Haluatko kokeilla Terranovan laadukkaita lisäravinteita?

Kuten olen sanonut teille monesti, niin en suosittelisi blogissani tuotteita, joita en ole itse kokeillut. Olen kokeillut paljon erilaisia lisäravinteita, mutta jotkut sitten jäävät päivittäiseen käyttöön ja toiset kaapin perukoille. Olen kertonut käyttämistäni Solgarin lisäravinteista täällä, täällä ja täällä ja edelleen tuo sama setti on päivittäin käytössäni. 

IMG_0312

Yleensä lisäravinteita ja vitamiineja käyttävät eniten ihmiset, jotka jo lähtökohtaisesti muutenkin syövät terveellisesti. Näin myös lienee mun tapauksessa, mutta samalla koen, että mun kroppaa uitetaan päivittäin aika monessa sopassa! Varsinkin nyt yrittäjänä mulla ei ole todellakaan varaa sairastaa ja muutenkin kropan on pysyttävä kunnossa; Olenkin kuin ihmeen kaupalla säästynyt lähes täysin kuumetaudeilta enkä koskaan ole kärsinyt pieniä lyhytaikaisia jomotuksia lukuunottamatta rasitusvammoista! Tämä on mielestäni aika mieletöntä huomioon ottaen, että elokuussa käynnistyy mun seitsemäs vuosi jumppaohjaajana!! Kropan kunnossapysymiseen on vaikuttanut järkevien ohjaus- ja treenimäärien lisäksi ehdottomasti järkevä ruoka; Ruoka, jolla kroppa jaksaa liikkua ja etenkin ruoka joka korjaa kroppaa. Tää kone kun ei kulje millään venäläisellä bensalla :D!

Sain jo alkukeväästä testiin Terranovan* tuotteita. Olen käyttänyt tähän mennessä lähes ainoastaan Solgarin vitamiineja ja sen lisäksi muutamankin eri sarjan viherjauheita, MSM:ää ja superfoodeja satunnaisesti. Vitamiinit otan siis joka päivä, ihan joka päivä. Muita tuotteita käytän sitten vaihdellen, mutta lähes päivittäin aina joitakin extratuotteita ruokavalion lisänä.
Testiini lähti tuosta sarjasta ihan ensimmäisenä Life Drink-jauhe*, joka on sekoitus papu- ja riisiproteiinia, leväjauheita, marja- ja viherjauheita sekä paljon paljon muita hyväätekeviä ainesosia. Siitä on tullut smoothieni vakkariainesosa, koska tuotteessa on monta purkkia samassa. Tämä ihan loistava juttu siinäkin mielessä, että meillä alkaa kaappitila loppua…
Eikä tässäkään, niinkuin ei muissakaan Terranovan tuotteissa ole täyte- eikä sidosaineita tai muita lisäaineita. Se on muuten se juttu, joka erottaa halvat markettikamat laadukkaista tuotteista.

IMG_0304 IMG_0306

Luottosmoothie:

  • Jäisiä mansikoita ja mustikoita (tai muita marjoja)
  • Chia-siemeniä
  • Pinaattia
  • Mantelimaitoa
  • Turkkilaista jugurttia (luomu)
  • Life Drink-jauhetta (1 mitallinen)
  • Hunajaa makeutukseksi

IMG_0310

 

Toinen kokeilemani tuote on ollut Living Multinutrient Complex-kapselit*, jotka ovat vitamiini- ja viherjauhekapseleita. Näillä kapseleilla voi helposti täydentää varsinkin ravintoarvoiltaan vähän heikompaa ruokavaliota. Tuote on ollut oikein hyvä ja se onkin tuon Life Drinkin kanssa osa terveellistä ravintokokonaisuutta, jota koitan noudattaa.  Mulle ei ole tullut kevään aikana mitään yli-ihmismäisiä kykyjä enkä ole muuttunut supersankariksi. :). Terve olen sen sijaan ollut!

IMG_0313

Kaikissa vitamiineissa ja ravintolisissä on se ”ongelma” sellaisen ihmisen näkökulmassta joka tuotteita ei käytä, että niiden vaikutus ei ole kuin buranalla. Terveenähän voi toki pysyä myös kaljalla ja makkaralla, mutta harva pysyy. Huono ruokavalio tai omaan elämäntyyliin sopimaton ruokavalio aiheuttaa ongelmia ennemmin tai myöhemmin. Olen sanonut tämän tuhat ja yksi kertaa, että ennemmin hoidan terveyttäni nyt, kuin sairauttani myöhemmin. Toivon, ettei minun tarvitse ainakaan tämän blogin elinaikana ottaa lääkkeitä testiin ja kertoa niiden vaikutuksista teille… Tai oikeastaan en ottaisi niitä testiin mieluiten ikinä!

Kuulen aina joskus, että ”nuo tommoset tuotteet on vain rahanhukkaa ja niillä on korkeintaan lumevaikutus”. Höpönlöpön sanon minä! Homma on kymppiplus niin kauan, kun voin hyvin ja kroppani – eli oma temppelini pysyy kunnossa ja kiiltää! 🙂
Annan nyt myös viidelle lukijalleni mahdollisuuden testata molempia tuotteita! Tuotteet saa itselleen kertomalla parhaan perustelun siitä, miksi ylipäätään käyttää lisäravinteita ja vitamiineja! Sellaisen vinkin annan, että pelkkä ”parempi terveys” tai ”ruoka on nykyään vitamiiniköyhää” ei riitä… Nyt voit vakuuttaa minut, pahimmanlaatuisen skeptikon, joka luottaa vain perinteiseen kotiruokaan ja ruisleipään!
Vastausaikaa on 9.6 asti ja voittaja valitaan mielipuolisesti. Tai valtaisesti. Jätäthän ihana ihminen myös sähköpostisi! Vastaukset ainoastaan tämän postauksen kommenttiboxiin!

*Postaus toteutettu yhteistyössä Terranovan kanssa.

fityoutoo

46 vastausta artikkeliin “Haluatko kokeilla Terranovan laadukkaita lisäravinteita?”

  1. D- vitamiini+kalsiumia purkista, koska en juo maitoa ja suvussa osteoporoosia. Joskus tehokuuri Evoniaa hiuksille, koska huomasin sen toimivan postraskaus!! 🙂 superfoodeista chia, cholerra, maca ja msmjauhe, koska haluan skarppiutta duuniin ja poistaa huonomuistisuutta!!!

