Kasvaa se lapsi ilman hifistelyäkin!

Huomasin iltapäivälehden nettisivuilla jutun, jonka melko raflaava otsikko sai mielenkiinnon heräämään:

”Personal trainer -bloggaaja järkyttyi lapsiperheen ruokakärrystä: ”Kirjaimellisesti voin pahoin”

Lehtijutun perusteella ajattelin ensin, että en jaksa ärsyttää itseäni lukemalla blogipostausta, mutta lopulta klikkasin kuitenkin sisään. Tässä oli selvästi koitettu nyt herättää isosti keskustelua ja näppäimistöä oli hakattu ihan tunteella 😀 !
Blogitekstistä pystyi (ainakin mun mielestä) päättelemään, että kyseessä vielä melko tuore äiti. Tunnistin nimittäin itselläni olleen samanlaisia ajatuksia Benin ollessa pieni – olenhan itsekin samalla alalla ja ravintoasiat lähellä sydäntä! Mä en tahdo vähätellä missään nimessä tän bloggarin mielipiteitä, mutta haluan tuoda esille sen näkökannan, että joskus se omista aatteista kiinnipitäminen voi vaatia ihan kohtuuttomasti energiaa ja lopulta pienimmän pahan periaate on äitinä itselle kaikista stressittömin vaihtoehto. Vaikkei ehkä täydellisin.

Joskus ajattelen, että kunhan vaan söisi JOTAIN! Aina kun ei ihan pääse jyvälle että mikä kausi tässä on taas syömisen suhteen menossa.

Olen julkaissut blogissa hieman samantyyppisiä mielipiteitä kuin blogin kirjoittaja Laura ja ymmärrettävästi saanut niistä myös lokaa niskaani. Olen kyllä kirjoittajan kanssa monesta asiasta samaa mieltä, mutta myönnän, että tässä matkan varrella ja lasten kasvaessa mielipiteet ikäänkuin laimenee ja oon joutunut kyllä kerran jos toisenkin joustamaan niissä alkuaikojen suunnitelmissa! Tulipa tästä ”somekohusta” mieleeni ne ajat kun Ben aloitteli kiinteitä ja tietysti olin etukäteen päättänyt, miten ja millä aion lastani ruokkia. Minähän en mitään kaupan paskaa lapselleni tarjoa! Mun haaveet kaatui viimeistään siinä vaiheessa, kun koitin vääntää sauvasekoitin savuten niitä soseita Benille ja eihän ne uponneet lapselle sitten millään! Hänellä taisi olla tasan kaksi valmisruokavaihtoehtoa, joita hän suostui syömään. Eli se siitä yrityksestä luoda lapsen ravitsemukselle täydellinen alkutaival. Kokeilin bataatit, perunat, porkkanat, lantut… Ja niiden eri kombinaatiot. Lapsi sylki kaiken ulos ja viestitti katseellaan, että sun ruokas on ihan kamalaa. Meillä oli vielä 2v myöhemmin pienissä jääpalamuoteissa niitä kakanvärisiä soseita pakastin täynnä 😀 !
Sittemmin hänestä on kyllä tullut aivan kaikkiruokainen ja tällä tarkoitan siis kaikkea sushista aurajuustoon.

Mm. tällaisia useissa perheissä kiellettyjä ruokia meillä saa jopa lapset.

Oman lapsen ruokailuun voi vaikuttaa silloin kun lapsi on vielä pieni ja kotona, mutta homma vaikeutuu kun lapsi siirtyy hoitoon. PPH:lla ruoka oli vielä ihan peruskotiruokaa, mutta dagiksen ruokalista ei kyllä aiheuta itselläni vieläkään riemunkiljahduksia. Jos kuitenkin haluan pitää lapseni kunnallisessa hoidossa, niin ainoa vaihtoehto on vain antaa ruoasta palautetta. Tai laittaa lapselle omat eväät mukaan dagikseen? Kärrätä hänet joka aamu kaupungin toiselle puolelle ravintotietoiseen luomupäiväkotiin?? Kieltää häneltä hoidossa tarjotut välipalat ja kavereiden synttärikeksit? Tilanne on hieman toivoton.
Olen ajatellut, että panostan sitten parhaani mukaan ruokailuihin kotona ja tärkeintä on, että lapset saavat jotain syödäkseen.  Monelle päiväkotilapselle ja koululaiselle siellä tarjottu ruoka voi olla ainoa kunnollinen ateria koko päivänä!

