En voisi onnellisempi olla!

*Sisältää mainoslinkin

Tänään oli aivan mielettömän onnellinen päivä! 

Käytiin tänään miehen, kaasojen ja seremoniamestarin kanssa katsomassa EKAA kertaa hääpaikkaamme (siis oltiin varattu se vain kuvien perusteella) ja olen edelleen positiivisessa shokissa! Paikka oli täydellinen, juuri sellainen mistä oltiin unelmoitu ja sellainen jossa juuri meidän näköiset rennot juhlat voivat tapahtua. Kaikki tuntuu nyt niin todelliselta. Mulla oli myös puvun ensimäinen sovitus tiistaina Ateljee Aariassa ja se oli jo pieniä viimeistelyjä vaille valmis. Täydellinen sekin. Puvun kuvaa en valitettavasti voi teille näyttää, mutta se on tyylikäs, mutta rento ja käytännöllinen. Se päällä voi hengittää, syödä ja tanssia (aamuun asti).

Nää hetket elämässä on kyllä niin timanttia!!! Kaikki tää järjestely tuntuu samalla niin kutkuttavalta ja samalla epätodelliselta. Vielä tammikuussa tuntui, että häät ovat tosi kaukainen juttu. ”Eihän tässä oo mitään kiirettä, vielä puoli vuotta.”
Kolmen päivän päästä häihin on enää kaksi kuukautta. Mulla on todella hyvä ”taustatiimi” ja lähes kaikki onkin jo hoidossa!

Farkkuhaalari TÄÄLTÄ*!

Elämä on ihanaa, kun on jotain mitä suunnitella ja odottaa! Alan varmaan heinäkuun jälkeen järjestellä jotain omia 35-vuotisjuhliani 😀 . No joo, niihin varmaan pysty ihan tähän tyyliin panostamaan heh heh.
Kyllä tässä ollaan sillä ajatuksella, että naimisiin mennään vain kerran elämässä ja onneksi oon löytänyt rinnalleni ihmisen, joka tuntuu ei melkein, vaan täydellisen oikealta! Toivon niin kovasti, että kaikki saisivat kokea samanlaisen rakkauden tunteen kuin mitä itse saan. Okei, nyt alan pillittää. Apua.

Täällä siis kirjoittelee nyt yksi onnenhuuruinen tuleva morsian. 

Jos hääjärjestelyt kiinnostaa, niin niitä voi seurailla enemmän hääblogistani #Grunerit2017.

Olisi kiva kuulla, että mitä te odotatte tältä kesältä eniten? Onko teillä tulossa tärkeitä päiviä, jopa häitä…? Lapsia? Matkoja? Jotain sellaista, joka saa vatsanpohjassa ihanan kihelmöinnin aikaiseksi ja jotain mitä ei jaksaisi millään odottaa!

Paluu synnytyssaliin

Mun paras ystävä synnyttää hetkenä minä hyvänsä ja palaan paljon ajatuksissa tunnelmiin ennen omaa h-hetkeä. Oon koko ajan kuin tulisilla hiilillä ja vilkuilen puhelinta onko tullut uusia what’s up -viestejä. Tiedän miten ärsyttävää on, kun on itse ihan loppumetreillä odotuksessa ja jengi koko ajan pommittaa, että ”joko joko”. Olen tyytynyt lähettämään hänelle viime päivinä ainoastaan ”Hellurei!” sisältöisiä viestejä ilman kysymysmerkkejä 😀 .

Jollain (oudolla? sairaalla?) tavalla kaipaan omaa synnytystäni, etenkin sitä viimeisintä. Huolimatta kaikista kaks plus -keskustelupalstan kauhutarinoista, joissa toosa repeää keskeltä kahtia, kätilö on hirviö ja toipuminen hidasta ja tuskallista, voin sanoa että itse tykkäsin synnyttää! Hullua? Ehkä. Tai sitten vaan aika kultasi muistot!

Etenkin nyt toisella kertaa oli mukava, kun tiesi edes vähän mitä tulevan pitää. Synnytin molemmilla kerroilla kätilöopistolla ja minulle jäi hyvin positiivinen kuva etenkin henkilökunnasta. Toki jotain pieniä juttuja oli sitten lapsivuodeosastolla, joista kyllä annoin palautetta. Kätilöt tekevät todella vaativaa ja arvokasta työtä ja se on ammatti, joka ei sovi todellakaan kelle tahansa! Tilanne, jossa kätilön on pystyttävä rauhallisuuteen ja kylmähermoisuuteen vaikka äiti olisi millainen momzilla tahansa, on varmasti vaativa! Ja he varmasti näkevät niin paljon kaikenlaista, että mikään ”pikku kakka” ei enää hetkauta 😀 ! En tiedä näkeekö mikään muu hoitotyötä tekevä ihminen niin paljon eritteitä… my god…
Vaikka se limashow itsestä tuntuu aika vastenmieliseltä, niin heillehän se on arkipäivää ja se ainakin itseäni helpotti. Tiesin, että vaikka mitä tulee, niin he ovat varautuneet ja osaavat tehdä oikeat siirrot.

Käytin ekassa synnytyksessä kaikki mahdolliset minulle tarjotut kivunlievitykset. Varmaan ainoat jota EN käyttänyt, oli se joku hiivatin ballonki (en edes tiedä mikä se on…)  ja aqua-rakkulat, koska niistä mua oli varoitettu! Sain pari kipupiikkiä, spinaalin, akupunktiota, ilokaasua ja varmaan muutakin jota en enää edes muista.
Toisella kierroksella menin aika pitkälle pelkällä ilokaasulla, jonka hengittäminen meni sitten jo kuin vanhalta tekijältä. Sitten kun ilokaasu ei enää riittänyt sain epiduraalin. Mun tapauksessa epiduraali toimi kuin unelma, enkä missään vaiheessa sen laiton jälkeen tuntenut kipua.
Jälkisupistukset olivat molempien synnytysten jälkeen kovat ja kamalat. Olin todella huonovointinen etenkin silloin kun imetin.

Voisin kyllä milloin vain synnyttää kolmannen kerran! Ehkä raskausaikaa (etenkään loppuaikaa) en niinkään kaipaa, koska onhan se aikamoista lyllertämistä vaikka olisi kuinka hyvässä kunnossa tahansa!
Toivon kuitenkin, että voin tarjota tällaisen, ehkä hieman erilaisen kokemuksen synnytyksestä teille kaikille, jotka ette sitä vielä ole päässeet kokemaan ja se toiveissa olisi. Tai teille joilla aikaisempi kokemus on ollut karmea ja traumaattinen. Asiat voivat mennä myös hyvin! Mä valmistauduin synnytykseen hyvin pitkälti ajatuksissani kuin maratoniin: Psyykkasin itseäni niin, että matka on pitkä ja uuvuttava mutta olen vahva ja jaksan. Toisella kerralla ei tosin tarvinnut kovin kauaa edes pikkuherraa odotella, joten vertaisin sitä enemmänkin puolimaratoniin. Alatiesynnytys oli molemmilla kerroilla itselleni myös suuri toive, joka onneksi toteutui.

Tämä kuva on otettu 12h synnytyksen jälkeen.

Onko teillä hyviä muistoja synnytyksestä?