  2. Hei, olen käyttänyt ikuisuuden magnesiumia. Huomaan sen auttavan uneeni sekä ilman tätä lisää saan ihan järkyttäviä suonenvetoja. Myös niska-hartiaseutu pysyy Mg:n avulla vetreämpänä.
    Muita vitamiineja/lisäravinteita (omega, D-vitamiini, B , mucuna-papu jne..) otan aamuisin, kun muistan. Ja huomaan kyllä vireystasossani olenko muistanut vai enkö.
    Syön siis lisäravinteita rentouttaakseni sekä virkistääkseni kroppaa ja mahdollisesti myös mieltä.

  3. Säännöllinen ja ravitseva ruokailu on minullekin yksi tärkeimpiä hyvän olon tekijöitä. Pitkään jatkunut stressi on kuitenkin ”syönyt” kehostani ravinteita ja lääkärin (funkt.lt.) suosituksesta/laboratoriotesteihin perustuen käytän myös huolella valikoituja, laadukkaita ravintolisiä, joilla korjaan nopeammin vitamiini- ja mineraalipitoisuuksia parempaan suuntaan sekä varmistan hyvän (tai ainakin paremman) vireystilan, palauttavan yöunen ja lisään vastustuskykyä.

  4. Mulla käytössä ympäri vuoden spirulina ja chlorella, vehnänoras, opti Msm, monivitamiini, d-vitamiini ja omega3:set. Nii ja magnesium. Lisäks päivittäin jotain ”ekstraa” kuten macaa, lucumaa, marjajauheita smoothieiden seassa. Syön muutenkin perusterveellisesti, ja varmaan keskivertoa enempi hevi ja marja osastoo. Millään dieetillä en kyllä oo ollu koskaan. Ja tää on just se miksi monet ei voi käsittää miksi syön noita jauheita ja vitamiineja kun syön muutenki niin terveellisesti, että varmaan saan kaikki tarvittavat ravintoaineet ja vitskut ruuasta. Juu, niin saisin varmasti jos lajeina olis jotain lempeämpää kuin maraton ja nyt tänä kesänä kokeilen thriathlonin pikamatkaa. Mutta nyt noin puoltoistavuotta käyttäny säännöllisti, siis ihan joka ikinen päivä ton alussa mainitsemani setin. Ja mä en oo ollu kipeenä kertaakaan siis en yhtään päivää!!! Siis puoleentoista vuoteen!!! Ja tää on niin siistiä koska aiemmin sairastelin pikku flunssia koko ajan. Eikä mulla ole ollu minkäänlaisia rasitusvammoja myöskään. Eli siis nyt ei tulis enää mieleenkään kokeilla ja jättää noita pois ja kattoo palaako nuo kivat pikku köhät ja flunssat. Oikeestaan oon nyt vasta huomannu kuinka siistiä on treenata kun on oikeesti ollu terveenä niin pitkään, eikä koko ajan olla joko toipumassa tai siinä rajoilla onko joku uus flunssa iskemässä päälle. Että niille epäilijöille jotka muuten on ihan perhepiirissä sanon vaan että kokeilkaa ihmeessä näitä mun ylimääräisiä ja turhia lisäravinteita ja jos se olo menee huonommaks nii silloin kannattaa ehottomasti lopettaa käyttö:) äh eli siis lyhyesti kiteytettynä käytän lisäravinteita koska rakastan treenata ja nimenomaan rakastan treenata terveenä:)

  5. Aloin käyttää D-vitamiinia, koska sillä sanotaan olevan yllättävän vahvojakin vaikutuksia hyvinvointiin. Lisäksi sitä on tutkittu paljon myös MS-taudin osalta ja koska moinen on diagnoosiksi minulle annettu niin eikun vain 100 mikrogrammaa nassuun joka aamu. Lisäksi aloitin hiustenlähdön vuoksi syömään myös vahvaa sinkkiä. Hiustenlähtö ei ole vielä talttunut, mutta perinteistä jokavuotista flunssaa ei ole näkynyt eikä kuulunut. 🙂 Ennen kuin vaihdoin ruokavalioni terveelliseksi aloitin syömään myös Omega3:ia. Ne ovat jääneet vitamiiniarsenaaliini siitä huolimatta, että terveellisiä rasvoja käytän päivittäin. Samoin yöunille menen vahvan magnesium-annoksen siivittämänä. Syön päivittäin marjoja ja hedelmiä, mutta olen silti pohtinut kannattaisiko vielä jotain lisäravinteita käyttää; C-vitamiinia, monivitamiinia, vihreä tee-kapseleita, merilevää… Kärsin atopiasta ja yritän vitamiinien ja hivenaineiden viidakosta löytää jotain, mikä tekisi iholle hyvää jo käyttämieni lisäksi. Ehdottomasti kuitenkin haluaisin jonkinlaisen terveellisen jauhemixin päivittäisten smoothieiden kaveriksi, mutta en ole oikein keksinyt, että mikä olisi hyvä. Tässä olisi aika hyvä sauma! 🙂

  6. Lesitiinirakeet, D-vitamiini ja magnesium.

    Lesitiinirakeet ovat olleet osaltaan vaikuttamassa siihen että vuodessa kokonaiskolesteroli 7.9 -> 5.8 ja ”paha” kolesteroli 5.7 -> 3.8. (Mun mielestä ihan huikeeta!)
    D-vitamiinia menee yli normisuosituksen mutta toisaalta harvemmin tulee oltua flunssassa (joko toimii oikeasti tai sitten D-vitamiinin psykosomaattinen vaikutus on suuri 🙂 )
    Magnesiumia lihasjumien ja suonenvetojen estämiseksi.

    Kokonaisuus on osiensa summa – siksi nuo kolme kuuluvat ruokavaliota tukemaan päivittäin 🙂

  7. Olen lentoemäntä, joka rakastaa terveys ja hyvinvointi. Minusta on vaikea löytää hyviä ja ravitseva välipaloja, mikä voin tuoda mukaan töissä ja hotelleissa. Hedelmät tulevat usein nopeasti köyhyä ja proteiini patukat ja vastaavat ovat usein täynnä sokeria. Mahtava jos saisin kokeilla uusi tuote, joka toivottavasti olisi hyvä.

  8. Pakko myöntää, että lisäravinteita ja vitamiineja kuluu meidän perheessä ihan kiitetettävä määrä. Miehen kanssa molemmat treenataan tavoitteellisesti, ja mielestäni oikeasta ruoasta on vaan todella hankala saada riittävä määrä kaikkia urheilijan tarvitsemia suojaravinteita yms. Proteiininkin saamisen kanssa on vähän niin ja näin, tai ainakin tulee tosi kalliiksi syödä lihaa, kanaa ja kalaa niin paljon, että riittävä protskumäärä täyttyy.

