

    • Kuulostaa siltä, että oot saanut tosi hyvin hommat rullaamaan! Hyvistä unenlahjoista on todellakin hyötyä ja hienoa, että maltat myös mennä nukkumaan ajoissa! Itsellä on ainakin ”paheena”, että nukkumaanmeno venyy… Kun ei malta! Rakastan olla hiljaisessa talossa ja väsätä jotain omaa juttua!
      Itse olen kyllä myös aamuvirkku ja nautin aamuista. Vielä viime syksynä mulla oli aamujumpat joka viikko ja niiden jälkeen oli aina olo kuin uudesti syntyneellä! Virtaa riitti! On tosi tärkeää, että löytää sen jutun mikä ITSELLE toimii ja toki tässä tapauksessa myös perheelle.
      Mua rupes naurattaan kun mietin, että frendit bailaa ja kuski vetää sikeitä autossa 😀 !

  3. En myöskään ole kisoihin menossa mutta meillä haasteena 2 vuotias uhmis poika ja 6 kk liian nopeaan kasvava neiti. Miehellä vuorotyö. Tällä hetkellä oon kotona vielä äitiyslomalla mutta opiskelen aikuiskoulutuksessa tässä ”sivussa” ja aion yrittäjäksi toukokuun alusta kun äitiysvapaa loppuu. Paikallisella kuntokeskuksella alkoi n. kk sitten ryhmä jossa saatiin ruokaohjeet, kuntosaliohjelmat+ muut liikkumisohjeet ym. Lisäksi lähes 24/7 toimiva tuki kahdelta pt:ltä ja ryhmän tuki. 🙂 Treeniä tällä hetkellä semmonen 4 krt/vko. Ruokailut mennyt ihan uusiksi eli meillä syö koko perhe samoja terveellisiä ruokia. Ehkä siitä hyväkin aika elämäntapamuutokselle kun ei lapset vielä osaa vaatia herkkuja.

    • Kuulostaa hyvältä! Ja tuollainen ryhmä varmasti antaa lisäpotkua motivaatioon! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on aikamoista turhuutta laittaa eri ruokia, jos ei ole allergioista kyse. Terveellistä ruokaa on niin monenlaista ja myös sellaista, joka lapsille maistuu (jos eivät ole supernirsoja)!

    • Minä vaan en jotenkin ymmärrä sitä että jos vanhemmat syö terveellisesti niin miksi lapsille syötetään eineksiä?! Tai muuten vähemmän laadukasta ruokaa. Paras esimerkki on siskon mies joka oli ostanut aikuisille grillattavaksi pihvejä ja lapsille halvinta makkaraa. 😀 En vaan ymmärrä. Tärkeämpää että lapset oppis syömään kunnolla. Meillä haasteena kun ei oikein muut kasvikset uppoa kun kesäkurpitsa ja hedelmistä vain banaani.

    • Kiitos kommentista! Kävin lukemassa tuon sun jutun ja tottahan se on. Tosin muistan kyllä omasta lapsuudestanikin, että mutsi oli koko ajan laiharilla. Sillon tosin oli aivan eri kuin nyt, koska ei ollut keksitykään nettiä (tai ehkä oli, en ole varma 🙂 ), älypuhelimia tai somea. Oltiin ihan lehtien varassa ja taisin lukee jotain mutsin me naisia tms ja niissäkin oli hieman eri jutut mitä nykyään!

  4. Moikka! Oli pakko kommentoida, koska löytyy henkilökohtaista kokemusta kisadieetistä ja pienistä lapsista. Poikani oli 1-vuoden ikäinen kun menin ensimmäisiin kisoihini. Sanotaanko näin, että kaikki on mahdollista, kun asioita järjestää, mutta ei lopputulos ollut kenenkään kannalta se otollisin ja näin ollen kukaan ei voittanut (en edes minä 😀 ) Sanoisinko näin, että kun lapset ovat sen ikäisiä, että ne viihtyvät salin aulassa Ipadeineen omin päinsä kun mami on jumpalla, se on otollisin aika alkaa miettiä kisoja. Itsehän valvon vieläkin öitäni ja nukun huonosti pojan heräillessä ja levon tarvettahan ei voi vähätellä kisadieetillä.

    Siispä, onnistuu, mutta ei parhain tuloksin.

