Kaikkia ei himourheilu kiinnosta!

Mun ystävä oli meillä viikonlopun kylässä ja hän ehdotti jos mentäis kävelemään. Mä tietysti siinä sitten, että okei, mut käyn vaihtamassa urheilukamat päälle. Ystäväni sanoi, että hän kyllä ajatteli lähteä ihan näillä vaatteilla, että jos ei mentäs hirveetä vauhtia. Siis hetkinen… Voiko kävelylle lähteä ilman, että painaa peräsuoli pitkällä sportstrackerin raksuttaessa taskussa??? Kyllä voi, koska kaikki eivät halua liikkua vain himourheillakseen. Vaan ihan muuten vaan.
Btw, jos olisimme juosseet, emme olisi löytäneet luultavasti tätä ihanaa kuvauspaikkaa.

Mun kanssa on varmasti kohtuu rasittavaa edes kävellä, koska kävelen niin nopeasti. En vaan OSAA kävellä hitaasti ja saan usein kuulla tästä. Multa puuttuu se vaihde, jolla vain rennosti madellaan.
Okei, mun kanssa voi olla vähän raskasta tehdä muutakin liikuntaa, koska oon pirun kilpailuhenkinen. Se nostaa nopeasti päätään ja innostun. Kaikki peliin nyt! Mutta entäs jos ne muut ei haluakaan kilpailla??
Mulla on tasan yksi ystävä, jonka kanssa käydään perinteisellä ”juorukävelyllä” eli jutellaan ja kävellään. Tosin silloinkin ripeästi 😀 . Hän sanoo suoraan, että ”nyt ei sit juosta onko selvä?”

Mä mietin usein omaa suhdettani liikuntaan. Onko siitä tullut suorittamista? Miksi tavoitteeni on usein oikein KUNNON hiki??
Tänään lähdin lenkille, vaikka olin TOSI väsynyt ja makasin puolikuolleena sohvalla. Oltiin kuitenkin hurrin kanssa sovittu, että mennään ja vähän pitkin hampain lähdin (koska en halunnut olla mielessäni luovuttaja).  Ajattelin, että jos jaksan edes 5km juosta tällä koomakropallani, niin ihan ok. No, juoksin lopulta 8,5km… Ja arvatkaa mitä! Ärsytti NIIN paljon, että ei tullut kymppi täyteen! Mieheni sanoi, että olen toivon tapaus. Mutta minkä voin itselleni?

Mä monesti mietin, millaista olisi elää sellaista elämää, ettei liikunta näyttele juuri minkäänlaista roolia siinä? Olisi vain satunnaisia kävelylenkkejä, ehkä joskus jotain muuta liikkumista. Ei tavoitteita, ei suunnitelmia mitä minäkin päivänä, ei treenipäivityksiä. Liikunta olisi ikäänkuin samantekevää ja sitä keskittyisi muihin asioihin ja harrastuksiin.
Ehkä sellainen elämä olisikin ihanan rentoa ja vapauttavaa, mutta tuskin silti jaksaisin kauaa. Olen kuitenkin ihminen, joka on lähes koko ajan liikkeessä ja nauttii siitä, että saa asioita aikaan. Teen täysillä ja se on mun tyylini.
Ja kyllä se vaan on niin, että alkaisin kaivata sitä treeniä, jossa hiki lentää ja lihaksia polttaa.

On kuitenkin tosi tärkeää koittaa ymmärtää niitäkin, joilla ei ole elämässä samat intressit kuin itsellä. Joku muu pitää paahtamistani varmasti aivan naurettavana touhuna ja ajan tuhlaamisena. Tärkeintä on silti elää omannäköistään elämää ja tehdä asioita, joista nauttii!

Lisää aiheesta instastoryssä! Laita nimimerkkini katrivee seurantaan!

 

Stressioireita!

Kaikilla meillä on elämässä enemmän ja vähemmän stressiä. Usein ajatellaan, että stressi on pelkästään pahasta, mutta minusta stressi on hyvästäkin, koska se ajaa yleensä tekemään hommia tehokkaammin ja ajallaan. Tulee tunne, että tää on nyt vaan TEHTÄVÄ! Olen kuullut kerran erittäin osuvan sanonnan: Timantit syntyvät paineessa. Eli yleensä kun on pakko puristaa joku homma kasaan, niin ainakin itse laitan sen onnistumaan ja viritän keskittymiseni huippuunsa! Joskus siis tarvitsen stressiä, jotta saan tartuttua niihinkin juttuihin, joiden aloittaminen on jostain syystä niin hemmetin tahmeaa.

Toinen juttu on sitten sellainen inhottava väsyttävä stressi, johon usein herää liian myöhään. Eli liian tiukat aikataulut, liikaa suorittamista paineen alla ja liikaa ohjelmaa on tungettuna kalenteriin. Koko ajan tunne että joutuu juoksemaan joka paikkaan, eikä silti meinaa ehtiä oikein minnekään tai tee mitään kunnolla. Iltaisin on sitten ihan poikki, nukkuu huonosti ja siihen päälle pitäisi jaksaa vielä muka liikkua! Toivon, etten itse joudu tällaiseen tilaan ja jos joudunkin, niin en anna se jatkua liian pitkään. Kaikki tietää mikä on liiallisen stressaamisen tulos… Nimittäin burnout! Itse en oo onneksi koskaan vetäny itseäni siihen pisteeseen.

Nämä oireet kertovat mulle ekana, että elämässä on tehtävä jotain muutoksia

1. Hampaiden narskuttelu on mulla ihan selkeä merkki siitä, että hermo on kiristynyt liiaksi. Mulle teetettiin viime vuoden keväällä narskuttelusuoja suuhun, etten hakkaisi hampaita yhteen öisin. Narskuttelu on yleensä suoraan yhteydessä stressiin, kun alitajunta rullaa yöt läpi mieltä vaivaavia asioita. Kärsin jatkuvista päänsäryistä ja leukani oli aivan jumissa! Joskus tunnen päivälläkin, että kun mietin niin painan hampaita yhteen tosi kovaa. Tähän auttaa muotin lisäksi kallonpohjan ja purentalihasten hieronta.

2. Mä stressaan mun vatsalla todella pahasti! Etenki jos tulee joku todella ahdistava ylläri, niin saan ravata vessassa jatkuvasti. Samaa koskee jännittämistä. Vatsa ei ole varsinaisesti kipeä, mutta vain tosi sekaisin. Jos joku tuntee ahdistuksen rinnassa, niin mä vatsassani!

Pinkki collari H&M / Collarit Nike / Lippis Varusteleka / Kengät Adidas

 

3. Kun oon tosi jännittynyt tai stressaantunut, niin multa häviää ruokahalu ihan täysin! Ajatus syömisestä tuntuu vaan vastenmieliseltä. Sama tapahtuu, jos keskityn johonkin tosi intensiivisesti. Oon huomanut, että tässä tilanteessa toimii parhaiten smoothie, jonne tungen sekaan sitten kaikkea terveellistä mitä kaapeista löydän. Se on helppo juoda, mutta saan edes jotain ravinteita päivän aikana. Joskus jos on oikein tiukka työpäivä, niin voisin mennä sen vaan kahvilla. Se  ei kuitenkaan missään nimessä ole järkevää eikä terveyttä edistävää! Hätätapauksessa toimii kaupan prodejuoma tai valmissmoothie.

Asteikolla 1-5, kuinka stressaavaa elämänvaihetta elät tällä hetkellä?