Auta mua valitsemaan häiden kiitoskorttiin kuva!

*Yhteistyössä Jussi Rekiaro Photography / Postaus sisältää mainoslinkkejä

Pitkään odotetut hääkuvat saapuivat vihdoin viime viikolla! Tai oikeastaan vain ns. viralliset potretit, itse hääjuhlassa otettuja kuvia joudutaan vielä hetki odottelemaan.

Virallisten potrettien kuvaajaksi meille valikoitui Jussi Rekiaro (hänen kotisivunsa löydät täältä), jonka löysin Häät kuviksi -faceryhmän kautta. Ryhmä on todella kätevä näin morsiamen näkökulmasta, koska siellä kuvaajat ikäänkuin ”tulevat luoksesi” eikä tarvitse alkaa ihan summan mutikassa googlettemaan kuvaajia (toki tarjolla olevien kuvaajien joukosta helmien löytäminen voi olla sitten yhtä iso homma…)! Jussin valitsin täysin hänen portfolionsa takia ja täytyy sanoa, että toimivista ja helppokäyttöisistä kotisivuista tulee myös kunniamaininta! Voisi kuvitella, että vuonna 2017 jokainen yrittäjä älyäisi panostaa kotisivuihin, mutta ehei…
En itse voisi palkata esimerkiksi juurikin vaikka valokuvaajaa ilman, että näkisin hänen kuviaan etukäteen. Portfolio on siis aivan pakollinen!

Koru 1 & 4 täällä* / Koru 2 täällä* / Koru 3 täällä*

Me toteutettiin siis viralliset hääkuvat täällä Helsingissä hääviikon alussa mun koekampauksen ja -meikin yhteydessä. Tämä järjestely on loistava kolmesta syystä

  1. Itse hääjuhlassa kuvaus ei vie aikaa, eikä vieraiden tarvitse näin ollen hengailla pahimmillaan jopa kahta tuntia keskenään. Se on vieraan näkökulmasta ihan pahinta! Kuvat voi toki ottaa myös ennen hääjuhlaa, mutta silloin aikaa pitää varata myös mahdollisen puvun putsaamiseen. Kun kuvat ottaa eri päivänä, voi kuvauspaikkakin olla käytännössä missä vain, eli kun aikaa varaa tarpeeksi niin sitähän voi ottaa kuvat vaikka keskellä erämaata tai merta!
  2. Häämeikki ja -kampaus (siis onnistuessaan) eivät mene hukkaan ja näin ollen meikkaajalta ja kampaajalta voi vaatia, ettei niitä tehdä hutaisten ja ”sinne päin”. Näin ollen tiedät tasan tarkkaan millainen look sinulla tulee olemaan, eikä tarvitse arvailla.
  3. Jos itse hääpäivänä sataa, niin se ei ainakaan pilaa hääkuvia! Tosin, taitava kuvaaja osaa kyllä hyödyntää sadettakin….

Pieneltä draamaltakaan ei säästytty, koska alunperin varattuna päivänä satoi. En voinut ottaa sitä riskiä, että puku kastuu, joten luojan kiitos saatiin kuvaus seuraavalle päivälle! Iso kiitos tästä kuuluu mun meikkaajalle/kampaajalle Reijalle ja tietysti Jussille!
Loppujen lopuksi kuvauslokaatioksi valikoitui Lauttasaaressa oleva Särkiniemi, jossa oli useampikin ihana kuvauspaikka. Ja niitä kuviahan sitten otettiin…. Niitä otettiin PALJON! Siis vaikka luulisit olevasi maailman epävalokuvauksellinen ihminen, niin on aivan mahdotonta, etteikö siinä määrässä kuvia olisi edes muutamaa todella onnistunutta! Nauroin hurrille, että kyllä tuli siinä kuvaussessiossa hempeiltyä varmaan enemmän kuin koko vuonna yhteensä…

Kun saimme kuvat, niin ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että niistä tuli aivan hemmetin upeita! Itse hieman etukäteen jännäsin, tuleeko kuvista liian siirappisia (koska se ei vaan oo mun juttu), mutta täytyy sanoa, että Jussi sai napattua kameraan juuri täydelliset otokset. Kiitoskorttien vaihtoehtoja on helposti 10-20 ja sen lisäksi kuvissa on useampaakin eri ”tunnelmaa” eli on sitä perinteisempää romanttista tyyliä, mutta myös hieman dramaattisempaa fiilistä. Jotenkin meri ja tuuli toivat kuviin omanlaisensa tunnelman, mitä emme sitten olisi voineet saada esimerkiksi meidän omalla hääpaikalla, koska miljöö oli täysin erilainen. Rakastan vettä ja kalliota, joten tämä paikka oli siinäkin mielessä täysi kymppi. Vaikka tämä kuvausjuttu ei ehkä ollut hurrille niin elämän ja kuoleman kysymys, niin hänkin oli lopulta todella tyytyväinen, että päädyttiin tällaiseen järjestelyyn. Näin saamme elämämme juhlasta muistoksi myös kahden erilaisen kuvaajan kuvat, heitä mitenkään vertailematta, vaan arvostamalla molempien omaa tyyliä.

Olisi kiva kuulla myös teidän lukijoiden mielipide, eli mikä kuvista on mielestänne kaikista ihanin? Minusta on ollut aivan kauhean vaikea valita sopivaa kuvaa kiitoskorttiin, koska niin moni kuva on todella onnistunut. Laitan tähän alle kuusi kuvaa ja olisi kiva kuulla kommenttiboxissa teidän suosikkinne sopivaksi kiitoskortin kuvaksi!

Voin erittäin erittäin lämpimästi suositella Jussi Rekiaroa hääkuvaajaksi! Todella hauska ja rento tyyppi ja no, kuvat kertovat kaiken. Kannattaa myös ottaa huomioon, että parhaat kuvaajat varataan ajoissa, joten jos juhlit häitäsi jo ensi kesänä ja olet ilman kuvaajaa, niin kannattaa alkaa kyselemään kuvaajaa jo nyt.

 

Ps. Muista tykätä jos tykkäsit <3 !

Vielä jossain, on jotain mua varten.

Oon puhunut jonkun verran blogissakin siitä, että oon valmis siirtymään takaisin työelämään ja valmis siirtymään sitä myöten myös pois liikunta-alalta. Viikon sisällä oon naputellut jo useamman työhakemuksen ja nyt vaan odotellaan, että tuleeko testiin plussa…

Ohjasin ensimmäisen ryhmäliikuntatuntini 2007, eli 10-vuotta sitten. Mulla ei ollut minkäänlaista alan koulutusta silloin ja muistan vielä edelleen aika kirkkaasti, kuinka hemmetin paniikissa olin kun menin antamaan elämäni ensimmäistä näytetuntia Tampereen työväen naisvoimistelijoille. Siitä se lähti, muutamasta onnettomasta v-askeleesta ja grapevinestä 🙂 . Tää on mun juttu, tätä teen hautaan asti. Vai teenkö…?

Sen jälkeen on tullut vedettyä satoja ja taas satoja ohjauksia, niin seuroille, joukkueille, yrityksille  ja kaikenikäisille, sekä kuntoisille ihmisille. Kävin Varalan Urheiluopistossa vuonna 2010 liikunnanohjauksen peruskurssin eli LOKin, joka oli ihan mielettömän hyvä konaisuus ja antoi hyvät eväät tälle alalle. Voin ainakin Varalan LOKkia suositella erittäin lämpimästi, koska paikka ja opettajat ovat upeita! Liikunta-alalle jos aikoo ja haluaa, niin liikuntaneuvojan opintokokonaisuus on myös hyvä ja sillä pääsee kiinni moniin hommiin. Toki oma kiinnostus on aina tärkeintä!

Kaikenlaisia koulutuksia on sitten tässä matkan varrella tullut käytyä ja kaikenlaista alalla puuhaillut. Mullahan on myös 1,5-vuotta liikunnanohjaaja AMK -opintoja takana (ruotsinkielisellä linjalla). Olen miettinyt todella paljon, että jatkanko koskaan opintoja loppuun esimerkiksi monimuotokoulutuksena työn ohessa. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei olisi ehkä kannattanut edes hakeutua tuolle linjalle. Toisaalta mitäpä sitä jossittelemaan, tuolloin olin varma että mun tulevaisuus on joustavissa trikoissa!

On tosi jännä, miten mielipide asioista muuttuu ajan myötä. Jos olisin perheetön, niin voi olla, että painaisin tämän alan yrittäjänä pitkää päivää ylätaljan ja jalkaprässin välissä! Nykyään tietysti katson työjuttuja aika vahvasti lapsiperhevinkkelistä, koska esimerkiksi se, että heiluisin joka ilta salilla on vain täysi mahdottomuus! On myös ymmärrettävä, että kuuden vesijumpan jälkeen kotona ei odota lepo, vaan aivan uusi fyysinen työ – eli perhe-elämä 😀 ! Ainakaan mun kroppa ei vaan 34-vuotiaana ei palaudu enää siitä härdellistä niin, että nauttisin sekä töissä, että kotona olemisesta.
Arvostan myös lepoa siinä määrin, että en ala mihinkään sähköpostiruljanssiin, joka yrittäjänä oli aika jäätävä. On mukavaa kun on työ, jossa työasiat jää työpaikalle, eikä kukaan saa slaagia jos et vastaa sähköpostiin 10min sisällä. Kotona voi keskittyä lapsiin. Joku superihminen saa toki organisoitua elämänsä niin, että hoitaa kaiken kunnialla, mutta on se todella haastavaa.

Mulla on kuitenkin vahva kutina siitä, että tuolla jossain on vielä työ mua varten. Työ, joka on sopivan haastavaa ja työ jossa saan olla ihmisten kanssa tekemisissä, koska siinä olen todella hyvä! Uskon, että niin klisee kun se onkin, niin asioilla on myös tapana järjestyä. Eihän sitä mitään hommaa tarvitse lopun elämäänsä tehdä, vaan se voi olla ovi taas ihan uuteen mahdollisuuteen.

Tsemppiä kaikille, uskokaa itseenne! <3