    Blogissani olen kirjoitellut jotain vanhoja tekstejä kisadieetti-fiiliksiltäni viime vuodelta.
    http://fitnessemma.fitfashion.fi/

    • Muistan sut kisoista 🙂 ! Nostan kyllä hattua.. Itsellä ei olis ollu mitään mahkuja aloittaa dieettiä noin aikaisin. Toisaalta perustin yrityksen ja siinä riitti hommaa (ja vähän stressiäkin). Meillä kundi herää vielä kerran yössä joskus klo.04 ja tulee väliin. Sen jälkeen yöuni on vähän mitä on…Aloitan aamulenkit sitten, kun eki tarvi enää heräillä. Tässä on onneksi loppuelämä aikaa!

  5. Mäkään en ole kisoihin tähtäävä äiti, mutta puolen vuoden dieetillä kylläkin. Nyt kun kuun lopussa tulee puoliväli eteen, niin on aika muutenkin katsoa sekä eteen että taakse. Mieheni on työssä, joka vie koko päivän siellä ollessaan (eli min 12h) joten työpäivinä salille menoa ei ole tai sit odotan iltaan kun anoppi tulee töistä, silloin salilla kyttää automaattisesti hieman kelloa, jotta ehtii kotiin takaisin ennenkin on lasten hampaiden pesuaika, joten varsinkin loppu treeni menettää varmasti tässä tehoja. Ihana PT:ni onkin nyt tehnyt erilaisia treenejä, joita yhdistelemällä saan pituuttatreeneihin. Jatkossa toimin niin että iltaisin on lyhyempää settiä ja sit on niitä pidempiä nautintoja. 😉
    Treenikertoja paperilla on 5-6, mutta todellisuus on 3-4 (yhdistelemällä onnistuu) lisäksi vaunu/pulkka lenkit ja muu pihalla häärääminen.
    Ruokailut menee niin että mä teen omat ruokani Ja sit teen loppu perheelle omansa. Kyllä sitä odottaa toukokuuta, että voi tehdä sen yhden ruoan ja that’s it. Terveellistä kun se kuitenkin on. Meillä ei oo koskaan vannottu einesten nimeen, eikä tulla vannomaankaan (pinaattiletut A maksalaatikko on oma lukunsa)
    Niin ja tietty tärkeimpänä tieto, että mun perheeseen kuuluu siis ton miehn lisäksi kaksoset 1v1kk eli meillä menoa riittää jo ihan perässä juoksemiseenkin. Onneksi olen ollut onnellisessa asemassa että meillä ollaan nukuttu aina hyvin. 😉

    • Muistan kans sen, että kun poika oli pienempi, niin helposti sitä salilla keskittyminen meni hieman siihen, että mietti, että mitenköhän siellä kotona kaikki sujuu… Nykyään koitan hoitaa treenit päivällä tai sit kun poika nukkuu lähden lenkille.
      Täytyy sulle antaa iso hatunnosto, kaksoset on varmaan aikamoinen mullistus elämään ja siinä tarvitaan mutsilla pitkää pinnaa ja lehmän hermoja 🙂 !
      Ps. Meilläkin mies rakastaa pinaattilettuja…

    • Mä en oikeestaan enää hätäile et miten kotona pärjätään, mut haluun olla laittamassa noi nukkumaan mieluusti.
      Ja kaksosissa on se hyvä puoli et on tasapuolisesti 10kg paino per käsi 🙂

  6. Kiitos blogistasi, nostat mielenkiintoisia juttuja esille. Itse en raaskinut harrastaa oikein mitään lasten ollessa taaperoita, ajattelin aina että viisi-kuusi vuotta elämästä on tosi lyhyt aika ja haluan nauttia lapsista niin paljon kuin töiltä ehdin. Nyt nuorempi on jo seitsemän ja noin vuoden ajan ollaan miehen kanssa käyty salilla kolme kertaa viikossa. Lapset katsovat leffoja kuntosalin aulassa sen aikaa.
    Lasten ollessa pieniä hankin kaikki mahdolliset vempaimet kotiin ja jumppasin iltaisin 20 min kerrallaan. Ihan tehokasta sekin, ei vaan niin hauskaa kuin ”oikealla” salilla. Mielestäni elämän pitää mennä eteenpäin eikä auta takertua siihen mitä joskus oli tai mitä muut tekevät. ”Omaa aikaa” en ymmärrä yhtään, mulla on omaa aikaa 24 h/vrk, yksin ja yhdessä mukavien ihmisten kanssa.

