Tee rahoillasi mitä lystäät – ei kiinnosta!

Olen törmännyt parin viime viikon sisällä siihen, miten jonkun henkilön rahankäyttö herättää kovasti kummastelua: Ensin Hilla Stenlundin kommenttiosiossa ihmeteltiin, miten jollain kotihoidontuella elävällä äidillä voi olla ”varaa matkustaa joka toinen kuukausi”? Umpun hyvässä postauksessa käsiteltiin sitä kritiikkiä, mitä hän on saanut laitettuaan rahansa erilaisiin kauneusoperaatioihin. Myös meidän bloggaaja Jonna on käsitellyt hyvin avoimesti rahan käyttöään blogissaan. Viimeksi eilen sain itse paheksuntaa siitä, kun aion palkata meille siivojan(en blogissa tosin). Rahankäyttö tuntuu siis olevan lukijoiden yhteydessä kiinnostavien aiheiden kestosuosikki! (Btw, siivooja kävisi meillä kerran kuussa, jos jotakuta nyt kiinnostaa…)

”Miten tolla voi olla varaa?”

Tämä lause varmaan kertoo kaiken suomalaisten ajattelutavasta! Myös rahankäyttökohteiden lisäksi tärkeää on se kuka rahan on tienannut ja kuka elää kenenkin siivellä. En tiedä sitten onko ihmettelijänä usein sellaiset ihmiset, joilla itsellään on syystä tai toisesta huono taloudellinen tilanne? Itse koen, että vaikka oon hyvin keskituloinen, niin muiden törsäyskohteet on tosi epäkiinnostavaa informaatiota!
En ole kateellinen kellekään läheiselleni heidän elämäntyylistä vaikka omassakin kaveripiirissä on tyyppejä ihan pienituloisista sellaisiin, joilla tilin pohja ei näy vaikka kuinka kaivaa! Miksi olisin, koska olen elämääni tällaisena oikein tyytyväinen, eikä raha ole aina tae onnesta? Toki säännölliset tulot luo turvaa ja mahdollisuuden tuhlata muutakin kuin vain pakolliseen.
Itse en oo vielä koskaan päässyt rikkauksiin käsiksi, koska a) en ole osannut ajoissa säästää ja elää säästeliäästi, b) en ole rikkaasta suvusta ja c) en koskaan ole ollut kovapalkkaisessa duunissa. 

Asia esimerkiksi ihmetellään, että miten kellään voi olla varaa rakentaa omakotitaloa Helsinkiin? No, tottahan se on, että harvalla on mahdollisuutta saada sitä puolta milliä lainaa, minkä se omakotitalon rakennus tässä kylässä vaatii! Mutta entäs jos on ostanut ensiasuntonsa jo parikymppisenä ja reilu kolmekymppisenä onkin jo velaton? Sehän tarjoaa aika kivan pesämunan uuteen taloon! Pitäisikö tämä muistaa kertoa kaikille, ettei heti leimata?
Mua henk.koht ärsytti, kun tässä taannoin eräs bloggaajamme myi asuntoaan ja kaikki automaattisesti olettivat, että hän on vain elellyt ex-miehensä siivellä, eikä edes omista oikeasti asuntoa. Mistä sitä kukaan voi tietää, kuinka paljon kelläkin on sukanvarressa?
Ja toinen juttu voi olla ihan vain rikkaat vanhemmat: He joko lainaa tai muilla järjestelyillä osallistuu lapsen asunnon kustannuksiin. Itse ajattelen, että jos mulla olisi pinkka kunnossa 30-vuoden päästä, niin oikein hyvin voisin auttaa taloudellisesti lapsiani!

Toinen juttu on ”siivellä eläminen” tai miksi sitä ikinä halutaan kutsua. Tämä tuli etenkin Hillan blogin kommenttiosiossa hyvin esille. ”Mies maksaa elämisen, että nainen saa hurvitella kodinhoidontuella mitä haluaa!” No mutta mikäs tässä on se suuri vääryys 😀 ? Sekö, että on onnistunut nappaamaan itselleen miehen, jolla on hyvä työ ja säännölliset tulot??? Sitäpaitsi mä en tiedä kuinka paljon sillä suuren suurella n.200€:n kodinhoidontuella pystyy hurvittelemaan, kun itse käyn sillä summalla n.3 kertaa kaupassa.
Moni ajattelee, että perhe on yksi kokonaisuus, jossa voitot ja tappiot ovat yhteisiä. Itse ainakin koen, että kotona lasten kanssa ollessani tein tosi arvokasta työtä, vaikka se ei taloudellisesti herkkua ollutkaan. Onneksi toinen vanhemmista on koko ajan ollut töissä, joka on mm. mahdollistanut matkustelun silloin, kun olen ollut jomman kumman pojan kanssa kotona. Nyt kun olen töissä osallistun tietysti ihan normaalisti perheen kustannuksiin. Ja meillä on koko ajan ollut omat asuntolainat.

Mitä sitten tulee ”turhuuteen tuhlaamiseen” niin mun mielestä jokaisella on omat osa-alueet elämässä, johon haluaa rahaa laittaa. Siis jos sitä rahaa on! Joku laittaa mukisematta 4000€ lapsen jääkiekkoharrastukseen vuodessa ja se tuntuu itsestäni aivan hirveältä summalta! Joku toinen taas säästää joka ikisen pennin matkusteluun ja reissuun lähtiessään valitsee hyvän ja kalliin hotellin. Joku arvostaa hyvää autoa, eikä suostu ajelemaan millään tonnin ”rutkulla”. Kyllähän mekin voisimme myös asua vaikka paljon pienemmässä asunnossa ja jossain Helsingin ympäristökunnassa. Se olisi varmasti halvempaa.
Itse arvostan hyvää ruokaa ja syön toisinaan myös ulkona. Rahaa menee myös kauneudenhoitoon ja sisustamiseen, koska se on intohimoni.