    Toinen juttu on lapset. Meillä on pienet lapset, ja en halua syöttää heille pelkkää ”bodyruokaa”. Vaikka perheemme ruokavaliorunko koostuukin tosi terveellisestä ruoasta, haluan välillä vaihtelun vuoksi tarjota lapsille perinteisiäkin ruokalajeja (keittoja, kiusauksia = usein ”hiilarihötöä”). Tällaisissakin tilanteissa otan itse protskulisää purkista.

    Vitamiineja meillä syö sekä lapset että aikuiset, ja myönnetään, että tämä tapahtuu lähinnä ”varmuuden vuoksi”. Voihan olla, että normiruoasta saatavat vitamiinitkin riittäisivät.

  9. Hei. Ennen en käyttänyt mitään lisäravinteita, en vitamiineja, en mitään… Aloin kuitenkin pikkuhiljaa ottamaan erilaisia lisäravinteita ruokavalion tueksi. Syynä oli yhtäkkinen ihottuma hiusrajassa ja kaulalla, hiustenlähtö,väsymys… Kokeiltuani kaikkia lääkärin määräämiä juttuja, päätin kokeilla itse mitä eri lisäravinteet vaikuttaa, nopeita kokeiluja ne ei ollut. mutta nyt puolen vuoden ajan syönyt omega-3, D-vitamiinia, C-vitamiinia, magnesiumia, maca-jauhetta,spirulinaa,MSM-jauhetta. Ja siitepölyä ja havupuu uutettakin kokeillut. Voinut olen paremmin, olen virkeempi, hiukset pysyy päässä 🙂 ja ihottuma helpottanut 🙂 Nyt alkaa pussit ja purnukat olemaan tyhjiä ja mietein josko kokeilisi eri lisäravinteita taas. Halu kokeilla mahdollisimman puhtaita lisäravinteita on suuri, ilman lisäaineita ja muuta ylimäärästä.

  10. Itselläni ei ole käytössä valtaisaa lisäravinnearsenaalia, mutta muutamia tuotteita kyllä. Käytössä on lähinnä sellaisia tuotteita, mistä olen konkreettisesti saanut apua. Magnesium on ehkä tärkein tuote, treenin jälkeiset jumit ja mahdolliset lihaskivut helpottuu, koska varsinkin pohkeet alkaa herkästi oireilla (ja mikään ei ole hirveämpää kuin kunnon jäätävä suonenveto lihaksessa!). D-vitamiinia käytän myös, koska uskon, että sitä ei ravinnosta ja auringosta (paitsi kesällä) saa tarpeeksi.

    Myös kuuriluontoisesti/ajoittain käytän maitohappobakteereita vatsan hyvinvointia tukemaan, samoin kuin omegakapseleita, koska kalaa tulee harmittavan harvoin syötyä. Maca aamukahvissa (kookosöljyn ja mantelimaidon kanssa) antaa ihanasti virtaa aamupäivään, mutta pärjäisin ilmankin 🙂 Spirulina on myös käytössä silloin, kun vihreitä ei tule niin paljoa syötyä.

    Pyrin kuitenkin syömään monipuolisesti ja mahdollisimman värikkäästi ja pärjäisin kyllä magnesiumilla ja d-vitskulla. Kuitenkin uusia juttuja on kiva kokeilla, varsinkin kun huomaa hyödyt! Ne ovat sellaisia, mitä ilman pystyy elämään, mutta ovat kiva lisä muutenkin terveelliseen elämäntapaan 🙂

  11. Moikka! Olen tällä hetkellä raskaana, kohta alkaa toinen kolmannes. En haluaisi syödä vitamiineja purkista ja siksi haluisin testata Terranovaa. Raskaus on aiheuttanut mulle tosi pahaa närästystä ja ummetusta, ja juuri tähän toivoisin Terranovalta apua: tossa Life-purkissa näyttäisi olevan ruoansulatusentsyymejä sekä maitohappobakteereita, minkä toivoisin auttavan! Tää olis toivon mukaan just hyvä lisä mun iltasmoothieen!

  12. Käytän lisäravinteita tukemaan terveyttäni ja vastustuskykyä, sillä työskentelen hoito-alalla jossa altistun päivittäin monille pöpöille. Uskoni lisäravinteiden toimivuuteen on vahva ja haluaisinkin kokeilla kaikkea uutta 🙂 olen löytänyt vitamiineista ja ravintolisistä apuja mm.ihon kuntoon, vatsan toimintaan, ärtyneen suoliston oireisiin, lihaksiin yms. Lista olisi pitkä 🙂 kunhan nämä purkista otettavat maistuvat myös hyviltä, niin miksikä niitä ei söisi jaksaakseen ja voidakseen hyvin 😀

  13. Lisäravinteita käytän sen takia, että ne tekevät monia asioita joita normiruoka ei tee. Itsellä kalsiumia saan purkista, sillä en saa muuten tarpeeksi sitä koska en käytä mitään maitotuotteita. Magnesium auttaa palautumaan ja ennaltaehkäisee suonenvetoja. Lisäprotskut auttaa korjaamaan lihaksen ”vaurioita” heti treenin jälkeen. Yksinkertaisesti ilman näitä tuotteita en vaan pärjäisi, koska niitä en voi saada ruuasta tarpeeksi

  14. Syön aamuisin monivitamiinin, enkä ole koskaan kipeä. Oikeasti viimeisen 10v aikana olen ollut vain kerran lievässä kuumeessa, muutoin täysin terveenä. Vaikka syön terveellisesti ja monipuolisesti, on ruoasta vaikea saada aina tarvittavaa määrää ravintoaineita. Lisäksi syön magnesiumsitraattia illalla, koska se auttaa palautumiseen ja nukahtamiseen. Stressiaikoina otan tupla-annoksen. D-vitamiinia syön talvella, koska aurinkoa ei silloin pahemmin näy.. Lisäksi syön omegoja, jotka huolehtivat ihoni hyvinvoinnista. Käytän myös nestemäistä rautalisää kausittain. Liikun paljon, joten rauta-arvot laskevat helposti. Suosittelen muillekin vetämättömästä olosta ajoittain kärsiville.