    • Kiitos että luet!
      ”Oma aika” on joo ehkä vähän huono ilmaisu, eli ehkä aika liikunnalle on kuvaavampi. Kuulostaa jotenkin brutaalilta sanoa, että haluaa olla välillä yksin mutta hei – kuka äiti ei koskaan halua olla yksin??? Tai on varmaan niitäkin. Mutta kyllä mä nautin kun saan vaikka joskus puuhailla kotona yksin. Tosin nykyään, kun työskentelen kotona ja seurata on vain koira, niin kyllä tässä sitä yksinäisyyttä on ihan tarpeeksi ja toivoisin, että olis vaan enemmän sitten sitä aikaa perheen kanssa. Vauva-arkea eläessä kaipasin vähän enemmän aikuisia ihmiskontakteja kun mies oli aika pitkiä päiviä yhdessä. Vaikka käytiin paljon ulkona ja puistoissa, niin tuli enemmän moikkaustuttuja kuin sellaisia kavereita, joille olisi voinut puhua avoimesti omasta elämästään ja tunteistaan.

  7. Menee vähän ohi alkuperäisten kysymysten, mutta silti pakko kommentoida.

    Kahden lapsen työssäkäyvänä äitinä meinaa usein mennä herneet nenään, kun joku ei- perheellinen ihminen narisee jotain tyyliin ”apua, työpäivä takana ja vielä pitäisi jaksaa salille, ruokaakin laittaa ja pyykit pestä!” No voi KURJA- oikeesti! Kyllä se on vaan kylmä totuus, että lapset muuttaa ihan kaiken. Ei voi kieriskellä oman navan ympärillä (ei ajatuksen tasolla tai muutenkaan). Toinen yhtä ärsyttävä aihe- on OMA AIKA. Joku ei- perheellinen ihminen pohdiskelee oikein olevinaan syvällisesti, miten ei nyt ole muistanut treenien, ystävien kaa hengailun ja töiden lomassa järjestää OMAA aikaa. Äääää 😀

    Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Lapsiperheessä ajankäyttö voi olla jopa fiksumpaa, kuin sellaisessa taloudessa, jossa ei ole lapsia (ja nyt en laske mitään koiravauvoja tähän!).

    • No mä ymmärrän pointtisi :D. Onhan se tosi erilaista kun on lapsi tai lapsia, mutta kiire on aina subjektiivinen kokemus. Usein me myös luodaan sitä kiirettä ympärillemme puoliväkisin, eli siitä on myös tullu hieman muodikasta. Jos joltain kysyt, että miten menee niin ylenssä se vastaus on, että hirvee kiire. Mulla on välillä syyllinen olo, jos on päivällä vaikka aikaa ottaa päikkärit vaikka olisinkin koko illan duunissa sitten! Mutta joo…on hieman kaikenlainen hengailu jäänyt vähemmälle tässä 😀 !

  8. Moi! Mielenkiintoinen aihe, luin innolla kommentteja. Kirjoitin ensin hieman kärkkään vastineen siihen, että lapsi on tarhassa ja äiti kotona (salilla), mutta poistin sen sitten. Jokaisella on oikeus toimia siten kuin parhaaksi näkee! Ja ainakin toistaiseksi myös Suomen lainsäädäntö sallii tarhapaikan myös kotiäitien lapsille. Täällä Helsingissä tarhapaikat vaan on aika kiven alla, eli varmaankin kiehahdin sen takia.
    Mutta nyt asiaan. Meillä on lapsia ikäjakaumalla 1-13-vuotta neljä kappaletta. Mieheni on hoitovapaalla ja minä olen päivätöissä ma-pe klo 7.30-15.30. Töihin lähden klo 06.15. Kun teen aamuaerobisen 4xvko lähden töihin jo klo 05-05.15. Jos taas menen aamusalille (työpaikallani hyvä sali) lähden myös n. 05.00.
    Mieheni hoitaa aerobiset vaunujen kanssa arkena ja minä viikonloppuisin. Aika tehokasta treeniä saa, kun mäkisessä maastossa juoksee vaunujen kanssa.
    Meillä on onneksi pieni piha, jossa tulee kahvakuulaa ”heiluteltua” talvellakin. Pienet satsaukset välineisiin kotona ja kunnon perehtyminen tehokkaisiin harjoitteisiin ovat meidän pelastus. Mieheni käy kodin ulkopuolella kaksissa treeneissä/vko (ei liikuntaa) ja minä 1-2x/vko (siis työpäivän jälkeen). Olen saanut loistavaa tulosta aikaiseksi vaunulenkkien aikana, kun nostan punttia ulkoliikuntapaikoilla. Sunnuntaisin käyn huhkimassa isompien lasten jumpan aikana Liikuntamyllyssä (on edullinen ja hyvä, kun hoitovapaalla ei ole varaa hintaviin saleihin).
    Ruoka meillä on aivan perusruokaa, syömme koko perhe hyvin terveellisesti. Toki ruokia valmistetaan aina erittäin isoja annoksia kerralla. Aina meillä on jääkaapissa salaatit, kurkut, tomaatit ym. ym. pestyinä ja paloiteltuina isoissa rasioissa. Sieltä minun on helppo punnita omani ja helpottaa myös lapsia. Viikonloppuna tehdään enemmän ruokaa, mutta kyllä sitä viikollakin väsätään. Kolme lapsistamme osallistuu ruoanlaittoon (ja tietenkin mies), näin ei kenelläkään ole liian ”raskasta”.
    Tulihan pitkä kommentti, mutta näin meillä. Ja tosiaan meillä nyt helpompaa, kun mies hoitovapaalla, ei tarvitse sovittaa tarhaan viemisiä ja hakemisia aikatauluun!