Sokerin kanssa onkin sitten haastavampaa. Uskon itse siihen, että se mitä eniten kieltää, sitä eniten himoitsee. Ongelmaa ei ole, kun lapsi on ainoa ja vielä pieni. Mutta kun lapsi on toisten lasten seurassa niin vääjäämättä jossain vaiheessa sokerilta suojeleminen käy mahdottomaksi! Toisen lapsen suhteen peli on vielä enemmän ”menetetty”, koska yllättävän hyvin 1-vuotias ymmärtää, että isoveli syö herkkua, vaikka hän ei koskaan olisi saanut sitä vielä maistaa! Niinpä Ben syö karkkipäivänä (kyllä, meillä on pahamaineinen karkkipäivä!) sen tikkarinsa tai ennalta sovitut karkit pikkuveljen uniaikaan. En tiedä teistä, mutta meillä on kymmeniä, ellei satoja kertoja uhattu karkkipäivän peruuntumisella tiukoissa paikoissa!

Ainoa tilanne kun meillä on jouduttu puuttumaan sokerin ja herkkujen syöntiin on isovanhempien luona. Kyllähän ne mummut ja vaarit usein antas mielellään kaikenlaista herkkua lapselle ja siinä joudun joskus viheltämään pilliin! Ajattelen kuitenkin, että koitan olla tämän asian takia kiristämättä välejä. Käymme vanhemmillani noin pari kertaa puolen vuoden aikana, joten suurta vahinkoa muutamasta iltakaakosta ei aiheudu.
Anoppilassa 1v tietää tasan tarkkaan missä on keksihylly ja osaa sinne omatoimisesti parkkeerata itsensä! Toki hänen kanssa oon siinä mielessä tarkka, että keksi tai hieman jätskiä toisinaan on ihan ok, mutta karkeista koitan pitää hänet erossa! Limpparia meillä ei juoda ja pillimehu kuuluu erikoistilanteisiin, kuten matkoille tai saunaan ja tässä pysyn mielelläni tiukkana. Vettä ja maitoa juodaan muuten.

Autenttinen kuva tämän päivän ruokailusta: Äidiltä täydellinen logistinen moka! 1,5v 20 sekuntia valvomatta syömistilanteessa. Lopputulos on kumihanskat, rätti ja eikun hommiin!

Kai se niin menee, että vielä ekan lapsen ollessa pieni sitä jaksaa paremmin pitää ehdottomista periaatteistani kiinni. Toisen lapsen myötä olen ottanut ultraterveellisen ruokavalion sijaan tavoitteeksi pitää lapseni a) kylläisenä ja b) ruokkia heidät kunnollisella ruoalla, eikä esimerkiksi leivällä, vaikka se olisi usein väsyneenä niin sikahelppo ratkaisu. Koitan myös aina tarjota jotain kasviksia!
Usein kun olen yksin lasten kanssa, niin rima kuin huomaamattani hilautuu alas; Tänäänkin meillä syötiin nakkipastaa, eli pastaa, nakkeja ja raakaa porkkanaa 😀 . Itsehän olen elänyt lapsuuteni muistikuvieni mukaan Saarioisten maksalaatikolla ja lihaperunasoselaatikolla!

On tietysti vanhemman tehtävä tarjota lapselle parasta mahdollista ruokaa, mutta haluan myös opettaa lapsille, että herkuttelu on ok kohtuudella. Toivon, että lapset ei ainakaan muistelisi, että mutsi oli aina hullu nipottaja ruoan suhteen, joka toi kaverisynttäreillekin vihersmoothiet mukana.

Mitä mielipiteitä juttu teissä herätti…? Kuinka tarkkoja jaksatte olla lapsenne ruokavaliosta? Mielipiteitä kehiin!

Lue myös:

Miten kasvatan lapsestani kaikkiruokaisen?

Olenko nipottajamutsi?

 

fityoutoo

20 vastausta artikkeliin “Kasvaa se lapsi ilman hifistelyäkin!”

    • Sama tyyli meillä, eli kohtuus kaikessa. Mielestäni toimii aika monella elämän osa-alueella tuo periaate aivan loistavasti!

  1. Olen osittain ihan samaa mieltä kirjoittajan kanssa ,MUTTA!

    Särähti korvaan, että kun lapsi saa rahaa, tottakai hän menee koulun jälkeen sitä ostamaan. Ei vain mene, jos luottamus vanhempiin on kunnossa ja jos asiasta keskutellaan vakavasti ja oikeasti lapsi haluaa toimia oikein (en tarkoita jos kerran menee, mutta jos päivittäistä….) ! Ja haluaa olla rehellinen! Herää kysymys mistä pienet lapset saavat rahat kouluun? Varastamalla vanhemmilta? 😀 Tuskimpa. Joku ne heille antaa!!!

