Joukkolynkkaus on jokaisen yrittäjän pahin painajainen!

Varmasti moni teistä on törmännyt uusimpaan somemyrskyyn, jossa Oululainen nainen osallistui IG:ssä kilpailuun ja voitti palkintona ripsipidennykset. Tekijä kuitenkin perui ajan viime tipassa vedoten siihen, että kilpailun voittanut nainen on entinen Jehovan todistaja. Nainen postasi facebookiin kuvankaappauksen keskustelusta, josta näkyy selvästi yrityksen nimi ja ripsitekijän kasvot. Postaukseen oli eilen tullut satoja kommentteja. Voitte arvata mitä mieltä porukka tästä yrittäjän peruutusilmoituksesta oli: Törkeää toimintaa!

Ja kyllä, niin se on minunkin mielestäni. Ajan peruminen vedoten henkilön mahdolliseen uskonnolliseen vakaumukseen on väärin, sekä todella huonoa mainosta itse yrittäjälle. Ymmärtääkseni ko. ripsitekijä on töissä siskonsa omistamassa hoitolassa, mutta siis yrittäjä itsekin. Näin ollen hän ei riskeeraa ainoastaan oman elinkeinonsa, mutta myös koko hoitolan maineen.

Silti mun on pakko sanoa, että mä tunnen sympatiaa sekä tätä viestin lähettänyttä yrittäjää kohtaan, että myös hänen siskoaan kohtaan, joka omistaa paikan. Asia sai taas aivan JÄRJETTÖMÄT mittasuhteet internetissä! En syytä tätä ihmistä, joka laittoi kuvan viestiketjusta FB:hen, mutta nykyään on pakko ottaa huomioon se, että asiat leviävät somessa kulovalkean tavoin. Ja kun joukkolynkkaus alkaa, niin siihen osallistuvat ihmiset eivät välttämättä halua nähdä kuin yhden puolen asiasta.

Uskonto on todella monelle arka aihe ja ”niitä piirejä” ymmärtämätön on mielestäni myös väärä ihminen moittimaan ketään. Onko kukaan miettinyt, että onko tämä ripsien tekijä itse joutunut esimerkiksi painostuksen uhriksi omiensa puolelta? Hylkääminen tai sillä uhkaaminen on todella raaka henkisen väkivallan muoto ja käsittääkseni tässäkin keississä oli kysymys siitä, että Jehovan todistajat eivät saa olla tekemisissä eronneiden kanssa.
Tän ripsitekijän viesti oli kuitekin asiallinen (ei sillä, että se nyt asiaa muuttaisi) ja ainakin mä ajattelen, että tuskinpa hän vain ”tuosta noin” olisi tehnyt tällaista peliliikettä. Tai ainakin toivon niin.

Nyt tää yrittäjä (sisko) on saanut viestejä, että hänen liikkeensä ikkunat särjetään, puhumattakaan siitä, että yrityksen some on aivan täynnä haukkumakommentteja ja ihmisiä, jotka toivoo kamalaa loppuelämää tälle yrittäjälle! Mun mielestä tässä on menty niin yli tässä hommassa kuin olla ja saattaa. Tuskinpa tämä arvonnan voittajakaan halusi, että hänen aikansa peruuntumisen ansiosta joku käy kivittämässä tän kauneushoitolan ikkunat.
Pahimmillaan tällainen juttu vie pienyrittäjän konkurssiin. ”Siitäs sai!”. Niinkö?
Eiköhän tuolla uutisissa ole hieman suurempiakin rikollisia, kuin joku Oululainen ripsiteknikko?

 

 

Kun on itse yrittäjä ja tietää, miten kovasti töitä menestyäkseen on tehtävä, niin mulla on paha mieli tavallaan molempien osapuolien takia. Vaikka joku käyttäytyisi ajattelemattomasti, niin mun mielestä se ei silti oikeuta ketään uhkaamaan toisen ihmisen terveyttä tai omaisuutta. Joku mielenterveydeltään epävakaa ihminen voi saada tällaisesta jutusta kimmokkeen nyt kun tän yrittäjän kaikki henkilötiedot on vuotaneet someen.
Tääkin keissi osoittaa, miten paljon suomalaiset nauttii toisen epäonnistumisesta ja me ollaan suorastaan verenhimoista kansaa! Jos joku on lyöty, niin ei muuta kuin vettä myllyyn!

Se ei varmaan kuitenkaan vie sitä tosiasiaa pois, että nää yrittäjät (ja kaikki siinä hoitolassa työskentelevät) voi olla aivan ammattitaitoisia ja hoitaa työnsä hyvin ja huolellisesti? No, sitä ei muista enää kukaan siinä vaiheessa, kun varauslista ammottaa tyhjyyttään ja yrittäjä on taloudellisesti suossa.

Mitä mieltä olette tästä koko keissistä? Meneekö sympatiat arvonnan voittajalle vai myös yrittäjälle?

fityoutoo

7 vastausta artikkeliin “Joukkolynkkaus on jokaisen yrittäjän pahin painajainen!”

  1. Ketään ei saisi syrjiä uskonnon takia, se on väärin. Mutta onko oikein lähteä lynkkaamaan ketään? Kerrassaan käsittämätöntä toimintaa lähteä lynkkaamaan yrittää, jonka palveluja ei varmaan kovinkaan moni näistä lynkkaajista ole koskaan edes käyttänyt. Ryhmä, jossa tätä lynkkausta tapahtui, on vielä YRITTÄJIEN ryhmä. Luulisi, että kyseisessä ryhmässä kannustetaan ja tuetaan toisia yrittäjiä, mutta ei. Millaisen kuvan annat itsestäsi yrittäjänä haukkumalla ja lynkkaamalla toista yrittää?

