Onko ihan okei, että isä harrastaa enemmän kuin äiti?

Aika usein perheenäitien keskusteluissa puhutaan kiireestä ja siitä ”ettei ehdi oikeesti mitään!”. Omat harrastukset jää, vaikka tekisi mieli harrastaa. Rakas laji on laitettu tauolle ja ”sitten joskus taas”. Kaikki aika menee töiden lisäksi kodinhoitoon, lasten kuskaamiseen harrastuksiin, kaupassa käyntiin ja ruoan laittamiseen. Moni tietäisi saavansa esimerkiksi liikunnasta lisää energiaa, mutta ei vain ole aikaa, eikä oikein intoakaan, kun muu elämä vie kaikki mehut. Kuulostaako tutulta?

Viime päivinä on puhuttu paljon tasa-arvosta ja miten se toteutuu esimerkiksi työelämässä. Mielestäni perheissä tasa-arvo on vähintään yhtä tärkeä asia! Äitien jaksaminen on ollut paljon blogeissakin esillä. Seurasin suurella mielenkiinnolla erästä keskustelua siitä, milloin äidit ehtivät harrastaa tai ehtivätkö ylipäätään? Mun mielestä oli todella surullista huomata, että isän harrastukset ovat monessa kodissa paljon tärkeämpiä, kuin äidin. Isillä on puulaakin jääkiekkotreenejä, sulkisvuoroa, koko viikonlopun kestäviä pelireissuja jne. Yleensä on vielä ihan automaatio, että koko perhe mukautuu miehen harrastuksiin.

Mutta milloin se äiti pääsee sinne viikonlopun kestävälle pelireissulle?

Mun mielestä on hyvin huomattavissa se asia, että naiset vaatii moneen asiaan tasa-arvoa, mutta kuitenkin aika moni äiti pitää omia toiveitaan tai tarpeitaan silti paljon vähempiarvoisina, kuin miehen omaa aikaa. Varmasti on niitäkin isejä, jotka patistavat lastensa äitejä omiin juttuihin tai vaikkapa tapaamaan myös omia kavereita. Oikeasti, iso respect niille isille! Mutta epäilen, että suurin osa isistä on kuitenkin niitä, jotka mielellään pitävät kiinni saavutetuista eduista, eivätkä ole iloiten luopumasta yhdestäkään omasta treenikerrasta sen takia, että perheen toinenkin aikuinen voisi hetkeksi irtautua kodin pyörittämisestä. Koska isähän ei osaa laittaa ruokaa, syöttää lasta, korjata likaisia  vaatteita pyykkikoriin tai laittaa lapsia nukkumaan (tämä oli siis sarkasmia).

Toisaalta, mä ymmärrän hyvin tätä kuviota. Usein on vaan niin paljon helpompi sietää vallitsevaa tilannetta, kuin alkaa taistelemaan jostain omasta ajasta. Tunnin kotoa irtautuminen vaatii pahimmillaan sen, että äiti valmistelee kaiken niin, että isä pääsee omasta lastenhoitovuorostaan mahdollisimman vähällä! Ja isien on siellä turha pyörittää silmiä, koska tämä on aivan yleistä kun keskustelee äitien kanssa. Ihan samalla tavalla kuin se, että jos isä jää lasten kanssa vaikka viikonlopuksi yksin, niin äiti pesee vaatteet valmiiksi, valitsee ne valmiiksi, ruoka on valmiina jääkaapissa ja suunnilleen tekeminenkin keksitty valmiiksi isälle ja lapsille. Eikä se ole isän vika. Kyllä minäkin mielelläni suostuisin sellaiseen järjestelyyn!

Mä en oikeasti jaksa uskoa siihen, että pidemmän päälle kukaan voi nauttia siitä, ettei ole mitään omaa (paitsi oma työ korkeintaan). Vaikka kuinka väittää, että ”en minä tarvitse omia harrastuksia” tai ”kyllä niitä ystäviä ehtii tavata sitten kun lapset on isoja”, niin lisääkö tällä ajattelulla omaa hyvinvointia? Kukaanhan ei ole pelkästään äiti. On usein myös ystävä, puoliso, sisko ja paljon muutakin.
Jos esimerkiksi ajattelee, että huolehtii itsestäni ja omasta kunnostani sitten kymmenen vuoden päästä, niin mitä tässä välissä tapahtuu ja voiko silti olla terve, hyväkuntoinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen? Se kai kuitenkin meidän kaikkien tavoite on, eikö?

