Onko L-koko uusi S-koko?

Luin eilen mielenkiintoisen kommentin eräästä keskustelusta, jossa sanottiin, että naisten myydyin vaatekoko on nykyään Suomessa 42. Eikös se vastaa L-kokoa…? Olis todella mielenkiintoista tietää onko naisten yleisin vaatekoko ollut myös 20-vuotta sitten large? Joko me suomalaiset muututaan isommiksi tai vaatteet pienemmiksi. Niinhän sen on pakko olla. Ehkä taas 20-vuoden päästä yleisin koko on 44 tai 46. Vaatteet pienenevät entisestään vai?
Toki meitä on monen mallisia ja vaatteidenkin välillä on hirveitä eroja mitoituksilla. Ihmettelen, että sana ”medium” on enää edes sallittu kokoluokituksessa, koska se tarkoittaa keskikokoista ja varmasti loukkaa osaa väestöstä. Eikös meistä nykyään kaikki ole keskikokoisia, kokoon katsomatta.

Ihmisten muuttuminen isommiksi on aihe, mitä ei saisi julkisesti käsitellä. Ylipainosta ei saa puhua, etenkään laiha ihminen, ei edes sellainen, joka on ollut joskus ylipainoinen. Ainoa sävy, jolla ylipainoa voi käsitellä on se, että ylipaino ei ole sairaus ja jokainen on sen kokoinen kuin on. Kun lukee keskusteluita niin helposti saa sen kuvan, että suurin osa isoista ihmisistä on ylipainoinen sairauden tai lääkityksen seurauksena.
Sen voin muuten kertoa ihan avoimesti, että itse lihoin aikoinaan yli 20kg syömällä HYVIN epäterveellisesti ja liikkumalla… No en juuri yhtään! Laihtuminen ei missään nimessä ollut vaivatonta ja nopeaa, vaan vaati hyvin piinallisen asennemuutoksen, jonka sivujuonena tulivat myös ”traumat” nuoruudesta ja satuttavat sanat. Voin muuten erittäin lämpimästi suositella kaikille samankaltaisia asioita kokeneille keskusteluapua, se nimittäin saattaa olla ainoa keino, jolla paino lopulta putoaa. Ketään ei ole tuomittu olemaan ylipainoinen ikuisesti!

Yksi päivä 5-vuotias poikani kysyi, että ”äiti, jos syö tosi paljon karkkia niin tuleeko lihavaksi?”. Mietin mitä sanoisin, koska näin heti mielessäni aikuisen poikani, jonka suhde syömiseen on vääristynyt jo lapsena siksi, että äiti on vastannut väärin tähän kysymykseen (huonon omantunnon hälytyskello!!!). Päätin kuitenkin vastata, että ”kyllä, ihminen lihoo jos syö liikaa eikä liiku tarpeeksi”. Miten voisin vääristellä totuutta lapselle – siis asiaa joka on yhtä totta kuin se, että pluto ei ole enää planeetta! Toki asioita voi kertoa monin eri tavoin, mutta uskaltaako ja saako lasta valistaa lihavuudesta?
Vai pysytäänkö vain siinä että syödään usein hyvin ja herkutella harvemmin niin kasvaa isoksi ja vahvaksi.

Ehkä sitten kun hän on aikuinen, on enemmän normaalia olla ylipainoinen kuin normaalipainoinen. Näin veikkaan. Mutta en todellakaan toivo!

Tiedän, että syyllistäminen ei auta yhtään, eikä se aikoinaan auttanut minuakaan. Mutta se, että on normaalimpaa olla liian iso kuin pieni, on sekin vääristynyttä ajattelua mielestäni. Samalla pikaruoasta tulee kotiruokaa, sähköpyörästä tulee liikuntaa ja ”lapsen kehittävä tekeminen” on peli pädillä. Hirveän vaikea asia, josta ei saisi puhua, mutta pitäisi kuitenkin puhua. Hyssytellään sitten.

Jos sinun lapsesi kysyisi sinulta, että haittaako jos lihoo, niin mitä vastaisit?

 

 

Kaikkia ei himourheilu kiinnosta!

Mun ystävä oli meillä viikonlopun kylässä ja hän ehdotti jos mentäis kävelemään. Mä tietysti siinä sitten, että okei, mut käyn vaihtamassa urheilukamat päälle. Ystäväni sanoi, että hän kyllä ajatteli lähteä ihan näillä vaatteilla, että jos ei mentäs hirveetä vauhtia. Siis hetkinen… Voiko kävelylle lähteä ilman, että painaa peräsuoli pitkällä sportstrackerin raksuttaessa taskussa??? Kyllä voi, koska kaikki eivät halua liikkua vain himourheillakseen. Vaan ihan muuten vaan.
Btw, jos olisimme juosseet, emme olisi löytäneet luultavasti tätä ihanaa kuvauspaikkaa.

Mun kanssa on varmasti kohtuu rasittavaa edes kävellä, koska kävelen niin nopeasti. En vaan OSAA kävellä hitaasti ja saan usein kuulla tästä. Multa puuttuu se vaihde, jolla vain rennosti madellaan.
Okei, mun kanssa voi olla vähän raskasta tehdä muutakin liikuntaa, koska oon pirun kilpailuhenkinen. Se nostaa nopeasti päätään ja innostun. Kaikki peliin nyt! Mutta entäs jos ne muut ei haluakaan kilpailla??
Mulla on tasan yksi ystävä, jonka kanssa käydään perinteisellä ”juorukävelyllä” eli jutellaan ja kävellään. Tosin silloinkin ripeästi 😀 . Hän sanoo suoraan, että ”nyt ei sit juosta onko selvä?”

Mä mietin usein omaa suhdettani liikuntaan. Onko siitä tullut suorittamista? Miksi tavoitteeni on usein oikein KUNNON hiki??
Tänään lähdin lenkille, vaikka olin TOSI väsynyt ja makasin puolikuolleena sohvalla. Oltiin kuitenkin hurrin kanssa sovittu, että mennään ja vähän pitkin hampain lähdin (koska en halunnut olla mielessäni luovuttaja).  Ajattelin, että jos jaksan edes 5km juosta tällä koomakropallani, niin ihan ok. No, juoksin lopulta 8,5km… Ja arvatkaa mitä! Ärsytti NIIN paljon, että ei tullut kymppi täyteen! Mieheni sanoi, että olen toivon tapaus. Mutta minkä voin itselleni?

Mä monesti mietin, millaista olisi elää sellaista elämää, ettei liikunta näyttele juuri minkäänlaista roolia siinä? Olisi vain satunnaisia kävelylenkkejä, ehkä joskus jotain muuta liikkumista. Ei tavoitteita, ei suunnitelmia mitä minäkin päivänä, ei treenipäivityksiä. Liikunta olisi ikäänkuin samantekevää ja sitä keskittyisi muihin asioihin ja harrastuksiin.
Ehkä sellainen elämä olisikin ihanan rentoa ja vapauttavaa, mutta tuskin silti jaksaisin kauaa. Olen kuitenkin ihminen, joka on lähes koko ajan liikkeessä ja nauttii siitä, että saa asioita aikaan. Teen täysillä ja se on mun tyylini.
Ja kyllä se vaan on niin, että alkaisin kaivata sitä treeniä, jossa hiki lentää ja lihaksia polttaa.

On kuitenkin tosi tärkeää koittaa ymmärtää niitäkin, joilla ei ole elämässä samat intressit kuin itsellä. Joku muu pitää paahtamistani varmasti aivan naurettavana touhuna ja ajan tuhlaamisena. Tärkeintä on silti elää omannäköistään elämää ja tehdä asioita, joista nauttii!

Lisää aiheesta instastoryssä! Laita nimimerkkini katrivee seurantaan!