  15. Syön päivittäin monivitamiinia, d-vitamiinia, magnesiumia ja kalsiumia, kalaöljyä ja toisinaan myös lisänä C-vitamiinia. Minulla oli koko alkuvuoden toistuva flunssa. Olin aina pari vkoa terveenä ja taas uusi flunssa iski päälle, pahan poskiontelotulehduksen kera! Luontaistuotekaupassa sain vinkiksi kokeilla lisäksi sinkkiä, siihen loppui minun sairastelut! Mutta en usko että pelkät vitamiinit pitävät minut terveenä vaan erittäin tärkeänä osana näen ruokavalion: Puhdas ruoka, paljon marjoja ja hedelmiä pitää mielen ja kropan virkeänä!

  16. Minä käytän lisäravinteita ja varsinki noita vitamiineja, sillä ruokavalioni on erittäin rajoitettu erään sairauden johdosta. Uskon etten tulisi toimeen ilman magnesiumia, sinkkiä, psylliumia tms

  17. Syön lisäravinteita ja vitamiineja jotta pysyn terveenä! En edes muista milloin viimeksi osiin ollu kipeänä. Superfoodeista macaa laitan melkein joka päivä smoothieen ja kyllä mun mielestä on virkeämpi olo 😀 Muuten perusvitamiinit ja omegat otan aina säännöllisen epäsäännöllisesti kun muistan! 😀

  18. Minä en itse asiassa käytä mitään lisäravinteita, olen uskonut aina normaaliin ruokavalioon ja sen korjaavaan vaikutukseen. Ainoa mitä satunnaisesti syön on D-vitamiin/kalsium-lisä, koska maitotuotteita syön rahkan lisäksi hyvin vähän. Nyt treenatessa olen ottanut vasta käyttöön palautusjuoman ja vaikka suhtauduin hyvin skeptisesti siihen aluksi, alan pikkuhiljaa uskoa, että niille on oikeasti paikkansa – lihaskivut ovat pääsääntöisesti historiaa vaikka treenaankin yhtä kovaa.

    Minun pitäisi ottaa rasvahappoja käyttööni, koska rasvan määrä ruoassa on aika vähäinen. En vain ole saanut aikaiseksi ostaa mitään Omega-tabletteja 🙂 Toinen asia, jota tarvitsisin on ehdottomasti rauta, koska nivelreuman vuoksi hemoglobiini on pysyvästi aika alhaisella tasolla.

    Miksi minun pitäisi siis saada nämä kokeiluun? Lupaan kokeilla tuotteita avoimin mielin, vaikka mitään suurta tarvetta minulla ei lisäravinteille näin periaatteessa olekaan 🙂

  19. Käytän lisäravinteita mahan toimintaa tukemaan. Puhdas+ sarjan saccharomyces boulardii(meniköhän oikein 🙂 menee kurkusta alas joka päivä, molkosania juon silloin tällöin. Rehellisesti sanottuna molkosanin vaikutuksen huomaan, mutta noiden capseleiden vaikutuksesta en tiedä, sillä niiden käytön aloittaessani toteutin myös viljattoman ja maidottoman ruokaremontin… jonka voin kyllä kertoa olevan toimivampi tapa suoliston hyvinvoinnin lisäämiseen kuin mikään lisäravinne. Tällä nyt ei taideta lisäravinteita voittaa, mutta hällä väliä 😉

    T. Entinen pallomaha, nykyinen pyykkilautavatsa 😉

  20. Hei! Olisin aika varovainen noiden terveysväittämien kanssa (tätä kun syöt niin pysyt terveenä). Hienoa, ettet ole sairastellut, mutta yhden ihmisen kokemus ei ihan vastaa tieteellisen näytön kriteereitä. Jos tuotteen valmistajalla olisi tuollaisesta näyttöä niin se näyttö viittauksineen mainittaisiin purkin kyljessä todennäköisesti aika isolla.

    • No niinhän en tekstissäni väittänytkään! Uskon, että minut on pitänyt terveenä monipuolinen ja laadukas ruokavalio. Ei mikään vitamiini tai muu ravintolisä yksistään siihen riitä.

  21. 3 vuotta sitten kun kävin yläastetta olin oikein vakio asiakas terveyskeskuksessa , siellä käytiin rehellisesti sanottuna joka viikko.
    Oli kuumetta, flunssaa, angiinaa, korvatulehusta kaikkea tälläistä.
    Siinä vaiheessa en elänyt järin terveellistä elämää.
    9lk. loputtua päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja alkaa treenaamaan ja syömään kunnon ruokia.
    Siitä puoli vuotta eteenpäin aloin kiinnostua oikeesti tästä asiasta ja otin asiasta selvää, sitten tuli mukaan heraproteinit, omega-3, d-vitamiinit, kalkki, jne.
    Ja voin sanoa tämän kolmen vuoden aikana olen joutunut ehkä käymään yhteensä tuon 3 kertaa sairastelun vuoksi lääkärilla 😀
    Flunssiakaan ei ole tullut yhtään ,paitsi nyt siitepöly allergian takia mut sitähän ei lasketa.
    Olen yllättynyt positiivisesti sillä, vitamiineista ja kunnon ruualla on oikeasti vaukusta miten kroppa toimii

    -anette-

  22. Syön lisäravinteita laadukkaan ja terveellisen ruuan lisäksi. En korvatakseni mitään.
    Liikun usein 4-6krt/vko niin on minun mielestä ihan perusteltuakäyttää lisäravinteita lisäämään hyvinvointia.
    Olen pysyny terveenä, hyvinvoivana kun otan lisäksi mm magnesiumia, d vitamiinia, MSM jauhe, omegoja.
    Voisin mieli hyvin testata tuotteita, koska minulla ei ole ns epäluuloja lisäravinteita kohtaan ja voisin niistä raportoida myöhemmin, olenko kokenut niistä jotain hyötyä 🙂

  23. Superfoodien (chia, mulberry, goji.. Joita en varsinaisesti miellä lisäravinteiksi) lisäksi käytän säännöllisesti magnesiumia lihasjumeja vähentääkseni ja sinkkiä satunnaisesti. Uskon itse kivenkovaa siihe, että paras terveyden edistäjä on monipuolinen ruokavalio ja että se on myös paras tapa saada tarvittavat vitamiinit, jne.