    Itselleni ei olisi tullut mieleenkään sellainen , jos vanhemmat /koulu kieltänyt sen. Ällöttää se, että lapset oikeasti hakevat niitä juissipurkkeja kotiin koulun jälkeen…. Olen asioinut koulun vieressä olevassa s-marketissa ja tiedän tämän.. Jos kotona keskusteltaisiin siitä asiasta ja rahaa ei annettaisi ekaluokkalaiselele?! niin asia varmasti olisi toinen ja lasten lihavuus kääntyisi laskuun. Nythän se on nousussa. Itse en näe, että synttäripäivän karkit on se avainasia tässä. Tottakai on hyviä ideoita nuo vesimelonikakut ja porkkanatikut yms 🙂 Itsekin niitä voisin hyvinkin laittaa synttäreille. Mut kyl vaan parhaimmat muistot on jääny juurikin niistä synttäreistä (kerran vuodessa huom. omat synttäirt ainakin toki kavereiden sit enemmän, mut ei nyt joka päivä…) kun niitä herkkuja oli 😀 Ja mielestäni niitä voi silloin syödä hyvällä omalla tunnolla!

    Ite olen ollut herkkujen suhteen joskus ehdoton , mutta en enää onneksi ole. Elämä on paljon parempaa näin, kun saa oikeasti herkutella. En väitä ,että sopii kaikille mutta useimmille. Ja kun herkuttelun tekee kohtuudella ja se ei ole suurta ja päivittäistä se on ok. On todellakin hyvä asia, että lapset ja vanhemmat söisivät samaa terveellistä ruokaa. Sokerimurot ja sokerijogurtit ei tarvis kuulua ihan kenenkään päivittäisiin valikoimiin todellakaan. Huh! Eikä mehut. Mutta karkkipäivänä voisi vaikka joko sen sokerijogurtin/vanukkaan/tai karkin syödä hyvällä omalla tunnolla!

    • Itse muistelen omista synttäreistä, että siellä oli ensin ns. suolaista ruokaa ennen herkkuja. Eli tyyliin jotain hammatikkuihin työnnettyjä lihapullia, juusto ja viinirypäleitä. Ne oli hitti! Lisäksi oli jotain suolaista piirakkaa, karjalanpiirakoita + munavoita yms. Sen jälkeen sai vasta kakkua, keksejä ja varmaan oli myös karkkia (en muista tarkkaan). Kuitenkin herkuttelu kuului juhliin ja odotin sitä itse. Se ei vaan ollu pelkästään niitä karkkeja, vaan muutakin.

  2. Samaa mieltä, vuodet tuo joustavuutta. Välillä mietin, että onkohan se niin, että jos koittaa olla ihan ylitarkastaja siinä mitä lapsi syö niin loppupeleissä se on vaan oman ahdistuksen hallintakeino. Onhan se näennäisesti sit niin että ”mulla on homma hanskassa”. Vaikka vanhemmuus vaan on sitä epämukavuusalueen jatkuvaa sietämistä.
    Silloin kun esikoinen oli taaperoikäinen niin en vihannut mitään muuta enemmän kuin lausetta ”pienet lapset, pienet murheet”, mut nyt (vasta) alakoululaisen vanhempana voin jo allekirjoittaa sen.
    Sokeria ei tarvi syödä joka päivä, mut jos nyt joskus syö vähä ohi periaatteiden niin onneks se on loppupeleissä aika pieni murhe!

    • No itse oon sitä mieltä todellakin, että usein (ei tietty välttämättä juuri tässä tapauksessa) se syömisen kyttääminen on nimenomaan tunne siitä, että edes jokin asia on hallittavissa ja nauttii siitä tunteesta.
      Ehkä monissa ruokakeskusteluissa nykyään on sellainen viba, että ihmisillä on oikeat ongelmat loppuneet 😀 .