    • Joo tiedätään toi paikkojen vähyys täälläkin, ollaan nimittäin tohon Dagikseen jo vuosi jonoteltu… Onneksi saatiin toi kiva PPH paikka että ei sinällään ole harmittanut. Oon samaa mieltä että jokainen hoitakoon lapsensa tarhassa tai kotona mikä parhaiten sopii ja mä luulen, että varmaan aika harvassa on ne äidit, jotka pitää lasta vaan virikehoidossa. Ja varmasti jotkut lapset toki tarvii ja haluaakin jo ikäistänsä seuraa.
      Mun mielestä kuulostaa siltä, että olette sun miehen kanssa saaneet homman tosi hyvin pyörimään! Aina välillä tuntuu, että jotkut miehet ei oikein saa/ota vastuuta ja äidin tehtäväksi jää pyörittää arki. Meillä on ainakin ihan selvä peli, että molemmat saa harrastaa ja miehellä omat treenit ja mulla omat. Toki miehellä eri asia kun ei päivällä pääse treenaamaan – mä välillä pystyn menemään esim klo.14 ja sit haen Benin.

    • Eli siis, tästähän nyt puuttui koko mun kommentti, että tuli vaan tuo alku! 😀 Kun kirjoitin puhelimella.
      Mutta siis, mun pointti kadonneessa kommentissa oli, että onhan se ihan erilaista soveltamista ja aikatauluttamista lapsiperheessä! Jos miettii että tulee töistä ja hoidosta vaikka vähän neljän jälkeen, siihen perään pyykkäykset, ruuanlaitot, leikkimiset, koiralenkit ja iltatouhut, niin kyllä siinä saa vähän kelloa katsoa että ehtii tehdä kaiken välillä 16.30-21.30 🙂 Muistan kanssa ennen lasta, että valitteli kun ei ole omaa aikaa ja tuli helpommin lorvittua. Nyt kun sitä aikaa (omaa aikaa, yhteistä aikaa, mitä vaan aikaa) on rajallisesti arkena, se tulee kyllä käytettyä paljon tehokkaammin!
      Meillä on se onni, että lapsi menee arkena nukkumaan 7 jälkeen, jolloin hyvin ehtii vielä itse salille eikä mene yömyöhään.
      Itseäkin vaivaa usein huono äiti fiilis, mutta oon yrittänyt ajatella asian niin, että lapsi pärjää kyllä isänsäkin kanssa ja itse olen parempi äiti, kun liikun ja saan pään selvitettyä. Lisäksi tietty pitää näyttää hyvää esimerkkiä lapselle syömällä terveellisesti ja liikkumalla 🙂
      Oon sitä mieltä (oma kokemus) että äidit on usein tehokkaita ajankäytönsuunnittelijoita, koska sitä aikaa on kuitenkin rajallisesti. Itsehän sen sitten loppupeleissä päättää, että makaako sohvalla vai treenaako 🙂
      P.s kiitti hyvästä blogista – se nyt varmaan on kyllä tullut selväksi jo tän Sokerikoukku valmennuksen myötä 😉