    Ideaalitilanteessa koostuisi päiväni kolme pääateriaa ja kaksi välipalaa itse kerätyistä marjoista, ekologisista maitotuotteista, lähituotetusta lihasta, jne, jne.. Eikä ruoka sisältäisi lainkaan lisäaineita, tms.
    MUTTA, kun sitä aikaa ei vain ole kaikkeen!
    Tiedän, että (melkein) kaikkea ehtii mitä haluaa & se onkin se pointti. Kun haluaa jaksaa tehdä myös muuta kuin kytätä ruokaa & kokkailla! Haluaa lenkkeillä, punttailla, ratsastaa, joogailla, pysyä terveenä, tehdä töitä (nojaa, mutta on kuitenkin pakko), rakastaa, sosialisoida & elää!
    Jotta tähän kaikkeen olisi virtaa ja aikaa laadukkaiden lisäravinteiden ja -vitamiinien lisäboostista ei todellakaan ole haittaa 🙂

  24. Uskon kans vahvasti, että terveellinen ruokavalio ja monipuolinen liikunta yhdistettynä arkiseen aktiivisuuteen, sosiaalisiin suhteisiin, hyviin yöuniin ja vähäiseen alkoholin käyttöön luo pohjan terveydelle ja hyvinvoinnille. Lisäravinteilla ja superfoodeilla sit buustataan ja tehostetaan hyvää oloa ja terveyttä. Mut omalla kohdallani lisäravinteet ovat tarjonneet myös apua sairauksien hoidossa; käytän säännöllisesti MSM-jauhetta ja glukosamiinia reumaattisten kipujen hallintaan ja hoidan suoliston bakteeritasapainoa juomalla vihreää savea ja käyttämällä maitohappobakteereja. Lisäksi tulee otettua magnesiumia (hotjooga hikoilussa menettää suoloja), d-vitamiinia (pimeään vuodenaikaan sitä saa muuten liian vähän), rautatabuja hempparin nostoon (vatsan ollessa ärtyneimmillään ei ruoka kovin hyvin imeydy). Superfood-arsenaaliin kuuluu päivästä ja olotilasta riippuen mm. macaa (virkeyttä), chia-siemeniä ja spiruliinaa (hyviä rasvahappoja etenkin kasvisruokailijalle).

  25. Käytän jatkuvasti palkkaria, magnesiumia ja D- ja C-vitamiineja kauden mukaan. Muuten tykkään tutustua satunnaisesti uusiin tuttavuuksiin, merkkiin ja purkkiin katsomatta. Olen kokeillut mm. MSM:ää, spirulinaa, kreatiinia ja mitäs näitä nyt on. Kohta pitäisi postiin tupsahtaa BCAA! Syy miksi kokeilen kaikenlaisia lisäravinteita? Mun motto on että kaikkea pitää kokeilla! (Urheilussa tietysti sallittujen aineiden rajoissa ;))

  26. Mäkin olin alkuun aika skeptinen lisäravinteiden/vitamiinien suhteen, mutta voi pojat, sen tehon huomaa sitten, kun käytön lopettaa!!

    Mä viime syksynä aloin ”testimielessä” käyttää magnesiumia ja sinkkiä ensin treenipäivien ympärillä ja sitten joka päivä. Mulla oli sellainen ”elämäntaparemontti” aluillaan, toki treenasin jo aiemmin yms, mutta lupasin pyhästi paneutua palautumiseen, vitamiineihin, venyttelyyn yms! Jossain vaiheessa homma lähti luistamaan ja tein sen johtopäätöksen, että lihakset ovat olleet huomattavasti vetreämmät.
    Nyt juuri viime viikolla vedin nykyiset mg/sinkki-purkit loppuun, en jaksanutkaan käydä ostamassa uusia, kävin vetäsemässä jalkatreenin ja mua olis saanut työnnellä pyörätuolissa loppuviikon 😀 Siis miten lihakset voi olla näin juntturassa! Joo, siis kyllähän mä syksyllä venyttelin kaksi viikkoa, miten ihmeessä edes luulin, että se vaikuttaisi enää millään tasolla..!
    Kyllä mun vähentynyt lihaskankeus on ollut ihan vaan magnesiumin (ja mahdollisesti myös sinkin? näiden yhdistelmän?) ansiota, eikä mun muinaisuudessa tapahtuneen minivenyttelyjakson tulosta! Mun luottamus noiden käyttöön on kyllä nyt vahvistettu ja kävinkin jo eilen kiltisti ostamassa uudet purnukat. Olo helpottui jo melkein sillä, että sain purkit käteen, oli helpompi istua takaisin autoon 😀

    Samanlaisia testijaksoja oon tehnyt myös C- ja D-vitamiineilla (D-vitamiinien ohella lisäsin myös aamun rituaaleihin kasvojen pesun kylmällä vedellä!) ja kyllä arki helpottui keskellä talvea. Tarttee vaan lähteä kokeilemaan ja sit katsoa, mitä käteen jää 😉 Tähän asti oon vaan voittanut!

  27. Minulla on tällä hetkellä, kovin stressaavan ja henkisesti kuluttavan ajanjakson jälkeen, kroppa ollut ihan totaalisesti sekaisin. Toki hoidan itseäni ja kilpirauhastani ihan lääkärin valvonnassa ja lääkkeillä, mutta lisäravinteet ovat iso osa toipumista ja ihan lääkärin määräys on että kroppaa täytyy tukea lisäravinteilla.

    Eli aina ruisleipä ja potut ei riitä, vaan elimistö kaipaa lisätukea ulkoapäin vahvistaakseen itseään ja jaksamista.

  28. Olen opiskelija, ja tästä syystä kukkaronnyörit ovat välillä tiukassa. Periaatteessa terveellisesti syöminen ei ole kallista, mutta aina välillä on kuitenkin jostain tingittävä, oli se sitten lohifilee tai avokado. Syön kasvispainoitteisesti ja terveellisesti, mutta budjettikysymysten vuoksi en voi syödä kuin superruokaguru tai Gwyneth Paltrow, vaikka kuinka mieli tekisi vetää vain merilevää. Tämän vuoksi suosin lisäravinteita, ihan vain varmistuksena, että kaikki pysyy kunnossa omassa kropassa. Lisäksi käytän lisäravinteita ihan ulkonäöllisten seikkojen takia. Hiukseni menivät jokunen aikaa sitten ihan äärimmäisen huonoon kuntoon, mutta ahkeralla lisäravinnekuurilla olen havaitsevinani selvää vahvistumista ja kasvun nopeutumista.

