Tee rahoillasi mitä lystäät – ei kiinnosta!

Olen törmännyt parin viime viikon sisällä siihen, miten jonkun henkilön rahankäyttö herättää kovasti kummastelua: Ensin Hilla Stenlundin kommenttiosiossa ihmeteltiin, miten jollain kotihoidontuella elävällä äidillä voi olla ”varaa matkustaa joka toinen kuukausi”? Umpun hyvässä postauksessa käsiteltiin sitä kritiikkiä, mitä hän on saanut laitettuaan rahansa erilaisiin kauneusoperaatioihin. Myös meidän bloggaaja Jonna on käsitellyt hyvin avoimesti rahan käyttöään blogissaan. Viimeksi eilen sain itse paheksuntaa siitä, kun aion palkata meille siivojan(en blogissa tosin). Rahankäyttö tuntuu siis olevan lukijoiden yhteydessä kiinnostavien aiheiden kestosuosikki! (Btw, siivooja kävisi meillä kerran kuussa, jos jotakuta nyt kiinnostaa…)

”Miten tolla voi olla varaa?”

Tämä lause varmaan kertoo kaiken suomalaisten ajattelutavasta! Myös rahankäyttökohteiden lisäksi tärkeää on se kuka rahan on tienannut ja kuka elää kenenkin siivellä. En tiedä sitten onko ihmettelijänä usein sellaiset ihmiset, joilla itsellään on syystä tai toisesta huono taloudellinen tilanne? Itse koen, että vaikka oon hyvin keskituloinen, niin muiden törsäyskohteet on tosi epäkiinnostavaa informaatiota!
En ole kateellinen kellekään läheiselleni heidän elämäntyylistä vaikka omassakin kaveripiirissä on tyyppejä ihan pienituloisista sellaisiin, joilla tilin pohja ei näy vaikka kuinka kaivaa! Miksi olisin, koska olen elämääni tällaisena oikein tyytyväinen, eikä raha ole aina tae onnesta? Toki säännölliset tulot luo turvaa ja mahdollisuuden tuhlata muutakin kuin vain pakolliseen.
Itse en oo vielä koskaan päässyt rikkauksiin käsiksi, koska a) en ole osannut ajoissa säästää ja elää säästeliäästi, b) en ole rikkaasta suvusta ja c) en koskaan ole ollut kovapalkkaisessa duunissa. 

Asia esimerkiksi ihmetellään, että miten kellään voi olla varaa rakentaa omakotitaloa Helsinkiin? No, tottahan se on, että harvalla on mahdollisuutta saada sitä puolta milliä lainaa, minkä se omakotitalon rakennus tässä kylässä vaatii! Mutta entäs jos on ostanut ensiasuntonsa jo parikymppisenä ja reilu kolmekymppisenä onkin jo velaton? Sehän tarjoaa aika kivan pesämunan uuteen taloon! Pitäisikö tämä muistaa kertoa kaikille, ettei heti leimata?
Mua henk.koht ärsytti, kun tässä taannoin eräs bloggaajamme myi asuntoaan ja kaikki automaattisesti olettivat, että hän on vain elellyt ex-miehensä siivellä, eikä edes omista oikeasti asuntoa. Mistä sitä kukaan voi tietää, kuinka paljon kelläkin on sukanvarressa?
Ja toinen juttu voi olla ihan vain rikkaat vanhemmat: He joko lainaa tai muilla järjestelyillä osallistuu lapsen asunnon kustannuksiin. Itse ajattelen, että jos mulla olisi pinkka kunnossa 30-vuoden päästä, niin oikein hyvin voisin auttaa taloudellisesti lapsiani!