  3. Tiedän niin tuon tunteen. Kun esikoinen syntyi totesin etten todellakaan anna kaupan purkkiruokia vaan teen kaiken itse ja niin teinkin. Mutta kun toinen lapsi syntyi alle 2 vuotta esikoisesta ei peli enää mennytkään samalla tavalla. Olin niin väsynyt, hyvä että sain esikoiselle ruuan tehtyä joten juniori söi pitkältä purkkiruokaa. Vasta kun yöt alkoivat olemaan enemmän nukkumista kuin valvomista sain itselleni energiaa luopua purkkiruuasta. Nyt molemmat lapset syövät samaa ruokaa, mutta esikoinen eläisi pelkällä pastalla, nakeilla ja näkkärillä. Päiväkodissa sentään syö ihan hyvin. Vihannekset ovat hänen kohdallaan ihan utopiaa vaikka niitäkin on jatkuvasti tarjottu. Kuopus sen sijaan syö mitä vaan.
    Sokeri meillä ei ole täysin kiellettyä, mutta sen saantia yritän valvoa. Karkkia ei lapset vielä syö lainkaan eikä juo sokeroituja mehuja eivätkä mitään limuja, Jugurttiakin syödään hyvin harvoin. Sen sijaan kaikki suolainen näyttäisi maistuvan paljon paremmin, joten isin sipsipussin joutuu viikonloppuisin piilottamaan 🙂 Mielestäni sopivan rento asenne ruokaa kohtaan toimii ihan hyvin. Mikään ei ole täysin kiellettyä ja kohtuus kaikessa.

    • Mun mielestä teit aivan oikean ratkaisun! Jos itse on rätti poikki niin silloin kannattaa oikeasti mennä mielestäni pienimmän vaivan taktiikalla, eli antaa sitten vaikka valmisruokaa. Itsensä voi niin helposti polttaa loppuun! Äitiydestä on monin osin tullut joku paremmuuskilpailu eli itse pitäs tehdä kaikki ja kaiken pitäs olla täydellistä. Ei näin!!!

  4. Muistan minäkin ennen tytön syntymää miten suunnittelin, että kaiken teen itse ja niin alkuun teinkin. Muistan myös sen neuvolan neuvon ettei saisi aloittaa soseita hedelmäsoseilla, koska lapsi tottuu makeaan eikä enää ehkä suostu vihannessoseisiin. Mutta eihän se niin mennyt, ei sinne päinkään! Tyttö ei tasan suostunut syömään vihannessoseita ollenkaan, joten aloitettiin hedelmillä ja vähän sen jälkeen maistui jo vihanneksetkin.

    Nykyään jos häneltä kysytään mitä laitetaan ruuaksi vastaus on: spagettia ja jauhelihakastiketta tai pastaa ja nakkeja 😀 Vihanneksia hän syö todella hyvin onneksi! En jaksa ruuastakaan aina niuhottaa ja välillä turvaudutaan myös eineksiin. Karkkipäivä meillä on kerran viikossa, mutta sunnuntaisin saa myös vähän syödä anopilla. Kohtuus kaikessa!

    • Kyllä meilläkin pinaattiletut (valmiit) ja maksalaatikko tekee sillon tällön oikein hyvin kauppansa! En todellakaan nää pahana asiana turvautua välillä niihin, koska en tiedä miten se lopulta niin paljon eroaa jos lapselle antaa valmiita pinaattilettuja tai pastaa+nakkeja 😀 .Toki siinä on se ”itsetehty” tuntu…

  5. Mistä tuo kätevä syöttötuolin alusta on? Itsehän levitän sanomalehteä tuolin alle 😀 Helppo kääriä sotkuineen ja nakata roskiin, säästyy lattian putsaukselta.

  6. En jaksa olla kovin tarkka enää 6- ja 7-vuotiaiden kanssa. Pienempiä kun olivat olin hyvinkin tarkka. Ja kotihoidossa kun olivat pitkään herkkuja oli helppo kontrolloida (2,5 ja 4v saakka). Limsaa lapset maistoivat poikkeuksellisen myöhään, ehkä vasta 5- ja 6-vuotiaina. Arkeen meillä ei herkut kuulu mutta synttäreillä, juhlissa ja kylässä ei ole mitään rajoitteita mutta eipä nuo isoja määriä silloinkaan ”kahmi”. Päivähoidossa ja koulussa syököön myös mitä haluavat 🙂 Eli ei muita rajoitteita kuin että arkena ei herkkuja eikä meillä myöskään ole karkkipäivääkään vaan herkut kuuluu juhliin ja muihin erityistilanteisiin. Tokihan näitä tasaiseen tahtiin elämässä on mutta aina ei tee lapsilla mieli vaikka tilaisuus olisikin ja koskee myös itseä. Koulun lähellä ei ole myöskään kauppaa josta ekaluokkalainen tai vanhempikaan pääsisi tavan vuoksi ostamaan mistä olen tyytyväinen. Pojalla on arkku täynnä koulun juhlista/arpajaisista saatuja herkkuja mutta eipä tunnu nämä kiinnostavan kun säilyvät koskemattomina kuukausia 😀

    • Meillä on myös välillä tosi paljon karkkia kotona (saatu, mies tuonut työmatkalta tms). Mutta ei niitä poika pyydä ollenkaan viikolla! Toin eilen laivalta Benille pussin, jossa oli pikkutikkareita ja pieniä karkkirasioita ja oikein yllätyin kun ihan sovussa laitettiin odottelemaan kaappiin karkkipäiväksi! 🙂 Minusta on kiva, että karkeista ei tule mikään päivittäinen väännön aihe vaan niihin voi suhtautua neutraalisti ja lapsi ymmärtää, että ne kuuluu tiettyihin hetkiin.