  29. Montakin syytä :
    – hiukset, iho voi paremmin : synnytyksen jälkeen hiustenlähtö oli karseeta , hiuksia löytyi lapsen vaipasta asti .. Aikaa meni että sai asian korjattua ja uskon että lisä vitamiinit auttoi siinä !
    – vitamiinit kuuluu aamurituaaleihin ja haluan sen opettaa myös lapselle, joka jo tosin itse muitattaakin jos en heti aamupalalla D- vitamiinia ole muistanut antaa …
    – lisäravinteet täydentää ja antaa myös eri rakennetta esim smoothieen jne

  30. Paljon liikkuvana lastentarhanopettajana koen ehdottoman tärkeäksi tukea terveyttäni lisäravinteiden ja ravitsevan ruoan voimin. Monet hämmästelevät summia, mitä käytän pienestä palkastani kunnon ruokaan ja ravinteisiin, mutta samaan aikaan olen AINOA henkilökunnasta, joka ei ole ollut koko kevään aikana kertaakaan flunssassa tai päivääkään sairaslomalla? Ja aikamoisessa tautipesässä kuitenkin viikkoni vietän 😀 Monet myös valittavat olevansa ihan rättipoikkityöpäivän jälkeen, mutta itsellä riittää hyvin virtaa liikkua ja ”elää” vielä töiden jälkeenkin. Omegat, d-vitamiinit ja macaa vetelen aamuisin ja uskonkin tällä superkombollani olevan erittäin myönteinen vaikutusta terveyteeni. Pahimpina influenssakausina vetelin myös reippaasti C-vitamiinia ja eipä tuotakaan pöpöä itselleni tullut. (koputtelen täällä puuta, etten huomenna herää siili kurkussa :’D)

    Nukkumista ja lepoa pidän pyhänä asiana ja vuosi sitten kärsin aika ajoin katkonaisesta unesta. Otin käyttöön Solgarin magnesiumsitraatin ja uskallan väittää sen parantaneen merkittävästi unenlaatuani (puhumattakaan jalkapohjien ja pohkeiden suonenvetäjen loppumisesta). Enää ei tarvitse unta odotella ja nukunkin lähes poikkeuksetta kuin puulla päähän lyötynä 8 tuntia. Lumetta tai ei, tärkeintä on, että nukun ja palaudun! 🙂

    Tänä keväänä aloin käyttää myös mehiläisensiitepölyä siinä toivossa, että erittäin pahat siitepölyallergiani eivät ihan sängynpohjalle tainnuttaisi minua. Maaliskuussa oireet olivat tutun vahvat, mutta loppukevään ja alkukesän olen päässyt epätavallisen vähällä. Pari viikkoa sitten (jolloin koivu vielä pöllysi urakalla) lopetin lääkkeiden käytön, sillä oireita ei vain ollut. Tästäkään en tietenään voi olla varma, mutta kenties purkista vedettävä siitepöly auttaa pitämään oman histamiinin tuotannon kurissa?

    Sopivan rennot, mutta terveelliset elämäntavat (johon kuuluu myös lisäravinteiden käyttäminen) eivät voi olla ihan oikeasti lumevaikutusta.. Tai itse en ainakaan uskaltaisi ottaa riskiä ja lopettaa superfoodien ja laadukkaiden lisäravinteiden käyttöä…

  31. Pari vuotta sitten söin sitä, mitä huvitti lähinnä suklaata kului niin paljon etten halua edes tietää. Koin vajaan vuoden jatkuvan flunssakierteen. Silloin tajusin, että asioiden on muututtava. En tiennyt, mistä sairastelu johtui tai, miten voin välttyä tältä 2vko kipeä + 1vko terveenä kierteeltä. Silloin kuitenkin päätin, että teen mitä vain. Urheilua olin aina harrastanut hurjat määrät, joten sairastelu otti kuuppaan ja kunnolla. Siitä lähtien olen tutkinut erilaisia vitamiineja ja superfoodeja aluksi koskien vastustuskykyä ja nykyään laajemmin koskien terveyttä. Tänä päivänä ne ovat osana jokapäiväistä elämää sekä suuret määrät vihanneksia ja marjoja. Kierteen jälkeen olen ollut vain pari kertaa flunssassa, joten uskon ruokavaliolla olevan suuri merkitys terveyteemme ja jokapäiväiseen hyvinvointiimme. Välillä asiat joudutaan vaan kokemaan kantapään kautta! 😉

  32. Mun mielestäni nykyihmisen ei pidä unohtaa, mistä meidät alunpitäen on tehty, millaisella murkinalla alkuihminen on aikoinaan ruokittu – eikä myöskään sitä, mistä kaikesta terve ja toimiva ihmiskeho koostuu.
    Meissä on vettä ja rasvaa, lihas- ja sidekudosta, tukirankamme koostuu luusta, hiukset ja kynnet ovat pitkälti keratiinia. Mikään näistä kehomme tuikitärkeistä elementeistä ei yksinkertaisesti voi pysyä toimivassa kunnossa – saati pitkään elossa – ilman luonnollisia ravinteita. Tokihan ihmiskeho on varsin sitkeä. Jos jokin sille tärkeän ravintoaineen saanti uupuu, keho kyllä pyrkii aina tasapainoon. Tasapaino saavutetaan ottamalla kyseistä ravinnnetta elimistön omista varastoista. Mutta entäpä sitten, kun nämä varastot ovat tyhjät… Tällöin kehon tasapaino väistämättä järkkyy.

    Joten lyhyesti siis BACK TO THE BASIC AGAIN!

  33. Mulla myös Solgarin vitamiineja käytössä mm. hiusten, kynsien & ihon hyvinvoinnille näin imetyksen aikana (skin, nails & hair formula). Samoin MSM ja viherjauhe ovat tuttuja. Ihmisen hormonitoiminnan kannaltakin on tärkeää huolehtia lisäravinteista, niillä kun on vaikutusta mm. insuuliniherkkyyteen, muistin toimintaan, ihmisen uneen. Itse käytän magnesiumia juuri parantamaan untani. Magnesiumlisät joita myydään apteekissa ja kaupoissa ovat tehottomia laksatiiveja. Parhaimpia ovat magnesiumsitraatti, -glysinaatti, -orotaatti jne. Käytän myös omega- 3- rasvahappoja, arginiinia sekä D- vitamiinia päivittäin. Aloe veraa juon aamuisin, koska tämä auttaa mm. ravintoaineiden imeytymisessä (mikä tärkeää, ettet syö lisäravinteita turhaan), säilyttää hyvien ja huonojen bakteerien tasapainon, pitää vatsan limakalvon kunnossa sekä vastustaa liian happaman ympäritön muodostumista vatsaan.