    Asiassa kuin asiassa on aina kaksi puolta. Mitä me tiedämme tämän viestin lähettäjän tilanteesta? Entä, jos häntä tosiaan painostetaan uskonryhmässä? Entä, miltähän tästä arvonnan voittajasta nyt tuntuu? Tuskin hän halusi yrittäjälle aiheuttaa maineen menetystä. Hänhän korosti haluavansa mennä hoitolaan nimenomaan heidän ammattitaitonsa vuoksi.

    Olen täysin samaa mieltä, että tämä tapaus (taas jälleen kerran) osoittaa, miten suomalaiset tosiaankin nauttivat toisen epäonnistumisesta.

    Mielestäni kaikki kielteinen palaute ja reklamaatiot ylipäätään tulisi osoittaa suoraan yritykseen, koska tässä näemme lopputuloksen. Ihmiset jaksavat kyllä tehdä arvioita Facebook-sivuille lynkkausmielessä. Kuinka moni vaivautuu antamaan positiivisen palautteen?

  2. Kysymys on ainoastaan siitä, että tuo toiminta on väärin, eikä syrjinnän tule olla hyväksyttävissä minkäänlaisen painostuksen vuoksi. Kun työntekijä / sopimusyrittäjä tarpeeksi pihalla sitä varten että tekee rikoksen tuossa, ja yrittäjä tarpeeksi pihalla siten että tekee yhteistoimintaa syrjivän henkilön (jostain luin, että ilmeisesti oma sisko?) kanssa, niin markkinatalous toimii siten, että tieto leviää, ja vaikuttaa kysyntään ko. Yrityksen kohdalla. Maineeseen vaikuttaa se jos perseilee, jatkossa voi tarjota palvelujaan muille kärttäjille, jotka eivät elä tämän yhteiskunnan sääntöjen mukaan, vaan jonkun kultin sisäisten määräysten.

  3. Olet pukenut tosi hyvin sanoiksi omat ajatukseni asiasta! Yrittäjän toiminta oli asiatonta, mutta sen jälkeen syntynyt somemyrsky ja osa kommenteista on täysin kohtuuttomia!

  4. Hyvä esimerkki siitä, miten yrittäjän henkilökohtaiset mielipiteet ja vakaumus ovat myös osa yrityksen brändiä. Itse olen pyrkinyt pitämään esim. poliittiset ja uskontoon liittyvät mielipiteeni piilossa. Koska en halua että oma yritys edustaa mitään kantaa koska niin siinä helposti käy ja kaikkia ei voi miellyttää. Mua esim. pyydettiin vihreiden ehdokkaaksi kunnanvaltuustoon. Kieltäydyin, koska en halua että mun firmaa alettaisiin sen mukaan arvottamaan. Pienellä paikkakunnalla niin käy, kun kaikki yritykset ja niiden omistajat on julkista riistaa niin hyvässä kuin pahassa. Ja just joku tuollainen uskonto tai politiikka on niitä aiheita jotka merkkaa joillekin ihan hirveesti.
    Monesti on joutunut myös miettimään mistä tykkää tai mitä jakaa ihan omassakin fb-profiilissa, kun osa asiakkaista on pyytäneet fb-kaveriksi ja olen heidät hyväksynyt.. Asiakkaat ehkä kokee että olette oikeasti kavereita vaikka oikeasti et vietä vapaa-aikaasi heidän kanssaan, vaan he viettävät sun kanssa vapaa-aikaa, ja sä olet töissä.

  5. Elin itse kohun suhteen kokonaan täysin saman ajatuksenkaaren kuin sinäkin: Ensituntemus oli suuri tuohtumus yritystä kohtaan mutta pahimman tunneryöpyn laannuttua aloin ajatella asiaa myös toiselta näkökannalta. En missään nimessä sano että yrittäjä, tai siis tämän yrityksen työntekijä, olisi toiminut oikein tai edes millääntasolla ajateltuna oikeudenmukaisesti. Ei, syrjintä on aina väärin. Aina!

    En voi sanoa että minun kävisi yrittäjää sääliksi mutta harmittaa hänen puolestaan. On surullista että yrittäjä joutuu maksamaan kovan hinnan, työntekijänsä virheen vuoksi. Ei riitä että pyydetään anteeksi julkisesti, yksityisesti tai millä tahansa foorumilla kun virhe, mikä on jonkun muun tekemä, on jo tapahtunut. Pahimmillaan tämä on yhden yrittäjyystarinan loppu vain sen yhden, vaikkakin ison sellaisen, virheen vuoksi. Virheen mikä ei johtunut edes itsestä. Ja se on se mikä tekee koko asiasta surullisen.

    Tuskin pettynyt perheenäitikään tätä olisi halunnut. Tuskin tuli edes ajattelleeksi että näin voisi käydä. En minä ainakaan vastaavassa tilanteessa todennäköisesti olisi. Olisiko tässä meille kaikille jotain opittavaa? Varmasti.

  6. Yritin kommentoida jo eilen, mutta taisin onnistua kadottamaan sanani bittiavaruuteen. 🙂 Piti vain kiittää että ihana kiihkoton, asiallinen postaus ja kypsä näkökulma. Arvostan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 9
Tykkää jutusta