Kaikkia ei himourheilu kiinnosta!

Mun ystävä oli meillä viikonlopun kylässä ja hän ehdotti jos mentäis kävelemään. Mä tietysti siinä sitten, että okei, mut käyn vaihtamassa urheilukamat päälle. Ystäväni sanoi, että hän kyllä ajatteli lähteä ihan näillä vaatteilla, että jos ei mentäs hirveetä vauhtia. Siis hetkinen… Voiko kävelylle lähteä ilman, että painaa peräsuoli pitkällä sportstrackerin raksuttaessa taskussa??? Kyllä voi, koska kaikki eivät halua liikkua vain himourheillakseen. Vaan ihan muuten vaan.
Btw, jos olisimme juosseet, emme olisi löytäneet luultavasti tätä ihanaa kuvauspaikkaa.

Mun kanssa on varmasti kohtuu rasittavaa edes kävellä, koska kävelen niin nopeasti. En vaan OSAA kävellä hitaasti ja saan usein kuulla tästä. Multa puuttuu se vaihde, jolla vain rennosti madellaan.
Okei, mun kanssa voi olla vähän raskasta tehdä muutakin liikuntaa, koska oon pirun kilpailuhenkinen. Se nostaa nopeasti päätään ja innostun. Kaikki peliin nyt! Mutta entäs jos ne muut ei haluakaan kilpailla??
Mulla on tasan yksi ystävä, jonka kanssa käydään perinteisellä ”juorukävelyllä” eli jutellaan ja kävellään. Tosin silloinkin ripeästi 😀 . Hän sanoo suoraan, että ”nyt ei sit juosta onko selvä?”

Mä mietin usein omaa suhdettani liikuntaan. Onko siitä tullut suorittamista? Miksi tavoitteeni on usein oikein KUNNON hiki??
Tänään lähdin lenkille, vaikka olin TOSI väsynyt ja makasin puolikuolleena sohvalla. Oltiin kuitenkin hurrin kanssa sovittu, että mennään ja vähän pitkin hampain lähdin (koska en halunnut olla mielessäni luovuttaja).  Ajattelin, että jos jaksan edes 5km juosta tällä koomakropallani, niin ihan ok. No, juoksin lopulta 8,5km… Ja arvatkaa mitä! Ärsytti NIIN paljon, että ei tullut kymppi täyteen! Mieheni sanoi, että olen toivon tapaus. Mutta minkä voin itselleni?

Mä monesti mietin, millaista olisi elää sellaista elämää, ettei liikunta näyttele juuri minkäänlaista roolia siinä? Olisi vain satunnaisia kävelylenkkejä, ehkä joskus jotain muuta liikkumista. Ei tavoitteita, ei suunnitelmia mitä minäkin päivänä, ei treenipäivityksiä. Liikunta olisi ikäänkuin samantekevää ja sitä keskittyisi muihin asioihin ja harrastuksiin.
Ehkä sellainen elämä olisikin ihanan rentoa ja vapauttavaa, mutta tuskin silti jaksaisin kauaa. Olen kuitenkin ihminen, joka on lähes koko ajan liikkeessä ja nauttii siitä, että saa asioita aikaan. Teen täysillä ja se on mun tyylini.
Ja kyllä se vaan on niin, että alkaisin kaivata sitä treeniä, jossa hiki lentää ja lihaksia polttaa.

On kuitenkin tosi tärkeää koittaa ymmärtää niitäkin, joilla ei ole elämässä samat intressit kuin itsellä. Joku muu pitää paahtamistani varmasti aivan naurettavana touhuna ja ajan tuhlaamisena. Tärkeintä on silti elää omannäköistään elämää ja tehdä asioita, joista nauttii!

Lisää aiheesta instastoryssä! Laita nimimerkkini katrivee seurantaan!

 

fityoutoo

7 vastausta artikkeliin “Kaikkia ei himourheilu kiinnosta!”

  1. Tää oli hyvä ja tärkeä postaus. Koen olevani tässä asiassa hyvin samanlainen kun sä ja välillä onkin hyvä pysähtyä ja miettiä, että kaikille se salilla käynti ei ole koko elämä. Siitä näkökulmasta voi itsekin oppia hyviä juttuja ja olla itselle vähän armollisempi joskus… krhm. 🙂

    • No sepä! Todellakaan kaikille se urheilu ei ole elämä, tai edes puolikas 😀 .Joskus olin aika umpiossa ja heitä oli vaikea ymmärtää. No, onneksi oma tajunta laajenee…. Heh heh.