Toinen juttu on ”siivellä eläminen” tai miksi sitä ikinä halutaan kutsua. Tämä tuli etenkin Hillan blogin kommenttiosiossa hyvin esille. ”Mies maksaa elämisen, että nainen saa hurvitella kodinhoidontuella mitä haluaa!” No mutta mikäs tässä on se suuri vääryys 😀 ? Sekö, että on onnistunut nappaamaan itselleen miehen, jolla on hyvä työ ja säännölliset tulot??? Sitäpaitsi mä en tiedä kuinka paljon sillä suuren suurella n.200€:n kodinhoidontuella pystyy hurvittelemaan, kun itse käyn sillä summalla n.3 kertaa kaupassa.
Moni ajattelee, että perhe on yksi kokonaisuus, jossa voitot ja tappiot ovat yhteisiä. Itse ainakin koen, että kotona lasten kanssa ollessani tein tosi arvokasta työtä, vaikka se ei taloudellisesti herkkua ollutkaan. Onneksi toinen vanhemmista on koko ajan ollut töissä, joka on mm. mahdollistanut matkustelun silloin, kun olen ollut jomman kumman pojan kanssa kotona. Nyt kun olen töissä osallistun tietysti ihan normaalisti perheen kustannuksiin. Ja meillä on koko ajan ollut omat asuntolainat.

Mitä sitten tulee ”turhuuteen tuhlaamiseen” niin mun mielestä jokaisella on omat osa-alueet elämässä, johon haluaa rahaa laittaa. Siis jos sitä rahaa on! Joku laittaa mukisematta 4000€ lapsen jääkiekkoharrastukseen vuodessa ja se tuntuu itsestäni aivan hirveältä summalta! Joku toinen taas säästää joka ikisen pennin matkusteluun ja reissuun lähtiessään valitsee hyvän ja kalliin hotellin. Joku arvostaa hyvää autoa, eikä suostu ajelemaan millään tonnin ”rutkulla”. Kyllähän mekin voisimme myös asua vaikka paljon pienemmässä asunnossa ja jossain Helsingin ympäristökunnassa. Se olisi varmasti halvempaa.
Itse arvostan hyvää ruokaa ja syön toisinaan myös ulkona. Rahaa menee myös kauneudenhoitoon ja sisustamiseen, koska se on intohimoni.

Mihin sinä tuhlaat? Onko rahaa mukavasti käytettävissä kuukaudessa itselle tärkeisiin asioihin? 

 

”Jos ei sitä kuvata, onks sitä edes olemas?”

Mä en suoraan sanottuna tiedä, onko tää postaus jonkun lopun alkua. Blogin lopun? Ehkä. En osaa vielä sanoa. Ei mennä vielä siihen. Vaan puhutaan somesta!

Oon miettinyt viime aikoina hyvin paljon mun somekäyttäytymistä ja -näkyvyyttä. Suurin kysymys mikä mulla on herännyt on miksi, minkä takia? Ketä kiinnostaa???

Oon 34-vuotias. No, iällä nyt ei ole sen erikoisempaa väliä tässä. Paitsi no ehkä sen verran joo, että haluaisin nimenomaan mun oman ikäisiä seuraajia enemmän, mutta totuus on, että ei moni yli 30-vuotias lataa snäppiä puhelimeen.
Mulla on julkinen blogi, joka on yksi osa kokonaistulojani (ei tosin järin iso). Kaupallisesti kiinnostavana bloggaajana olemiseen ”kuuluu” tavallaan myös näkyä somessa, koska sitä kauttaa lukijat löytävät blogiin = blogi näkyy eri kanavissa. Tämän takia mulla on myös instagram -tili ja snapchat-profiili. Mun ajatus on aina ollut tuoda ihmisille esille aitoa, omaa persoonaani ja mikä tärkeintä: Motivoida jokaista olemaan oma itsensä ja tietysti tuoda esille terveellisen elämäntyylin ”ilosanomaa” (okei, kuulostaa joltain uskonnolta). No, you got the point!