Suosittelen pysähtymään ja miettimään oikein perusteellisesti sitä, onko vallitsevaan elämäntilanteeseen tyytyväinen? Kokeeko, että parisuhteessa ”nallekarkit on tasan”, eli molemmat saavat hengähtää tasapuolisesti ja jos ei, niin onko itse antanut tilanteen luisua siihen pisteeseen? Oma henkinen jaksaminen ja hyvinvointi on meillä äideille tärkeään myös perheen takia ja valitettavasti välillä me äidit aliarvioimme itsemme ja omat tarpeemme . Nyt onkin siis hyvä aika tehdä uudenvuodenlupaus ja laittaa itsensä etusijalle ja itselleen mahdollisuus omille harrastuksille. 

Jakautuuko teidän perheessä vapaa-aika tasapuolisesti? Millä lailla olette sopineet molempien harrastuksista?

Nyt saattas pikkusen harmittaa, ellei….

Kyl se on vaan aina yhtä ”hieno” tunne, kun huomaat, että jahas – meillä onkin pojalle nousemassa kuume! Huhhuh. Siitä voi päätellä ihan suoraan, että menee pari päivää, niin toinenkin on kuumeessa ja itse sitten vedät puoli purkkia c-vitamiinia ja teet ties mitä loitsuja, että säästyt samalta!
Sen jälkeen kun lapset aloittaa hoidon, niin ihan sama vaikka syötät mitkä napit ja vaikka KUINKA terveellisesti söisit ja vaikka koko perhe olisi  -ton, -ton, -ton ja -ton ruokavaliolla… Niin kyllä niitä pöpöjä silti aina vaan tulee! Kaikkea ei vaan voi estää.

Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka ei ikinä tule kunnolla kipeäksi! Arvasin jo eilen, että nyt en oo ihan kunnossa ja tänä aamuna olin kiikun kaakun onko järkeä ohjata. En kuitenkin oo kuumeessa, eikä nenäkään vuoda. Olo on vaan kertakaikkiaan hölmö, tiedättekö?
Tätähän ei pitäs todellakaan sanoo ääneen, mutta kyllä mä mietin pakostikin, että jos nyt jään saikulle, niin löytyykö mun tunneille tuuraajaa…? Se suomalainen raatajansielu on vaan niin tunnollinen. Vaikka eihän se oikeasti ole yhtään mun päänsärky! Päin vastoin, nyt kun en ole enää yrittäjänä töissä vaan ulkopuolisella työnantajalla, niin nyt voi jopa sairastaa menemättä ihan vararikkoon!
Mutta niin sitä taas aamulla kello herätti 06.30 ja ei muuta kuin Finrexin naamaan ja menoksi! Sanoin vesijumppareille, että tänään on vähän hiljaisempi jumppa ja otin muutaman stepin rauhallisemmin.

Kaikesta voi kuitenkin kaivaa aina positiivisen puolen ja teen sen nytkin! Jos lasten on pakko käydä läpi tämä tauti (ja munkin näin puoliksi), niin nyt on ihan loistava viikko siihen! Mun vanhemmat on nimittäin täällä koko viikon auttamassa meitä ja on ollut niin kätevää, kun ei tarvi miettiä, kumpi meistä jää hurrin kanssa kotiin hoitamaan kipeitä lapsia. Sain eilen ja tänään levättyä myös töistä tullessa ja kyllä se lepo vaan tekee ihmeitä.
Toinen juttu on se, että ihan hyvä että tää tapahtuu hyvissä ajoin ennen reissua, eikä esimerkiksi niin, että saadaan jännittää viimeiseen hetkeen asti onko lapset lentokunnossa. Voin vaan kuvitella, millaista on olla kuumeisen lapsen kanssa 12h koneessa… Vai saako kipeän lapsen kanssa edes lentää?

Elän oikeasti ihan siitä ajatuksesta, että viikon päästä ollaan jo matkalla Thaikkuihin. Kestän räntäsateen, kestän pimeyden ja kestän kiukuttelevan asiakkaan. Vielä huominen mukaan luettuna 5 päivää töissä ja sen kestän vaikka mikä hitto olis!
Oon alkanut jo pikku hiljaa keräämään kasaan reissukamoja ja eilen postiluukusta tupsahtui myös mun uusi uikkari, jonka tilasin Halla x Hallalta. Maksoi ihan saaaaa…..isti, mutta hitto se on söpö kuin karkki ja kotimainen! Ja eettinen!!!
Sen lisäksi mukaan lähtee tietysti arsenaali erilaisia aurinkorasvoja, sekä aurinkokapseleita, joiden toivon auttavan rusketuksen pysyvyydessä. Lapsille on hankittu kelluttavat uikkarit ja systeemit.

Nyt ei sitten muuta kuin minuutteja laskemaan 😀 ……

Onks joku teistä muuten ollut Krabilla tässä viime aikoina?