  7. Hyvä kysymys ja ajatuksia! Esikoisen kanssa minäkin yritin hifistella ja keittelin niitä bataatteja ja lihakimpaleita. Se on vaan joku juttu kun jokaisen tuoreen äidin täytyy koittaa. Mulla on todella nirsot lapset, esikoinen vasta nyt ekaluokkalaisen on alkanut syömään jotain, mutta 5v tyttö ei söis mitään paitsi jois maitoa ja herkkuja tietenkin. Päiväkodissakaan ei kuulemma syö. Ei ole äitiinsä tulleet:) Meillä todella suuri ongelma on lasten isä, eli tosi usein löydän nälkäisen tytön mussuttamasta sipsejä tai muuta epäruokaa kun isä ei tajua/halua/ymmärrä/jaksa ruokkia lastaan. Isovanhemmat ei mua haittaa niinkään koska ongelma ei ole jokapäiväinen. Esikoisen vatsa on tosi herkkä ja reagoi hampurilaisin sun muihin, joten se harmittaa kun väkisillä pikaruokaa syöttävät ja sitten poika itkee vatsakipuja ja ripuloi.

    • Onpa tosi harmillista 🙁 ! Tosi haastavaa, kun vanhemmilla ei oo samanlaista näkemystä ruokailusta. Oon monesti miettinyt, että jos mies söis mitä sattuu eikä välittäisi mitä antaa lapsille, niin se ois tosi ärsyttävää ja kyllä siitä monta kriisiä tulisi. Siitä ei tuu mitään, että toinen on tiukkana ja toinen lepsuilee. Kuitenkin se periaate on, että kunnollista ruokaa ja ruoka-ajat pitää olla!!! Illalla menee ihan mahdottomaksi jos ruoka-aika venyy liian myöhään. Silloin meillä etenkin isompi haluaisi vaan koko ajan napostella jotain.

  8. Minä oon tosi lepsu. Syödään herkkuja jos syödään. Tosin vain viikonloppuisin ja juhlissa yleensä. Ruoka on pääosin terveellistä ja lapset syö paljon kasviksia. Ei syödä piilosokeria kuin tosi satunnaisesti myslissä ja muroissa. Limpparia saavat jos joku muu tarjoaa, kotona ei ole koskaan. Saunassa saa joskus mehua. Käytännössä jos lapsille joku haluaa antaa herkkuja en kiellä, paitsi sokerijuomia rajoitan anoppilassa. Ja aika päätöntä siellä muutenkin tuo vanukkaiden ja sokerijugujen tarjoaminen. Mä tykkään pitää herkut herkkuina ja ruuan terveellisenä.

  9. En mä nyt pitäs tuota ihan lepsuilunakaan 😀 ! Toki jos aina antaa sitä mitä lapsi pyytää niin se on lepsuilua. Voi tulla se vaihe meilläkin, että molemmat koko ajan pyytää jotain, oli se sit herkkuja, rahaa, peliaikaa mitä vaan. Kaikkiin pätee varmasti rajoittaminen kohtuudella eikä mitään kielletä totaalisesti.
    Mutta juu..Isovanhemmilla joskus lähtee vähän lapasesta, onneksi ei koskaan ihan totaalisesti, että pelkästään sokeria syötettäisiin.

  10. Hyvä ja kiihkoton kirjoitus 🙂 Uskon että keskitie on tässäkin asiassa paras. Kyllähän se tie ylipainoon ja/tai syömishäiriöön luodaan monesti jo lapsuudenkodissa, jos ruokavalio on erittäin epäterveellinen, tai vaihtoehtoisesti jos sokerista tehdään iso mörkö ja lapselta kielletään kaikki herkut.

    Me yritetään olla tekemättä herkuista isoa ja ihmeellistä juttua lapselle, joskus saa keksiä tai kroisanttia, yleensä syödään kunnon ruokaa. Sitä ehkä kammoksun eniten, että herkuista / mättöruuasta tehdään tosi big deal, että vau nyt päästään mäkkäriin tai palkitaan itsemme suklaalla, tai nyt on naapurin Jannican synttärit ja siellä kuuluu vetää napa täyteen karkkia, kun kotona syödään pelkkää parsakaalia. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 32
Tykkää jutusta