Elämää kolmen lapsen kanssa.

Tällä viikolla saamme kokeille elämää kolmilapsisena perheenä, koska meillä on Pelastakaa Lasten kautta lomakotilapsi.

Blogi on jäänyt pakostikin taka-alalle, koska päivät ovat olleet maanantaista asti sen verran hektisiä. Luulin oikeasti, että kahden lapsen kanssa pitää kiirettä 😀 …. Hahhahhaaa! Nyt pääsen kokeilemaan, miltä kolmen lapsen äitinä olo tuntuu ja voin kertoa, että kolmen päivän perusteella se on aikamoista hurlumheitä! Onneksi olen hyvä multitaskingissä. Oon huomannut että tässä korostuu se, että osaa tehdä monta asiaa sujuvasti samaan aikaan.

Olemme siis harkinneet joskus tulevaisuudessa tukiperheeksi ryhtymistä ja tämä lomakotikokeilu on ns. pehmeä lasku siihen. Tukiperhetoiminta varmasti alkaa vasta sitten, kun Theo on isompi. Vaikka oma jaksamiseni onkin tällä hetkellä aika hyvällä tasolla, niin en halua ottaa ns. ylimääräistä vastuuta, niin ihanaa kuin auttaminen onkin. Onneksi meillä mies jarruttelee näitä mun hankkeita silleen sopivasti 🙂 .
Lomakotia voi hakea kuka perhe tahansa ja syyt vaihtelevat samalla tavalla kuin tukiperheen saaneillakin. En valitettavasti voi kertoa teille mitään yksityiskohtia tästä meidän lomakotilapsesta salassapitovelvollisuuden takia. Tilanne on meille aika jännä ja outo ja vaatii kaikille totuttelua! Mutta hei, eikös ”kolme mene siinä missä kaksikin”????

Minulle on tärkeää, että elämme ihan normaalia perhe-elämää tälläkin viikolla tietysti myös poikien takia. Mitään kovin kummoisia ”sirkushuveja” ei olla suunniteltu, vaan ihan tavallista mukavaa lapsentahtista oleilua. Ollaan oltu aika paljon ulkona ihan puistoissa, pyöräilty yms. Kolmen lapsen kanssa lähteminen ei oo muuten mikään helpoin nakki! Ymmärrän teitä ”suurperheen” (vaikka ei kolme lasta kai nyt mikään suurperhe vielä olekaan) äitejä entistä paremmin, etenkin jos on kaikki lapset ovat autettavassa iässä. Toki omat lapset on eri asia, kuin vieraat lapset ja menee oma aikansa, että lapseen tutustuu ja lapsi tutustuu meihin. Ja tietysti oppii talon säännöt ja rutiinit, jotka on mulle itselleni äitiydessä se, mistä pidän visusti kiinni!

Nyt on pakko painua petiin, koska keskiyö. Torstaina illemmalla on tulossa kiva postaus liittyen kameralla kuvaamiseen ja perjantaina mun omia kokemuksia siitä, mikä on auttanut parhaiten kuivaan ihooni. Aika sekalaista matskua siis 😀 .

Jos teillä on jotain kysyttävää lomakotitoiminnasta, niin antakaa palaa! Kerron jos pystyn ja osaan!

 

 

Jaksaisitko opiskella vielä uuden ammatin?

Tapasin töissä keväällä erään työkaverini ekaa kertaa. Alettiin siinä puhua liikunta-alasta ja ylipäätään siitä, mitä ollaan tehty ”entisessä elämässä”. Hän alkoi droppailemaan ammatteja sitä tahtia, että mä hengästyin pelkästä kuuntelemisesta!
Siis miten joku on voinut ehtiä ton kaiken????
Enkä siis tarkoita, että on ensin PT ja siitä opiskelee hierojaksi ja sitten fyssariksi, vaan että ensin on tyyliin poliisi, sitten haluaakin lentoemännäksi, sitten ajattelee opiskella fyssariksi ja lopulta vielä eksyy johonkin ihan eri alan firmaan myyjäksi.