Mihin sinä tuhlaat? Onko rahaa mukavasti käytettävissä kuukaudessa itselle tärkeisiin asioihin? 

 

Kohta kaksi vuotta kotona

…Ja siltä alkaa pikkuhiljaa tuntua!

Tänään on taas uuden aikakauden alku. Theo aloitti nimittäin tänään päiväkodin, tarkemmin sanottuna yksityisen pienpäiväkodin. Tämä on pehmeä lasku siihen, kun hän joku päivä aloittaa sitten saman kunnallisen hoidon kun hänen veljensä. Ensi kuussa olisi tullut täyteen kaksi vuotta kotona olemista, poisluettuna viime kevät kun työskentelin maanantaista keskiviikkoon, tosin en silloinkaan täysiä tunteja. Kevät oli lievästi sanottuna säätöä, koska meillä ei ollut vielä mitään vakituista hoitopaikkaa, mutta thank god tukiverkosto on! Tosin päätin jo aikaa sitten, että en halua ”velvoittaa” kummankaan isovanhempia hoitamaan poikia täyspäiväisesti. Ehkä jos he vaatimalla vaatisivat, mutta heillä on kuitenkin oma elämä ja aika paljon omia menoja  ja harrastuksia.

Ihmettelin, että jaksoin näinkin kauan kotiäitiyttä, vaikka se näin ääneen sanottuna kuulostaakin ehkä vähän kamalalta…? Nykyäänhän on vaikeaa onnistua äitiydessä, eli ei oo hyvä olla kotona, eikä töissä 😀 . Olisi erinomaista olla töissä käyvä äiti, joka kuitenkin hoitaa lapsensa kotona. Hmm.
Theo täyttää kuitenkin vuoden lopussa kaksi ja on mielestäni jo hyvin kehittynyt ja tosi seurallinen lapsi. Nyt voin hyvillä mielin jättää hänet hoitoon ja samalla mullakin jo mieli tekee päästä töihin. Tämä on vain ja ainoastaan oma mielipide, joten turha pillastua, mutta kotona ollessa sitä jollain tasulla vähän ”taantuu”. Toki aika on lapsen kannalta tärkeää, vaikka eihän kaikilla olosuhteet salli näinkään pitkää kotonaoloa. Varmaan mukavin ratkaisu olisi olla vain osa-aikaisesti töissä, eli tehdä vaikka kolme päivää viikosta töitä. Harmi vaan, että monessa työpaikassa se on mahdottomuus.

Tuolla taantumisella tarkoitan siis sitä, että itselleni sosiaaliset suhteet ja työkaverit ovat aina olleet tosi tärkeä asia ja aika yksin sitä kotiäitinä on! En ole harrastanut perhekerhoja, koska ne on täällä meillä niin hiton aikaisin, että ei sinne ehdi erkkikään. Mulla on tasan yksi ”mammakaveri”, jonka kanssa voidaan nähdä päivisin. T:n kanssa emme ole juuri käyneet missään lounailla tai verkostoitumassa, koska hän on niin eläväinen tapaus, että hän ravintolassa verkostoituu hyvin nopeasti vieressä istuvan pöydän alle tai karkaa ovesta ulos. Mihinkään vauvakahviloihin mua ei saa kirveelläkään, koska kuulen huutoa kotonakin tarpeeksi 😀 …
Oon miettinyt näin ”jälkikäteen” että olisihan sitä voinut ehkä enemmänkin liikkua lapsen kanssa, mutta aina mukavuuden halu sisälläni on voittanut. Ei kakkavaippoja ruuhkabussissa, ei raivareita ostoskeskuksissa eikä 10€:n hintaista hotkittua lounasta. Ollaan kyllä oltu jonkun verran maalla mun vanhemmilla poikien kanssa, kuten viime viikolla.

Lapsen kasvussa se aika välillä yhden ja kahden vuoden on vanhemmille usein raskainta aikaa, vaikka se ulkopuolisille (kuten isovanhemmille) näyttäytyy juuri mahtavimpana aikana kun lapsi oppii koko ajan uutta! Meillä on mennyt kyllä onneksi aika hyvin lukuunottamatta kesällä yhtä irronnutta sormenpäätä ja lukuisia läheltä piti -tilanteita. Onhan siinä hoitoonkin viemisessä oma hommansa, etenkin nyt kun viedään kahteen paikkaan. Silti otan tän uuden elämänvaiheen avosylin vastaan! Mies lähtee parin viikon päästä ensin viikoksi kertausharjoituksiin ja sitä seuraavalla viikolla työmatkalle. Normaalitilanteessa olisin ollut edellisen viikon ihan stressissä miten jaksan, mutta ajatus tuntuu todella paljon helpommalta!

Sen verran oon kyllä miettinyt, että jos tulevassa työpaikassani joku tekee jotain näistä seuraavista, niin otan HETI loparit:

  • Ränklää ovenkahvaa ja napsuttelee valokatkaisijaa kun olen pissalla.
  • Hakkaa jollain kovalla muoviesineellä taukoamatta pöytään tai lattiaan
  • Pyyhkii räkänsä mun vaatteisiin TAI
  • Aiheuttaa välitöntä vaaraa itsellleen ja muille löytäessään sakset

Millaisia ajatuksia töihinpaluu herätti teissä kotiäitiyden jälkeen? Kauhua, helpotusta vai ahdistusta?

INSTAGRAM: katrivee
Snapchat: katrivee
sähköposti: [email protected]
Muista: <3