  9. Olen ollut kova liikkumaan siitä lähtien kun karistin teini-vuosien 25 ylimääräistä kiloa. Tätä nykyä olen 64 kg urheilullinen aikuinen nainen, joka rakastaa liikuntaa. Harrastuksina sali, jumpat, juoksu, uinti, mikä milloinkin. Ennen lasta elämä oli tietenkin sellaista kun halusin sen olevan. Sain siis päättää itse, mitä ajallani teen. Nyt minulle on kuitenkin tärkeintä perheeni, joten liikun kun siihen on aikaa. Joskus kun seinät kaatuvat päälle, levitetään vaikka yhdessä tyttäreni kanssa jumppamatto kotiin ja vedetään yhdessä jumppaa 🙂 lapset ovat pieniä hetken, elämä kantaa, on minulla taas aikaa päättää ajastani ihan oman maun mukaan myöhemminkin. Kiteytettynä: liikunta ei meillä määrää tahtia vaikka tärkeää onkin. Hyvinvointi on niin kokonaisvaltaista ettei oma itseni olisi ainakaan onnellinen jos ei sydämeni saisi olla hetkissä rakkaideni kanssa. Ei se kuntosali tai juoksumatto yms kuitenkaan rakkautta takaisin anna

    • Tosi hyvin kirjoitettu! Meille äideille liikunta merkkaa vähän eri asioita ja toisille se on ns. vakavempaa se harrastaminen mitä toisille. Haluan myös nauttia pienestä maailman ihanasta pojasta, koska hän on niin mieletön tyyppi ja etenkin nyt kun alkaa puhua! 😀 Kyllä sen ajan treenille sitten jostakin aina nappaa!

  10. Moi!

    Täälläpä yksi ruuhkavuosissa ”rypevä” perheenäiti valmistautuu kevään kisoihin. Nuorempi lapsista on jo 3-vuotias, mikä mielestäni vaikuttaa paljonkin pystymiseen ja jaksamiseen! 😀 Meidän perheessä myös mies kilpailee ja vanhempi lapsista aloitti kevätkaudella oman kilpailu-uransa – sykettä siis riittää! Miehelleni itselleen tuo urheilu ja kilpailu on hyvin tärkeä osa elämää, joten hän ymmärtää hyvin, jos äitikin haluaa kokeilla rajojaan ja haastaa itseään – eikä halua sitä kieltää vaan kannustaa omalta osaltaan. Käytännössä siis ottaa hoito- ja järjestelyvastuita, että äidinkin treenit onnistuvat. Erittäin tärkeässä roolissa ovat myös tukijoukot eli lähisuku, varsinkin omat vanhempani, jotka katsovat lapsia tarpeen tullen. Silti venymistä tämä vaatii ja itseltäkin priorisointia. Hyvistä organisointi- ja sunnittelukyvyistä on nyt apua! 😀 Käymme molemmat töissä ja mieheni on jopa yrittäjä, nuorempi lapsista päivähoidossa ja vanhempi koulussa. Onneksi työnantajani suhtautuu myös kannustavasti kilpailemiseeni ja olen saanut järjestettyä lomia juuri kisojen alle, joten se helpottaa varmasti viimeisiä viikkoja. Kullanarvoinen on myös ihana valmentaja, joka osaa suunnitella treenit ja ruoat elämäntilanteeseeni sopiviksi! Näin on onnistunut ja sujunut toistaiseksi ainakin hyvin, enkä itse asiassa nälkääkään ole vielä tuntenut, joten siitä ei kiukkua (vielä) ole syntynyt, heh! Dieetti tosin kovenee viikko viikolta, joten katsotaan, miten mamman käy. Ekaa kertaa kun tositoimiin lähden, niin ei osaa edes ennustaa tai odottaa mitään, on vain luotettava valmentajaan ja ”systeemiin”, että maaliin päästään. Mutta äitinä (ja elämää nähneenä) osaan ehkä paremmin suhtautua maltilla asioiden etenemiseen ja epävarmuudensietokyky on eittämättä kehittynyt. Opettavaista tämä on, monellakin tapaa… Iloa ja valoa sinulle ja perheellesi!

    http://fitnessfilosofi.blogspot.fi/

    • Kiitos samoin <3. Juu kyllä asioita oppii organisoimaan aivan eri tavalla ja kaaosta sietämään 🙂 ! Äidithän ovat järjestelyn mestareita! Kyllä tuki täytyykin löytyä kotoa jos kisaamaan aikoo tai muuten on melkoinen lisästressi tiedossa. Tuollainen projekti ei voi perheessä olla vain yhden ihmisen päätös, koska kuitenkin se vaikuttaa koko perheeseen - tavalla tai toisella .