Mä oon viime aikoina pyöritellyt kovasti mielessä ajatusta opiskella vielä joku uusi ammatti. Toinen puoli musta haluaa sitä ja toinen haraa vastaan. Olen ollut liikunta-alalla nyt täysipäiväisesti vuodesta 2011 (toki ä-lomat välissä) ja jollain tasolla mun sielu halajaa uusia haasteita. Tällä alalla harva on muusta kuin kutsumuksesta, koska työ on yleensä fyysisesti rankkaa, eikä palkka ole kummoinen. Oikeastaan ainoa väylä saada hyvät tulot on perustaa menestyvä yritys ja jokainen yrittäjä tietää mitä se tarkoittaa… Pitkää päivää ja pirullisesti vastuuta! Yrittäjyys ei myöskään koskaan ole ollut mikään suuri unelmani, vaikka se tällä alalla pieni välttämättömyys usein onkin.

En toki tarkoita, että tässä jotain 8000€:n kk-palkkoja ollaan tavoittelemassa! Mulle riittää ihan sellainen ok-toimeentulo, niinkuin varmaan useimmille meistä. Kuitenkin esimerkiksi kaupungilla työskennellessä palkka on tosi huono, reilusti alle 2000€. Jotkut eivät toki mieti ensimmäisenä, että kuinka paljon työstään tienaa, mutta ainakin näin PK-seudulla asustellessa menot on aika kovat jo pelkässä asumisessa. Lisäksi haaveilen elämästä, jossa voin myös kantaa taloudellisesti korteni kekoon enkä vain ”elele siivellä”.

Ainoa asia, joka uuden alan opiskelussa onkin se MUTTA on juuri se, että jos lähden tästä aivan alusta kouluttamaan itseäni uuteen ammattiin, niin se voi kestää pahimmillaan 4-vuotta ja opiskelu se vasta onkin kituuttelua! Toki joskus opiskelun ohessa voi myös työskennellä, mutta en tiedä vetäisinkö itseni ihan piippuun kun lapsetkin on tässä kuviossa kuitenkin läsnä. Minullahan on n.1,5-vuotta käytynä liikunnanohjaaja AMK opintoja ja olisi ehkä tyhmää olla suorittamatta opintoja loppuun. Itseäni vähän kaduttaa näin jälkikäteen, etten hakenut muulle linjalle, koska toi liikunnanohjaajalinja on oikeesti… No, sanotaanko vaikka näin, että ei sillä kuuhun mennä! Liikunta-alalla sillä koulutuksella on 90% paikkoihin ylikoulutettu. Toki voi sitten päästä esim hallinnollisiin tehtäviin joka tarkoittaa parempaa palkkaa. Onko teissä lukijoissa muuten liikunnanohjaaja AMK:n käyneitä ja miten olette hyödyntäneet koulutusta??

Itsehän olen alkuperäiseltä koulutukselta hätäkeskuspäivystäjä ja olin virassa Tampereella asuessa 4-vuotta. Tuo koulutus on erikoisalan koulutus, eikä sillä käytännössä voi tehdä mitään muuta työtä. Hätäkeskuspäivystäjän työ on todella rankkaa kolmivuorotyötä (työvuorot 12-13h), enkä nää itseäni ainakaan tällä hetkellä tekemässä sitä. Se mikä työssä herättää lämpimiä muistoja on kuitenkin se palkkaus, joka on ihan mukava!
Mutta tosiaan siitä koulutuksesta ei taida olla tässä elämäntilanteessa juurikaan hyötyä. En muuten tiedä olenko kertonut, että olen myös 2 kertaa hakenut Tampereella sairaanhoitajaksi joskus aikoinaan, eli aikalailla erilaista voisi olla elämäni nyt jos olisin silloin kouluun päässyt!

Lähtisittekö itse vielä opiskelemaan täysin uutta ammattia tai oletteko peräti tehneetkin niin? Mistä syystä? Nyt runsaasti kommentteja kehiin!

Ps. Kiitos kuville ihanalle Emmalle!

Lue myös:

Missä ammatissa EN voisi toimia?