Oon silti viime aikoina miettinyt aika paljonkin, että mikä on se perimmäinen syy sille, että ylipäätään haluan päivittää jotain someen? (Ehkä tässä kohtaa facebookkia ei lasketa, koska siellä mulla on vain oikeasti tuttuja.)
Miksi haluaisin tai jaksaisin julkaista instassa kuvan aamupuurosta tuntemattomille ihmisille, jonka olen kuvannut varmaan 100 kertaa aieminkin? Monesti tuntuu, ettei vaan oo enää mitään hyödyllistä annettavaa kellekään. Tiedän, että mulla on kohtalainen määrä someseuraajia, mutta sinänsä esimerkiksi instagramista ei ole ollut mulle suoraan taloudellista hyötyä. Teen toki blogin kautta useinkin yhteistöitä, mutta tulot eivät suoraan tule instanäkyvyydestä, vaan lukijamäärän mukaan. Moni bloggaajaystäväni tekee kyllä ihan puhtaita insta-kamppiksiakin ja ne on yleistymässä. He ovat tosin minua nuorempia ja sen myötä heidän seuraajansakin ovat. Satuin muuten katsomaan ihan vahingossa Efter Nio -ohjelmaa, jossa oli vieraana Pernilla Böckerman. Lyön vetoa, että suurin osa yli 30-vuotiaista ei edes tiedä kuka hän on – en mäkään tiennyt vielä puoli vuotta sitten! Hänen viikoittainen instagram-vierailijamäärä on n.2 000 000. Siis KAKSI MILJOONAA.

Tavallaan mua kiehtoo jollain tavalla sellainen aivan tavallisen arjen näyttäminen mun seuraajille, mutta samaan aikaan se on TODELLA työlästä! Olen myös aika kiireinen ja silloin kun en ole, niin haluan kyllä todellakin keskittyä johonkin muuhun kuin kännykkään. Yleensä näkyvyyden ylläpito myös vaatii jonkun, joka kuvaa sua (esimerkiksi salilla treenatessa). Lisäksi tulee sellainen olo helposti, että ”apua en oo päivittäinyt mitään tänään!”. Mutta miksi pitäisi edes päivittää joka päivä jotain, kun hyöty siitä on…………?

Jos somen tuoma näkyvyys vaikuttaisi aivan radikaalisti mun tuloihin, niin suhtautuisin siihen ehkä eri tavalla ja myös ympäristö (perhe, ystävät) suhtautuisivat siihen eri tavalla. Mutta se että mulla on joku instalive päällä autopesussa ja S-Marketin kassalla on kyllä pelkästään väsyttävä ajatus! Moni teistä lukijoista ei ehkä sitä osaa samalla tavalla hahmottaa, mutta pysyäkseen esimerkiksi somessa ”kuumana” nimenä on näyttävä siellä ihan koko ajan! Sama pätee myös bloggaamiseen: Jos haluat että lukjoita riittää, niin silloin tällöin bloggailu ei silloin riitä!

Oon myös tullut tulokseen, että jatkuva näkyminen ”jossain” ei ole sellaista, jonka kokisin elämässäni tärkeäksi saavutukseksi tai tavoittelemisen arvoiseksi. Se, että työntää koko ajan naamansa johonkin sovellukseen on ehkä tärkeää Kim K:lle, mutta ei Katri G:lle hahahaha. Lisäksi mulla ole juurikaan niitä 13-18-vuotiaita seuraajia (jotka oikeasti ovat se ”massa”), eikä se oikeasti haittaa koska tuotan hienosti sanottuna sisältöä aikuisille ihmisille 😀 ! Oon ihan onnellinen, että mun ei tarvi jakaa laihdutusvinkkejä jollekin mun 15-vuotiaalle seuraajalle.
Lisäksi tietysti mietin mun perhettä, joka tosin ei hirveästi ole somessa näkynyt. Mun mies ei ole millään tavalla kiinnostunut somesta saati näy siellä ja oikeastaan kukaan mun parhaista kavereistakaan ei ole kuin korkeintaan instassa.

Tuskin suljen some-tilejä, mutta en aio erityisemmin panostaa niiden päivittämiseen. Olen myös miettinyt jonkun verran sitä, kuinka työnantajat suhtautuvat somessa näkymiseen, vaikka sinne en mitään pikkuhousukuvia ole päivitellytkään. Enkä nyt muutenkaan ala sen suhteen hysteeriseksi. Epäilen kuitenkin, että teen Cheyennet ja hiljenen jossain vaiheessa somessa. Minua ei myöskään tulla näkemään Temptation Island -sarjan seuraavalla tuotantokaudella.

Millaisia ajatuksia herää omasta somenäkyvyydestäsi?