    -Piritta
    http://piritta-headoverheels.blogspot.fi/

  34. Käytän päivittäin lisäravinteita sillä todella uskon että ne tepsii. Vitamiineja ihminen ei voi ikinä saada liikaa. Paras esimerkkini on viime viikolta, en ole ollut todella pitkään sairaana mutta viime viikolla olin 5 päivää reissaamassa keskieuroopassa (kaverin häissä) ja pakkaushuumassa lisäravinteet unohtui kotiin. Ei siinä mitään, olin ne 5 päivää ilman lisäravinteita mutta tällä hetkellä tätä kirjoittaessani makaan sängyssä kuumeessa ja minulla on aivan järkyttävä limainen yskä. Että silleen. Normaalisti käytän C-vitamiinia sillä citrushedelmät aiheuttavat ihottumaa joten tiedän että välillä c-vitamiinin saanti voi olla hieman heikkoa, magnesiumia käytän sillä todella huomaan suuren eron seuraavana aamuna lihaksissa, olenko sitä ottanut vai en. D-vitamiiniä syön vuoden ympäri, vaikka kesällä tulee kyllä sitä saatua ihan tarpeeksi jo auringosta. Talvella saanti taas on todella heikko. Maitotuotteita olen yrittänyt vähentää ruokavaliossani sillä naamani kukkii jos juonkin vähän liian paljon maitoa joten kalsiumia syön lisäravinteenä myös päivittäin. Lopuksi otan vielä kalaöljytabletit sillä vaikka syönkin kalaa ja pähkinöitä tiedän että en ehkä tarpeeksi. Opiskelijana se kana vaan on paljon halvempaa kuin tuore lohi ja vaikka olen päättänyt että ruuasta en tingi niin välillä vaan on pakko.

  35. Hei!
    Kiitos kirjoituksestasi. Lisäravinteet toki kiinnostavat minuakin, ja kokemuksesta voin sanoa, että nämä esittelemäsi tuotteet ovat kyllä hyviä. Mutta skapaan en nyt tällä kertaa osallistu, sillä olen nyt muilla asioilla liikenteessä 🙂 Toivoisin ja haluaisin, että kävisit lukemassa blogistani tunnustuksen ja haasteen, jonka sinulle asetin.

    susannamustajarvi.blogspot.fi

    Mukavaa päivää!

  36. Syön lisäravinteita, koska valitettavasti en usko saavani riittävää määrää esimerkiksi vitamiineja ja hivenaineita puhtaasti ruuasta. Pyrin kyllä syömään monipuolisesti, mutta silti minusta tuntuu, että tarvitsen lisäravinteita pysyäkseni terveenä. Lisäksi nyt raskaana ollessani magnesiumlisä on ”pakollinen” suonenvetojen ehkäisijä sekä foolihappoa olen syönyt raskauden alusta alkaen ehkäistäkseni esimerkiksi hermostoputken sulkeutumishäiriötä ja lisäksi liian vähäisellä foolihapon saannilla on tutkittu olevan yhteys myös huulihalkioon. Joten tällä hetkellä syön lisäravinteita ehkä enemmän pienokaisen hyvinvoinnin, en niinkään itseni vuoksi 🙂

  37. Juon joka aamu 60 ml Aloe Vera-geeliä- luonnon omaa eliksiiriä. Se on luonnollinen ravintolisä täynnä vitamiineja ja muita keholle välttämättömiä ravintoaineita. Syön myös sinkkiä, jonka pitäisi auttaa esim.vastustuskykyyn ja ihon kuntoon. Kaikkia mahdollisia vitamiineja ja mineraaleja ei monikaan pelkästä ruuasta saa ja kaikki aineet eivät imeydy. Vaikka minäkin syön yleensä terveellisesti, koen että lisäravinteet tuovat lisäsisältöä ruokavaliooni. En ole aikoihin ollut kipeänä; uskon, että lisäravinteilla on ollut vaikutusta siihen. Tunnen, että saan aamuihin mahtavaa energiaa Aloe Verasta ja päivä lähtee hyvin käyntiin. Olen kiinnostunut erilaisista ravintolisistä ja todella uskon niiden positiivisiin vaikutuksiin!

  38. Minä käytän jonkin verran lisäravinteita. Aamulla monivitamiini, c-vitamiinia, d-vitamiinia, sinkkiä ja kalsiumia, illalla magnesium, c-vitamiini ja joskus rautaa. Salitreenin yhteydessä ovat käytössä l-glutamiini, bcaa, kreatiini ja beta-alaniini ja tietysti sitten joku laadukas palautusjuomajauhe. Puuron ja rahkan kanssa syön soijalesitiinirakeita, jotta saan tarpeeksi hyvälaatuisia rasvoja.

    Aiemmin en käyttänyt paljonkaan lisäravinteita, ja ruokavalion laatu oli muutenkin heikkoa. Siitä ehkä johtui 100 kilon kieppeillä pyörinyt painokin. Sitten kun totuin käyttämään noita lisäravinteita laihdutuksen yhteydessä, niin en halua enää olla ilman niitä! Olo on virkeämpi, ja orastavan flunssan saa usein katoamaan tavallista isommalla annoksella c:tä, d:tä ja sinkkiä. Noiden kaikkien nappien nappailu vaan väsyttää välillä, ja olisin enemmän kuin kiitollinen jos saisin testata noita Terranovan tuotteita. Itse en uskalla ostaa jotain uutta tuotetta, koska en tiedä tulisiko sitä käytettyä loppuun ja tehoaisiko se, mutta nuo Terranovan tuotteet kuulostavat ihan älyttömän hyviltä.

  39. Hei!
    Olen yllytyshullu ja kokeilen kaikenlaisia terveysjuttuja, joita perheeni ei aina ymmärrä. Joistain tuotteista en kyllä luovu ja niitä ovat pH Balance Pascoe tabletit, joiden avulla olen saanut painoakin pois muutaman kilon. Lisäksi syön ympärivuotisesti D-vitamiinia, Omega-3 tabletteja, Spirulina- tai Cholrella merilevätabletteja ja MagneCit tabletteja. Uskon etenkin merilevän ja Pascoen puhdistavan kehoa. Nyt olen hurahtanut Fit&Feelgoodiin, jota käytän yhden aterian korvikkeena ja taas on lähtenyt yksi kilo, hyvä juttu. Ylipainoa ei ole paljon, pari kolme kiloa on tavoitteena saada vielä pois. Olen myös aloittanut joogan, jonka sattumalta hoksasin telkusta, tosi hyviä liikkeitä. Minulla on tuo Terra Novan lappu ”Virtaa elämään … Koe muutos” edessäni, en muista minkä tilauksen mukana se on tullut, mutta säästin lapun ja katsoin miten paljon hyviä aineita siinä onkaan ja lisäksi siinä olisi jo mukana nuo merilevät ja omegat, niin ei tarvitsisi popsia niin paljon pillereitä, mikä olisi hyvä juttu. Olisin todella kiinnostunut päästä kokeilemaan tuotetta. Kiitos jos valitset minun ryhmään, palautteen annan varmasti.