  2. Olen urheilun suhteen aivan samanlainen kuin sä. Mietin useinkin, miten jotkut osaa elää niin, että käyvät kerran kuukaudessa vaikka jossain ryhmäliikunnassa, lopun ajan vaan ottavat rennosti eivätkä tunne pistoa rinnassaan ☺ toki raskauksien aikana olen nauttinut vaan rentoilusta, mutta paahtanut taas satalasissa menemään heti kun oon synnyttänyt. Taisin jopa vikan synnytyksen jälkeen ekalla lenkillä ääneen huutaa että ”IHANAA”!! Sitä tunnetta ei voita mikään, enkä usko että koskaan hölläänkään. Tänään kaupassa kassajonossa edessäni oli pariskunta +40. Siinä meni 2pakettia lihiksiä, sokerijukurttia, sipsejä, hk:n sininen ja kermajuusto. Mietin, miten paljon paremmin voisivat fyysisesti, jos jättäisivät ne syömättä. Samalla ajattelin kuitenkin, että jos ne onkin vaan tosi onnellisia! Että miksi siihen kenenkään sitten pitäisikään puuttua 😊

    • Mullakin on raskaudet olleet ainoita hetkiä, ettei YHTÄÄN stressannut liikkumattomuus. Mäkin oon muuten joskus kauhistellut noita toisten ostoskärryjä, mutta niin se vaan on että jokainen tehkööt omat valintansa sen mukaan, miten asioita itse arvottaa. Joku haluaa olla nautiskelija – loppuun asti.

  3. Ihan LOISTAVA kirjoitus! Kirjoitin tuossa keväällä otsikolla ”Mihin katosi kuntoilu?” Ja pohdin hieman samaa teemaa, että miksi nykyään ei kuntoilla vaan u r h e i l l a a n, siis me taviksetkin. Että niin paljon kuin saankin itse kicksejä siitä, että aktiivisuusranneke ilmoittaa mun saaneen päivän tavoitteet täyteen niin ehkä sen ei tarvitse kaikilla ollakaan niin. 😀

    https://wellnesswithsonja.blogspot.com/2018/03/mihin-katosi-kuntoilu.html

  4. Mä olin ennen se joka urheili ja mittasi kaiken, ajan, matkan ja kulutuksen. Yhtenä päivänä laukkuni varastettiin, kaikki laitteet meni sen mukana. Otti päähän tietysti ja ajattelin, että HETI ostan uudet. Enpä ostanut ja siitä alkoi elämäni stressittömin aika urheilun suhteen. Ensin tuntui oudolta kun ei ollut niitä perus vempaimia, mutta vähän ajan päästä Tuntui vapauttavalta, en välittänyt, ei kiinnostanut. Kiinnosti vain urheilusta saatu hyvä olo ja se riittää minulle! Samalla huomasin, että kehoni kaipaa pitkiä kävelylenkkejä juoksun sijaan, kehoni kaipaa rauhaa ja on ollut vuosikausia stressitilassa. Nykyään olen lisännyt räjähtävääkin treeniä, mutta pitkät kävelyt ja arkiliikunta on se mun juttu. Samalla ihmettele nykyään, miksi kaiken pitää olla niin taitavoitteellista ja ne. Näin ne vaan osat muuttuu 😀

  5. Mä myönnän myös olevani ”tosikko” liikunnan suhteen. Jos Suunnosta loppuu akku enkä saa urheilusuorituksesta dataa, niin sama ku ei olis mitään tehnytkään 🙂

    Kerran sovittiin vaunulenkki erään tutun kanssa. Kyllä petyin kun toinen saapui paikalle trenssissään balleriinat jaloissaan. Olinkohan ymmärtänyt jotain väärin??

    Kylällämme olisi torstaisin kylän naisten yhteispyöräilyä. En voi osallistua, koska en jaksa ootella muita (hitaampia). Mukana on vanhempiakin rouvashenkilöitä…

    Toisaalta taas pystyn olla päiviäkin tekemättä mitään ns. tositarkoituksella, mutta sitten kun teen, niin hiki pitää tulla! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 13
Tykkää jutusta