  11. Meillä 3- ja 4- vuotiaat lapset. Kello soi 5:45 arkena ja ollaan tarhassa 06:30… Mä oon kotona viimeistään puoli kuusi. Illat luistellaan, hiihdetään tai lasketellaan; koko perhe. Ei se aikuisille treenistä käy mutta me liikutaan perheenä. Itse jumppaan kotona kun muistan ja juoksen jos jaksan, mies pelaa sulkkista parina iltana. Mun isä kuoli pari vuotta sitten ja se hetki kirkasti kaiken; kun jokaisen aika tulee niin vain niillä rakkaimmilla on väliä ja elämällä heidän kanssa. Keskityn nyt siis niihin kaikkein arvokkaimpiin❤️

    • Voimia G sun isän menetyksen johdosta <3
      Samoja asioita oon paljon pohtinut itsekin viime aikoina, mutta siis lähinnä siksi, koska olen niin kiitollinen kaikesta mitä olen saanut. Siis todella tajuaa mitkä asiat on tärkeimpiä ja mille haluan elää. Toki oma hyvinvointikin on tosi tärkeää mutta sitäkin voi saavutta erilaisilla keinoilla ja "lempein ottein". Liikkuu niin, että se tuntuu itsestä ja muista hyvälle!

  12. Hei,

    Vastailenpa siitä huolimatta että en kisoihin nyt tähtää vaikka valmennuksessa olenkin.
    Herätys klo 05.00 ja aamulenkille koiran kanssa oli sitten vuorossa aamuaerobiset eli ei. Töiden jälkeen salille 4-5 kertaa viikossa, kotona olen yleensä siinä 17 maissa. Ilta ja viikonloput on pyhitetty perheelle. Alle kouluikäiset lapset harrastavat tanssia 2 kertaa viikossa, ja muuten ulkoilemme, pyöräilemme/hiihdämme/luistelemme koko perheenä 🙂 Molemmat miehen kanssa opiskelemme töiden ohessa, joten järjestelyitä vaatii kun kaikilla lisäksi on omia harrastuksia. Toistaiseksi olemme saaneet kaikki hoidettua.

    Kalenteriin vain kaikkien menot ylös, tentit myös ja sitten sopimaan kuka kyyditsee lapset harrastukseen, kenen treenipäivä jne. Onneksi meillä on myös lähipiirissä auttavia käsiä.

  13. Hei vaan, täällä ilmoittautuisi kohta 4-vuotiaan pojan opiskeleva ja töissä käyvä äiti ja vaikka aika välillä kortilla onkin, niin mielestäni kaksi kisakautta (2013 & 2014) takana voin hyvillä mielin todeta, että kaikki perheeni jäsenet (poika ja mies) ovat onnellisia ja ainakin meidän perheelle tämä combo toimii! Kisadieetillä minulle todella tärkeä asia olikin että poikani ei kärsisi tästä millään lailla eli koitin hoitaa aamuaerot ennen pojan (ja miehen, heh) heräämistä ja mahdollisuuksien mukaan salin ennen pojan tarhasta hakua tai sitten illalla, pojan nukkumaan menon jälkeen jotta meidän yhteinen aika ei salikäyntejeni vuoksi vähenisi. Tottakai välillä oli myös hoitoapujakin kummitädistä tai isovanhemmista mutta pääasiassa näin. Koska oma mielipiteeni on, että olen itse paljon onnellisempi äiti kun treenaan niin se heijastuu myös perheeseen kun äidillä on myös sitä omaa aikaa. Voisihan harrastus olla jokin muukin mikä pitää fiiliksen hyvänä? Mielestäni liian jyrkästi arvostellaan äitejä, jotka eivät urhaa koko elämäänsä perheen eteen, samoja ihmisiähän sitä edelleen ollaan vaikka ollaankin synnytetty! Miksei siitä elämästään saisi myös vähäsen nauttia tekemällä myös niitä omia juttuja perheen lisäksi? 🙂
    Meidän perheen arkea voi seurailla osoitteessa http://www.parisuhdebodausta.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta