Nää yöt ei anna armoo.

En tiedä tarkottiko Kaija Koo aivan tätä mun tilannetta tolla biisillä 😀 … Mutta nää meidän perheen yöt ei todellakaan anna armoo!!!

Kun mä kirjoitin marraskuussa blogissa postauksen ”Jaksa vielä muutama tunti” ja kerroin olevani niin epätoivoinen, että itkettää, niin postausta luettiin päivässä tuhansia kertoja. Blogissani monen muun (mielestäni kivan) postauksen kohdalla ei todellakaan käy näin. Kai se vaan kertoo siitä, että ahdinko kiinnostaa aiheena lukijoita ja varmasti moni voi myös samaistua tilanteeseen. Vaikka tämä ei ole perheblogi, niin tiedän, että siellä on muitakin, joiden yöt eivät ole paljon helpompia. Siksi kirjoitan taas. Sä et ole ainoa, muista se!

Nyt Theo on tosiaan lopettanut päivisin itkemisen. Ihan mahtavaa, oikeesti, MAHTAVAA! Päivisin on PALJON kivempaa.
Kyseessä oli siis selvästi joku vaihe, jolloin hän takertui/itsenäistyi/irtaantui/haki turvaa/yms. Ota noista nyt joku tolkku. Nyt sen päivät läpeensä kiljuvan mukulan tilalla on perustyytyväinen pikkumies, joka oppi juuri kävelemään, nauttii isoveljen härnäämisestä (jo yllättävän taitavasti ollakseen vasta reilun 1v!), sekä rakastaa asioiden repimistä hyllyistä ja pikkuautoilla ajelua. Yötkin menee suht koht jees, eli hän herää ehkä kerran tai kahdesti vaatimaan tutin etsintäpartiota paikalle.

Mutta niiden parin kerran rinnalle lisätään vielä pari kertaa lisää heräilyä á la isoveli. Esittelin vilaukselta blogissa ”Ryhmä Hau -yöhaasten”, jonka oli siis tarkoitus saada tämä vanhempi perillinen nukkumaan koko yö omassa sängyssä (6* kokonainen yö omassa sängyssä = uusi lelu). Homma saatiin kunnialla läpi, uusi Ryhmä Hau -figuuri hankittiin ja ehdittiin jo hurrin kanssa tuuletella! Oliko tämä näin helppoa?? No, sitä iloa kesti ehkä viikon. Nyt öisin on taas sellainen ralli, ettei tosikaan! ”En halua nukkua, en jaksa nukkua, onko pakko nukkua, mua pelottaa nukkua, äiti ootko täällä, äiti tule mun huoneeseen.” Ihanan hellyyttävää ja söpöä. Paitsi silloin yöllä, kun herää neljännen kerran täydestä unesta ja toivoo, että voisi nukkua lukitussa, äänieristetyssä laatikossa.

Tiedän kyllä, että tilanne vois olla aina pahempikin. 3-4 kertaa herätys yössä on vielä toisille ihan perussettiä. Mulle se on silti välillä tosi paljon ja tuntuu, että aamulla en pääse mitenkään käyntiin. Nyt vanhempi on kaiken lisäksi alkanut herätä kuudelta ja herättää elämöinnillään tietysti myös vauvan. Pelastan tilannetta aamuisin tukeutumalla kahvinkeittimeen sekä kouralliseen vitamiineja.
Ja koska olen edelleen onnistunut aika surkeasti mun aikomuksessa olla joka ilta sängyssä klo.22, niin usein yöunet jää kuuteen tuntiin höystettynä muutamalla herätyksellä (joista vähintään yhdessä herään ihan täysin, eli joudun nousemaan ylös sängystä ja piristyn liikaa). Jos tiedän, että heti aamulla on töitä, niin saatan oikeesti olla sängyssä jo klo.23. Mutta jokainen pienen lapsen äiti tai isä tietää, miten ihanaa on olla hiljaisessa talossa ja tehdä oikeesti ihan mitä vaan ilman, että kukaan keskeyttää.

Ärsyttävintä väsymyksessä on ehkä se, että pinna on niin lyhyt. Ja vaikka sen tiedostaa, niin silti itseään on vähän vaikeaa välillä hillitä. Kun tähän tilanteeseen yhdistetään se, että meillä käytännössä ”räjähtelee” joku paikka jatkuvasti – siis aina siellä missä lapset milloinkin ovat, niin on vaikea pysyä tyynenä ja ”järkevänä aikuisena”. Inhoan huutamista ja kiljumista, mutta myönnän että välillä äksyiltyä ihan pikkuasiasta.

Voin myöntää aivan suoraan, että meidän pelastus on kyllä tässä vauvavuoden aikana ollut se, että esikoinen on ollut koko ajan hoidossa! Mulle on siis aivan turha laitella jotain linkkejä niihin paasauksiin, kun joku psykologi kertoo lapsen psyykkeen tuhoutuvan ulkopuolisessa hoidossa.
Kun katson aikaa taaksepäin niin ainakin meidän kohdalla laadukas päivähoito on varmasti ollut hyväksi sekä lapselle, että myös muulle perheelle. En voi muuta kuin kehua meidän pojan dagista, jossa on pienet ryhmät ja ammattitaitoiset hoitajat, jotka ymmärtää lapsia ja myös heidän vanhempiaan. Kaikki arvostus ja kunnioitus heille!
Jos Nina ja Mette luette tämän, niin olette aivan uskomattoman upeita tyyppejä!

Toinen juttu on se, että luultavasti lapsi on saanut dagiksessa paljon enemmän mitä hän olisi saanut kotihoidossa ja uskallan tän avoimesti myöntää. On pelailua (dagis on liikuntaan painottunut), jumppaa, tanssia, askartelua lähes päivittäin sekä tietysti rakkaat kaverit. Varmasti tämäkin riippuu ihan sen päivähoidon tasosta missä lapsi ja minkäikäisenä lapsi aloittaa. Ja ihan varmasti siellä on myös äitejä, joilla on voimavaroja ja energiaa järjestää lapsilleen kotona jos jonkinlaista puuhaa! Usein musta tuntuu, että päivisin aikani menee lapsen ja kodin hoitamiseen, ennemmin kuin mukavaan yhdessäoloon. En halua uskoa, että kysymys on siitä, että ”viitsii” hoitaa omaa lastansa. Kyllähän se lapsi pärjää vaikka sillä, että joka päivä ruudussa pyörii lastenohjelmat ja lounaaksi lämmitetään valmisruoka.

Aikamoinen supermutsi saa olla, että jaksaa vauvan kanssa järkätä isommalle/isommille aktiviteettejä, etenkin väsyneenä. Kyllä nää yöheräilyt ainakin takaa sen, että päivällä on saavutus kun saa pidettyä kaaoksen edes jotenkin kasassa! ’
Ja hei, tänään ajoissa nukkumaan, haastan teidät KAIKKI!

PS. Suosittelen katsomaan tämän mielenkiintoisen Prisma Studion jakson liittyen väsymykseen!

 

 

#vainlapsiperhejutut

OLYMPUS DIGITAL CAMERALähes viikoittain löydän itseni tilanteesta, jossa en vielä 10 vuotta sitten olisi voinut koskaan kuvitella olevani. Niin upeaa kuin äitinä olo onkin, niin välillä mietin, että mihin hemmettiin mä olen ryhtynyt 😀 ???
Tässä muutama esimerkki…

  • Huomaan puhuvani yhä enemmän ja enemmän mieheni kanssa englantia. Siitä onkin nopeaa vauhtia tulossa perheemme kolmas kieli…
  • Kun eräs tuttuni joskus sanoi, että heidän vessa muistuttaa aika ajoin metron vessaa, en tajunnut mitä hän tarkoitti. Nyt kun katson vessaamme, ymmärrän liiankin hyvin.
  • Todistan vieressä, kuinka 3-vuotias pyyhkii suunsa Marimekon valkoiseen verhoon ja se näky saa minut mykistymään. Ja sitten huutamaan (henkisestä kivusta…).OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • Huomaan puhelimesta, että lapseni on soittanut facetime puhelun eksälleni. Terveisiä M, en se ollut minä. Se oli Pirkka.
  • Ehto juhlimaan lähdölle (sellaisen, joka tapahtuu yöaikaan) on se, että edellisen yön uni on turvattu.
  • Löydän itseni etsimästä kadonnutta bussikorttia leikkikeittiön uunista, enkä edes yllättyisi, mikäli se olisi siellä. (Missä hemmetissä se kortti on????)OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • Hoitaja kysyy puhelimessa lapseni sotua ja mietin niin kauan, että hoitaja luultavasti miettii onko minulla lasta ollenkaan. Mikä lapsen nimi olikaan? Montas lasta mulla muuten on? Älä kysy liian vaikeita.
  • Vessasta on äidiksi tulemisen myötä tullut rakas paikka! Joskus otan kahvikupin mukaan ja lähden sinne yksinäiselle retkelle! Vain minä, pönttö ja kännykkä.
  • Ennen inhosin jääkaapinovimagneetteja tai ylipäätään mitään ovissa. Yht äkkiä keittiöömme on kuitenkin ilmestynyt Ryhmä Hau Yö-haaste… Feng shui pilalla.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuttuja tilanteita?? 

PS. Vielä perjantaihin asti aikaa äänestää, mitä ruokavaliota haluat minun kokeilevan TÄÄLLÄ!