  40. Itselläni koen lisäravinteet nimensä mukaisesti juuri lisänä oman ruokavalion rinnalle. Monipuolisuus on avain sana ja siksi haluan kokeilla ja rikastuttaa ruokavaliota mm juurikin lisäravinteilla, ja varsinkin puhtailla sellaisilla 🙂

  41. Lisäravinteilla on kiva ”doupata” itsensä esim. pirteemmäksi, keskittyneemmäksi, rauhallisemmaksi, paremmin stressiä kestäväksi jne. Joka tilanteeseen löytyy sopiva jauhe ja ne jopa oikeasti toimii! Tämä pätee enemmän suprefoodeihin kuin vitamiineihin, joita syön sitten ihan vaan ”varmuuden vuoksi”. Näyttäisi kyllä kätevältä purnukalta tuo Life-Drink vaikuttaisi kätevältä tuotteelta, ettei tarvitsisi olla niin miljoonaa purnukkaa kaapissa!

  42. Vakkarikäytössä on palkkari, magnesium ja D-vitsku. Palautusjuomaa aloin käyttämään kun aloitin kuntosalitreenit, sen jälkeen tuli myös magnesium, koska kuntosaleilun myötä alkoi suonenvedot. Magnesium tuntuu poistavan jalkojen ”tukkoisuutta” muutenkin. D-vitamiinia syön talvella päivittäin ihan reiluja annoksia, koska uskon, että näillä leveysasteilla asuessa sitä ihan tosissaan tarvii. C-vitamiinia vetäisen yliannostuksen, jos tuntuu, että oon tulossa kipeäksi. En usko, että lisäravinteilla voi paljoa pelastaa, jos ruokavalio on muuten ihan retuperällä eli luotan terveelliseen ruokavalioon enemmän! Mutta kaikkea on aina kiva kokeilla! 🙂

  43. Aina kannattaa yrittää, elikokeillaampas perustella… Olen syönyt vitamiineja koko ikäni, muistissa on pillerikasa (monivitsku, kalkki, D, sinkki, Mg ja omega kolmoset) aamupala pöydässä oman (ja siskon) mukin vieressä joka aamu, kiitos terveydenhuoltoalalla olevan äitini. Harrastuksen muuttuessa kilpaurheiluksi tuo kasa vain kasvoi. Nykyään sovitan urheilun 4 kertaa viikkoon (salilla käynnit, juoksun ja kotikuntopiirit) parin työn ja kolmen muksun harrastusten lomaan. Ilman urheilua ei jaksa pyörittää jokseenkin hektistä arkea. Urheilla ei pysty ellei ole terveenä ja terveenä ei pysy ellei pidä huolta ruokavaliostaan. Syön kyllä monipuolisesti, mutta koen, että vitamiinien avulla ”jaksan” enemmän ja pysyn paremmin terveenä, pidemmällä tähtäimellä haluan myös olla esimerkkinä muksuille, joista vanhin on jo murrosiän kynnyksellä ja urheilee kilpailumielessä. Toki minussakin asuu se ”pinnallinen” ihminen ja haluan näyttää hyvältä ja pysyä ”tikissä” mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen ( ja juu, vartaloa vois toki muokata vielä paljon paremmaksi, mutta hyvä alku on jo olemassa)
    Salin jälkeen toki heivaan joka kerta proteiinijuoman kurkkuuni, mutta muuten lisäravinteiden käyttö on ollut vähänlaista. Lisäravinteiden saralla olisinkin innokas keltanokka opettelemaan uutta. Toisena taka-ajatuuksena olisi saada mukaan ulkomaan eksoottisiin työmatkakohteisiin lisäruokaa mukaan – eläminen viikon ajan lähes kaurapuurolla ja proteiinijauheella ei ole mitenkään miellyttävää, kun tuoretta ruokaa ei tautivaaran vuoksi voi syödä…

  44. Vieläkö on aikaa osallistua. 🙂 Itselläni on käytössä suuri määrä vitamiineja ja uskon, että mikäli en söisi näitä vitamiineja ne olisi korvattu samalla jättimäärällä lääkkeitä. Itselläni on kilpirauhasen ongelmia, joka sitten itsessään aiheuttaa erinäisiä vaivoja. Tämä kevät on ollut henkisesti ja fyysisesti melko rankka, mutta silti olen pystynyt hoitamaan uuden työni, en usko että olisin päässyt edes sängystä ylös ilman että olisin itse ollut hiukan kiinnostunut omasta hyvinvoinnistani ja selvittänyt asioita. Itselläni on käytössä mm. c-, b-, d-vitamiinit, magnesium, kalaöljy, herukansydäntyrniöljy jne. Vatsan hyvinvointiin käytän boulardii ja havital valmistetta, nämä valmisteet tosiaankin auttavat herkkävatsaisia. Uskon vitamiinien tehoon, koska olen sen todella itse nähnyt. En halua, että joudun tulevaisuudessa turvautumaan jokaisessa asiassa synteettisiin lääkkeisiin. Mieluummin katselen ruokakaappiani, joka on täynnä vitamiinipurkkeja kuin reseptillä määrättyjä lääkkeitä. Paras tapa toimia on ennaltaehkäisevä toiminta. Syödään terveellisesti ja täydennetään sitä vitamiineilla. Ja siihen väittämään en usko, että ruuasta saisi kaiken tarvitsemansa, koska kukaan ei pysty syömään niin monipuolisesti ja suuria määriä kasviksia jne. jne, vaikka kuinka terveellisesti yrittäisikin syödä. Ja itsekin olen melko nirso yksilö kaiken lisäksi.
    Koska oma olotila on yhtä pirteä kuin muumiolla olisi tämä terra novan life drink juoma enemmän kuin toivottu valmiste tällä hetkellä. Olen lukenut tästä paljon hyvää ja sisällysluettelo on todella mielenkiintoinen. Tämä on niistä yksistä harvoista valmisteista, joita en ole vielä kokeillut. Nyt siis todellakin olisi aika! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta